Mitä tehdä: ainoa keino selvitä mieheni kanssa etten vaan välitä

Olen nyt lasten kanssa reissussa enkä pääse oikein koneelle kuin iltaisin.



Kiitos 4:lle ; tilanteissamme on paljon samaa. Kun miettii taaksepäin suhdettamme niin on aivan uskomatonta miten en ole lähtenyt. Itsestäkin tuntuu siltä että kuka tahansa järkevä ihminen olisi lähtenyt! Miksi en minä? Miten voin olla niin tyhmä että rakastan ihmistä joka kohtelee minua ja lapsia niin huonosti ja edelleen toivon että hän muuttuisi.



Olen lukenut jonkinverran narsismista ja uskon että mieheni on jonkinasteinen narsisti. Liian monet kohdat vaan sopivat yhteen. Kuten juuri se että alan epäillä itseäni ja välillä jopa epäilen mitä on oikeasti tapahtunut ja kuvittelenko vaan jotain koska mies välillä kieltää suoraan että jotain asioista ei ole tapahtunutkaan ja hän väittää että keksin asioita. Hänelle on tyypillistä myös sanoa yhtä ja tehdä toista (saadakseen minut hämilleni?). Esimerkiksi olimme menossa anopin kanssa syömään ja ehdotin miehelleni joka oli tulossa suoraan töistä että tapaisimme suoraan ravintolassa (koska anopinkin työpaikka oli siinä lähellä). Mies sanoi ettei sovi vaan hän tulee kodin kautta ja mennään sitten yhtä matkaa. Puolen tunnin kuluttua hän soitti että hän ja anoppi ovat jo ravintolassa ja missä minä ja lapset olemme kun meidän piti kuulemma tavata ravintolassa (vaikka mies oli juuri sanonut minulle ettei se sopinut hänelle). No mä sitten saavuin lasten kanssa ravintolaan 45 min "myöhässä", mies väitti että oli sanonut että tapaaminen suoraan ravintolassa sopi ja minä olin taas huono ihminen etten saapunut ajoissa paikalle. Tässä vaan yksi esimerkki.



Tajuan siis itsekin että olen luultavasti hullu kun elän tässä suhteessa:(



ap

yksinhuoltajana pärjäisi kyllä jne, että ei ole mitenkään itsestään selvää että lapset jäävät erossa äidille, jos mies sitä vastustaa.

Oma äitinikin aina moittii minua siitä miten mieheni aina tekee kaiken ja ihailee miestäni ja uskoo varmasti tämän joka sanan. Mies on aina pitänyt huolen täydellisestä julkikuvasta ja on taitava puhumaan naisten kanssa. Minä taas olen jo aika epävarma enkä edes tiedä mitä itse ajatella. Mies ei ole koskaan lyönyt silmää mustaksi tai mitään muuta "selvää" juttua. Kaikki ongelmat ovat sanani varassa eli kyse on minun uskottavuuteni vastaan miehen uskottavuus. Kaikki isät eivät automaattisesti jätä lapsia äidilleen ja olen melko varma että omani ei luovu noin vain. Ollaan joskus puhuttu sellaisen eron ja huoltajuusjärjestelyiden mahdollisuudesta että mies muuttaisi yksiöön johonkin lähistöllemme ja kävisi vaikka joka päivä kylässä meillä, mutta että lapset asuisivat täysin minulla ja tapaamiset olisivat tosiaan minun luonani. En vain tiedä suostuisiko tuohon todella.

4

että mies esittää ulospäin niin täydellistä ettei kukaan uskoisi millaista meillä on suljettujen ovien takana ja miten hän käyttäytyy minua kohtaan. Olen häneltä monta kertaa pyytänyt että kohtelisi minua niin kuin vierasta ihmistä (kunnioittaen, ystävällisesti) mielummin kun purkaisi minuun pahan olonsa. Ja että keksisi muun keinon päästä pahasta olostaan, lähtisi ulos, urheilisi, joisi vaikka tajun kankaalle mutta kunhan ei vaan pahoittaisi jatkuvasti minun ja lasten mieltä. Mutta kun herra ei "omasta kodistaan" mihinkään suostu lähtemään edes siksi aikaa että rauhoittuisi. Tai ei halua koska saakin siitä itselleen hyvän mielen kun pahoittaa mun mielen, tai siltä se tuntuu.

