Tei joilla ei yhtään lastenhoitoapua - harmittaako?

mutta aika pian siihen tottuu. Nyt kun lapset ovat 3- ja 5-vuotiaat, voi mennä aika mukavasti ja ottaa lapset mukaan (esim. konsertit, kirjastoreissut, syömään ravintolaan ym.). Bilettämässä en jaksaisi enää käydä usein muutenkaan, ja silloin kun käyn, mies vahtii lapsia.

= vastaus nro 15:lle

Meillä on kolme lasta joista yksi on erityislapsi. Olen ollut kotiäitinä noin kymmenen vuotta. Erityislapsen takia olen kotona. Hän on koulussa, mutta pitää saattaa ja hakea. Sisarukset myös hoidan kotona. Eli ei ole edes päivähoitopaikkaa. Mies tekee pitkää päivää jotta edes viikonloppuisin voisemme viettää aikaa yhdessä.



Hoitoapua ei ole. Isovanhemmat ei jaksa tai halua. Jos pyytää niin ei käy. Kummit ei ota. Kerran ollaan palkattu hoitaja. Rahatilanne meillä niin huono, ettei voi aina halutessaan ketään palkata.



Kaikki lapset ovat aina mukana kaupassa, lääkärissä, hammaslääkärissä, juhlissa, kahvilla jne.



Kyllä haluamme välillä omaa aikaa mieheni kanssa. Mutta sitä ei koskaan tule.

kyllä siitä muutaman tunnin kahdenkeskisestä ajasta katoaa se rentous, jos ennen sitä ja sen jälkeen iltamyöhään roudailee monta pientä lasta usealla bussilla kavereilleen ja takaisin.

Tai että saisi sen muutaman tunnin vapaan, niin ottaa neljä tai viisikin pientä lasta kotiin joka sekunti vahdittavaksi ja itkemään vanhempiensa perään.

täytyy myöntää että olen myös vähän surullinen ihan vain tunnetasolla. En olisi ikinä arvannut että meidän lapset kiinnostaisivat isovanhempiaan näin vähän, sitä todellakaan ei olisi heidän ennakkopuheistaan voinut päätellä. Tietenkään en tehnyt ensisijaisesti heille lapsenlapsia vaan ihan meidän perheeseen omia lapsia, mutta silti olen aika pettynyt tähän totaaliseen kiinnostuksen puutteeseen. Isovanhemmat saattavat muutaman sanan jutella meidän lasten kanssa kun tulemme kylään, mutta he eivät ole tipan tippaa kiinnostuneita tulemaan koskaan hoitoavuksi tai ylipäänsä tekemään mitään meidän lasten kanssa.

koskaan ei olla saatu lastenhoito apua , anoppi ei pidä mitään yhteyttä ja oma äitini taas tykkää et jos lapsia hankkii niin ne on sitten itse hoidettava eli eipä tulisi mieleenkään häneltä kysyä. hyvin on elämä mennyt ja nyt isommat vahtii pienempiä ja kun meille syntyy kohta seitsemäs lapsi niin omasta takaa on lastenhoitaja jos sellaista tarvitaan vaikka enpä noita pieniä raaski ilman äitiä jättää eikä mibnulla oikeastaan ole mitään sellaisia menoja minne ei voisi lapsia mukaan ottaa. eli oma apu paras apu!!!

tosin lapsia vaan 3 ja esikoinen vasta 10v

Mutta tätä on jatkunut jo 7 vuotta, tähän on ehtinyt tottua :) Olet oikeassa siinä että kohta se helpottaa teilläkin.

Isovanhemmat asuvat 400 km:n päässä ja kaveritkin reilun 50 km:n päässä ja heillä omat menot ja perheet, joten meillä ei tosiaan ole ketään, kuka lapsia vahtisi - mutta ei harmita! Itse olen lapseni halunnut ja mielelläni heidät myös hoidan, oli rankkaa tai ei. Lasten kanssa mennään ja tehdään ja jos ei lapsia jonnekin voi ottaa, ei mennä itsekään tai sitten vain toinen vanehmmista menee.



Me vuorotellaan muutenkin aika paljon, vuoroviikoin on toisella vapaailta. Eikä tuota tuskaakaan. Enemmän ihmettelen niitä, jotka ovat koko ajan työntämässä lapsiaan muille hoitoon milloin minäkin kissanristiäisten vuoksi, eivätkä itse viitsi hoitaa. Minulle lapset ovat aidosti tärkeitä, vaikka uraäiti muuten olenkin.

ei olla esim. koskaan oltu kahdestaan kotona yötä tämän 20 vuoden aikana, ja se olisi meistä mukavaa. Kyllä on usein harmittanut, että mukavat tilaisuudet ja juhlat menevät sivu suun, vaikka miten aikaisin meille tilaisuudesta ilmoitettaisiin. Puhumattakaan siitä venymisestä, kun lapsia on pitänyt roudata mukaan töihin, ja milloin minnekin. Meillä on nykyisin jo sen ikäinen esikoinen, että hän voi toimia lapsenvahtina, mutta hän on nykyisin opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja kesätöissäkin siellä, joten hänestä ei juurikaan ole arjessa apua.

