Neljäsluokkalainen jäi taas kiinni läksyjen tekemättömyydestä.

käänteistä taktiikkaa, kertokaa, voisiko toimia. Eli läksyjen tekemättömyydestä seuraa joku rangaistus joko koulussa tai kotona ja asia on lapsella tiedossa. Mutta muuten asiasta ei tehtäisi numeroa. Lapsi huolehtii itse läksyjensä merkkaamisen ja tekemisen. Anteeksi, jos kuulostan tylyltä, mutta tosiasia lienee, että lapset nauttii saadessaan kyykyttää aikuisia. Jos äiti ja opettaja vouhottaa läksyistä, niin uhmainen lapsihan vain nauraa vielä olemattomaan partaansa ja päättää, ettei IKINÄ tee läksyjä. Jos aikuisten asenne on "Jaa, et tee läksyjä, no se on sinun asiasi. Kehnosti käy, mutta omapa on elämäsi. Mulla on nyt muuta puuhaa" voi uhmakin laantua. Mutta jos lapsella vaikka on joku keskittymiskyvyn häiriö tms. niin enpä kyllä tekisi näin. Mutta eikö teistä joskus tunnu siltä, että lapset nauttii aikuisten höösäämisestä. En mä ainakaan omasta kultaisesta nuoruudestani muista mitään ihme tekniikoita, joilla saada lapsi tekemään läksyt.

Ja vielä tärkeä pointti: jos lapsen uhma on tuota luokkaa, eikö muut jutut elämässä mene poskelleen kuin koulu? Mikä on vanhempien ja lapsen välinen yhteys? Ei kai tuossa iässä mitään murrosikääkään vielä pitäisi olla?

Kyseessä ei mun nähdäkseni ole uhma, tai läksyjen tekemättömyyteen tai siitä kiinni jäämiseen ei liity mitää raivoa (paitsi mun puolelta), lapsi vaan tuijottaa silmät suurena ja suu auki, että "oho, mitens tässä nyt taas näin kävi... ei voi mitään... hupsista..." Tai sitten tarmokkaana lupaa hoitaa hommat jatkossa (mutta mikään ei muutu).

-ap-

Tähän asti oli aika isoja ongelmia. Kun läksyjä ei oltu merkitty lähdin yhdessä vaiheessa sille linjalle, että no sitten tehdään kaikki tehtävät käsittelyssä olevasta aiheesta, jos kerran muuta ohjetta ei ole. Lisäksi tietysti ne unohdusmerkintäläksyt tehtiin sittne jälkeenpäin. Näin ei synny harhakuvitelmaa, että jollain keinolla voi lopullisesti selvitä läksyjä tekemättä.

Jos lapsi kuitenkin on kolmannella luokalla ollut hitusen tarmokkaampi, eikä silloin tästä asiasta ollut ihan näin suurta ongelmaa? Mä olen myös tehnyt sitä, että jos läksyt ei ole merkattu, tehdään kaikki tehtävät. Vaikkain juuri silloin alkaa varvasta särkemään tai jotain muuta turhaa, olen pakottanut tekemään tehtävät vieressä karjumalla ääneni käheäksi. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: Ei yhtään mitään.

-ap-

niin sitten melkein voi kaikki rangaistukset unohtaa. Paitsi jos nauttii kovan kundin roolista, niin vähän se uhmakkuuden tietty mieleen tuo. Vai onko lapsella joku pellen rooli, jolta kaikki odottaa typerää käytöstä? Miten lapsen itsetunto, onko iloinen? Onko käytös jotenkin muuttunut vai onko aina ollut jonkinlainen taivaanrannanmaalari? Kyllä kai jotkut vaan oppii hitaammin läksyrutiinin. Mutta onko lapsi muutenkaan kiinnostunut koulusta ja ylipäänsä asioiden oppimisesta? Joskus tuntuu, että puhutaan vain läksyistä eikä oppimisesta.

joitain vinkkejä, mitä minä kokeilisin tuollaisessa tilanteessa.

