6vuotiaalla pojalla pakko-oireita.

ja haluat selvittää, mistä se johtuu ja etenkin, miten lasta voisi auttaa! Kannattaa varmaan etsiä täältä netistäkin lisätietoa aiheesta. Esimerkiksi Perheklubin keskutelupalstalla on tainnutkin olla keskuteluja erilaista pakko-neurooseista ja -oireista.

No kyllä minä itse aikuisena tiedän millaisen lapsuuden lapsilleni annan. Ihan normaali perhe. Jos sinulla on ollut huono lapsuus niin miksi oletat että muillakin on? Sinun vanhempasi ovat olleet sitten varmasti jollain tavalla ongelmallisia tai jotain.. Minulla ei ole ongelmia ja olemme ihan normaali perhe. MInä jos kukaan tiedän sen millaisen lapsuuden tarjoan lapsilleni.



Mallikelpoisia lapseni eivät ole. Ovat ihan normit uhmat poteneet ja ongelmiakin on ollut, mutta mitään poikkeavaa ei ole ollut kenenkään lapsen kanssa. Ja kaikki neuvoloiden, esikoulujen yms. kommentit ovat olleet vain hyviä.



Lapseni eivät ole menettäneet ihmisiä elämässään. Isä on hyvin paljon heidän elämässään yhä ja isäpuolikin, olemme ystäviä. Joten mitään sen kummempia menetyksiä ei tosiaan ole. Muutot voivat olla vain positiivisia lapsille niinkun tässä tapauksessa olikin. Lapset saivat kavereita täältä(entisessä paikassa niitä ei ollut).



Eli ihan sontaa kirjoitit nyt kyllä minun mielestäni. Miksi väkisin hakea taas jotain negatiivista? Ei kaikki ole yhtähuonoja vanhempia kun sinun vanhempasi olivat.

pitää järjestyksestä ja siisteydestä ja siinä, onko se pakonomaista toimintaa. Jos lapsen on siivottava kesken leikin tai muiden toimien ja lapsi ahdistuu, jos tavarat ovat epäjärjestyksessä niin silloin kyse on neuroosista.



Kumpaa ap.n pojan käytös on mahdotonta sanoa nettipalstan välityksellä, ainakaan meidän maallikkojne. Onneksi ap on varmasti itse pätevä sitä arvioimaan ja etsimään apua lapselleen, jos hän sitä tarvitsee.

ja se alkoi siivoamisella, tarkastelut (valot) tulivat sitten sen jälkeen mukaan kuvioihin ja erityistä on juuri tuo tietty järjestys jossa haluaa tavaroidensa olla. Nää oireet koostuu useammasta pikkuhommelista.

Mitään tiettyä laukaisevaa tekijää ei hällä ole ollut, eikä sitä kuulema tarvitakkaan. Herkät lapset ovat lääkärimme mukaan tällaiselle alttiita ja nyt tää käy sitten psykoterapiassa josta on ollut ehkä hieman apua.



Herkkä ja tunteikas lapsi kyseessä ja tietyt rutiinit ja järjestys tuovat turvaa varsinkin iltaisin. Pienet asiat harmittavat ja tuppaavat ahdistamaan (kina kaverin kanssa tai joku epäonnistuminen tms.) eli ahdistuksen syy ei tarvitse olla mikään meistä muista niin iso asia.



Juttele asiasta neuvolassa rohkeasti.

olipa sen seurauksen positiivisia (kuten uusia leikkitovereita). Liian monet muutokset stressaavat lasta, ja järjestyksentarve voi olla keino hallita tätä psyykkistä stressiä. Ei siis mikään mielenterveydenongelma -ainakaan vielä- vaan yritys päästä psyykkiseen tasapainoon. Niinhän kaikki ihmiset tekevät, kukin omalla keinollansa, kun kuormitus kasvaa.



Ja tosiaan, myös positiiviset muutokset stressaavat ihmistä, esimerkiksi loma, naimisiin meno jne.

esim siellä eskarissa?



