Tei joilla ei yhtään lastenhoitoapua - harmittaako?

Totta kai hoidan itse omat lapseni (tai hankin luotettavan palkatun hoitajan jos tulee joku pakottava tarve saada lapsille hoitaja). Lähisukua asuu 100-500km etäisyydellä, joten hoitoapua ei ole, myös kummit asuvat liian kaukana.

En edes kuvitellut missään vaiheessa, että työnnän lapseni sukulaisten hoidettavaksi kaikkien kissanristiäisten vuoksi. Kyllä kolmekymppinen on jo ehtinyt ihan tarpeeksi elää "vapaasti" oman mielensä mukaan, että voi jo ottaa vastuun omista lapsistaan.

Jos kaverisikin vielä ottaisivat lapsen hoitoon, niin tilanteesihan on oikein hyvä! Ei tarvitse kovin kauan odottaa, että lapsesi on riittävän vanha hoitoon jätettäväksi. Harjoitelkaa lyhyitä hoitojaksoja, niin on sitten myöhemmin helpompaa kun lapsi on tottunut hoitajaan.

Lähimpiin sukulaisiin on matkaa 150km. Ei olla oltu miehen kanssa kahdestaa missään kahteen vuoteen. Ei edes kotona. Lapsia on 2. Kuopus on niin äitiriippuvainen, ettei juurikaan viihdy isänsäkään kanssa.



Jos edes silloin tällöin saisi olla hetken ihan rauhassa miehen kanssa.. Noh, elokuussa sit kun mennään kaverin häihin niin mun äiti on lupautunut olemaan lasten kanssa. Ja hänellä olisi haluja tavata lapsia useammin, mutta välimatkan vuoksi ei onnistu.



En halua todellakaan lykätä lapsia joka viinkonlopuksi mummolaan, mutta yksi ilta kuussa vaan miehen kanssa olisi ihanaa. Muuten kuitenkin olen lasten kanssa 24/7.

lapsi kavi silloin talloin hoidossa, kun itse menin osa-aikatoihin ja koska lapsi ei ole kokoaikaisessa tarhassa, valilla siella oli taytta enka paassyt toihin. Otin sitten lopputilin lastenhoitoongelmiin vedoten.

Mies saa aina ns. "kermat päältä" vaikka on työttömänä ja aikaa olisi. Ei ota mistään vastuuta ja minä teen kaiken yksin. Joten joo, kyllä harmittaa vaikka useimmiten pystyn nielemään sen. Mutta en tänään. Kun olen kestinnyt toisen lapsen synttärivieraita, siivonnut jäljet ja miettinyt huomisia vieraita niin ottaa päähän joo kun toinen lähtee omille menoilleen. Eikä niitä usein ole, yleensä aina kotona vaikkei täällä mitään teekään. Olisi kiva käydä jossain yksin, edes pienellä kävelylenkillä, mutta lienee turha toivoa. Harvat sukulaiset asuvat kaukana ja jotenkin tuntuu aika turhalta maksaa joku MLL:n hoitaja hoitamaan kun toinen makaa sohvalla.

meillä on samanlaista :( Otan osaa ja tsemppiä siihen talouteen!

Halusin lapsen siksi, että minusta on kiva olla lasten kanssa. Eipä ole viimeiseen 17 vuoteen edes käynyt mielessä, että tämän pitäisi jotenkin harmittaa.

haluais olla sun miehen kanssa kahdestaan?

lapset ovat pieniä vain hetken. Myöhemmin on aikaa sitten itselle ja omille menoille. Joskus kun on sairaana niin silloin olisi kiva jos olisi apua saatavilla, mutta kun ei, niin näillä eväillä

mennään.

