Raha ei tuonutkaan onnea, vaikka luulin niin.
Luulin aina, että elämä olisi onnellista kun löytää hyvän miehen, saa lapsia ja rahasta ei ole puutetta. Mutta luulin väärin... :( Minulla on hyvä mies, kunnollinen ja ahkera. Taloudellisesti meillä menee todella hyvin, koska mies on korkeasti koulutettu ja saa todella hyvää palkkaa. Lapsi on myös meille suotu ja hänestä minä olen ikionnellinen. Asumme hyvällä alueella, uudessa talossa ja itse saan olla kotiäitinä. Ulkopuolisen silmin elämämme ehkä näyttää ihanalta, mutta valitettavasti se ei ole niin ihanaa.
Mieheni tekee 10 tuntista päivää ja kantaa töitä yleensä kotiinkin. Työmatkoilla hän on ainakin 2 kertaa kuussa, jolloin hän on yleensä poissa 2-3 yötä. Eli miehellä ei juurikaan ole aikaa perheelle. Lapsen kanssa hän viettää aikaa todella satunaisesti, tuskin tyttö edes ikinä oppii tuntemaan isäänsä. Myös meidän kahdenkeskinen aika on todella vähäistä. Välillä minusta jopa tuntuu, että raha ja menestys on miehelleni tärkeämpää kuin me. Huomaisikohan hän edes, jos me joku päivä lähdettäis vain pois...
Puistoissa kulkiessani kadehdin todella paljon niitä perheitä joissa on äiti ja isä ja molemmat antavat aikaa lapsille ja toisilleen. Mieheni tuskin edes tietää millainen leikkipuisto on... Olisin valmis milloin tahansa vaihtamaan asuntoni halpaan kerrostalo kaksioon ja myymään autot ym. hyödykkeet, jos vain saisin elää perheessä jossa isä on myös läsnä. En todellakaan kuvitellut elämääni tälläiseksi, halusin ja haluan edelleen jotain muuta. Haluan oikean perheen.
Mieheni kuvittelee, että olen onnellinen, hän ostaa minulle ja lapselle kaiken mitä pyydän. Antaa aina rahaa pyytämättä. Mutta mieheni ei ymmärrä, että rahalla ei voi korvata rakkautta. Iltasatu oman lapsensa kanssa on moninkerroin arvokkaampi kuin tusina uusia leluja. Mutta sitä mieheni ei pysty/halua ymmärtää. :(
Kommentit (53)
mutta välillä samankaltaisia aatoksia. miehellä vilistää silmissä vain tulevaisuuden rahasammot ja ei paljoa muusta puhu kuin työasioista. Työ todella menee meidän edellemme, mutta onneksi silti viettää myös aikaa jonkin verran lasten ja minun kanssani.
Pelkään myös, että hänelle tulee ennen pitkää burn out kun pitää olla niin monta rautaa tulessa. Hänen mielestään eläkkeelle pitää päästä 40-v jälkeen ja nostella pääomatuloja.
mutta mun korviin sun mies ei kuulosta hyvältä. Mulle hyvä mies tarkoittaa osallistuvaa, sellaista joka laittaa perheen työn edelle.
me ollaan onnellisia työttömiä, saadaan olla paljon yhdessä ja velkaa ei ole kun ei olla saatu. vähemmälläkin pärjää.
Mitä ihminen tavaran muodossa oikeesti tarvitsee ? miettikää sitä
harrastuksilla ja ystävien tapaamisilla. Suomeksi sanottuna, järjestäisin itselleni tekemistä ja lapsille hoitajan.
Nämä eivät tietenkään korvaa poissaolevaa miestä, mutta helpottavat elämän stressiä. Tsemppiä!
Voi miten helppoa oli, kun toinen vanhemmista oli kotona ja toinen työssä. Rahaa oli puolet vähemmän, mutta enpä tiedä onko se niin autuaaksi tekevä juttu. Nyt on rahaa, mutta ei aikaa juuri mihinkään, ja rahaa käytetään siihen, ettei ole aikaa (esim. valmis ruoka, pesula, pihatyöt...)
mahtaa av:n lapsista tulla onnellisia, kun kaikki krääsä ja heebelit, muttei syliä.
Minä taas sanoisin, että aloittajan ongelma on yksinäisyys, joka korostuu sen takia, että hän joutuu jatkuvasti odottamaan miestä. Tunnit lapsen kanssa kotona tuntuvat miljoonalta vuodelta, kun kaipaa sitä toista.
Joten mene töihin ja opit arvostamaan ja nauttimaan siitä yhteisestä ajasta.
Kiittämätön! Mikä on kun ei mikään kelpaa?
Jos urallaan haluaa edetä ja löytää itsensä verokalenterin kärjestä niin töitä on sen eteen tehtävä.
Pointtisi on oikein hyvä. Kun me miehen kanssa jouduttiin päättämään, että lähteekö hän töihin kauas, niin että joutuisi muuttamaan viikoksi toiselle paikkakunnalle vai että eletäänkö köyhästi, niin valittiin jälkimmäinen vaihtoehto. Ollaan melko rahattomia, mutta en kestäisi olla viikkoja erossa miehestä, kun ei ole aivan pakko.