Minun eskarilaiselleni ilmestyi loppuvuonna ja joululoman aikana pakkoliikkeitä (tic-liikkeet) ja kun tupesimme tutkimaan asiaa, selvisi, että pojan paras kaveri oli eskarissa liittoutunut muiden poikien kanssa yhteen ja jättivät poikani ulkopuolelle (tekivät tämän vielä niin ovelasti, ettei henkilökunta ollut tajunnut tätä). Asia selvästikin ahdisti poikaa ja kun joululoman jälkeen eskari jatkui, paheni oireet myös. Juttelimme asiasta (tästä eristämisestä) eskarissa ja asiaan puuttuttiin siellä. Kevään mittaan poikani löysi uusia ystäviä ja ahdistuneisuuskin hävisi. Vähän aikaa sitten tajusin myös, ettei pojalla ole ollut pitkiin aikaan ticejä. Minä uskon, että meidän tapauksessamme pojan oireet liittyivät tähän ahdistumiseen.

Moikka!

Meillä 3 lasta, esikoinen nyt ekalla, keskimmäinen 5v ja nuorimmainen 1v. Itse oli kaltaisesi, koti on aina perussiisti, tavarat paikallaan, imuroin monta kertaa viikossa (meillä on myös koira joten roskaa tulee sisälle.. oikeesti ;D) jnejnejne.. Olen myös vaatinut lapsilta tiettyä siisteystasoa; huoneet tulee olla järjestyksessä ennen nukkumaanmenoa, tavaroita ei jätetä lojumaan pitkin taloa, jokainen siivoaa omat sotkunsa, yksi leikki kerätään pois ennenkuin aloitetaan toinen.. Esikoinen meillä oli pienenä ihan mahdoton siisteyspoliisi. Järjesteli joka päivä jotain, esim kävi itsenäisesti siivoamassa kenkäkaapin ja tuli sen jälkeen kovaan ääneen kailottamaan että sen on nyt pysyttävä sitten siistinä. Kirjoituspöytänsä siivos vähintään kerran viikossa ja vaatekaappi oli aina tiptop. Esikoinen on myös ollut aina hieman hiljainen ja "surumielinen". MUTTA, nyt tilanne on kääntynyt ihan päälaelleen. Huone on ihan kaaos samoin kuin vaatekaappi. Tyttö jättää surutta vaattensakin lojumaan pitkin taloa ja riehuu ehkä eniten meidän lapsista. Keskimmäinen meillä on sellanen huithapeli ollu aina, saa nahdä miten käy nuorimmaisen. Myös minä oon aikanaan eronnu ja esikoinen on kulkenu mukana myös ne todella vaikeat ajat. 6 vuotta on kulkenu isällään joka toinen viikonloppu. Mielestäni lapsesi ei kuulosta yhtään epänormaalilta, onhan meitä aikuisiakin monenlaisia, miksei lapsiakin. :) asetteleehan moni täysin normaali aikuinenkin sohvatyynyt aina tiettyyn järjestykseen ja laittaa matot suoraan. Meillä lapset vastaa aina "hyvää" kun kysyy "mitä kuuluu", vaikka päivän aikana olisi tapahtunut mitä tahansa huonoakin.

on minusta tärkeää ja antaa viitteitä siitä, ettei järjestyksenpito ole enää ihan normaalin rajoissa.

Ketuttaa vaan kun usein tälläisistä asioista kun puhuu niin monet alkaa etsimään syyllistä äidistä/isästä tai aikuisten tekemistä valinnoista. Itse olen sitämieltä että jos aikuisella on avoimet välit lapsiin ja kaikki on perheessä hyvin ei muutosten pitäisi olla lapsille ongelma. Ne kuuluvatkin osaltaan elämään ja niistä tulisi selviytyä. Itse lapsena muutimme paljon, koskaan se ei ollut ongelma koska siitä paljon kotona puhuttiin ja arki/kodin järjestys pysyi samana. Olo oli turvallinen vaikka paikka muuttuikin.

Saman tavan olen pitänyt omien lapsien kanssa. Asioista puhutaan paljon, kerrotaan mitä tulevan pitää ja muutoista huolimatta koti, arki ja järjestys pysyy samana. Samat ihmiset ovat elämässä(ne tärkeimmät siis) ja rytmi pysyy. Tiedostan lapsissani myös sen että silti jokainen kokee asian hieman erilailla. Toinen kyselee enemmän, toisella voi alussa olla uudessa paikassa hieman outoa nukkua, toinen hihkuu innoissaan ja tutkii paikkoja jne. jne. Mutta kun muuton jälkeen ollaan hetki totuteltu paikkaan ja asiasta juteltu niin sieltä on tullut esille vain innostuneisuutta ja hyväksyntää. Ei mitään negatiivista. Ja HUOM! lapseni puhuvat minulle myös huonoista kokemuksista ja herkästi puhuvat jos jotain ongelmia on jossain ollut. Eli välit todellakin ovat avoimet. Myös aroista asioista on puhuttu.