Sellainen on löytynyt. Rahala hoituu myös tämäkin ongelma. Kavereillani oli lapsia ennen mua, ja mä "perin" 2 hoitajaa heiltä. Ja viimeksi oli naapurin lukiolaistyttö. Kun maksaa kohtuu palkkaa, ei ongelmia tule:-)

teillä on lapsenvahdit hoitaneet? Ja kuinka monta kertaa vahti on käynyt tutustumassa lapseen ennen kuin jätätte heidät kahden? Minusta kun tuntuu jotenkin pahalta jättää vuoden vanha tuntemattomalle ihmiselle, varsinkin kun lapsi on vanhempiensa perään aika lailla. Mähän en tiedä ollenkaan miten heillä menee kun lapsikaan ei osaa kertoa. Jos taas lapsenvahti käy muutaman kerran ennen varsinaista vahtimista, niin lasku nousee helposti yli sataseen..Kiva kuulla miten muissa pikkulapsiperheissä tämä ongelma on ratkaistu.

Kyllä meidänkin lapset osaa käyttäytyä todella nätisti ravintolassa. Mutta olettekos te, jotka roudaatte sen suloisen herranterttunne joka paikkaan koskaan ajatelleet, että illallisten ja gaalajuhlien luonne muuttuisi, jos kaikki tekisivät samoin?



Jos siellä illallisilla istuisikin 10 söpösti käyttäytyvää lasta? Olisiko teistä se ihan ok? Vai oletteko niitä maailmannapa tyyppejä, joista on hurjan suloista, kun 10 aikuista sitten ihastelee ja "luo kontaktia ihan aidosti" vaan teidän mukulaan? Kun tosiaan, jos siellä olisi niitä muksuja 10 ja kaikki aikuiset kiinnittäisi niihin lasten juttuihin ja söpöisiin lapsenomaisiin flirttailuihin huomion, niin voisi se aikuisten keskeinen jutustelu kärsiä.



Toki, jos kaikki saavat tuoda lapsensa mukanaan ja se teille ok, niin sitten jees, että teillä lapsi mukana. Epäilenpä vaan, että käytännössä te itse olisitte just niitä tyyppejä, jotka ei sitten toisten muksujen aidoista ja ihanista keskustelunavauksista jaksaiskaan olla niin ihastuneita. Siis jos siinä illallispöydän ympärillä olis tosiaan 10 lasta söpöstelemässä.



Tykkään käydä konserteissa ja ravintolassa lapsiperheporukalla. Mutta todella raivostuttaa se, että jos on selkeästi sovittu, että aikuisten tilaisuus, niin jotkut roudaa sen lapsen silti mukana. Olkoot miten hyvinkäyttäytyvä tahansa.

Kaikki sukulaiset asuvat pohjoisessa(inarin seudulla), me pk-seudulla. Ystävät eivät hoida lapsiamme, heillä on omat menonsa tai mikä syy kenelläkin.



Aluksi harmitti, nyt asia on ok. Käymme esimerkiksi ulkona eri kertoina. Ei siinä mitään.

vastavuoroperiaatetta oman kaverin kanssa/lapsen kaverin vanhempien kanssa? Jos niin monella on tää sama ongelma kerta?

Mä olen aina onnistunut luomaan ihan kattavat lapsenvahtiverkostot sinne missä ollaan kulloinkin asuttu ( 3 eri paikkaa, lapsia ollut 1-3).

Se vaan vaatii sitä, että on myös itse "turvaverkkona" muille. Ei vain niin, että mulle ja mun pennulle kaikki.

Välillä pälähtää päähän, että kaikki eivät ehkä tosiaan käy lääkärissä tai parturissa pahimmillaan 3 kersaa mukanaan..

