Raha ei tuonutkaan onnea, vaikka luulin niin.

niin josko alkas ymmärtään?

en valitettavasti osaa antaa sinulle mitään neuvoa tilanteeseesi, mutta haluan silti kiittää viestistäsi. Meillä on juuri toisin päin, mies haluaa niin paljon panostaa perheeseen että se haittaa uralla etenemistä (mm. tekee minimipituista päivää, välttelee työmatkoille joutumista). Minua välillä harmittaa että mies ei ole kunnianhimoisempi ja käytä potentiaaliaan töissä. Mutta nyt viestisi luettuani muistin taas miksi hän tekee näin. Kiitos siis ja kovasti tsemppiä teidän tilanteeseen! Ehkäpä voisit näyttää viestisi miehellesi ja kertoa että arvostaisit kaikista eniten ihan vain aikaa yhdessä?

Toivottavasti osaat arvostaa miestäsi, tuollaisia miehiä pitäisi olla enemmän.

En ole ainakaan vielä huolissani omasta mielenterveydestäni. Tapaan ystäviäni, lapsi on mukana, mutta suurimmalla osalla ystävistänikin on lapsia, jotka on myös mukana tapaamisissa. Käyn kerran viikossa jumpassa, sen ajan lasta vahtii anoppini. Hän vahtisi lasta varmasti enemmänkin, mutta en ole kokenut tarvetta saada enmpää omaa aikaa.

Toki meillä asuntolaina on ja isossa talossa on myös isot kulut (lämmitys, vakuutus, ym.). Autot on velattomia. Myös kesämökissä on vielä jonkin verran lainaa. (en kyllä todellakaan ymmärrä, mitä me teemme jollain mökillä, kun ei mies ikinä halua/kerkeä mennä sinne. Ja jos mennään niin hän vain näppäilee konetta ja höpisee työ jutuista.) Alkuperäisessä viestissä sanoin, että olen täysin valmis loupumaan tästä talosta ja muuttamaan halvempaan, jos mies vähentää töitä. Eli lainoja on, mutta joka kk mies kuitenkin pystyy laittamaan muutaman tonnin säästöön/osakkeisiin, joten töitä voisi ainakin vähentää tuon muutaman tonnin verran ja pystyttäisiin silti asumaan tässä.

Ja tiedän, että joillakin on todella suuria ongelmia, joiden kanssa elävät, esim.sairaudet. Ja monet ajattelevat että mitä minä tässä vikisen minullahan on kaikki hyvin, kun rahaa on. Mutta raha ei ole tae onnellisuudesta, rakkaus ja yhteinen aika on kaikkea maailman rahaa arvokkaampaa. Kuten joku jo kirjoittikin, uudet lelut ja tavarat eivät korvaa syliä. Ja sitä syliä minäkin kaipaan... Onneksi täällä on myös ihmisiä jotka ymmärtävät minua. :)

ap

Jos lähetät mulle ton pari tonnia, mitkä muuten menis noihin joutaviin osakkeisiin.

Ja ymmärrän, että et ole onnellinen. Aika moni kamppailee juuri samojen ongelmien kanssa. Paitsi, että heidän miehensä tienaa noin neljä kertaa vähemän. Varaa ei ole autoa ostaa, mutta sukulaiset ja lapsen mummo mankuu matkustelemaan satojen kilometrien päähän. Sillä muutamalla satasella sais myös kivan ulkoiluasun ja visalaskut maksettua. Pääsisin eka kerran elämässäni eteläänkin.

Mutta joo, silti uskon, että olet onneton. Ei se raha korvaa aikaa. Sen varmaan käsität, että miehesi tapa rakastaa voi olla rahan keruu ja että hän itsekin saattaa kärsiä siitä, että hänellä ei ole mahdollisuutta nauttia perheestään. Iso laina voi sekoittaa miehen mielen ja pistää pelaamaan todella varman päälle. Ajattele, jos teistä vaikka joku sairastuisi. Silloin ei haittaa, jos osakkeissa tallessa rahaa ja ehkä vähän tuottoakin millä maksaa vuoden talovelat.