Miten sanoisitte että minun tulisi nyt puuttua tuohon asiaan? jättää huomioimatta vai "ohimennen" sanoa välillä pojalle ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa... että voi olla kivakin asia jos välillä koti on hujanhajan? Olen käynyt keskustelun pojan kanssa jo siitä "miksi" hän tekee niin. Hän vaan sanoi että "se on kivaa kun on siistiä". Sit selvitin sen että ahdistuuko hän siitä jos hän ei joku ilta teekkään näitä "rutiineja".. kuulema ei tunnu pahalta jos jättää asiat siivoamatta. Mutta kumminkin huomaan että joka ikinen ilta hän laittaa tietyt tavarat tiettyyn järjestykseen.

Totta hemmetissä lapsi menettää sitä toista vanhempaa erossa! Lapsi menettää perheen, sen että vanhemmat ovat yhdessä ja saman katon alla.

Olet eronnut 4 vuotta sitten, isällä on uusi suhde, äidillä oli, mutta äiti on eronnut uudestaan. Kaikki neljän vuoden aikana. Vähempikin vaikuttaa lapseen. Ja tätä kaikkea lapsesi nyt oireilee. Sinä tunnut suhtautuvan kovin kevyesti kaikkeen, ei ole ongelmia ja lapsetkin ovat iloisia kaikesta.



Ihan ensimmäiseksi sinun tulisi tiedostaa, että lastesi elämässä on tapahtunut paljon, he ovat menettäneet paljon. Toisekseen sinun tulisi tiedostaa, että näennäisesti onnellinen lapsi saattaa kantaa sisällään suurtä möykkyä, joka purkautuu ulos monin eri tavoin (juuripa vaikka korostuneena järjestelynä, herkkäitkuisuutena - jota sinä kutsut sielukkuudeksi).



Kirjoitustesi perusteella saa ikävä kyllä sen kuva, ettei lapsilla ole oikein tilaa (ja lupaa?) näyttää todellisia tunteita, äidin mielestä asiat ovat hyvin, kaikki onnellisia eikä erotkaan ole olleet "big deal".



Ota asia neuvolassa puheeksi, lapsesi tarvitsevat nyt tukea ja jutteluapua.

vähättelet lastesi tunteita ja eron (erojen) vaikutuksia

Totta hemmetissä lapsi menettää sitä toista vanhempaa erossa! Lapsi menettää perheen, sen että vanhemmat ovat yhdessä ja saman katon alla. Olet eronnut 4 vuotta sitten, isällä on uusi suhde, äidillä oli, mutta äiti on eronnut uudestaan. Kaikki neljän vuoden aikana. Vähempikin vaikuttaa lapseen. Ja tätä kaikkea lapsesi nyt oireilee. Sinä tunnut suhtautuvan kovin kevyesti kaikkeen, ei ole ongelmia ja lapsetkin ovat iloisia kaikesta. Ihan ensimmäiseksi sinun tulisi tiedostaa, että lastesi elämässä on tapahtunut paljon, he ovat menettäneet paljon. Toisekseen sinun tulisi tiedostaa, että näennäisesti onnellinen lapsi saattaa kantaa sisällään suurtä möykkyä, joka purkautuu ulos monin eri tavoin (juuripa vaikka korostuneena järjestelynä, herkkäitkuisuutena - jota sinä kutsut sielukkuudeksi). Kirjoitustesi perusteella saa ikävä kyllä sen kuva, ettei lapsilla ole oikein tilaa (ja lupaa?) näyttää todellisia tunteita, äidin mielestä asiat ovat hyvin, kaikki onnellisia eikä erotkaan ole olleet "big deal". Ota asia neuvolassa puheeksi, lapsesi tarvitsevat nyt tukea ja jutteluapua.

