Voi että mua ärsyttää, kun nuo mun lapset on tuollaisia "lampaita"!

Ihanaa, että tuollaisia lapsia on! Tulevia diplomaatteja varmaa :) Kummityttöni oli pienestä pitäen hyvin samanlainen ja joskus hänen äitinsä oli asiasta hyvin huolissaankin, mutta kun lasta tarkkaili paremmin, huomasi, että hän kyllä aina lopulta sai tehtyä asiat kuten itse halusi, mutta hän käytti vain nokkelampia konsteja kuin huutaminen, töniminen jne. jne.



Nyt hän on todella reipas koululainen, jolla kavereita riittää, osaahan hän ottaa toisetkin huomioon, eikä vain aja omaa etuaan. Sellaisen kanssa on kiva leikkiä!

Oma poikani (nyt 11v) on koko ikänsä kantanut koko maailman murheita harteillaan. Ja se on rasittavaa. Tuollainen kiltti ja herkkä lapsi on niin hyvä kohde kiusaamisellekin. :( "Kaverit" yrittävät jatkuvasti käyttää häntä hyväksi. :(

Itse olen salaa toivonut, että lapsi olisi seikkailija ja haluaisi karata isompana sirkuksen matkaan. Turha luulo, meillä kasvaa pohdiskeleva nörtti, joka on hyvin oikeudentuntoinen ja tosi hyvä kaveri kaikille. Maailman paras lapsi. :)



Opettajilta sun muilta aikuisilta on aina tullut hyvää palautetta lapsesta ja hän on saanut erioikeuksia, koska on ollut "luottolapsi", joka ei tee mitään tyhmää. Poika on koulussa myös todella hyvä kaveri, tulee kutsutuksi kaikille synttäreille ja yksi parhaimmista kavereista on ns. "huoliperheen" lapsi, joka on tämän meidän poikamme kanssa esim. osallistunut matikkakilpailuun sun muuta yllättävää, jollaista ei varmaankaan olisi tehnyt ilman hyvää kaveria.



Olen erittäin ylpeä "lampaastani", jolta tosiaan lähti päiväkodissa ämpäritkin kädestä. Lapsi on aina tykännyt katsella muiden puuhia, mutta tykkää myös osallistua kaikenlaiseen tekemiseen. On vähän sellaista "tarkkailen ennen kuin teen" -tyyppiä. Ihan mahtava lapsi, en vaihtaisi mihinkään! :)

Itse olin lapsena tuollainen jonka yli kaikki uskalsivat kävellä. Toivon tosiaan että omasta lapsesta (ei ole vielä) ei tule samanlaista :( Oli varmasti vanhemmillekin raskasta seurata ja itsellekin.



Nyt on ongelmana se, että poikaystäväni on myös tuollainen "lammas" ja pelkään että jos saamme lapsia heistä tulee samanlaisia :(



Miten teidän miehet, onko luonne periytynyt?



Ja huomiona vielä se, että tuollainen diplomaattiluonne on ihan eri kun tämä joka ei uskalla olla itsekäs.

Minä -mies- olin lapsena tuollainen.



Nyt aikuisena on luonne muuttunut....

olin ja olen edelleen kolmekymmpisenä. Tosin yritän taistella sitä vastaan. Yksi lapsistani on ollut, ja on edelleen koulussa lammas, eikä todellakaan suosittu kaveri. Eikä liioin diplomaattinen.(kuten en itsekään aikoinani, jos vieläkään) Opettelee sitä puolien pitämistä ja omaa tahtoa 10-vuotiaana, kun vaihtoehtona on olla kiusattu tai kiusaaja, näin kärjistettynä. Eivät kaikki kiltit lampaat pärjää koulussa ja kavereiden kanssa. HEidän yli kävellään, välillä rajusti.

Ikävä kyllä näin negatiivinen sävy, mutta itseäkin tämä asia ärsyttää syvästi. Onneksi kaksi muuta lastani eivät ole näyttäneet samanlaisia lampaan merkkejä, huolta on kannettu jo niin paljon.

mitenköhän sitä puolien pitämistä pitäisi opettaa jo ihan pienelle lapselle?



Tuntuu että ainakin liiallinen lässytys aiheuttaa sitä (tietty perusluonne eniten) mutta myös sellainen että jos sen lapsen "puolella" ei ole kotonakaan ketään jonka avulla uskaltaa pitää puolensa (koska joukossa on aina voimaa) se on vaikempaa aloittaa sitten koulussakaan.