Juttelisin pojan kanssa joka ilta ennen nukkumaanmenoa kaikessa rauhassa vaikka puoli tuntia sen jälkeen kun valot ovat sammuneet. Kannattaa kysellä päivän tapahtumista melko yksityiskohtaisesti ja rauhallisesti kysymyksiä tyyliin: mitä teitte välitunnilla, mitä ruokaa koulussa oli, mikä oli hauskinta tänään koulussa, kenen kanssa olit välitunnilla. Tästä kiireettömästä hetkestä kannattaa tehdä rutiini. Samassa yhteydessä voi ujuttaa keskusteluun aiheita tärkeinä pitämistään arvoista, mm rehellisyydestä. Voi keskustella omatunnosta ja siitä, miltä lapsesta tuntuu jos on tehnyt väärin. Voi keskustella siitä, miksi on tärkeää ettei valehtele. voi keskustella siitä, miksi lapsi haluaa esittää kovista muiden edessä, mitä hyötyä ja mitä haittaa sellaisesta on. tärkeää olisi saada lapsi itse pohtimaan asioita syvällisemmin ja siten lapsen omatunto saadaan toimimaan ja lapsi itse alkaa tajuamaan että hän on vastuussa läksyistä ja läksyjen tekemättä jättäminen ei ole oikein. Tämä tie voi olla hidas ja työläs, mutta se on varmasti sen arvoista.

Käsittääkseni lapsella ei ole mitään erityistä roolia. Oppiminen ei kiinnosta, mutta koska lapsi ei häiritse tunnilla, tähän ei juurikaan kiinnitetä huomiota, koska kuvitellaan opettajaa katsovan ja hiljaa olevan lapsen kuuntelevan jotain. Todellisuudessa poika miettii, millaisen majan rakentaisi kavereiden kanssa, mikähän olisi uusi kiva polotustemppu, olispa hienoa omistaa temppufillari, mitähän illalla rakentelis legoista... Eli mikään oppi ei jää päähän, ja koska tämä ei lasta kiinnosta, ei kiinnosta myöskään läksyt eikä kiinnosta ulkomaailman reaktiot läksyjen tekemättömyyteen. Lapsi on aina ollut vähän tuollainen, mutta tämän kevään aikana pahentunut.



-ap-

Jos lapsi kuitenkin on kolmannella luokalla ollut hitusen tarmokkaampi, eikä silloin tästä asiasta ollut ihan näin suurta ongelmaa? Mä olen myös tehnyt sitä, että jos läksyt ei ole merkattu, tehdään kaikki tehtävät. Vaikkain juuri silloin alkaa varvasta särkemään tai jotain muuta turhaa, olen pakottanut tekemään tehtävät vieressä karjumalla ääneni käheäksi. Ja mitä tästä on ollut hyötyä: Ei yhtään mitään. -ap-

Vaan ajan mittaan sitkeydellä ja kärsivällisyydellä ja periksiantamattomuudellal (ja ihan silkalla kasvamiseslla ja ajanakulumisella myös, kunhan kasvu tapahtuu oikeaan suuntaan). Karjuminen on parempi kuin ei mitään, koska se nyt ainakin ohjaa kehitystä siihen suuntaan ettei koulu ja läksyt ole yhdentekeviä, mutta parempiakin keinoja olisi. Minä istuin vuoden verran neljännelllä ja vielä vitosen syksylläkin sen pojan vieressä ohjaamassa keskittymistä aina seuraavaan tehtävään ("mitäs sun sitten piti tehdä? Missä lista?") ja varmistamassa, että poika uskaltaa käyttää osaamistaan (osa ongelmista johtui meillä siitä, että ope haukkui lasta koulussa ja tämä ei sitten enää uskaltanut tehdä niitäkää ntehtäviä mitä osasi, eikä ollut ollenkaanvarma osaamisestaan.

Ts. kyllä se siitä, pysy vaan sitkeänä, mutta älä välttämättä oleta, että se on uhmaa tai kovikseksi haluamista tai edes oikeaa välinpitämättömyyttä.. Sun lapsesi saattaa olla kauhuissaan tai ymmällään ja tarvita apua koulun suhteen.

Lapsi VOI hyvinkin "taantua", eri vaiheissa monestakin syystä, esim sosiaalisten ongelmien, kiusaamisen levottoman luokan, huonon opekemian, koriolojen, jms takia tai sitten jos on taustalla joku oppimisvaikeus tai keskittymisvaikeus niin juuri siinä kohdassa, missä vaatimukset menee (tilapäisesti) valmiuksien yli.

