Mä arvotan ihmisiä
hyvin paljon sen mukaan, kuinka ahkeria ovat. Mä en siis arvota ammatin tai koulutuksen mukaan, vaan sen mukaan kuinka korkea työmoraali ihmisellä on ja kuinka paljon hän tekee/saa aikaan. Mielestäni laiskuus ei siis ole hyve, mutta toki vapaalla pitää osata rentoutuakin.
Nyt olenkin sitten ongelmissa tämän osin aiemmin jopa tiedostamattoman arvomaailmani kanssa; minulta murtui jalka, enkä pysty menemään töihin moneen kuukauteen.. =( Nyt huomaan omanarvontuntoni kärsivän, koen olevani huonompi kuin ennen. Jotenkin koen pettäneeni työnantajan; en ole moneen vuoteen ollut sairauslomalla mutta nyt on pakko.
Uskomattoman avuton tunne kun ei hallitsekaan kehoaan eikä pysty tekemään kaikkea mitä pitäisi ja mitä haluaisi. =(
Millä tän jaksaa??? Samalla kokoajan piilee myös taustalla pelko siitä, ettei jalka enää kestäkään omaa työtäni koskaan.. sitä en halua edes ajatella..
Kommentit (13)
arvota ihan rauhassas.hölmö...
tämän kirjoittaja arvotti juuri ihan itse itsensä. =)
Ja pystyt käyttämään sairasloman aktiivisesti tutkien omaa arvomaailmaasi, jotta töihin palattuasi olet parempi ihminen.
Jos oikeasti ahdistaa toimettomuus, ota kirja käteen ja opiskele.
tuo tullessaan paljon hyvää; realistisemman otteen elämään ja enemmän kykyä empatiaa. On todella tärkeä oppia jossain vaiheessa elämää, ettei sitä voi lopultakaan hallita, vaan moni asia on sattumasta kiinni. Se opettaa myös sen, että ihmiset ja asiat kannattaa ottaa sellaisina kuin ne ovat, eikä lähteä arvottamaan niitä - koskaan kun ei tiedä taustoja.
Kyllä sä ap selviät, kun Suomen tuhannet muutkin sairastuneet, loukkaantuneet ja vammautuneet selviää. Henkinen kriisi on varmasti edessä, mut siitä selviää, kenties vähän onnellisempanakin ihmisenä. Nyt sä voit nauttia sun ihmissuhteista, opiskella ja lueskella, kuunnella hyvää musiikkia - mitä vaan mitä et ole tähän mennessä ehtinyt tehdä.
asiallisista vastauksista. Olen työssäni tekemisissä äkillisesti sairastuneiden ja/tai vammautuneiden sekä heidän omaistensa kanssa, joten tavallaan tiedostan nämä asiat erittäin hyvin. On kuitenkin täysin eri asia, kun tämä osuu omalle kohdalle... en olisi ikinä uskonut että näinkin "pieni" vaiva voi vaikuttaa näin paljon ihmisen psyykkeeseen ja arkeen.
Koitan nyt pohtia asioita ja löytää jonkun järjen äänen tähän mietiskelyyn. =)
arvota ihan rauhassas.hölmö...
tämän kirjoittaja arvotti juuri ihan itse itsensä. =)
Hänen tylyssä ja lyhyessä kommentissa oli asiaa enemmänkin.
Kerrassaan hölmöä "arvottaa" ihmisiä ja laittaa järjestykseen minkään asian takia.
siltä, että kohta sulla napsahtaa. Ei tollasen asian takia pitäisi noin paljon ahdistua, varsinkin jos olet vammautuneiden kanssa jopa usein tekemisissä. Näen sut selvästi itkemässä hysteerisesti vaatekaapin nurkassa, jota seuraa pieni maniakausi ja sitten tajuat, ettei elämässä ole mitään järkeä ja vietät kuusi kuukautta suljetulla. Sitten irtisanoudut työstäsi ja alat tehdä osa- aikaisesti olkipukkeja.
eikä siihen voi valmistautua. Tän jälkeen sä ymmärrät, kuinka äärimmäisen herkkänä ihminen voi olla, kun on menettänyt sekä konkreettisen toimintakykynsä että illuusion siitä ettei itselle ikinä mitään tapahdu. Toisaalta sä näet nyt konkreettisesti ettei sun läheiset rakasta sua siksi että olet ahkera ja tomera, reipas tyyppi, vaan ihan siksi että olet olemassa. Tämäkin on myönteisessä mielessä tärkeä kokemus sinulle ja ihmissuhteillesi. Ettei sun tarvitse olla aina se joka pitää muista huolta, vaan sustakin pidetään huolta. Jos sä kuntoudut takaisin sun työhön, olet entistä parempi työntekijä asiakkaiden kohtaamisessa, ja jos se ei onnistu, löydät itsestäsi todennäköisesti paljon muita vahvuuksia joita lähteä kehittämään ja huomaat kuinka monet ovet sulle on auki.
Terveisin nelonen, joka itsekin vietti kamalia aikoja sängynpohjalla pari vuotta sitten eikä ikinä unohda niitä. Sen jälkeen mä olen nähnyt elämän vähän eri valossa. Lahjana.
Mieti luovan työn tekijöitä. Näyttelijät, kirjailijat, taidemaalarit jne. eivät voi tehdä tuotoksiaan kuin liukuhihnalta
että kiitos viisaista vastauksista, uskon että tämä pohdiskelu tosiaan saattaa auttaa minua olemaan vielä parempi työssäni. Uskon sen auttavan minua myös ihan henkilökohtaisessa elämässäni.. joskus elämä pysäyttää ihan konkreettisesti, ja tosiaan, työni luonne kun on mitä on, pelkkä jalan murtuminen aiheuttaa monen kuukauden sairausloman. Nyt en voi kun koittaa käyttää tämän ajan hyödykseni muilla tavoilla. Masentua en sentään aio; olen kokenut elämässäni paljon pahempaakin, enkä onneksi ole masennukseen taipuvainen kuitenkaan. kiitos kaikille.
mä ARVOSTAN ihmisiä,en arvota.en laita mihinkään paremmuusjärjestykseen.
en ole ahkera,osaan olla vaan laiska.eikä ahdista yhtään.tulen toimeen pienillä rahoilla,joten ei tarvitse raataa töissä;)
ihan toimeentulotuki riittää...
ihana ilma,käytiin just lenkillä lasten kanssa.ja
voih,kaikkee kivaa tiedossa...
ihan toimeentulotuki riittää... ihana ilma,käytiin just lenkillä lasten kanssa.ja voih,kaikkee kivaa tiedossa...
on niitä työssäkäyviä jotka elättää sut ja sun lapset.. ei se toimeentulotukikaan tyhjästä tule, jonkun se on tienattava.
on niitä työssäkäyviä jotka elättää sut ja sun lapset.. ei se toimeentulotukikaan tyhjästä tule, jonkun se on tienattava.
itse mieluummin työssä, josta maksetaan 3500 euroa, ja sitä kautta joutuisit maksamaan naapurin pirkon toimeentulotuen 400 e, vai tämä naapurin pirkko?
arvota ihan rauhassas.hölmö...