Itse muistan näin että äitini oli aina siskoni kanssa kimpassa, johtuiko sitten liene siitä että siskoni on sosiaalisesti hyvin lahjakas ja näin "pyöritti" äitiäni jo pienenä vai se että en vaan osannut lapsena oikealla tavalla esittää asioita..

mutta toisaalta mulla on aina ollut paljon kavereita. Toki tervettä itsekkyyttä pitää olla ja sitä tässä opetellaan

Ihanaa, että tuollaisia lapsia on! Tulevia diplomaatteja varmaa :) Kummityttöni oli pienestä pitäen hyvin samanlainen ja joskus hänen äitinsä oli asiasta hyvin huolissaankin, mutta kun lasta tarkkaili paremmin, huomasi, että hän kyllä aina lopulta sai tehtyä asiat kuten itse halusi, mutta hän käytti vain nokkelampia konsteja kuin huutaminen, töniminen jne. jne. Nyt hän on todella reipas koululainen, jolla kavereita riittää, osaahan hän ottaa toisetkin huomioon, eikä vain aja omaa etuaan. Sellaisen kanssa on kiva leikkiä!

Mun tytto on juuri tallainen. Ei todellakaan mikaan paallepasmari tai pomotyyppia, mutta erittain sosiaalinen ja hanella on paljon kavereita. Olen myos huomannut , etta han saa tahtonsa periksi, vaikka ei asioita kovaan aaneen aina vaadikaan.... ja todellakin selvaa diplomaattiainesta.

Kylla naita "rauhanruhntinaita 'tahan maailmaan mahtuu ja tarvitaan.

ja suositut kaverit eivät kyllä todellakaan ole lampaita.



Lampaus rampauttaa. Terapiaa on tarvittu.

Nelivuotiaasta en ihan vielä sanoisi, millainen hänestä tulee isompana. Mutta herra 10 vuotta on meilläkin, kypsä kun mikä, asiallinen ja vakava. Kavereita on paljon, mutta omien sanojensa mukaan on "siinä välillä" - ei ole herra retein luokalla eikä aivan valkovillaisin lammas. Mutta hän kokee kyllä olevansa erilainen kuin muut. Pelastus (sosiaalisessa mielessä) on ollut se, että hän on isokokoinen ikäisekseen ja aika liikunnallinen. Pojille tuollaisella asialla tuntuu olevan paljon merkitystä.



Tietysti haluaisin, että oma lapsi olisi suosittu, puhelias, hauska ja reipas. Mutta tällaisen kääntöpuolena on aika usein se, että käytetään "asemaa" ikävällä tavalla hyväksi, esim kiusataan muita.

auttakaa lasta, jos pahoja ylilyöntejä tapahtuu, mutta lampaallakin on oikeus olla oma itsensä. Kyllä heitä tarvitaan. Miten lammasta voisi neuvoa, miten kannustaa, mitä hyvää lampaudessa on.



Minusta ainakin kasvoi tomera ja kutakuinkin tasapainoinen aikuinen lammasmaisen, mutta sitkeän äitini ansiosta.



JÄlkeenpäin en ole enää varma, kuka se lammas todellisuudessa on. Taisi olla äitini karhu lampaan vaatteissa.

lapsillesi. Minua ei ainakaan yhtään auttanut äitini voivottelut, kuinka saisin olla rohkeampi, reippaampi ja pitää itse puoleni. Toisaalta siihen hän kyllä oli tyytyväinen, etten pitänyt puoliani häntäkään vastaan.



Tärkeintä olisi, että hyväksyisit lapsesi sellaisina kuin he ovat. Jos ihminen arvostaa itseään, hän kyllä oppii pitämään puolensa. Mutta sitä itsearvostusta ei synny, jos jo varhain vaistoaa olevansa "vääränlainen".

Niinhän se juuri on: ihminen pitää sopivalla tavalla puolensa, jos arvostaa itseään. Ja itseään oppii arvostamaan, jos kotikasvatuksen myötä jo saa hyvän itsetunnon. Siksi rakastakaa lapsianne! Luulisin, että aivan liiallinen lammasmaisuus ja toisaalta nyrkit pystyssä heiluminen johtuvat kumpikin huonosta itsetunnosta.