Mitä vastata näille "no ette ole poikenneet pitkään aikaan" -syyttelijöille?

Käyn heillä ehkä kerran vuodessa, sillä asun ulkomailla ja käyn vain muutaman kerran vuodessa Suomessa. Joka kerta saan kuulla, että enpä ole käynyt. Tietävät kyllä, että käyn useammin kuin kerran vuodessa Suomessa, mutta jaan kaikki visiitit kavereiden, kahden puolen sukulaisten, kummilasten ja muiden välillä niin, etten joka kerralla näe kaikkia vaan osan porukasta. On meinaan tosi "lomaa" juosta joka päivä ympäri Suomen eri ihmisillä kylässä. Voisivat hyvin myös tulla vanhemmilleni kylään kun siellä olen, vaan tuntuu olevan ylivoimaista vaikka asuvat vain 30km päässä.

Ärsyttävintä on, kun synttärilahjoista tai joululahjoista ei vanhemmat saati lapsi osaa kiittää tai edes kertoa, että perille tuli (laitan postissa). Sitten kyllä ollaan kärkkäästi osoittelemassa, että etpä ole käynyt...

Kirjoitin ekan viestin vaan tuohduksissani, purkaakseni pahaa mieltäni. Ja nyt täällä onkin näin paljon porukkaa, joille sama asia on ihan tunnistettava ongelma.



Tässä ihan vertailun vuoksi, mitä muut ihmiset ovat suunnitelleet meidän vapun viettoon.



Tänään, vappuaattona:

Mies tulee töistä klo 14, heti anoppilaan syömään.

Auto kohti omia sukulaisiani, matkaa noin 300 km. Matkalla "poiketaan" miehen sukulaisissa.

Saapuminen vanhempieni luo. Armollisesti muutama todistetusti liikuntakykyinen meitä ikävöivä sukulainen saapuu samaan osoitteeseen. Ajomatka heille 7 km, talossa 3 autoa, vain 2 ajokortti.



Vappupäivänä:

Lähtö kotoani suuren voivottelun kera. Ajomatkaa 80 km. Kahden palvelutalossa asuvan tapaaminen. Samassa kaupungissa pari ihan kivaakin kyläpaikkaa, oikea hengähdystauko. Illalla ajomatkaa 20 km syntymäpäiville, jossa paljon sukulaisia, joiden mielestä voitaisiin huomenna poiketa heille. Ajomatkaa noin 50 km hotelliin.



Sunnuntaina: Reipas herätys ja hotelliaamiainen. Klo 12 pitää olla jo taas tunnin ajomatkan päässä. Sen jälkeen kohti kotia, suunnilleen 2,5 h autossa.



Että tälleen. Ja mennen tullen meitä tervehdistään: "No eipä teitä ole näkynyt". "Miksei koskaan meille kelpaa poiketa?" "No vihdoinkin meilläkin käytte kun täällä päin kuitenkin jatkuvasti ajelette". Ja lähtiessä: "Miten te nyt voitte jo olla lähdössä?", "Mikähän kiire teillä on näin pyhänä olevinaan?" "Ai lähdössä, ei tosiaan, minä olen jo laittanut sängyt valmiiksi, jäätte tietysti yöksi ja huomiseksi olin suunnitellut jo vaikka mitä vierailutouhuja".



Kiitos ja anteeksi. Ap, vapputunnelmissa.

Erityisesti mä pidin tuosta vastauksesta, jossa valiteltiin kuinka on itse huono lähtemään ja pyydettiin toista lähtemään vaihteeksi. Tuota pitääkin kokeilla.



Meillä on vähän sama ongelma. Onneksi enemmän äitini sukupolvella, tämän suvun toisen puolen saamattomuuden vuoksi me seuraavat ollaan jo valitettavasti vieraannuttu toisistamme. Ei sukulaissuhteiden ylläpito onnistu yksipuolisesti ikuisesti. Minä olen yleensä se, joka mielellään pakkaa oman porukan ja lähtee reissuun, mutta kyllä se alkaa korpeamaan, kun toinen puoli suvusta ei viitsi koskaan tulla tänne päin edes perhejuhliin.