En sano että tämä pätee ap:hen millään lailla mutta tulipa vaan mieleen tuosta miten eri käsitys eri osapuolilla voi olla. Minun äitini on vakaasti sitä mieltä "että puhumalla on aina asiat selvitetty". Tätä hän hokee niinä harvinaisina kertoina, jos joku uskaltaa asettua häntä vastaan. Uskaltaa siksi, että äiti reagoi pienimpäänkin kritiikkiin aivan kohtuuttomalla marttyyriudella. Tosiasia on, että mitään asioita ei ole selvitetty meidän perheessä puhumalla rehellisesti ja avoimesti. Ylipäänsä juuri mistään ei ole puhuttu. En edes ymmärrä, mistä hänelle on voinut muodostua se kuva että asioista olisi puhuttu! Ilmeisesti siitä, ettei ole riidelty juuri koskaan, koska kukaan ei ota marttyyriyskohtauksen riskiä. Ja siitä, ettei huolia ole voinut kertoa vanhemmalle, joka juuri ja juuri kestää omia huoliaan.

Eroasiat on selvitetty isän/isäpuolen, mummon JA AMMATTIAUTTAJIEN KANSSA! Eli KYLLÄ, lapseni ovat selvinneet ainakin psykologin mukaan erosta jo aikapäivää sitten. Siis tästä 4vuotta sitten tapahtuneesta. Halusin itse ilman mitään sen kummempaa ajan perheterapiaan keskustelemaan eron jälkeen ja lapsien, neuvolan ja perhetyöntekijöiden kanssa olemme tulleet tulokseen että lapset selviytyivät hyvin. Syksyisen eron jälkeen lapsien kanssa on puhunut eskarissa työntekijä, minä, mummo, isä, isäpuoli ja neuvola. Kaikki ovat sanoneet ettei heidän mielestään ole aihetta huoleen. Vahvoja lapsia, mutta toisella pojalla on tämä tietty herkkyys. Sielukkuudeksi sitä sanotaan jokapaikassa koska poika on kovin taiteellinen, elää tunteella, keskittyy ihmisiin(ulkonäköön), ääniin, ympäristöön. On lahjakas hyvin monessa asiassa.



Olen täysin rehellinen itselleni kuin myös nyt teille näissä asioissa ja sanon että uskon ettei oikeasti erolla ole nyt asian kanssa mitään tekemistä. Mietin että voiko tälläinen olla vain osa luonteenpiirrettä? Siis että poika vaan yksinkertaisesti on liian tarkka? Häiritsee minuakin jos sohvatyynyt ovat vinksinvonksin.. Mutta en menetä yöuniani jos ne jäävät laittamatta joku ilta.. hmm.

Yrittäisin kysellä, onko tarhassa, mummolassa, pihalla tai kotona joku sanonut tai tehnyt jotain ikävää. Onko joku kiva kaveri tai hoitaja muuttanut pois tms.? Vaivaako, pelottaako tai jännittääkö jokin asia. Eli yrittäisin tarkemmin kysellä, mikä on vialla. Luotan äidinvaistoon, että jokin mättää, jos sinusta siltä vaikuttaa.

Päiväkodissa ei varmasti mitään ihmeempää koska sinne innoissaan aina menee. Pihalla eivät käy vielä keskenään joten sielläkään ei mitään ole voinut sattua. Tiedän lapsieni elämästä paljon joten mitään "menetyksiä" ei ole. Siis kaveri lähtenyt tai hoitaja tai jotain.



Ainut mikä tulee mieleen tuosta siivousjutusta että itse olen hyvin tarkka siivouksen suhteen.. Enkai ole voinut tuota tartuttaa lapseeni? Miten sanoisin, vihaan epäjärjestystä ja pidän kodin siistinä. Kokoajan ei ole moppi kädessä mutta hermostun jos koti on kaaoksessa. Minulle se ei ole pakkomielle, vaan lähinnä tapa pitää koti siistinä. Lasten huoneet saa olla sotkuisia mutta iltaisin pyydän heitä siivoamaan tavaransa ja jos joku iso leikki on olohuoneessa niin sanon kyllä leikin jälkeen että tavarat omaan huoneeseen.



Lapsien elämässä on ollut vuosien varrella paljon muutoksia(olen eronnut), mutta arki ja elämä on pysynyt samanlaisena muutoksista huolimatta. Lapset ovat olleen innostuneita pelkästään uusista "tuulista". Joten en usko että tämä voisi aiheuttaa tuon tämän hetkisen ongelman.

sellaista asioista kuin avioero ja uudet tuulet. Todennäköisesti et salli lapsillesi keinolla tai toisella koko tunneskaalaa ja herkällä pojallasi todelliset tunteet tulee näkyviin tuota kautta.