Käsittääkseni lapsella ei ole mitään erityistä roolia. Oppiminen ei kiinnosta, mutta koska lapsi ei häiritse tunnilla, tähän ei juurikaan kiinnitetä huomiota, koska kuvitellaan opettajaa katsovan ja hiljaa olevan lapsen kuuntelevan jotain. Todellisuudessa poika miettii, millaisen majan rakentaisi kavereiden kanssa, mikähän olisi uusi kiva polotustemppu, olispa hienoa omistaa temppufillari, mitähän illalla rakentelis legoista... Eli mikään oppi ei jää päähän, ja koska tämä ei lasta kiinnosta, ei kiinnosta myöskään läksyt eikä kiinnosta ulkomaailman reaktiot läksyjen tekemättömyyteen. Lapsi on aina ollut vähän tuollainen, mutta tämän kevään aikana pahentunut. -ap-

ole itse kiinnostunut kouluaineista. Lue lapsen kirjoja. Esitä itse kiinnostunutta ja pyydä lasta kertomaan ja opettamaan sinua jossain asiassa, mikä on sinulle uusi. Ole ovela.

t. samanikäisen pojan äiti

hyvä itsetunto tarkoittaa, että lapsi tuntee myös heikkoutensa - realistisesti.

Oli tullut yllättävän heikko todistus, vaikka poika oli kertonut koulun sujuvan niin kuin ennenkin eli hyvin. Vanhemmat ottivat kaikki etuudet pois (kännykkä, tietokone, pleikkari, kitara, viikkoraha) sillä ajatuksella, että koulu on lapsen työtä ja työtään ei hoida, ei siitä palkkaakaan saa. Sitten kesälomalla oli kotitöillä alettu näitä etuisuuksia lunastaa takaisin, kuukauden jälkeen känny jne. Oli toiminut loistavasti. Vaati myös kasvatukselliset säännölliset keskustelut tueksi, että lapsi ymmärsi koulun ja työn kunnolla hoitamisen tärkeyden.

ole itse kiinnostunut kouluaineista. Lue lapsen kirjoja. Esitä itse kiinnostunutta ja pyydä lasta kertomaan ja opettamaan sinua jossain asiassa, mikä on sinulle uusi. Ole ovela.

t. samanikäisen pojan äiti

Ehkäpä se kuitenkin on mennyt enemmän tehtävien kuulustelun puolelle, mutta koulukirjojen sisällöstä keskustellaan ja minä itse pidin/pidän koulunkäynnistä, ei pitäisi ainakaan mikään väärä asenne paistaa läpi.

Ylempänä joku ehdotti vieressä istumista ja sormella osoittelua, jatkuvaa ohjaamista siis. Tämä toimii jotenkin mutta ihan oikeesti mulla ei ole resursseja tehdä sitä kuin ajoittain. Mummo kyllä toimii juuri siten ja usein lapsi tekeekin osan läksyistä siellä kun menee sinne koulun jälkeen.

Mutta minusta suurin ongelma on, että miten lapsessa herättäisi halun oppia koulussa opetettavia asioita, kun sitä ei luontaisesti tunnu olevan?

-ap-

Esimerkki englannin kokeesta. Lapsi kun saa 3 oikein 30 pisteestä, hän iloitsee, koska "mä luulin etten saisi yhtäkään pistettä".



Onnittelee itseään asioista, joidenka pitäisi olla ihan itsestään selvyyksiä eikä suuria ilon aiheita, jotka kerrankin on tehty.



Sellaista minä tarkoitin epärealistisen hyvällä itsetunnolla.



-ap-

merkittävää vaikutusta etuisuuksien poistolla, hetken paha mieli (10 min.) ja sitten lapsi on "sopeutunut" tilanteeseen eikä se niin kovalta olekaan tuntunut.



-ap-

ole itse kiinnostunut kouluaineista. Lue lapsen kirjoja. Esitä itse kiinnostunutta ja pyydä lasta kertomaan ja opettamaan sinua jossain asiassa, mikä on sinulle uusi. Ole ovela. t. samanikäisen pojan äiti

