Lue keskustelun säännöt.
Tiedätkö oikeasti, mistä lapsesi pitää tai ei pidä?
23.04.2010 |
Ihan sivujuonteena tuli mieleen tuosta antaako lapsen katsoa Autot -elokuvaa vai eikö -keskustelusta ajatus, että onko oikein siirtää omia asenteita ja mieltymyksiä "ainoana oikeana totuutena" lapsilleen? Useimmat toki tätä jossain määrin tekee mutta ehkä olisi välillä hyvä miettiä rehellisesti, tekeekö tässä aina oikein.
Esim. tuli mieleen joku Maija Silvennoisen lehtihaastattelu, jossa vähän tekopyhästi (mielestäni) esitti, kuinka heillä lapset osaavat istua ravintolassa hienosti ja hiljaa ja kuinka ravintolassa aina tilataan oikeaa aikuisten ruokaa ja lasten lempiruuat olivat etanoita ja muita eksoottisia herkkuja. Eineksiä, ranskiksia tms. ei syödä koskaan. Lapsethan on tosi taitavia esittämään sitä, mitä vanhemmat toivovat lasten olevan mutta annetaanko lapsen koskaan ihan rehellisesti itse sanoa mitä haluaa? Mitäs jos Maijan lapsi oikeasti haluaisi joskus käydä Hesessä burgerilla niinkuin muutkin? Salliiko lapsi itselleen edes haluta tuollaista "syntiä"? Entäs jos sitten teini-iässä otetaan kaikki lapsuusiän pingotukset takaisin oikein urakalla ja vedetään mäkkärillä burgeria ja kokista niin että napa paukkuu, heti kun Maija ei ole hymistelemässä vieressä.
Sama ajatus on monesti ala-asteikäisten tehoharrastajien kanssa, musiikki ehkä yhtenä pahimpana. Voisin kuvitella, että ihan kaikki musiikkiopiston teoriatunnilla tuntikausia istuvat lapsoset eivät ihan kybällä nauti soitostaan tai ehkä haluaisivat kokeilla jotain muuta kuin klassista musiikkia tai äidin valitsemaa viulua tai pianoa. Mutta toki Laura kertoo tykkävänsä soittamisesta ja pimputtelee vuosikausia kiltisti hymyillen koska tietää, että se on vanhemmille tärkeää. Sekään ei aina siis riitä, että kysyy lapselta haluaako tämä jatkaa harrastusta; lapsi vastaa haluavansa, koska tietää, että vanhempi haluaa lapsen jatkavan...
Eli ehkä joskus kannattaa repäistä ja kokeilla (ja nimenomaan antaa oman lapsensa kokeilla)jotain muita vaihtoehtoja, kuin se, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta. Ehkä se toisen ihmisen mieltymys voi ollakin jotain aivan muuta, kuin mitä oletamme sen olevan.
Kommentit (5)
Opin jo 6-vuotiaana "pitämään" harrastuksestani äitini mieliksi. Huomasin, kuinka ylpeänä äiti kertoi muille harrstuksestani. Oikeasti en tykännyt koko puuhasta, mutta jatkoin vain sitkeästi vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan edelleen ostaa tyttärelleni vaatteita, vaikka hän on jo 17 ja hänellä on erittäin varma maku. Eikä suinkaan samanlainen kuin minulla, kaukana siitä. Mutta tiedän, mistä väreistä hän pitää ja tunnen hänen tyylinsä ja tietenkin kokonsa sentilleen, joten löydän kyllä hänelle sopivat vaatteet, jos niitä kaupassa on. Pystyn esimerkiksi matkoilta tuomaan mieluisat tuliaiset.
Ruokien suhteen tuntumani on heikentynyt viime vuosina. Tytär oli nuorempana hyvin valikoiva, mutta on laajentanut syötäväksi kelpaavien ruoka-aineiden valikoimaa hämmentävästi. Aika usein joudun sanomaan hänen kehuessaan ruokaa, että "ethän sinä koskana ennen ole tästä tykännyt".
Harrastuksensa hän on saanut valita yritys ja erehdys -menetelmällä eli emme ole tuputtaneet sellaista, mikä ei jaksa kiinnostaa.
mutta valitettavasti siltä joskus tulee vain suljettua silmänsä. Ja juuri tuosta autot-elokuvasta en etukäteen ymmärtänyt, että meidän pojat hullaantuu siihen juttuun niin täysin.
Ja nuorempaa vien muskariin, vaikka se ei siitä mitenkään erityisesti välitä. Ihan itsehän mä siitä tykkään. Mutta nyt oon jo päättänyt, että syksyllä ei enää jatketa muskaria, vaan vaihdetaan jumppaan, mikä on varmasti lapsen mielestä kymmenen kertaa kivempaa.
Mutta hauskin tapaus oli pari viikkoa sitten, kun isompi leikkasi omat kalsarinsa sentin kokoisiksi palasiksi. Vähän ihmettelin, että minkä ihmeen takia se tuollaisen tempun teki. Ja lapsi osasi hyvin kertoa, että ne kalsarit oli liian tylsän väriset! Arvaatte, että ne oli tummansiniset, ja miksi niitä itsekään muuksi voi sanoa kuin tylsän värisiksi, jos kerran lapsikin oli noin vakaasti sitä mieltä.
Siihen hätään kaivoin sitten kierrätyskamppeista jotkut vanhat tyttöjen punaiset pitkikset pojalle ja kysyin, että oisko nää kivemman väriset. Ja lapsi vastasi, että JOO. Tulihan äidille selväksi, että lapsen haluamisiakin voisi vähän kuunnella, kun ostaa kerrastoa :-)
kun joku kaipaili äsken. Ihan pohtimisen arvoista kyllä.
lapsia pakoteta mitään etanoita ym syömään, toki kannustetaan että kaikkea kannattaa maistaa jne. Harrastus on sellainen minkä ovat itse valinneet. Olen kanssasi samoilla linjoilla.