Tytärpuoleni alkoi puhua ja työstää vanhempiensa eroa vasta noin vuoden kuluttua erosta.

Onko sinulla itselläsi rankka vaihe menossa? Lapset aistivat paljon. Jospa poika yrittää helpottaa oloasi miellytäämällä sinua siivoamalla? Tai jos hän kaipaa lisää hellyyttä tai huomiota ja toivoo saavansa sitä olemalla siisti poika? Oletko aikaisemmin kiitellyt siivoamisesta? Jospa hänellä menee nyt siivoaminen yli sen vuoksi, että hän on oppinut, että sillä saa kiitosta ja hän kaipaisi kiitosta juuri nyt?

Ovatko lapset eskarissa? Jospa se on käynyt raskaaksi? Tai jos eskariin meneminen jännittää, jos eivät vielä ole siellä?



2

Rohkaisen lastasi ja kerro kuinka hieno huone on ihan yksinkertaisesti. Ei liikaa kehua mutta kuitenkin, hänhän voi luulla että äiti ei ole vielä tyytyväinen ja pelkää kun sotkua ilmaantuu.



Selitä miksi pikkuveli tms. ajoittain sotkevat, eivät osaa vielä.

Annatko lapsen osallitua muun kodin siivoukseeen?

Itse epäilisin sitä että lapsi pelkää joutuvansa hyläyksi jos huone ei ole kunnossa tms.

Anna ajan kulua, ja toisaalta koululaisen huonehan on jatkossa paljon siistimpi kuin pienemmän, meidänkin 12v on aina pitänyt huoneensa siistinä, ei voi sietää sotkua

tuo tavaroiden järjestäminen on tuttua.mutta kerroit että lapsesi muuten ok,niin silloin etsisin syytä ympäristöstä.etenkin kun kyse jo 6v.lapsesta.käykö lapsi isällä? olisi siellä tapahtunut jotakin,mistä lapsi ei halua puhua?esim.uusi puoliso? tai jos sinulla on uusi puoliso,niin lapsi voi oireilla juuri kuvailemalla tavalla.olen paljon lukenut tietoa lasten käyttäytymisestä ja oireille useimmiten löytyy syy ja se voi olla hyvin merkityksettömältä tuntuvakin.huomioi lastasi enemmän,älä takerru käytökseen.liika huomioiminen esim.tavaroiden järjestelyyn voi provosoida lisää toimimaan ei toivotulla tavalla.siivousintoa sinulta tuon ikäinen lapsi tuskin on mallittanut.jonkinlaista stressireaktiota epäilisin.ja mikäli oireilu kovasti mietityttää,voisit keskustella neuvolan kanssa.

Olen eronnut lapsien isästä 4vuotta sitten. Lapset käyvät isällään joka toinen vk-loppu. Siellä ei mitään erikoista pitäis olla, innoissaan sinne menevät ja sieltä tulevat. Uusi puoliso lasten isällä on ollut jo vuosia. Minulla ei ole tällä hetkellä ketään, erosin viime syksynä. Tämän eron käsittelimme lasten kanssa ja koen ettei se mitenkään vaikuttanut lapsiin. He yhä tapaavat tätä "isäpuolta" ja lasten puheesta ymmärtää ettei isäpuolen poissaolosta nyt ainakaan haittaa ole.



Elän itse todella rauhallista elämää ja kaikki on kunnossa, ihan niinkun aina ollut. Ei murheita ei stressiä joten ihmettelenkin miksi pojalle nyt tälläinen sitten tullut.



Pojalla on kouluunlähtö tarkastus kuukauden päästä, pitää ottaa siellä esille tämä asia. Muuten en huomaa pojassa mitään. Herkkä itkeskelemään on, mutta sitä hän on ollut aina. Siis saattaa tirauttaa itkun pelkästään kauniista laulusta tai vaikka siitä että näkee kauniin ihmisen. :) Sielukas lapsi.



Kaksosveljellä ei ole ohgelmia ollut. Tai no huomannut olen että nyt alkaa tuo itsenäistymisvaihe ja toisella pojista on jonkun näköistä uhmaikää meneillään.. Paiskoo ovia ja haluaa olla välillä yksin, äiti on öllö jos meinaa pussailla. Kuulin että se liittyy ikään.