Asuttiin jonkin aikaa muutaman korttelin päässä heistä, mutta tämän henkilön hankalan luonteen takia en halunnut mennä kylään pienen lapsemme kanssa. Eräissä sukujuhlissa täti tuli sitten avautumaan juurikin tuolla "eipä ole teitä näkynyt" -tyylillä. Lisäsi vielä marttyyrinä, että heillä olisi meidän muksulle joku nalle odottamassa, mutta "kaipa me sitten annetaan se jollekin toiselle kun ette tule kylään"...



Arvatkaapas mentiinkö? Ja tosiaan, tähän viisikymppisten tapaan, he eivät tulleet meille kylään koskaan.

Jos käynneistä tulee enempi velvollisuus niin sano vaan "ei". Turha sitä on sukulaisia miellyttää määrättömästi.



Toisaalta, tuntuu niinkin että enää ei osata esittää kunnollista kutsuakaan. Sitten marmatetaan kun ei käydä.



M41

karkas siis viesti; luulin että tää on joku Pohjois-Pohjanmaalainen erikoisuus, että jälleennäkemisen ilo lytistetään heti tuollaisella syyllistämisellä. Oikea negatiivisuuden kukkanen tuollainen tervetulotoivotus, eipä sen jälkeen missään haluta enää käydäkään. Mä koen, että toi valittaminen on tietynlaista ylimielisyyttä - meidän aika nuorina ihmisinä on ilmeisesti vähemmän arvokkaampaa kuin keski-ikäisten!

kulttuuriperintö on hämäläis-satakuntalaista. Ja tuo on niin tuttua, että ei enää osata kutsua kyläänkään, järjestää siis vieraisia. Epämääräiset poikkeilkaa ja ette ole käyneet ovat ainoa sananvaihto asian tiimoilta. Ja sitten parasta, että kun tietyille ihmisille soittaa kysyäkseen poikkeamisen sopivuutta, nämä ovat selvän hämmästyneitä, kysyvät jopa että kuka siellä nyt onkaan. Eivät tunnista minua, vaikka koko nimellä esittelen. Pitää sanoa että täällä on Kaisa Tyttönimi, Liisan tyttö, muistatkos, tai viimeiset 10 vuotta olen kyllä ollut Kaisa Miehennimi.



Ihan mielellään sitä menisikin, jos tulisi kutsu päivämäärineen ja kellonaikoineen hyvissä ajoin. Joskus tuntuu oudolta sekin, että kun viimein menee kylään, talo on täynnä muita vieraita, joilta ei sitten ehdi juuri isäntäväen, ainoan tuntemani, kanssa puhua lainkaan. Turha sitten taas valittaa, että kun ei silloin viimeksi ehtinyt yhtään jutella. Oma vika!

(asutaan kaukana, ei olla läheisiä) etten jaksa välittää mitä miettivät, mutta sinkkukavereiden (meillä 3 pientä lasta) ja lapsettomien kaveripariskuntien kanssa, joita meillä jostain syystä paljon, asiasta meinasi tulla ongelma.



Välihuomautus, kaverimme, joilla myös lapsia ja jotka tasavertaisia tulemaan, ovat jääneet tuttavapiiristä pois. Tää meni just tohon ei olla käyty ja tulkaa te -jankutukseen. Yritin käydä ja sanoa, että voisitte tulla meillekin, kunnes tajusin, että he eivät halunneet tulla. Kun itse jätin menemättä, nämä muutamat "kaveri"suhteet jäivät. Tuo höpötys oli merkki viilenevistä suhteistamme. Heidän piti jotenkin selitellä sitä, ettei nähdä. Ei kai sitten niin hyviä tuttuja oltukaan.



No siis nämä muutamat lapsettomat tutut, jankutti samaa ja ajattelin, että jos ei nyt lähdetä, niin nekin sosiaaliset suhteet jää. 2 tuttua ymmärsi, kun rautalangasta väänsin, miten vähän meillä on aikaa mihinkään ylimääräiseen. Ja näemme tosi harvakseltaan, mutta puhutaan puhelimessa senkin edestä. Yksi lapseton pariskunta oli tosi päällekäyvä ja syyllisti niin, että v-tutti. Vihdoin uskalsin sanoa melko suoraan heillekin, että pikkulapsi perheen arki on rankkaa ja kiireistä, ota tai jätä. Ottivat, en jaksanut enää välittää suuttuvatko, eivätkä suuttuneet. Tosi harvakseltaan nähdään, mutta puheväleissä vielä ollaan.