Tätä on ihan tutkittukin ja todettu, että raha tekee onnelliseksi vain tiettyyn rajaan asti, joka on suomalaisten kohdalla noin 2500 euron kuukausituloissa (mahdollisesti jopa alempana). Tämän jälkeen raha ei enää tuo hyvinvointia tai onnellisuutta. Tuskinpa siis miehisikään on onnellinen, mutta nyky-yhteiskunta vain korostaa niin paljon rahan ja menestyksen merkitystä, että siitä voi olla tosi vaikea irrottautua vaikka haluaisikin.

mieltä kuin ensimmäinen kirjoittaja.

Lähetä aloitusviestisi miehen sähköpostiin, joska hän siitä ymmärtäisi.

Voimia!

Mies tekee 10 tunnin päiviä. Mitä sitten. Mies on silloin tällöin työmatkalla. Mitä sitten? Jäähän tuossa yllin kyllin aikaa olla perheen kanssa. Eihän vain ole niin, että äiti tavallaan liittoutuu lapsen kanssa, niin että perheessä on kaksi joukkuetta, isä ja muut? Eihän äiti osoita mieltään tyyliin "isä ei halua olla meidän kanssa".



Jotenkin vaikuttaa siltä, että ongelma on pikemminkin äidin yksinäisyydessä, tekemisen puutteessa, mieheensä suuntaamissa isoissa odotuksissa ja ehkäpä myös äitinä olon epävarmuudessa.



Jos minua noin tylsisi, lähtisin töihin.

En ikinä voisi kuvitella palkkaavani lapselle hoitajaa, jotta saisin itse huvitella. Silloinhan minä tekisin täysin saman mitä mies tekee lapselle. Mies on ehdottanut hoitajan palkkaamista, mutta itse olen kokenut sen lähinä loukkauksena minua kohtaan, etten osaisi hoitaa omaa lastani. Tiedän ettei mieheni ajattele niin hän vain haluaa, että elämässäni olisi muutakin kuin lapsi.

Pitää kokeilla tuon viestin laittamista miehen s-postiin, silloin hän ainakin huomaa sen. Ja toivottavasti hän myös ymmärtää mitä tarkoitan. En todellakaan halua, että mies on lapselle joku kaukainen ihminen, jota lapsi ei edes tunne.

ap

Että ehkä miehesi on palamassa töissä loppuun ja todella toivoisi, että tekisit myös töitä, jolloin hänelle ei jäisi niin suurta taloudellista vastuuta. Ehkä hän tosiaan pelaa niin paljon (turhan paljon) firman taskuun, koska muuta taetta talouden hoidolle ei ole. Jos hän saa potkut, niin teiltä menee talo. Jos sinä kävisit töissä, niin sitten hänen ei tarvitsisi ottaa niin suurta henkistä taakkaa töistä ja ehkä uskaltaisi itsekin hieman irtautua sieltä kotiin ja antaa aikaa myös sinulle ja lapselle.

Opin jo parikymppisena, että raha ei tuo onnea. Ei ulkomaanmatkat pari krt vuodessa tuoneet samaa tyytyväisyyttä kuin taloudellinen itsenäisyys ja aito rakkaus, jota elämässäni nykyisin on.

Opin jo parikymppisena, että raha ei tuo onnea. Ei ulkomaanmatkat pari krt vuodessa tuoneet samaa tyytyväisyyttä kuin taloudellinen itsenäisyys ja aito rakkaus, jota elämässäni nykyisin on.

Mutta nyt mun on naisenakin pakko puolustaa miehiä.

Vaikka eka mullekin tuli mieleen, että ehkä se luuraa ne kaksi ylimääräistä tuntia päivästä jonkun toisen naisen luona.