Eli jos tulisi riitatilanne niin ei kukaan uskoisi minua ja mies valehtelisi varmasti silmät kirkkaina ihan kaikesta. Tosin hän ei lapsista tunnu kauheasti välittävän (ei ainakaan tee heidän kanssaaa mitään) eli voisin kuvitella että lapset jäisi minulle jos hän ei sitten haluaisi tehdä vain kiusaa.

ap

yksinhuoltajana pärjäisi kyllä jne, että ei ole mitenkään itsestään selvää että lapset jäävät erossa äidille, jos mies sitä vastustaa.

Naiset ovat tälläisissä suhteissa, ja sitten vielä haukutaan yksinhuoltajia. Eikö nyt ole päivänselvää että teillä olisi asiat paljon paremmin yksinhuoltajana lasten kanssa, kun näiden kyseisten miesten kanssa?



Toivon teille voimaa että saatte nyhtäistyä itsenne näistä liitoista irti. Itsenne ja lastenne vuoksi.

2. Murra väärät uskomukset

Narsistin uhrin on usein vaikea tunnistaa todellisia ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan, koska narsisti on ottanut hänet niin täysin valtaansa. Siksi ero aiheuttaa uhrille ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta ja syyllisyyttä.

Tuo osa kuulosti siltä, mitä lähinnä ajattelen tilanteestamme. Erityisesti tuo että on vaikea tunnistaa omia ajatuksiaan. Olen luullut että masennus sotkee kyvyn ajatella järkevästi, mutta ehkä se sitten johtuu miehen käytöksestä. Alan vähitellen jo pitää itseäni hulluna ja vainoharhaisena enkä tiedä mitä omista ajatuksistani pitäisi uskoa. Koko tuo narsistiteksti kuulostaa todella tutulta, mutta häiritsee vain, etten minä voi mennä antamaan miehelleni diagnoosia. Täytyy kysyä ensi kerralla terapeutilta mitä hän ajattelee mieheni käytöksestä, pitääkö mieheni hänen mielestään minua "vallassaan".

Viimeksi kyllä jo sanoi aika suoraan ettei tuollainen käytös yleensä muutu pysyvästi ja sitä olen itsekin epäillyt jo aiemmin. Että mies miellyttää niin kauan kuin kokee sen tarpeelliseksi ja sitten kaikki palaa ennalleen. Miehen itkustakin sen huomaa, kyyneleet kuivuvat aina heti kun sanon etten aio erota... Siinä samassa kaikki on hyvin ja mies alkaa puuhimaan jotain "lepytystä", laittaa syötävää tai kotihommia ja loukkaantuu hirveästi jollen olekaan sillä tyytyväinen vaan menen perässä jatkaen riitaan johtanutta aihetta...

Tiedän ettei tuo ole lähellekään täydellinen. Ihan hiukan vain toivon vielä että saisimme asiat kuntoon ja perheen pysymään koossa. Ja olo vain on ihan avuton. Olisin mieluiten lieassa talutettava pässi, vaikka olisi se riski että minut ohjattaisiin alas jyrkänteeltä niin menisin liean mukana kunhan joku muu päättää minne minut vie. En tahdo ja uskalla ottaa itse yksin vastuuta tilanteesta.