Olen itse kahden pienen kotiäiti, ja lapset ovat aamusta iltaan iholla eikä minulla ole paljon aikuisseuraa. Silloin kerran kun pääsen johonkin aikuisten iltamaan, minusta on TOSI ärsyttävää, että joku tuo sinne lapsensa. Itse olen vaivalla järkännyt omille lapsille hoidon ja ilta on minulle ainoa hetki kun saan vaihtaa vapaalle kuukausiin ja puhua vaikka politiikasta tai ihmissuhteista tai lastenkasvatuksesta tai ties mistä mikä ei lapsille kuulu tai heitä kiinnosta. Tottakai lapset ovat kivoja ja minusta on hauskaa olla porukassa jossa on lapsia ja aikuisia, mutta silloin kun on tarkoitus mennä aikuisporukalla, en jaksaisi kerrankin esimerkiksi vahtia puheitani, että ne ovat lasten korville sopivia. Minusta on myös epäreilua lapselle jos hänet jätetään aikuisporukassa orvoksi ja aikuiset juttelevat vain hänen päänsä yli, joten hänen kanssa on pakko keskustella ja hänet ottaa huomioon. Enkä tosiaan jaksaisi leperrellä jollekin kolmevuotiaalle.

pahimman harmistuksen pois. Meillä on palanut kiitettävä määrä rahaa MLL:n hoitajiin, mutta he ovat olleet joka euron arvoisia: aikuisia, luotettavia, pitkäaikaisia, lapsistamme pitäviä. Yksi oli koulutukseltaan lastenohjaaja, toinen lastentarhanopettaja. Nykyinen, jo pari vuotta ollut perheensä esikoinen on sopivan jämäkkä ja samalla huumorintajuinen ja lempeä. Lapset pyytävät välillä, että lähtekää jonnekin, että tämä hoitaja tulisi meille...



Paljon olemme miehen kanssa vuorotelleet menoja. Olemme käyneet elokuvissa ja teatterissa katsomassa sama elokuva/ näytelmä, mutta peräkkäisinä päivinä jne. Menee se elämä niinkin, että tuulikaapissa nähdään ja vaihdetaan lastenhoitovuoroa, mutta parisuhteen takia on syytä välillä myös lähteä kahdestaan jonnekin. Aina ei edes tarvitse lähteä minnekään: on ihanaa olla omassa kodissa ilman lapsia! (Lapset viety sitä ennen parin sadan kilometrin päähän mummilaan.)



Aiemmin oli rankempaa. Nyt alkaa jo pikku hiljaa hahmottua, että lapset eivät loputtomiin pyöri tässä jaloissa. Kymmenen vuoden päästä muistellaan haikeena näitä ruuhkavuosia.

ja mun kaveripiirissä se toimii. Tosin niin, että kaveri lähtee mukaan sinne lääkärin odotushuoneeseen yms. koska kaikkien lapset on vielä pieniä ja kotihoidossa, ja ajat joita lapsia hoidetaan on se pari tuntia maksimissaan. Mut tällaisissa äkillisissä tilanteissa, joita ei voi sopia etukäteen, mä en ainakaan lastani yritä saada kavereille hoitoon jollei olisi hätätilanne. Mä en itse ois mitenkään riemuissani jos joku soittais perjantai-iltana ja kysyisi saako tuoda lapsensa useiksi tunneiksi hoitoon heti lauantai-aamusta. Useimmilla on lauantaille paljon tekemistä ilman hoitolastakin. Pientä kaverin lasta kun ei oteta noin vain mukaan asioille jollei ole kaksostenrattaita ym. käytettävissä, eikä pieni lapsi muutenkaan mene siinä oman lapsen hoidon sivussa.



Sitten kun lapsi on siinä iässä, että hän tykkää leikkiä kavereiden kanssa eikä ikävöi äitiä, hänet on paljon helpompi viedä hoitoon kaverin luokse. Mut vauvojen ja pienten taaperoiden kanssa tilanne on vähän eri.



Ap

Mulla ei ole oikein mahdollista edes mihinkään kaverien kanssa venkslaamiseen, kun olemme töissä ja sen takia aina minuuttiaikatuluilla. Kaverit eivät pysty reagoimaan riittävän nopealla aikataululla.

