6vuotiaalla pojalla pakko-oireita.

että kaikkien pehmolelujen piti olla vieressä aina samalla tavalla laitettuna. meni itsestään ohi.

meillä tyttö reagoi samalla tavalla, oli ylihuolehtiva pikkusiskostaan ja vaatteista.

meni kesän aikana ohi, alkoi taas kun koulu alkoi oikeasti, mutta nyt taas jo ohi

kannustettiin paljon

jonka avulla lapsi yrittää hallita tunteitaan ja ahdistustaan. Ei kait muuten lapsi kesken leikinkin ala siivota. Kyse ei tuntuisi olevan mistään siivousinnosta tai jostain, mitä lapsi on omaksunut ympäristöstään (esim. jäljittelee äitiä), vaan siihen ajaa sisäiset impulssit.



Voin toki olla väärässäkin, mutta omalla veljelläni oli vastaavaa käyttäyytmistä lapsuudessa. Sinuna puhuisin asiasta perheneuvolassa tms. paikassa asiantuntijan kanssa.



Avioero on lapsille iso asia, samoin se, että SINÄ erosit toistamiseen - vai oliko se niin, että erolla on jotain vaikutuksia myös poikien elämään...? Muutoksia on joka tapauksessa varmasti tullut pojillekin, ja siitä voi seurata epävarmuutta - mikä sitten taas voi aiheuttaa ahdistusta ja yrityksiä kontrolloida elämää ja tunteita tavaroiden järjestelyn avulla, kun lapselle ei ehkä muita keinoja siihen ole

ja nyt toistamiseen eron miesystävästäsi?

ideassa että neljän vuoden sisään on erottu kahdesta lapsille tärkeästä ihmisestä ja isällekin on tullut uusi perhe ja lapset on ap:n mukaan vain innoissaan.

eikä "sielukkuudesta" - mitä se nyt onkin.

onko kaikki hyvin-kysymys vaan on sellainen jo puoliksi vastattu, vähän kuin mitä kuuluu-kysymys. Noihin vaan vastataan myönteisesti vaikka taivas putoaisi niskaan.



Olisiko teillä mahdollista jutella kaksin, käydä vaikka kävelyllä ostoksilla, autoajelulla tms missä puhuminen olisi luontevaa.

on onneksi "kyky" sopeutua elämän muutoksiin.se tietysti vaikuttaa,miten lapset on otettu mukaan erotilanteisiin.myös pienillä jo 6v.voi tulla masennuksen tapaista oireilua,mitä vanhemman voi olla vaikea huomata.mitä nyt luen ap:n kirjoitusta,vaikutat kuitenkin tasapainoiselta ihmiseltä ja uskon että olet myös huomioinut lapsia erotilanteissa.joskus lapset voivat stressaantua siitäkin,jos edellinen puoliso joka tapaamisella arvostelee tai kyselee lasten äidistä.syitä voi olla monia,mutta elämän on jatkuttava.koskaan ei voi uudesta suhteesta tietää kuinka kauan se kestää.ja yksinkään ei ole mukava olla.kannattaa kuitenkin seurata sivusilmällä lapsen toimintaa,että riittävän ajoissa voi hakea apua,jos siihen olisi aihetta.terveisin erityislapsen äiti: )

En ole tarkoittanut sitä että erot olisivat hyvä juttu elämässä. Ne nyt ovat vaan asioita joihin ei itse voi vaikuttaa, valitettavasti. Tarkoitin sitä että lapsien kanssa on keskusteltu erosta/eroista jo hyvissä ajoin. Niin isän/isäpuolen kanssa ja yksin ja erikseen. On kerrottu mitä tulevan pitää ja mitä muutoksia se aiheuttaa. Esim. muutto tuli eron takia niin lapset olivat vain innoissaan uudesta paikasta ja kodista. Uusi eskarikin oli pelkästään positiivinen juttu ja sainkin palautetta että lapseni ovat ihanan iloisia ja sopeutuivat hyvin. Kaikki siis mennyt hyvin. En näe mitään ongelmia erojen/muutosten takia. Joten siis en usko että nämä olisivat nyt syynä tuohon pakko-oireeseen toisella pojalla.



Pojan kanssa on jutellut isäpuoli, isä, mummo ja eskarissa työntekijä. Kaikki sanoneet vain että poika ajattelee paljon asioita ja pohtii elämää yleensäkkin ikäistään enemmän. Mutta tuonut esille vain hyviä puoliä minusta, elämästään ja kavereistaan. Itsekkään en nyt osaa kyllä sanoa yhtäkään huonoa asiaa meidän elämässä. Muutakun toi syksyinen ero, mutta isäpuoli ei ollut läheinen tälle pojalle, oikeastaan toiselle pojalle enemmän. Joten vaikea kuvitella että tämä olisi aiheutta pojan oireilun.



Täytyy keskustella pojan kanssa tarkemmin vielä asiasta ja seurata käyttäytymistä. Jos oireilu pahenee niin sittehän siihen pitää hakea apua ihan ammattiauttajalta.

Sinulle 12 vastaan vielä erikseen. Ai että mistä tietää miten poika kokee eron? Jos oman lapsensa tuntee ja tietää suunnilleen hänen luonteensa, reagtionsa eriasioihin ja juttelee paljon lasten kanssa niin kyllä sen vaan tietää. Äidinvaistokin jo pelkästään kertoo paljon. Kyllä minä oman lapseni tunnen joten tiedän kysymättäkin mitä hän tuntee ja miten hän asiat ottaa.



Tämä pakko-oireilu on vaan minulle nyt ihan uus ja tuntematon asia joka tuli nyt kyllä ihan nurkan takaa... :(

Kyllä minä oman lapseni tunnen joten tiedän kysymättäkin mitä hän tuntee ja miten hän asiat ottaa. Tämä pakko-oireilu on vaan minulle nyt ihan uus ja tuntematon asia joka tuli nyt kyllä ihan nurkan takaa... :(

Voin omasta kokemuksesta sanoa että oma äitini oli ihan pihalla siitä mitä me lapset oikeasti koettiin. Hän oli siinä käsityksessä että kaikki oli hyvin ja olimme iloisia. Tosiasiassa meillä oli aika kamala lapsuus jota jokainen meistä on oireillut jollain tavalla jossain elämänvaiheessa, vakavastikin. Ulkopuolisille tämä ei näkynyt senkään vertaa kuin sun pojasta, päinvastoin olimme oikeita mallilapsia.

Minusta tässä on nyt ristiriita sen välillä mitä lapsesi on kokenut ja sen välillä millä lailla asiasta kirjoitat. Lapsesi on menettänyt ensin isänsä ja sitten "isänsä" todella pienenä ja muutaman vuoden sisään ja kaikenlaista muutakin muutosta on tullut. Minusta on huolestuttavaa se että sinusta tämä kaikki on lapsista vaan kivaa! Joko et halua nähdä tai pysty näkemään.

Joten jäi kuva, että on vain tarkka poika ja ottaa mallia äidin siisteyskasvatuksesta:)

Itse olen ollut lapsena todella tarkka huoneeni siistinä pitämisestä, ja edelleen olen tarkka, mutta lasten myötä on täytynyt rimaa alentaa.



Ja olen ollut lapsena aika herkkä lapsi...