Kätisyys
Milloin lapsesta näkee onko hän oikea- vai vasenkätinen?
Muistelisin, että esikoinen oli jo 1,5vuotiaana selvästi oikeakätinen. Söi ja piirsi oikealla ja muutenkin käytti oikeaa enemmän.
Kuopus täyttää ensi viikolla 2. Ja hän käyttää kumpaakin kättä suunnilleen saman verran. Esimerkiksi hän syö vasemmalla, mutta piirtää oikealla. Palloa potkii kummallakin jalalla. Onko tällainen ihan normaalia?
Kommentit (5)
...täältä aiheeseen pitkän keskustelun
http://tyylisuuntauksia.blogspot.com/2010/04/molempikatinen.html
meilläkin tästä toisesta lapsesta ei meinaa saada selkoa (3v). Siellä sanottiin, että 6v olisi sellainen ikä, jolloin pitäisi erottaa, ja silloinkin on "luvallista" tehdä eri tai samoja tehtäviä eri käsillä eli nk. molempikätisyys.
Olin kyllä jo huolissani, mutta nyt tuo herra näyttäs vahvasti vasuriksi kallistuvan. Synt. 1.4.04.
Siihen kiinnitin vain niin paljon huomiota, kun hän teki kaiken vasemmalla. Sanoin neuvolassa, että pojasta taitaa tulla vasuri, niin neuvolassa vaan sanottiin, ettei sitä mitenkään voi vielä tietää. Mutta mitään hän ei oikealla tehnyt ja vasuri hän on, nyt jo aikuinen. Molempikätinen hän ei ollut missään vaiheessa.
lasta oli heti ihan vauvana jo hanakampia tarttumaan vaan toisella kädellä esineisiin jne 8toinen oikea-, toinen vasenkätinen). Kätisyys siis näkyi heti. Toisaalta sitten kolmas vaihtaa vieläkin kättä, ikää 6v... Ihan normaaliksi tuokin on todettu.