Miettikää omalle kohdalle. Et säkään ap varmasti haluaisi koko teidän asuntolainaa ja velkoja omille harteille. Semmonen 400000-700000 tuhannen laina painaa aika tavalla miehenkin harteilla.

Olet täysin oikeassa. Jos haluat miehesi onnelliseksi, niin kerro, että et piittaa teidän hienosta talosta ja elintasosta. Sano, että arvostat kyllä hänen panosta, mutta et itsekään usko, että hän on onnellinen, koska ei saa olla perheen kanssa ja elää elämää muualla kuin töissä. Luopukaa teidän lukaalista ja muuttakaa halvempaan, luopukaa muustakin turhasta elintasosta ja keskittykää vapaa-aikana vaikka yhdessäoloon ja ulkoilemiseen. Tehkää lomamatkat halvempiin matkakohteisiin.

Kun ehdotat tätä, ehkä miehesi kertoo sinulle mitä hän todella ajattelee. Mies voi kuitenkin olla niin ylpeä, että ei halua sanoa ääneen kärsivänsä. Ehkä se, että hän kuvittelee sinun ja lapsen voivan hyvin saa hänet jaksamaan moista oravanpyörää. Ehkä hän kokee olevansa itsekäs, jos vaatisi teitä elämään vaatimattomammin.

kotiin kello viisi. Täytyy myöntää että olemme jo konkareita vuosien kokemuksella. Se kokemus on osoittanut että naisella on myös oltava oma ura. Minulle se olisi elämän tuhlausta istua kotona odottamassa miestä kotiin.



Lapsi ei osaa vaatia kun ei muusta tiedä kuin reissaavasta isästä. Isä ja poika ovat rakkaita toisilleen ja puheluihin joita on useita päivittäin uppoaa rahaa sievoisesti.



Kun isä on kotona on hän kotona eikä töissä. Lapsi on kaikessa mukana kun keksitään milloin mitäkin mutterin hakemista loikoiluun ....isältä on opittu eri maiden kulttureista ja ihmisistä. Käyty paikoissa mihin koskaan ei olisi ollut mahdollisuus mennä ilman isää.



"Bisnes" maailmasta laskeutuminen lapsen maailmaan on huikaiseva kokemus. Se vaatii tietynlaista nöyryyttä tietäen ettei mitkään maailman rahat korjaa jos lapsi alkaa oireilla isättömyyttä.

Mutta hän on tyrmännyt ehdotukseni heti. Minulla on vakipaikka, joka odottaa minua jos päätän palata sinne lapsen täytettyä 3 vuotta. Mieheni teki selväksi jo ennen naimisiin menoa, että hänen mielestään äidin paikka on kotona kun lapset ovat pieniä. Ja samaa mieltä olen minäkin, mutta jos talous sitä vaatisi niin toki voisin töihin mennä. En usko, että mieheni tekee töitä paljon koska pelkää saavansa potkut. Hän on yrityksessä johtavassa asemassa ja korvaamaton yhtiölle.



Toki voi olla että mieheni haluaa pelata varman päälle talouden suhteen ja tekee siksi töitä niin paljon. Lainamme ei ole enään mikään kovin suuri, ostaessamme talon meillä oli iso käsiraha, joka tietysti lyhensi lainan määrää.



Enkä todellakaan usko, että mies pakenisi koti oloja töihin. Hän vaikuttaa onnelliselta kotona ollessaan ja sanoo usein rakastavansa meitä.



