Lue keskustelun säännöt.
Raha ei tuonutkaan onnea, vaikka luulin niin.
28.04.2010 |
Luulin aina, että elämä olisi onnellista kun löytää hyvän miehen, saa lapsia ja rahasta ei ole puutetta. Mutta luulin väärin... :( Minulla on hyvä mies, kunnollinen ja ahkera. Taloudellisesti meillä menee todella hyvin, koska mies on korkeasti koulutettu ja saa todella hyvää palkkaa. Lapsi on myös meille suotu ja hänestä minä olen ikionnellinen. Asumme hyvällä alueella, uudessa talossa ja itse saan olla kotiäitinä. Ulkopuolisen silmin elämämme ehkä näyttää ihanalta, mutta valitettavasti se ei ole niin ihanaa.
Mieheni tekee 10 tuntista päivää ja kantaa töitä yleensä kotiinkin. Työmatkoilla hän on ainakin 2 kertaa kuussa, jolloin hän on yleensä poissa 2-3 yötä. Eli miehellä ei juurikaan ole aikaa perheelle. Lapsen kanssa hän viettää aikaa todella satunaisesti, tuskin tyttö edes ikinä oppii tuntemaan isäänsä. Myös meidän kahdenkeskinen aika on todella vähäistä. Välillä minusta jopa tuntuu, että raha ja menestys on miehelleni tärkeämpää kuin me. Huomaisikohan hän edes, jos me joku päivä lähdettäis vain pois...
Puistoissa kulkiessani kadehdin todella paljon niitä perheitä joissa on äiti ja isä ja molemmat antavat aikaa lapsille ja toisilleen. Mieheni tuskin edes tietää millainen leikkipuisto on... Olisin valmis milloin tahansa vaihtamaan asuntoni halpaan kerrostalo kaksioon ja myymään autot ym. hyödykkeet, jos vain saisin elää perheessä jossa isä on myös läsnä. En todellakaan kuvitellut elämääni tälläiseksi, halusin ja haluan edelleen jotain muuta. Haluan oikean perheen.
Mieheni kuvittelee, että olen onnellinen, hän ostaa minulle ja lapselle kaiken mitä pyydän. Antaa aina rahaa pyytämättä. Mutta mieheni ei ymmärrä, että rahalla ei voi korvata rakkautta. Iltasatu oman lapsensa kanssa on moninkerroin arvokkaampi kuin tusina uusia leluja. Mutta sitä mieheni ei pysty/halua ymmärtää. :(
Kommentit (53)
Ei kai nyt kukaan voi olettaa että raha tuo mukanaan onnen?
Kyllä se elämää helpottaa mutta onnea se ei mukanaan tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta mitään ette voisi tehdä koska rahaa ei olisi ja riitelisitte vähän väliä siitä kuinka kaikki on mennyt pieleen ja mitään ei ikinä saa.
Mä en jaksa näitä hyväosoaisten uikutuksia! Toi on jotenkin niin äärettömän loukkaavaa. Pitäiskö tuonkin mamman saada ihan kaikki?! Eikö mikään riitä tuollaisille? Eikö riitä, että aineellisesti on hyvin ja mies ei sentään lyö eikä juo?! Ja olette kuitenkin perhe?
Ja pakko myöntää, että oli ihana tunne, kun sai kerrankin puhua suoraan mitä ajattelee. Yleensä en todellakaan kerro, sitä, mitä oikeasti ajattelen. Kerroin miehelle tuntemuksistani ja siitä, että hän jää paljosta paitsi, kun tekee vain työtä.
Mies ymmärsi minun näkökannan asiaan, mutta painotti kuitenkin, että raha on tärkeää ja sen eteen on tehtävä töitä. Hän myös tietää, että rahan takia on luovuttava jostain muusta, kuten perheen kanssa olemisesta. (hänen sanojaan lainatakseen: hän uhrautuu, jotta minulla ja lapsella olisi hyvä elintaso)
Mutta minä en kaipaa mitään tuommosia uhrauksia, voin elää köyhemminkin, kunhan miehellä on aikaa meille. Kerroin sen myös miehelle. Juttelimme tilanteesta useamman tunnin. Mies myös myönsi, että vähemmälläkin työn teolla pystyisimme säilyttämään taloudellisen tasa painon. Mutta hän kuulemma nauttii työstään, eikä haluaisi vähentää sitä. (Vertasi onnistuneen kauppojen syntyä hyvään seksiin ja siitä tulevaan mielihyvään).
Loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että meidän molempien on nyt parempi miettiä omilla tahoillamme, mitä todella elämältämme haluamme. Emme ole eronneet, otimme pienen aikalisän suhteeseen. Mies muutti eilen väliaikaisesti vanhempiensa omistamaan kaksioon.
Sovimme, että molemmat saavat hetken kokeilla elämää ilman, että näemme päivittäin. Pieni välimatka onkin ihan paikallaan. Suhteemme ongelmat eivät johdu rakkauden loppumisesta vaan liian erillaisista arvoista. Rakastan miestäni ja hänkin rakastaa minua, mutta elämän arvot eivät osu nyt kohdilleen. :(
Tunteeni on nyt aika sekavat, mutta menen nyt päivän kerrallaan ja koetan tehdä niin kuin itsestäni tuntuu parhaimmalta. Tietenkään unohtamatta tytärtäni. Aika näyttää mihin päätökseen tulemme ja sen, että jatkammeko elämää yhdessä vai erikseen.
ap
Typerä provo tai sitten olette molemmat täysin tunteettomia. Siltä viestisi kyllä kuullostavatkin, tunnesisällöttömiltä.