Eikä tuo välttämättä ole narsisti, voihan se olla ihan tavallinen tunnevammainen. Ehkä sen kuitenkin saa rakastettua kuntoon? Olenhan minäkin kahlinnut ja lietsonut hänen ongelmiaan. Jos minä oppisin eroon omista vioistani, olisi miehellä enemmän tilaa omien ongelmiensa selvittämiseksi... En tahtoisi hylätä häntä. Jollain tasolla koen että hän on vanhin lapseni, se murrosiässä kipuileva. Olen vastuussa hänestä kuin äiti narkkarilapsesta. (Eikä paranna parisuhdetta yhtään, kun miehensä kokee noin)

4

yksinhuoltajana pärjäisi kyllä jne, että ei ole mitenkään itsestään selvää että lapset jäävät erossa äidille, jos mies sitä vastustaa.

Oma äitinikin aina moittii minua siitä miten mieheni aina tekee kaiken ja ihailee miestäni ja uskoo varmasti tämän joka sanan. Mies on aina pitänyt huolen täydellisestä julkikuvasta ja on taitava puhumaan naisten kanssa. Minä taas olen jo aika epävarma enkä edes tiedä mitä itse ajatella. Mies ei ole koskaan lyönyt silmää mustaksi tai mitään muuta "selvää" juttua. Kaikki ongelmat ovat sanani varassa eli kyse on minun uskottavuuteni vastaan miehen uskottavuus. Kaikki isät eivät automaattisesti jätä lapsia äidilleen ja olen melko varma että omani ei luovu noin vain. Ollaan joskus puhuttu sellaisen eron ja huoltajuusjärjestelyiden mahdollisuudesta että mies muuttaisi yksiöön johonkin lähistöllemme ja kävisi vaikka joka päivä kylässä meillä, mutta että lapset asuisivat täysin minulla ja tapaamiset olisivat tosiaan minun luonani. En vain tiedä suostuisiko tuohon todella.

4

Onko meidän tarinat samanlaisia? Kun mielestäni aloituksesi kuulosti niin "omalta".



(En muuten usko että mitenkään useimmat miehet olisivat kuin pikkulapsia. Tai jos äitisi tarkoittaa sillä huvittunutta hymyilyä moottoripyörän ympärille kerääntyneestä äijäsakista niin sitten. Mutta itse ainakin uskon että suurin osa miehistä on suurinpiirtein vastuunsakantavia, normitunneälykkäitä aikuisia. )





4

Ja surullista kyllä, sellaista ihmistä ei muuksi muuta terapia eikä mikään muukaan.

Jos haluatte elää sylkykuppeina ja kynnysmattoina loppuelämänne niin en voi toivottaa edes onnea.

Nim. vuosia sivusta seurannut siskonsa menettänyt

Siis miten liittyi tuohon narsistisuuteen?

4

tossa miehessä on hyvää? Ja sitäpaitsi onhan isäsi vaikuttanut sinuun negatiivisesti, olet valinnut täsmälleen samanlaisen kammotuksen mieheksesi kuin mitä isäsi on.

Sain taas asioista kirjoittaessani hieman uskoa itseeni ja siihen että liittomme on sairas...



Sitten aamulla mies tuli viereeni (oli noussut aiemmin) ja itkuisena selitti sitä miten rakastaa minua ja kyseli että haluanko edes yrittää. Lupasi että jos niin haluan niin muuttaa pois kunhan saa käydä usein tapaamassa lapsia. Otti arasti kädestä kiinni ja minä sanoin taas että olen todella väsynyt (liittoon) mutta että rakastan miestä ja haluan yrittää, enkä ainakaan suoraan ottaa eroa.



(Käy Vauvan keskusteluissa, olikohan lukenut ketjun?)



Kaikki itsevarmuus ja luottamus eron oikeutuksesta varisi taas minusta pois. Tuntuu että olen epäreilu. Että hylkään miehen yrittämättä riittävästi. Että pitäisi jaksaa antaa miehelle uusi mahdollisuus. Ja samalla koen itseni entistä tyhjemmäksi ja lannistuneemmaksi kun taaskaan en saa pidettyä puoliani ja mies saa minut epävarmaksi muutamalla kyyneleellä ja aralla kosketuksella.