Toki voi olla mahdollista että mieheni ei pysty lopettamaan töiden tekoa, koska on niin juurtunut siihen... Mieheni tulee töistä kotiin yleensä 17-19 välillä, mutta usein syötyään hän menee suoraan koti toimistoon ja jatkaa töitä siellä. Vaikka hän on meidän kanssa samassa talossa niin hän ei todellakaan ole läsnä meille vaan työlle.

ap

Meillä lapset (kuusi alle 10v) näkevät isäänsä vain viikonloppuisin, mutta hän sentään viettää silloin paljon aikaa lasten kanssa, jolloin minulla jää paremmin aikaa keskittyä harrastukseeni/työhöni. Minä nyt en muutenkaan niin paljon miehen seurasta välitä, kuitenkin päivittäin ollaan puhelimitse/skypen kautta yhteydessä ja se riittää mainiosti, näköjään myös lapsillekin.

Mutta hän on tyrmännyt ehdotukseni heti. Minulla on vakipaikka, joka odottaa minua jos päätän palata sinne lapsen täytettyä 3 vuotta. Mieheni teki selväksi jo ennen naimisiin menoa, että hänen mielestään äidin paikka on kotona kun lapset ovat pieniä. Ja samaa mieltä olen minäkin, mutta jos talous sitä vaatisi niin toki voisin töihin mennä. En usko, että mieheni tekee töitä paljon koska pelkää saavansa potkut. Hän on yrityksessä johtavassa asemassa ja korvaamaton yhtiölle.

Toki voi olla että mieheni haluaa pelata varman päälle talouden suhteen ja tekee siksi töitä niin paljon. Lainamme ei ole enään mikään kovin suuri, ostaessamme talon meillä oli iso käsiraha, joka tietysti lyhensi lainan määrää.

Enkä todellakaan usko, että mies pakenisi koti oloja töihin. Hän vaikuttaa onnelliselta kotona ollessaan ja sanoo usein rakastavansa meitä.

Toki voi olla mahdollista että mieheni ei pysty lopettamaan töiden tekoa, koska on niin juurtunut siihen... Mieheni tulee töistä kotiin yleensä 17-19 välillä, mutta usein syötyään hän menee suoraan koti toimistoon ja jatkaa töitä siellä. Vaikka hän on meidän kanssa samassa talossa niin hän ei todellakaan ole läsnä meille vaan työlle.

ap

On ne isokenkäisetkin potkuja saaneet ja ei ihme ettänykyisillä johtajapalkoilla rehellisin ihminen haluaakin uhrata työlleen koko elämänsä. En minäkään kestäisi nostaa 8000-15000 kuussa palkkaa ja kiirehtiä aina kotiin heti kun vaan kello pirahtaa neljää. Taitaa olla miehen geeneissä vanhan polven verta eli työ pitää ihmisen tiellä.

Ehkä voisit varovaisesti ehdotella, että jos vaikka parina iltana viikossa pitäisitten perhepäivän. Suunnittele ohjelma näille illoille valmiiksi, niin miehestäsi ei tunnu niin siltä, että aika menee hukkaan. Työnarkomaani ei valitettavasti perusta sille lapsen kannalta kalleimmalle ajankäytölle eli yhdessä rentoutumiselle.

Jos vaikka kerran viikossa menette pyöräretkelle. Suunnittele sinä tämän retken reitti ja paikat missä pysähdytte. Pikkuinen varmaan kulkee mukavasti turvaistuimessa. Perustele tämä vielä sillä, että olen huolissasi rakkaasi fyysisestä kunnosta :D

ei tietenkää raha tuo onnea... en mäkää rahan takia oo iloinen ikinä...

pitänyt soida jo aikoja sitten.



Miehesi mielipide ei ole sinun totuutesi. Sinulla on oikeus omaan rikkaaseen elämään (en tarkoita rahaa) Missä tynnyrissä miehesi on kasvanut kun puhutaan äitiydestä? Oletko sinä nyt onnellinen äiti? Kerroit että et. Kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää sinun tarpeitasi jotka luovat tasapainoisen elämän ei edes miehesi.



Miehesi ajattelutapa on aataminaikuista ja hän käyttää sitä verukkeena luistaakseen isän roolista. Hän maksaa siitä että olet hänen lapsensa äiti ja hoitaja. Hän on kunnon mies!!!