Tulipa romaani, mutta kyllä tämä hankalaa voi olla.

mutta tässä aika äärimmäinen esimerkki "huonosta lähtemisestä":



Siskon miehen vanhemmat eivät meinanneet tulla poikansa häihin kun "ollaan niin huonoja mihinkään lähtemään". Miehen setä ylipuhui vanhemmat tulemaan hänen kyydillään. Miehen sisarukset eivät tulleet (välimatkaa n.400km). Että silleesti.



Mutta alk.peräisestä aiheesta puheenollen, ärsyttää itsellänikin kun kaikki vähänkin vanhemmat sukulaiset (serkut yms.) jankuttaa tuota "ette ole käyneet"- mantraa. Siinä porukassa on kotiäitejä ja niitä joiden lapset jo isoja jne. Itsellä on pieni lapsi, vuorotyöt, opiskelut, miehen työ ja harrastukset, omat harrastukset, ystävät ja lähiperhe...Olen sanonut monesti että meillekin saa kyllä tulla kun itsellä ei tahdo aika riittää kylästelyyn (esim. joitain kotitöitä voi mielestäni hoitaa vieraiden läsnäollessa). Mutta ei mene perille, ei.



Eipä siinä, mieluiten vietän vapaa-aikani ystävien kanssa, jotka sinkkuina ja lapsettomina ymmärtävät itse ehdottaa tulevansa meille. Tuleepahan sitten mielummin tehtyä niitä vastavierailujakin :)

(siis että meille ei voi tulla), että on niin pieni asunto ettei haluta vaivata. Nyt ollaan asuttu 3 vuotta okt:ssa, kaksi vierashuonetta kunnollisella sängyllä olisi tarjolla. Kukaan narisija ei ole käynyt.



Toinen oli pitkä matka, pitäisi aina olla yötä. Muutin työni vuoksi 10 kk noin 50 km päähän narisijoista. Ihan julkinen maantie oli perille asti. Kukaan narisijoista ei 10 kk aikana tullut. Pari kehtasi sanoa, että kun en ole heillä käynyt vaikka lähellä asun. Tein töitä raskauden loppuun asti, 5 päivän tunnin 4 päivässä eikä minulla ollut autoa. Narisijoista pari hyväkuntoisia eläkeläisiä maasturit pihassa.

Minä en ikinä suostuisi tuommoiseen vappuohjelmaan kun ap:lle on tehty. VAin idiootti on tuollaisessa leikissä mukana.



Aikuinen ihminen saa nääs olla kotonansa jos tahtoo ja jos tädit vinkuu, se on niitten ongelma.

sille, joka pahoittaa mielensä jatkuvasta syyllistämisestä, vaikka kaiken muun elämän ohessa yrittää ilahduttaa näitä yksinäisiä sukulaissieluja? Toiset ei vaan osaa olla niin hyvin välittämättä muiden mielipiteistä. Ja moni haluaisi olla sukulaisten kanssa tekemisissä, mutta ei yksipuolisesti.

Minä en ikinä suostuisi tuommoiseen vappuohjelmaan kun ap:lle on tehty. VAin idiootti on tuollaisessa leikissä mukana.

Aikuinen ihminen saa nääs olla kotonansa jos tahtoo ja jos tädit vinkuu, se on niitten ongelma.

Mielummin sanon, että pienten lasten kanssa on kiva viettää aikaa myös rauhallisesti kotona. Ja lisään, että tulkaahan tekin välillä meille.



Meilläkin vähintään tunnin ajomatkan päässä miehen vanhemmat, mun äiti, mun isä (eri paikassa kuin äiti), miehen ukki, mun toiset isovanhemmat, miehen sisko perheineen ja mun sisko perheineen plus kummilapsemme perhe (ystäväperhe). Sinänsä en koe, että meillä noin yleisesti ottaen olisi hirveä kiire, mutta jos noissa kaikissa paikoissa kävisi useamman kerran vuodessa, niin ei kovin montaa kotiviikonloppua vuoteen jää.