4

jos 4 olisi paikalla tai jos muilla kommentoitavaa

meillä on samanlaiset huumorintajut, samanlaisia mielipiteitä jne. Ehkä vaan ne asiat mitkä on hyvin jää nyt jalkoihin tähän kaikkeen muuhun. Ja nämä muut (ikävät asiat) on kaikki tullu ilmi vasta sen jälkeen kun muutettiin yhteen ja lasten myötä edelleen muuttuneet pahemmpaan suuntaan. Ehkä mies tajuaa ettei mun ole enää niin helppo sanoa adios kun pelkästään seurustellessa ja silloin hän pimitti näitä asioita multa ja nyt ne on tullu esiin?



Mun äidillä on käsitys että useimmat miehet on kuin pikkulapsia (tai hankalampia); tiedä sitten pitääkö paikkansa...



ap

Selvisin masennuksesta suurinpiirtein normaalijärkiseksi kun lakkasin välittämästä. Enkä enää edes haluaisi välittää. Olen ollut hänelle paskasuodatin ja sijaiskärsijä ja kun olen sen oppinut tajumaan, en väiltä tuosta enää vähääkään. En kuitenkaan lähde lasteni luota, lähteköön ukko sitten kun riittävästi kaipaa jotakuta muuta kantamaan omat ongelmansa.

Selvisin masennuksesta suurinpiirtein normaalijärkiseksi kun lakkasin välittämästä. Enkä enää edes haluaisi välittää. Olen ollut hänelle paskasuodatin ja sijaiskärsijä ja kun olen sen oppinut tajumaan, en väiltä tuosta enää vähääkään. En kuitenkaan lähde lasteni luota, lähteköön ukko sitten kun riittävästi kaipaa jotakuta muuta kantamaan omat ongelmansa.

miten opit olemaan välittämättä? Meilläkin tilanne tuntuu olevan se että mies kodin ulkopuolella käyttäytyy erittäin hyvin, on kohtelias, rento, ystävällinen jne. ja kun kotiovi sulkeutuu niin kaikki paska alkaen työhuolista ja jatkuen ties mihin kaadetaan mun niskaan. Eli mä olen se johon se paha olo puretaan vaikka mulla ei olis mitään tekemistä sen pahan olon kanssa.

Miksi et ole lähtenyt lasten kanssa? En mäkään todellakaan lapsiani jätä mutta olen jo laskelmia tehnyt miten selviäisin yh:na ja se on nyt harkinnassa

ap

saatko muualta keskusteluseuraa /läheisyyttä? Mulla on vaan jatkuvasti ihan kauhean kova juttukaverin ja sylin kaipuu:(



ap

Muille ihmisille on tosi kohtelias jne.

Mutta ei siis suoranaisesti valahtele mulle mutta jättää tekemättä jotain mitä on sovittu yms..ap selventää

muutta on idiootti vain ajoittain. Miehelläni nämä "kohtaukset" liittyvät kiinteästi stressiin. Hän tulee kodista jossa on ollut paljon sääntöjä koskien sitä millaista kunnollisen elämän tulee olla. Ja kun elämä ei ole sellaista kuin pitäisi menee mies raiteiltaan ja useinmiten syyttää jotakin ulkopuolista...



Olen ottanut sen linjan etten välitä, kun riehuu seurustelen lasten ja omien ystävieni kanssa ja kohtelen miestä kuin ilmaa.

Jos on niin sittenpä vuosien päästä näet vaikuttiko miehesi ja sinun välinen suhde heihin. Eli ottavatko isän kaltaisen kusipään ukokseen.

olen ollut samankuuloisessa tilanteessa ja miettinyt samoja asioita.. totuus on että hulluksi tulet jos koitat ittesi hiljentää.. ei onnistu



lähde hyvä ihminen, ota lapset mukaan

vaikuttaa nuorelta ja kypsymättömältä. parisuhteessa ollaan siksi, että siinä on turvallista ja mukavaa. Ei siksi, että pitää olla välittämättä toisen loukkauksista. Olet vapaaehtoisesti tuossa tilanteessa.