Se kertoo myöskin jostakin syvemmästä ongelmasta miehelläsi, sinusta on tulossa oman elämäsi uhri.



Lue alkuperäinen tekstisi vielä kertaalleen. Näin ei ole tarkoitettu elämäsi kulkevan. Olet olosuhteiden uhri.

sun miehestäs..omasta kun on tullu laiska paska

Mukaan työmatkoille ... Haloo.



Toisten todellisten ongelminen huomioiminen on todella hyvä pointti. Keskustelun aloittajahan on selvästi tietoisesti valinnut "helpon" elämän ja on todennut sen olevan tyhjää. Hänellä lienee kuitenkin aika paljon helpompaa kuin keskivertovaimolla.

Meillä täysin samanlainen elämäntilanne.

paljon ulkomailla. Minä kuitenkin olen itse tietoisesti valinnut työelämän, vaikka mies on tarjonnut monesti mahdollisuutta jäädä kotiin. tekisin siläl kuitenkin vain karhunpalveluksen itselleni, sillä kamalaa olisi juuri tuollainen kotona nyyhkiminen ja miehen paluuta odottaminen. Mulla on omat työt,työn kautta saatuja kavereita, omia menoja jne. Ja yhteistä aikaa saadaan silti tarpeeksi, vaikka mies joskus viikonloppunakin tekee töitä.

Mieheni on saanut äitiyden mallin kotoaan ja hän vakaasti uskoo siihen, että pienten lasten paikka on kotona äidin kanssa. Samaa mieltä olen myös itse, en todellakaan olisi valmis viemään alle 3 vuotiasta isoon päiväkoti ryhmään. Jos itse kävisin töissä hoitaja hoitaisi lasta meillä. Ymmärrän kyllä sen että nyky yhteiskunnassa monet joutuvat viemään alle 3 vuotiaan päiväkotiin, koska muuten talous kärsisi. Enkä todellakaan tuomitse heitä.



Olemme mieheni kanssa viettäneet lapsuuden täysin erillaisissa olosuhteissa. Mieheni oli varakkaan perheen ainokainen, jossa jo lapsuudessa painotettiin rahan merkitystä. Hän kasvoi periaatteessa ilman isää, koska isä oli aina töissä. Se, että isä ei ollu läsnä lapsuudessa, näkyy mieheni ja hänen isän väleissä nyt. Välit ovat aika etäiset, mutta mieheni kyllä edelleen arvostaa isäänsä ja sitä, että hän teki paljon töitä, jotta perheellä olisi kaikkea. Ehkä mieheni haluaa kulkea isänsä jälkiä ja toimia samoin.

ap



Itse vietin lapsuuteni keskituloisessa perheessä. Olin perheen nuorin ja ainut tyttö. En sanoisi, että olimme köyhiä, mutta emme olleet mitään rikkaitakaan. En kulkenut missään merkivaatteissa, mutta koen, että sain hyvän lapsuuden. Minulla oli molemmat vanhemmat läsnä ja perheessä oli rakkautta.



Olemme siis lähtöisin erillaisista maailmoista. Minun lapsuudessani korostettiin rakkautta miehen rahaa. En voi väittää, että olisin nykyään niin onnellinen kuin haluaisin. Mutta rakastan miestäni ja hänkin rakastaa minua (hän vain näyttää sen eritavalla kuin minä). Mieheni on uskollinen minulle ja minä hänelle, avioliitostamme vain puuttuu yhteinen aika.



En koe olevani elämäni uhri, tiesin miehen naidessa, että työ on tärkeä häönelle, mutta uskoin hänen rauhoittuvan työn suhteen kun perhe kasvaa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt... :( Minulla ei varmaan ole nyt muuta mahdollisuutta kuin nostaa kissa pöydälle ja puhua miehelle. Ehkäpä tämän ketjun näyttäminen auttaa häntä tajuamaan, sen mitä minä tunnen...