Miehelläsi on nyt väärä arvojärjestys. Hän kuvittelee, että raha on hyvin tärkeää, vaikka maailmassa on miljoona tärkeämpää asiaa. Riittää, että rahaa on kohtuulliseen elämiseen; tuon rajan jälkeen perheen pitäisi aina mennä rahan tienaamisen edelle.
en valitettavasti osaa antaa sinulle mitään neuvoa tilanteeseesi, mutta haluan silti kiittää viestistäsi. Meillä on juuri toisin päin, mies haluaa niin paljon panostaa perheeseen että se haittaa uralla etenemistä (mm. tekee minimipituista päivää, välttelee työmatkoille joutumista). Minua välillä harmittaa että mies ei ole kunnianhimoisempi ja käytä potentiaaliaan töissä. Mutta nyt viestisi luettuani muistin taas miksi hän tekee näin. Kiitos siis ja kovasti tsemppiä teidän tilanteeseen! Ehkäpä voisit näyttää viestisi miehellesi ja kertoa että arvostaisit kaikista eniten ihan vain aikaa yhdessä?
Sopikaa pelisäännöt yhteisestä ajasta.
Mene mukaan työmatkoille lapsen kanssa.
Katso elämää kuinka paljon hankalammassa asemassa muuten elävät todellisten ongelmien keskellä.
Käytä yhteinen aika paremmin hyväksi.
Minun ex-mieheni oli juuri tuollainen. Tai hän muuttui sellaiseksi, ei ollut vielä silloin kun alettiin olla yhdessä.
Raha ja ura olivat ykköset hänelle, vaimo ja lapset vain kivaa rekvisiittaa.
En ikinä voisi kuvitella palkkaavani lapselle hoitajaa, jotta saisin itse huvitella. Silloinhan minä tekisin täysin saman mitä mies tekee lapselle. Mies on ehdottanut hoitajan palkkaamista, mutta itse olen kokenut sen lähinä loukkauksena minua kohtaan, etten osaisi hoitaa omaa lastani. Tiedän ettei mieheni ajattele niin hän vain haluaa, että elämässäni olisi muutakin kuin lapsi.
Pitää kokeilla tuon viestin laittamista miehen s-postiin, silloin hän ainakin huomaa sen. Ja toivottavasti hän myös ymmärtää mitä tarkoitan. En todellakaan halua, että mies on lapselle joku kaukainen ihminen, jota lapsi ei edes tunne.
ap
Ja jotkut "köyhemmät" kaverini kadehtivat ja sanovat, että kyllähän sinun kelpaa, kun on rahaa ja saat olla kotona. Mutta eivät ymmärrä sitä, että olen lähes yh ja mies, joka tuo rahan taloon, ei sitten juuri mistään muusta piittaakaan. Mieluumin ottaisin sellaisen miehen, joka on köyhempi, mutta pääsee kotiin neljältä ja on illat ja viikonloput perheensä kanssa.
Ehkä teillä on sen verran isot velat / muut kulut, että töitä pitää oikeasti tehdä.
Todella rikas paimentaa osakesalkkuaan, yms. sijoituksiaan. Eikä se vaadi välttämättä 10 tunnin työpäiviä.
Raha kyllä helpottaa onnellisuuden tavoittelussa, mutta jos 'rahan hintana' on työlle uhrautuminen. Silloin se ei ehkä toimi perheelliselle.
Todella rikkaalla raha tekee työt, osinkoina vuokratuloina jne.
osaatko kasvattaa lapsiasi, vai et? Ei kyse ole huvittelusta, vaan omasta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi. Varsinkin MIELENterveydestä!
Ei sitä tarvitse joka päivä aamusta iltaan juosta omissa jutuissa, mutta edes sen pari kertaa viikossa.
Poltat itsesi loppuun tuota menoa, kun uhraat itsesi turhaan. Ei ne lapsetkaan sua joka sekunti tarvitse.
Pahinta tuossa on se, että tuolla marttyriudella ajat myös miehesi pois perheen luota. Hän tulee kotiin ja siellä odottaa naama norsun v:lla oleva kotiorja.
Siksi olen sitä mieltä, että jollet kestä miehen työssäkäyntiä, niin mene itsekin töihin.
Tuli mieleen onko miehesi pakopaikka työ? Jos hän EI HALUA olla kotona
En ole ainakaan vielä huolissani omasta mielenterveydestäni. Tapaan ystäviäni, lapsi on mukana, mutta suurimmalla osalla ystävistänikin on lapsia, jotka on myös mukana tapaamisissa. Käyn kerran viikossa jumpassa, sen ajan lasta vahtii anoppini. Hän vahtisi lasta varmasti enemmänkin, mutta en ole kokenut tarvetta saada enmpää omaa aikaa.
Toki meillä asuntolaina on ja isossa talossa on myös isot kulut (lämmitys, vakuutus, ym.). Autot on velattomia. Myös kesämökissä on vielä jonkin verran lainaa. (en kyllä todellakaan ymmärrä, mitä me teemme jollain mökillä, kun ei mies ikinä halua/kerkeä mennä sinne. Ja jos mennään niin hän vain näppäilee konetta ja höpisee työ jutuista.) Alkuperäisessä viestissä sanoin, että olen täysin valmis loupumaan tästä talosta ja muuttamaan halvempaan, jos mies vähentää töitä. Eli lainoja on, mutta joka kk mies kuitenkin pystyy laittamaan muutaman tonnin säästöön/osakkeisiin, joten töitä voisi ainakin vähentää tuon muutaman tonnin verran ja pystyttäisiin silti asumaan tässä.
Ja tiedän, että joillakin on todella suuria ongelmia, joiden kanssa elävät, esim.sairaudet. Ja monet ajattelevat että mitä minä tässä vikisen minullahan on kaikki hyvin, kun rahaa on. Mutta raha ei ole tae onnellisuudesta, rakkaus ja yhteinen aika on kaikkea maailman rahaa arvokkaampaa. Kuten joku jo kirjoittikin, uudet lelut ja tavarat eivät korvaa syliä. Ja sitä syliä minäkin kaipaan... Onneksi täällä on myös ihmisiä jotka ymmärtävät minua. :)
ap
niin josko alkas ymmärtään?