Vastaan aina, että no eipä ole teitäkään näkynyt täällä.



Mua ihmetyttää se, että sitten kun mennään, niin heti pitäisi ratketa yhden päivän aikana kahville kaikkien kanssa, että "edes joskus nähtäis." No voi vittu, tule sinä joskus meille, niin nähdään.

pakkosukuloinneissa on usein se, että jouluna ja äitienpäivänä pitäisi käydä joka paikassa olemassa koko päivä kullakin. Mitenköhän se käytännössä onnistuu? Marraskuussa ei ole tarvetta tulla minnekään, mutta juuri niinä perhekeskeisinä juhlapyhinä on pakko olla aina kaikkien kanssa yhtäaikaa.

Mitä syyllistämistä se on, jos toteaa tosiasian; ette ole viime käynnin jälkeen käyneet. Tottahan se on, syyllistämisen luette siihen aivan itse. Voitte olla myös syyllistymättä ja ottaa sen pikku rupatteluna jota se onkin.



Ei aikuisten ihmisten tarvitse olla sukulaisten talutusnuorassa, jos eivät itse halua. Jämäkkyyttä peliin, mutta ensin tuo oma asenteenmuutos. Eivät ne sukulaiset halua teille mitään pahaa. On vain vaikea keksiä muita puheenaiheita kuin nuo tulemiset ja tulematta jättämiset, kun ei tavata jatkuvasti. Säästäkin puhutaan aina, eikä sitä pidetä syyllistämisenä.

tai sitten voi olla muuta. Tosielämässä on paljon ilmeisen itsekeskeisiä ihmisiä, joiden jouluidylliin kuuluu tiettyjen (nuorempien) sukulaista läsnäolo, riippumatta siitä millaiseksi heidän juhlapyhänsä muodostuu. Kyllä sen ihan äänensävystä kuulee, tarkoittaako "no ei ole teitäkään näkynyt" että "onpa kiva nähdä pitkästä aikaa" vai että "täällä ollaan hipihiljaa jo toista vuotta odotettu että koska suvaitsette meillä käydä kun kuultu on että olette käyneet naapurissakin viime vuoden aikana".

taas anoppi aina syyllistävästi sanoo mulle ettei olla taas pitkiin aikoihin nähty ja miehensä vielä korostaa et on se kamalaa jne kun he ei näe lapsia jne jne. En siis viitsi pyytää usein meille kylään kun samalla tehdään aina tupatarkastus jonka tuloksista koko suku saa tietää. Mikseivät koskaan pyydä meitä kylään? Kai se sitten heidän mielestä lapsiperheen on vaikea lähteä... vaikka olis paljon helpompaa kuin siivota 250neliötä supersiistiksi ja tehdä hyvät tarjottavat. Mieluummin hyppäisin autoon ja ajaisin 20 min heidän luo.

saa meillekin tulla.

suvun kanssa on paljon mukavampaa olla tekemisissä kun ei läheisriippuvaisuutensa takia syyllisty joka asiasta eikä aja 500 km jokaisen vinkasun takia, ettei vaan kellään tulisi paha mieli.

Minulla on oikein ripustautuva äiti + hänen sukunsa, joten tiedän mistä puhun. On vapauttavaa olla aikuisena itsellisenä ihmisenä hyvässä suhteessa sukulaisiinsa ilman että kaiken yllä leijuu syyllisyys. Se vaatii työtä ja joku voi matkalla loukkaantua, mutta se on sen arvoista.

Mitä antaisit ohjeeksi sille, joka pahoittaa mielensä jatkuvasta syyllistämisestä, vaikka kaiken muun elämän ohessa yrittää ilahduttaa näitä yksinäisiä sukulaissieluja? Toiset ei vaan osaa olla niin hyvin välittämättä muiden mielipiteistä. Ja moni haluaisi olla sukulaisten kanssa tekemisissä, mutta ei yksipuolisesti.

Minä en ikinä suostuisi tuommoiseen vappuohjelmaan kun ap:lle on tehty. VAin idiootti on tuollaisessa leikissä mukana. Aikuinen ihminen saa nääs olla kotonansa jos tahtoo ja jos tädit vinkuu, se on niitten ongelma.