Ehkäpä se kuitenkin on mennyt enemmän tehtävien kuulustelun puolelle, mutta koulukirjojen sisällöstä keskustellaan ja minä itse pidin/pidän koulunkäynnistä, ei pitäisi ainakaan mikään väärä asenne paistaa läpi. Ylempänä joku ehdotti vieressä istumista ja sormella osoittelua, jatkuvaa ohjaamista siis. Tämä toimii jotenkin mutta ihan oikeesti mulla ei ole resursseja tehdä sitä kuin ajoittain. Mummo kyllä toimii juuri siten ja usein lapsi tekeekin osan läksyistä siellä kun menee sinne koulun jälkeen. Mutta minusta suurin ongelma on, että miten lapsessa herättäisi halun oppia koulussa opetettavia asioita, kun sitä ei luontaisesti tunnu olevan? -ap-

sanot, ettei sinulla ole resursseja. Ehkä kannattaisi miettiä asia vielä uudelleen. Minä uskon, että sinulla on resursseja, jos pidä asiaa tarpeeksi tärkeänä. Minä olen mm. luopunut omista harrastuksistani nyt toistaiseksi ja omistaudun perheelle. 10-vuotias lapsi ei ole kauaa enää siinä iässä että tarvitsisi äitiä. Nyt sinulla on loistava tilaisuus satsata lapsen tulevaisuuteen käyttämällä tuhlailevasti aikaan hänen kanssaan. Viiden vuoden päästä se on ehkä myöhäistä.

Esimerkki englannin kokeesta. Lapsi kun saa 3 oikein 30 pisteestä, hän iloitsee, koska "mä luulin etten saisi yhtäkään pistettä". Onnittelee itseään asioista, joidenka pitäisi olla ihan itsestään selvyyksiä eikä suuria ilon aiheita, jotka kerrankin on tehty. Sellaista minä tarkoitin epärealistisen hyvällä itsetunnolla. -ap-

ei tuolla ole mielestäni itsetunnon kanssa kauheasti tekemistä.

sanot, ettei sinulla ole resursseja. Ehkä kannattaisi miettiä asia vielä uudelleen. Minä uskon, että sinulla on resursseja, jos pidä asiaa tarpeeksi tärkeänä. Minä olen mm. luopunut omista harrastuksistani nyt toistaiseksi ja omistaudun perheelle. 10-vuotias lapsi ei ole kauaa enää siinä iässä että tarvitsisi äitiä. Nyt sinulla on loistava tilaisuus satsata lapsen tulevaisuuteen käyttämällä tuhlailevasti aikaan hänen kanssaan. Viiden vuoden päästä se on ehkä myöhäistä.

Käytän tämän lapsen asioihin monen monta tuntia viikossa aikaa, ja koska meillä on myös muita lapsia, yritän olla edes hieman tasapuolinen ajankäytön suhteen, vaikkakin tämä esikoinen saa suurimman kakun. Tai joudun sen sille antamaan, ja se on kahden nuoremman kakusta pois. Ei, en todellakaan harrasta yhtään mitään, ellei pyykinpesua yksin kodinhoitohuoneessa lasketa!!! Mutta siitä olen toki tietoinen, että teen miten tahansa, syy on ainoastaan minun, kävi miten kävi.

-ap-

Kerrot sitten lapselle että jos hän ei tee vapaaehtoisesti läksyjään, koulussa huomataan tekemättömät hommat ja siitä voi joutua ajan kuluessa esim. koulukotiin. Selitä että Suomessa on yleinen oppivelvollisuus eli sellaista vaihtoehtoa kuin "jätä läksyt tekemättä" EI VAAN OLE.

Just tuon asian mä huusin lapselle muutamia päivä sitten. Mä kerroin sille koulukodista ja siitä, että jos me ei vanhempina pystytä huolehtimaan edes siitä, että jätkän läksyt on tehty, niin silloin ei paljoa jää vaihtoehtoja. Tietty vähän liioittelin, poika tirautti muutaman kyyneleen MUTTA EI SILLÄ SITTEN OLLUT VITUNKAAN VAIKUTUSTA LÄKSYJEN TEKOON!! -ap-

sen jälkeen lahtee kännykkä jne. meillä ainakin tepsi.

Olen kuullut, että joissakin kouluissa on läksyvihkot, johon kirjoitetaan taululta opettajan antamat läksyt. Ja wilmaan laitetaan aina päivän tehtävät. Tämä käytäntö voisi toimia. Kysy myös lapselta, miksi hän ei tee läksyjä. Muista ettet saa antaa vaikutetta jossa sinä olisit itse piru ( esim: Voi helvetti kakara!!! ) Et tietenkään tekisi noin mutta se oli vain esimerkki. ;-) onnea yritykseen!