Lue keskustelun säännöt.
Miehenikö narsisti, sairaalloisen mustasukkainen tmv?
01.05.2010 |
Vähän vajaa 10v sitten kuvittelin löytäneeni sen elämäni miehen. Olimme rakastuneita ja kaikki tuntui olevan täydellistä. Kuitenkin jo tuolloin mieheni halusi tietää aika tarkkaan mitä olen tehnyt ja kenen kanssa. Nämä kyselyt hän esitti kuitenkin ystävällisesti, ei mitenkään syyttäen enkä osannut mitään epäillä.
Aikaa kului, menimme naimisiin ja saimme neljä lasta ja tämä tilanne aina vaan pahenee vähitellen. Mieheni ei haluaisi, että harrastan mitään tai tapaan ystäviäni. Minulle pitäisi riittää se kun hänen tuttunsa käyvät kylässä joskus ja senkin päätteeksi on aina älytön kuulustelu, kun miehen mielestä yritin iskeä tämän tai tämän miestä. Minulla ei saisi olla omia mielipiteitä tai en ainakaan saisi tuoda sitä julki. Jos kerron oman eriävän mielipiteeni niin siitä seuraa riita. Samoin, jos uhmaan miestäni ja käyn harrastuksessani tai tapaan ystäviäni. Nyt pariin vuoteen en ole enää uskaltanut käydä harrastuksessani tai tavata ystäviäni. Pelkään mitä tapahtuu, jos teen niin kuin mieheni ei halua ja olen henkisesti täysin loppu. En enää jaksa riidellä ja kuunnella selityksiä, miten minun paikkani on kotona lasten kanssa. En saisi mieheni mielestä käydä edes töissä. Nyt en kyllä olekaan työkykyinen, kiitos mieheni. Olen käytännössä "alistunut kohtalooni", koska minulla ei ole voimia erota vaikka haluaisin ja pelkään mitä tapahtuu eron jälkeen.
Ulkopuoliset eivät ole uskoneet kun olen kertonut, koska mieheni osaa esittää aina kun on vieraita mitä ihaninta miestä, vaikka todellisuudessa ei sitä ole. Tuntuu, että olen yksin ja tällä menolla en kohta enää jaksa hoitaa lapsia, nytkin jo ihan arkiaskareet vaatii suuria ponnisteluja ja öisin en saa juurikaan nukuttua, koska tilanne ahdistaa.
Kommentit (30)
sanon mitä tahansa niin mieheni mielestä valehtelen ja että todellisuudessa aina kun olen poissa kotoa niin yritän etsiä uutta miestä/pettää häntä. Ja kyselyt on sitä luokkaa, että minun pitäis kertoa mitä olen tehnyt minäkin minuuttina, tämä ei ole normaalia, sen käsitän itsekin. Mieheni on vaan niin totaalisesti onnistunut alistamaan minut ja saanut voimaan henkisesti pahoin, että avun hakeminenkin tuntuu mahdottomalta.
Jos otan eron puheeksi, niin mies muuttuu hetkeksi ihanaksi aviomieheksi, mutta hetken kuluttua palataan taas samaan. Olen ehdottanut miehelleni parisuhdeterapiaan lähtöä, mutta tälle mies on vain nauranut ja todennut, ettei hänellä ole sille tarvetta vaan minulla hänen mielestään.
Jos kerron olevani eri mieltä niin en tee sitä niin, että se olisi miehestä alentavaa. Ensin itsekin syytin itseäni, että mieheni käytös johtuu minusta, mutta niin ei ole.
Kuten jo sanoin, tiedän, ettei näin voi jatkua, mutta pelkään mitä tapahtuu jos lähden ja eroan tai mitä tapahtuu jos jään.
Kyse ei todellakaan ole siitä, etten jaksaisi kotona olla vaan siitä, että minun pitäisi mieheni mielestä olla kotona neljän seinän sisällä 24/7, etten vaan mene taas pettämään häntä. Meidän lapset on jo sen ikäisiä, että voisin hyvin palata töihin (nuorin 2v), mutta nyt en ole henkisesti työkunnossa.
ap
Koska se on niin ihmisestä kiinni miten ottaa toisen ihmisen sanomiset.
Jos toinen kysyy missä olit, kuka oli kanssasi niin onko se normaalia keskustelua VAI kuulustelua?Entä se kun kerrot että sanot eriävän mielipiteen, niin miten sen teet?
Oletko ajatellut että oma käytöksesi, sanomisesi voi olla miestä alentavaa?Jos et jaksa kotona olla, niin mene hyvä ihminen puhumaan johonkin terapiaan.
Vaikka tiedän, sanot että miehesi sinne kuuluu.Kannattaako tollasessa suhteessa olla?
Yhden roska on toisen aarre.
Onko kunnassasi turvakotia? Meidän kunnassa ainakin on ja täällä lähtö onnistuisi turvakodin kautta (ehkä myös sekin, että lasten tapaamiset tulisi viranomaisten kautta, esim. ilman sinun läsnäoloasi. Eli sun ei välttämättä tartteisi nähdä miestäsi enää ikinä). Kannattaa miettiä tarvitsetko salaisen osoitteen (ja miten lapset osaavat olla sen kertomatta), ehkä jopa nimenkin vaihdon? Voi olla tosin, että mies luuhistuu (eli ei pysty sitten mihinkään, kun lähdette).
