Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä tällaisesta miehestä, jaksaisitteko?
29.04.2010 |
Halaa, suukottelee lasta, leikkii välillä puoli tuntia lattialla kunnolla keskittyen lapsukaiseen. Pärjäävät hyvin keskenään kun minä olen jossain. Mutta kun minä olen kotona, jättää aina päävastuun minulle. Ei esimerkiksi koskaan oma-aloitteisesti ala antaa ruokaa lapselle tai vie ulos, minun täytyy aina huomauttaa että hei, ruoka-aika on mennytkin jo, etkös sinä voisi välillä antaa.. Lääkärijuttu yms hoidan aina minä. Jos miehen tehtäväksi sälyttää jotain, saattaa todella herkästi unohtaa tai ei vaan saa aikaiseksi. Lapselle isä on todella tärkeä, huomaa heidän välisensä rakkauden ja kiintymyksen, isä lukee joka ilta iltasadun yms. Mutta siis tietynlaista vetämättömyyttä kaikessa, yrittää aina jättää minun kontolle asiat. Jos ollaan lähdössä jonnekin, mies hidastelee omiaan eikä millään viitsisi osallistua lapsen valmisteluun.
Mitä mieltä olette? Mä menetän jatkuvasti hermoni hänen kanssaan, toisaalta myös näen että on monessa ihana isä.
Kommentit (18)
no niin mäkin teen kaiken... mies töissä niin jos en itse ole super väsynyt niin teen, mutta ei se ite tee aloitetta jos en erikseen sano... niin joten hyvin menee, jos olet lukenut muiden juttuja..
hakkaa, kännää, ei tee yhtään mitään, miehellä ei seiso, käy vieraissa, tai tekee niiin paljon töitä että ei kotona näy....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti kaikki tuntemani ovat tuollaisia, jos noinkaan ihania. Oma-aloitteisuutta EI ole ja liikkeellepanijan roli alkaa jossain vaiheessa ahdistaa naista ja lujaa. Pakkohan sitä on kestää, kun mies on kuitenkin hyvä.
Harvat miehet osallistuu kovinkaan oma-aloitteisesti lapsen hoitoon etenkään jos lapsen äiti on kotiäitinä. Silloin se arki vaan tahtoo jäädä kovin vieraaksi eikä miehet välttämättä muista tai tiedä mitä milloinkin pitää tehdä. Ja sitten vielä aika monet naiset sanoo herkästi heti jos mies yhtään tekee eri lailla mihin lapsi on tottunut, sekin vähentää aika lailla sitä halua edes yrittää.
On vaan yksi toistaiseksi. Mies on kyllä muutenkin tosi hidas saamaan aikaan mitään, sen tietävät kaikki muutkin..harva noin hidas kuin hän! Ja jotenkin avuton, kysyy minulta neuvoa niin moneen.
Silti tosiaan on paljon hyvääkin, ei ryyppää tai vietä aikaa jatkuvasti poissa kotoa, oikeasti rakastaa lasta kovasti ja sanoo ja näyttää sen päivittäin. Mua vaan risoo että velttoilee ja mulle jää niin paljon vastuuta.
Joo, mutta eikö olisi edes kohtuullista viedä lapsi ulos että nainen saa tehdä jotain kotityötä (joka ihan yhteinen homma sekin) rauhassa välillä? Miksi pitää olla niin laiska ettei lähde viemään vaikka lapsi kinuaa, nainen pyytää ja sitten mies rohjottaa tekemättömänä sisällä tai keskittyy johonkin omaan juttuunsa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen lisäksi mieheni ei esimerkiksi osallistu kotitöidenkään tekoon, ei oma-aloitteisesti ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SINÄ VIIHDYT SILLÄ HETKELLÄ LAPSEN KANSSA EIKÄ HALUA TULLA VÄLIINNE.
Minä olen varsin selvästi sanonut miehelle, että toivon häneltä aktiivisuutta, ettei aina tarvitse pyytää erikseen tekemään tai esim. viemään ulos. Ja sitten kun pyytää, ei toinen viitsi edes lähteä. Ja lapsi roikkuu ja kitisee äidissä, mies vetelehtii.. Ja tosiaan jos ollaan selkeästi lähdössä jonnekin, mies keskittyy omiinsa eikä ollenkaan osallistu perheen yhteiseen valmistautumiseen. Muut saavat lopulta odotella kun mies hidastelee vielä omiaan ollessamme jo valmiita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekan lapsen aikoihin mieheni ei ottanut mitään vastuuta mistään. Eikä paljon edes hoitanut lasta, kun oli aina töissä (uusi työpaikka.) Toki jos lähdin johonkin, uskalsin hyvin jättää heidät keskenään.
Toinen lapsi tuli heti perään ja oli koliikkivauva. Puhuimme asioista jo ennen toisen syntymää ja häntä mieheni hoiti ainakin kolmasosan ellei enemmänkin. Ja sen jälkeen hoiti molempia lapsia hyvin, aina kun reissutöiltään ehti.
Kolmannen lapsen vauva-aika jäi mun vastuulle lähes täysin. En tiedä miksi, ehkä siksi, kun mä olin lasta ruinannut vuosia. Nyt mies hoitaa kyllä lapsia hyvin (edelleen reissuhommissa,) mutta päävastuu lasten koulujutuista, neuvoloista, keskusteluista, sairasteluista on mulla. Osan olen tosin halunnutkin hoitaa itse. Joskus silti ihmettelen, kuinka mies voi olla niin pihalla asioista, joista on puhuttu kotona monta kertaa. Hoitaa kyllä asiat, jotka on suoraan hänelle sovittu, kaiken muun unohtaa.