Meillä ei ole lapsille hoitajia

2 kertaa olen turvautunut maksulliseen hoitajaan on ollut pakkomeno,

lapset on jo 4 ja 5 mutta ei niitä voi kenenkään niskoille syssätä, paljon olen jättänyt "Omia" menoja väliin, mies tekee epäsäännöllisen säännöllistä työtä ja on paljon poissa.



Välillä kateuspeikko on suuri kaverit vie 1-2 kertaa viikossa päivällä lapset mummulaan jotta saavat itse levätä, illalla lapset voi viedä mummulaan että voi harrastaa, kaikki ei vaan ymmärrä miksi en voi lähteä illalla harrastuksiin.



Hoitajan kotiin ottaminen on kallista, joten sitä en tee kuin pakon edessä.



Mutta niillä korteilla pelataan mitkä on saatu, elämä ei oo reiluu

..400 kilometrin päässä. Nyt ei ole enää häntäkään. En silti kokenut asiaa vaikeana. Jos päivällä lapsi lähti serkkunsa mukaan, ikävä tuli. Lapsi matkusti mukanamme. Kävimme monessa maanosassa ja tietysti lapsi mukana.

Olisi ihanaa päästä miehen kanssa kahdestaan ulos syömään tai edes kahville. Anoppi on lähellä, mutta ei kehdata pyytää kun aina valittaa sitä kun toisten lastenlasten hoito on niin rankkaa ja vaikeaa. Hän hoitaa muita lapsenlapsia satunnaisesti ja maksimi pari tuntia kerralla.



Kerran jo ehdotimme, että ehkä hän voisi ottaa nelivuotiaamme pariksi tunniksi luokseen, mutta samana iltana meiltä kysyttiin olimmeko tosissamme ja että hän ymmärtää että minä olen väsynyt. No, kun lapset nyt vähän kasvavat, hankimme varmaan MLL:sta lapsenvahdin.

mua halutti vaan purnata.:) Tänään nimittäin oli sellainen meno, jossa mä olen hyvän ystäväni kanssa käynyt jo vuosia. Käydään yhdessä esityksessä, joka on ihana ja odotan sitä aina kovasti. Sen jälkeen olen iloinen ja virkistynyt pitkän aikaa. Ystäväni on tosi kiireinen ja järjestää aina täksi päiväksi vapaata hyvissä ajoin siksi ajaksi että käydään toi esitys katsomassa. No eiköhän mun miehelle tullut hälytys töihin, ja lapsi oli otettava mukaan ex tempore. Ja lapsihan alkoi kitistä heti kun oltiin penkkiin istuttu, onneksi esitys ei ollut alkanut. Siinä meni lippu ja hyvä seura hukkaan, oltiin molemmat hyvin pettyneitä.



Mut tällaista tää kai on - en mä enää ihmettele miten niin monet äidit pikkuhiljaa luopuu kaikista omista jutuista ja ystävyyssuhteistakin ja alkaa viettää aikaa vain äitikavereidensa kanssa. Sen verran pahasti nimittäin meitäkin mulkoiltiin kun ihmiset tajus että salissa on lapsi. Samoin kun olen joutunut ottamaan lasta mukaan yhdistystoiminnan kokouksiin, niin näen ilmeistä että eikö toi tajua että lapsen paikka ei ole kokouksissa. Tosin eivät voi mitään sanoa koska lapsi leikkii nätisti itsekseen ja mun osallistuminen on tärkeää. Ei se silti tunnu hyvältä.

ap

vielä kun mummit hoitelevat muiden sisarusten lapsia, niin tuntuu kaksinverroin pahemmalle.

Ja yhden lapsen kanssa liikkuu ihan yhtä helposti kuin sinkkuna.

Tai tietenkin, jos sä sinkkuna vedit pitkät päikkärit joka päivä, kakkasit pöksyysi, itkit ja kitisit julkisilla paikoilla, et pysynyt sekuntiakaan paikoillasi missään etkä ollut hetkeäkään hiljaa, niin silloin tietenkin lapsen kanssa on yhtä helppoa liikkua kuin sinkkuna.;)

Mistähän sinä puhut?



Minä liikuin esikoisen kanssa ihan normaalisti ja kahdenkin kanssa ollaan oltu oopperassa ja konserteissa, palkinnonjakotilaisuuksissa, paljon ravintoloissa, matkailtu eri puolilla maailmaa jne.



11

Saadaan apua, jos ilmoitetaan ajoissa (390 km) ja rahalla saa luotettavia hoitajia. En ole vaan ikinä käyttänyt, mutta siis tunnen muutaman hoitajan ja heidät saan tarvittaessa.

vastavuoroperiaatetta oman kaverin kanssa/lapsen kaverin vanhempien kanssa? Jos niin monella on tää sama ongelma kerta?