Tuollainen mies varmasti osaa estää myös sun terapiaan menemiset (olethan pettämässä juuri silloin ;) ).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuule todellakaan ole normaalia, että puoliso kieltää harrastukset ja ystävien tapaamisen ja sallii vain vaimon olla kotona.
Koska se on niin ihmisestä kiinni miten ottaa toisen ihmisen sanomiset.
Jos toinen kysyy missä olit, kuka oli kanssasi niin onko se normaalia keskustelua VAI kuulustelua?Entä se kun kerrot että sanot eriävän mielipiteen, niin miten sen teet?
Oletko ajatellut että oma käytöksesi, sanomisesi voi olla miestä alentavaa?Jos et jaksa kotona olla, niin mene hyvä ihminen puhumaan johonkin terapiaan.
Vaikka tiedän, sanot että miehesi sinne kuuluu.Kannattaako tollasessa suhteessa olla?
Yhden roska on toisen aarre.
Itsellenikin tuli ahdistus kun juttusi luin :(
Eihän tuollaisessa suhteessa kukaan voi olla! Onko sulla yhtään kaveria jäljellä kenen puoleen voisit kääntyä ja pyytää henkistä apua lähtemiseen? Turvakoti olisi yksi mahdollisuus myös. Lähde hyvä nainen ennen kuin miehesi nujertaa henkisen puolesi niin ettet enään kykene elämään...
Oletko kirjoittanut juttusi joskus ennemminkin? Juttu oli vaan niin tuttu, tai sitten kaltaisia löytyy muitakin :(
minullakin on tuollainen mies,ollaan seurusteltu 5 vuotta.kuvittelee kanssa että olen maannut jokaisen hänen kaverinsa kanssa.meillä kaksi lasta ja väittää että ei ole hänen lapsia.toisesta tehty isyystesti kun mies halusi.toisesta ei olla vielä tehty.mieheni pettää minua koko ajan eri naisten kanssa.miehelleni on pakkomielle saada uusi nainen minkä hän tapaa niin saada isketyksi.mieheni hakee netistä seuraa ja menee tapaamaan näitä sit.kun olen näistä hänelle sanonut niin on ruvennut sanoon näistä mun pettämisistä mitä en ole tehnyt..lähe pois suhteesta kun vielä voit ennen kun tulee nyrkit mukaan kuvioihin näin minulle kävi..mies hakkasi monet kerrat kun luuli et olin maannut muiden kaa..lähtisin jos voisin mut asutaan ulkomailla.ja mieheni uhkasi tappaa minut jos veisin tyttäremme suomeen asuun..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä. Itselläni oli samantyyppinen parisuhde, kunnes sain tarpeekseni pelkäämisestä, huolestumisesta ja itseni sammuttamisesta, ja vain päätin lopettaa alistumisen ja pelkäämisen.
Ajattelin, että minä en kestä tällaista elämää, enkä tarvitse tuollaista kohtelua. Olisin mieluummin kuollut kuin pitkin nurkkia luikkiva nujerrettu hiiri.
Yhtenä päivänä sitten aloin vain omaksi itsekseni. Sanon mielipiteeni välittämättä siitä onko mies samaa mieltä vai ei, sanoin vastaan, teen mitä huvittaa enkä välitä hänen kielloistaan.Kerroin miehelleni toisinaan jopa kovaan ääneen, jos hänen käytöksensä vitutti minua.
Tajusin olevani täysivaltainen aikuinen, jota ei kenelläkään ole oikeutta komennella, käskyttää tai alistaa. En enää suostu siihen. Joskus saatoin sanoa miehelle jotakin tyyliin "Älä saatana sekoile siinä, pidä turpasi kiinni". Eli vastasin kuten hän on puhunut minulle jo kauan.
Olemme edelleen yhdessä. Mies on nykyään kuin toinen ihminen ei pomota eikä vittuile. Alkuun oli ihmeissään ja yritti "lisätä löylyä", mutta kun en antanut periksi,alkoi käyttäytyä ihmisiksi.
Jos sinun miehesi on oikeasti väkivaltainen, silloin tuo minun taktiikkani voi olla turhan vaarallinen kokoeiltavaksi.
Arvaa mitä, jo _kolmen_ viikon päästä ajattelet, että MIKSI et jättänyt jo vuosia sitten. T: Samassa jamassa ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kanssa pois kotoa. Olo on helpottunut, vaikkakin tuleva pelottaa. Syvällä sisimmässäni tiedän, että tämä oli oikea ratkaisu.
ap
Olethan oikeasti yhteyttä tonne narsistien uhrien tukeen? Pliiiizzz! Et ole ainoa ja mut ne pelasti kuiville, pitkä juttu uusioperheestä... Tietävät mitä tekevät ja todellista vertaistukea!!! Phuuh.
miten toisen sanomisen ottaa... miten itse sanoo... yhden roska on toisen aarre. Kyllä nuo ovat yleensä ihan todellisia tilanteita ja hyvin uhkaaviakin...