Mutta meillä miehen vastuullisuus on kuitenkin parantunut vuosien myötä ja voin huoletta jättää lapset isänsä kanssa, pärjäävät varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että milloin mies veisi lapset jonnekin, että saan siivota rauhassa ym. Ei sillä väliä, mitä mieheltä pyytää, mies tekee kuten haluaa. Eli ihan perussettiä teillä. Kotiäitinä toki ulkoilet viikonloppuisinkin usein yksin lapsen kanssa, koska miestä ei huvita ulkoilla. Näin meillä ja monella muulla.
Mä olin se, joka kysyi, onko teidän eka tai ainoa lapsi tms.
Nyt kun niitä on kolme, on homma muuttunut ihan itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies esimerkiksi on hyvin samanlainen. Todella vetämätön, aikaansaamaton ja aloitekyvytön monessa asiassa. Kyse ei ole siitä, etteikö osaisi ja saisi ihan rauhassa tehdä miten tykkää, ei vaan saa aikaiseksi tai jos saakin, se tekeminen on mahdottoman hidasta. Minä olen monesti sanonut, että toivon nimenomaan sitä aloitekykyä, että hän itse päättää lähteä lasten kanssa ulos tms. jotta minä saisin vaikka sen hetken omaa aikaa/rauhaa. Todellakin, jos mies oma-alotteisesti olisi lasten kanssa ja hoitaisi lasten asiat, ulkoilua, syöttämistä tms. niin en todellakaan tuhlaisi yhtään omaa hetkeäni siihen, että nalkutan korvan juuressa "väärin" tehdyistä asioista! Mies sanoo joka kerta, että kyllä hän monesti on ajatellut lähteä, mutta sitten jotenkin vaan unohtuu ja jää se käytännön toteutus. Lasten syöttämisissä sama juttu, etenkin kuopuksen kohdalla (esikoinen osaa tosiaan jo itse sanoa, että nälkä, anna ruokaa, kuopus ei osaa) - kyllä se tuossa kuulemma kävi mielessä mutta unohtui sitten. Mä en pysty käsittämään, mikä ihmeen tuulitunneli tuo miehen pääkoppa oikein on, kun kaikki vaan käy mielessä mutta unohtuu sitten!
No, mitään muuta en ole keksinyt tähän ratkaisuksi, kuin yrittää puhua asiasta suhteellisen rakentavasti ja rauhallisesti (mikä ei ole helppoa, kun koko asia ärsyttää pirusti), perustella ja kertoa, mitä minä toivoisin, kerta toisensa jälkeen. Viiden vuoden keskustelun jälkeen meidän isäntä on tänä keväänä, tammi-huhtikuu -jaksolla, lähtenyt kolme kertaa lasten kanssa oma-aloitteisesti ulos tai kauppaan, eli ehkä se oppii, mutta hitaasti :) Lisäksi itsekin huomaan tottuneeni ja sopeutuneeni jossakin määrin - muistuttelen ja pyydän, koska se on yksinkertaisesti helpoin tapa, vaikkei tietysti se kaikkein kivoin, mun kannaltani siis. Tässä on toisaalta pohjimmiltaan kyse meidän luonne-eroistakin: mies on tasainen, rauhallinen eikä hötkyile "turhanpäiten", yhtään ainutta asiaa ei ole vielä tullut vastaan, joka hetkauttaisi tätä miestä mihinkään suuntaan, kaikki on vaan "sellaista se on, elämä" tai jotakin, kun taas minä olen ihan päinvastainen kuin mieheni - impulsiivinen, aikaansaava, hötkyilevä ja reagoin herkästi kaikkeen. Mieheni mielestä kaiketi on turha tehdä tänään sellaista, minkä voi tehdä huomennakin, kun minä taas en mielelläni jätä huomiseksi sellaista, minkä voi tehdä tänäänkin. Näin ollen miehen lienee vähän vaikeaa ollut sopeutua tähän arkeen myös kotona, kun minä olen kotiäitinä ja suurimman osan ajasta heilutan täällä tahtipuikkoa. Kun mies tulee kotiin, hän jää katselemaan, mitä tapahtuu ja missä mennään, eikä osaa oikein hypätä vain mukaan siihen, mitä milloinkin ollaan tekemässä. Minun taas on vaikea käsittää, miksei se torvelo tajua, että nytkin voisi vaikka tulla auttamaan, mitä ihmettä se tuossa kuppaa ja hidastelee taas kerran, koska itselleni on luonnollisin tapa painua keskelle tilannetta, kysyä mitä voin tehdä ja miten olla avuksi, ja ruveta toimimaan.
ei tee oma-alotteisesti myöskään kotitöitä. yritä ajatella miehesi positiivisia puolia, niin minäkin yritän.
viikonlopun poissa ja se tekee terää! Miehelle jää vastuu vähäksi aikaa päälle ja lapsetkin osaavat pyytää isältä eikä aina äidiltä.
4 & 15
jos joku haluaa siivota tarkoittaa se että perheen pitää haluta siivota, kärjistetysti. Ap on enimmän aikaa lapsen kanssa, ja kuvittelee olevansa asiantuntija, kaikesta, totuus on se että jos mies on olut kokopäivän töissä on mahdotonta että se tulee kotiin ja alkaa ap:nä hoitamaan kotia, ts. ottaa viestikapulan lennosta. Mikset ap mene jonkun naisen kanssa kimppaan, ni löytäsit mitä haet. Ihmisillä on erilaiset käsitykset eri asioista, naisilla se lapsi menee usein pesuveden mukana, kaikella kunnioituksella.
Ja siis minä olen monesti sanonut, että toivon häneltä aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, ei niin että minun täytyy pyytää/sanoa/käskeä. Mies vaan hidas ja laiska tekemään..