Ehkä et pysty oikeasti rakastamaan itseäsi etkä siksi ketään muutakaan?
Hanki edes sen verran koulutusta, että osaat kirjoittaa yhdyssanat, se voisi jo nostaa itsetuntoasi.
Se panostus on perheeltä pois ja jotkut päätyy eroonkin tuon takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kotoa? Hän tietoisesti tai tietämättään ei halua viettää aikaa sinun ja lapsen kanssa? Ehkä perhe-elämä ei olekaan sitä mitä hän haluaa. Moni mieshän on luontaisesti aika neuvoton vauvaikäisten ja pikkulasten kanssa.
kun PÄÄSIN töihin, alkoi uusi elämä
t. uraputken vaimona 22 v, 2 pientä lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis oikeesti, hanki ap harrastus itsellesi! Hulluksihan siinä tuleekin, jos joka päivä vaan odottaa ja toivoo, että tulispa se mies jo kotiin. Elämässä pitää olla jotain muutakin sisältöä kuin miehen odottaminen.
Ei tuo sun ongelmasi ole mitenkään ainutlaatuinen. Suuri osa pikkulasten isistä tekee pitkää päivää. Ja ihan samalla tavalla se turhauttaa muitakin kotiäitejä, olkoon miehen tulot sitten isot tai tavallisemmat.
Osa tällaisten perheiden vanhemmista päätyy eroon, kun ei sitä yhteistä säveltä löydy. Kun se mies ei muutukaan vaimon mieleiseksi. Osa taas keksii rakentavampia ratkaisuja. Ja rakentavampaa ap:llekin olisi löytää päiviinsä lisää sisältöä, ettei olisi aikaa vatvoa tuollaisia turhia asioita. Tuo "ongelma" kun on joka toisessa perheessä, niin ei ap:nkään kannata tehdä siitä mitään elämää suurempaa kynnyskysymystä.
kautta rikas, sinä et siis itse ole rikas joten eipä ihme ettei onnea ole tullut.
t. ihan oikeasti rikas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on itella vahan saman tapanen tilanne, mutta ma olen tyoton jotenka mies tekee kahta tyot. Lahtee aamulla 7.15 ja tulee kotia jotain 10 illalla, viikonloput han lahtee 2 aikaan ja tulee joskus yon tunneilla kotia ja sitten nukkuu ehka jotain 12 asti. Hanella on normi tyo 8.30 - 5 ja sitten lisayona taksin ajo. joten viikonloput on pakko olla toissa. Ja taytyy myontaa etta kun olen kotona lasten kanssa toinen koulussa toinen ei olo on vaha vittuuntunu, mutta meilla on koko ajan raha pula. Mina olen kumminki sita mielta jos meilla olis enempi rahaa olisimma molemmat onnelisempia.
ymmärrän kyllä...mun exmies oli myös jatkuvasti töissä ja työt tulivat kotiinkin mukana. Turha oli haaveilla että olisi tullut esim kotiin viideksi niin että olisin voinut ruuan laittaa valmiiksi molemmille...sain syödä ja odotella yksin vaikka työaika paperilla oli 8-16 niin tuli milloin kuudelta milloin kahdeksalta kotiin.
olenkin äärettömän onnellinen että mulla on nyt perusduunari mies, joka tulee kotiin kun työaika päättyy, ja jolle perhe on tärkein. Työllä ansaitaan elanto mutta vapaaajalla sitä ei tartte tehdä eikä ajatella. onneksi sain lapsia vasta tämän miehen kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta kysymys on vain organisoinnista ja vanhempien halusta järjestellä asiat toimiviksi. Meidän lapset on jo isoja ja kun olen kysynyt, olisivatko he halunneet kotona olevan äidin, he ovat sanoneet että eihän sitä kestäis kukaan, on hyvä kun on äiti, jolla on omaakin elämää... Meillä on ollut yksi ulkomaankomennusvuosi, jolloin olin kotirouvana, ja se oli ihan ok hengähdystauko töistä ja lasten koulun tukemisen kannalta hyvä. Silti en voisi kuvitellakaan, että olisin viettänyt vaikkapa 10 vuotta kotona. Nämä 3 + 1 vuotta riittävät ennen eläköitymistä.
Mulla on johtajamies, joka tekee pitkää päivää ja reissaa paljon ulkomailla. Minä kuitenkin olen itse tietoisesti valinnut työelämän, vaikka mies on tarjonnut monesti mahdollisuutta jäädä kotiin. tekisin siläl kuitenkin vain karhunpalveluksen itselleni, sillä kamalaa olisi juuri tuollainen kotona nyyhkiminen ja miehen paluuta odottaminen. Mulla on omat työt,työn kautta saatuja kavereita, omia menoja jne. Ja yhteistä aikaa saadaan silti tarpeeksi, vaikka mies joskus viikonloppunakin tekee töitä.
Siis onko tällaisia nyhverö naisia vielä olemassa. Ei mitään omaa vaan eletään toisen ihmisen kautta ja ihmetellään kun on kurjaa.
Ihmetyttää myö miehet jotka luulevat olevansa todellisia miehiä tällaisen alistamisen kautta.