Ei niinkään itseni takia, en minä kaipaa sellaista baarielämää mitä suurin osa kavereistani harrastaa - eli jos joku pyytää mua mukaan jonnekin, se sisältää litratolkulla alkoholia, paljon kännisiä ihmisiä, typeriä shöshötettyjä juttuja ja todennäköisesti muutaman oksennuksen. Ei nappaa, ja ennen toisen lapseni syntymää kieltäydyinkin usein ihan vaan käyttäen tekosyynä sitä, että miehellä on joku meno ja lapselle ei ole hoitajaa. Toisen lapsen myötä se kylläkin on lakannut olemasta tekosyy - imetyksen vuoksi en voi enkä halua olla tuntikausia erossa lapsistani.



Se minkä vuoksi harmittaa, on se että miehen kanssa ei päästä koskaan tekemään mitään kivoja juttuja ihan kaksistaan. Ei päästä elokuviin, syömään, urheilemaan eikä ostoksille koskaan ihan vaan kahdestaan. Kyllähän nuo kaikki asiat, mitä mekin haluttais tehdä, voi tehdä myös lasten kanssa, mutta niistä katoaa silloin se kahdenkeskisyys, intiimiys, romanttisuus ja sen sellainen, mitä me kaipaamme. Ei ole sama asia mennä syömään lasten kanssa isänä ja äitinä, kuin mennä syömään kahdestaan pariskuntana, miehenä ja vaimona. Lasten kanssa ruokapöytäkeskustelu sisältää vain lasten korville sopivaa materiaalia, siitä suodatetaan pois kaikki sellainen, mitä lapset eivät ymmärrä, voivat käsittää väärin, johon he voivat takertua ja nolata vanhempansa kailottamalla koko ravintolalle, mitä isi tai äiti juuri äsken sanoi ja "mitä se tarkoittaa?", tai mikä nyt yksinkertaisesti ei vaan sovi lasten korville. Kahden kesken keskusteluun sisältyy flirttiä, vihjailua ja sen sellaista. No, voihan sitä tehdä hyvää ruokaa ja syödä kotonakin, tai vuokrata leffan kotiinkin, ja nauttia niistä sitten kun lapset nukkuu, mutta ei sekään oikein ole sama asia. Onhan se mukavaa ja onhan se kahdenkeskistä aikaa (sillä erotuksella, että jatkuvasti ollaan ns. päivystysvalmiudessa), mutta minä ja mieheni kaipaamme nimenomaan sitä, että olisi oikeasti mahdollista lähteä ihan kahdestaan, ilman että tarvisi huolehtia lapsista ja saisi keskittyä vain tähän hetkeen ja toisiimme, edes lyhyen aikaa.



Toisaalta molemmat kyllä tiedostetaan sekin, että lapset ovat pieniä vain hetken - siksi ei olekaan ostettu hoitopalveluita MLL:ltä tai muualta, koska tiedämme, että tämä aika lasten elämässä on kaikkein tärkeintä aikaa heidän tulevaisuutensa kannalta. Juuri nyt on tärkeää, että lapsilla on luotettavat, tutut, turvalliset hoitajat, että he tuntevat olonsa turvalliseksi, rakastetuksi ja tärkeäksi. Kun näitä kriteerejä ei täytä kukaan muu kuin me itse, sille ei voi mitään, ja aikuisina ihmisinä me joustamme. Me tiedämme jo elämästä enemmän, tiedämme tarpeemme ja toiveemme sekä myös sen, että ne odottavat kyllä, että aika kuluu ja lapset ovat isoja ennen kuin edes huomaamme. Ja epäilijöille tiedoksi: olen mieheni kanssa keskustellut tämän asian varsin selväksi, joten puhun meistä ja tarkoitan meitä, tämä ei ole pelkästään minun mielipiteeni johon mieheni olisi pakko taipua. Vasta tänään mieheni tuli keittiöön todella hämmästyneen näköisenä ja ihmetteli, että miten aika kuluu niin nopeasti. Kuopuksemme syntyi vasta (vuosi sitten), ja nyt poika jo käveli isäänsä ovelle vastaan.

vain mll hoitsut auttaa- eli rahalla saan lastenhoitoapua 10 e/ tunti



ja mies ei hoida lapsia- tekee uraa