Saako mies runkata?
No niin, taidan tässä anonyymisti..
Tiedän, että mieheni runkkaa. Kaveri on jäänyt kikkeli kädessä, milloin wc:ssä, tietokoneen edessä, olohuoneessa yms. Yleensä homma käy niin, että tulen kotiin tai herään aamulla aikaisemmin ja yllätän Tumppu-Tonin puuhissaan. En yllätä miestäni tahallani. Mieheni runkkaa kotona salassa (tai yrittää runkata salassa) meidän ollessa kotona.
Itse pidän tätä epäkunnioittavana itseäni kohtaan ja loukkaannun asiasta. Monesti minua alkaa jopa itkettämään, sillä tunnen itseni riittämättömäksi. Runkkaamiseen liityy yleensä porno. Sitä katsottiin ennen lehdistä ja videoilta/DVD:ltä, nykyisin netistä. En haluaisi nähdä tai kuulla asiasta, mutta tiedän lehdistä ja levyistä yhteisen kodin myötä. Tumputtamisesta kiinni jääminen vahvistaa asian.
Parisuhteemme on jatkunut n. 10 vuotta. Runkkaamista on ollut muistini mukaan alkuhuuman tasaannuttua. En tiedä kuinka usein tätä on, epäilen että viikottain. Kaikki miehet taitaavat runkata? Loukkaannutteko tästä?
Itselleni riittää saunan jälkeinen seksi kerran viikossa, joskus taitaa mennä kuukausikin ilman. Tuntuu, että töitä on paljon, kotona riittää hommia, lapset vievät osansa ja viikolla on niin puhki, että homma ei kiinnosta. Puhumattakaan, että itse tyydyttäisin itseäni. Ei tarvetta.
Seksi kerran viikossa on kattona meillä. Mies on jatkuvasti vinkumassa lisää seksiä ja sanoo, että ei voi lopettaa heppinsä hyväilyä vaan pitää tätä luonnollisena. Olemme puhuneet aiheesta, mutta sille ei vain näytä tulevan loppua. Minusta mieheni runkkaaminen tuntuu pahalta. Muuten kaverissa ei ole mitään vikaa. Mieheni on ihan let`s go, komea, sporttinen, sympaattinen, rakastan häntä. Parisuhteessamme on kaikki hyvin. Tämä yksi juttu hiertää ja häiritsee. Miten teillä, saako mies runkata?
Kommentit (151)
hän tuntee miehen runkkaamisen pettämiseksi jos samassa lauseessa ilmoittaa että seksiä harrastetaan niin harvoin. Pornon katselu on toinen juttu. Mitä pahaa siinä on?
Tekeekö nämä naiset mitään sille että omat seksihalut kasvaisivat vai haastetaanko riitaa ihan turhasta? Eikö parempi vaihtoehto ole että mies runkkaa kuin käy vieraissa?Masturboiminen on täysin NORMAALIA.
Olen ilmeisesti jotenkin outo nainen koska katson pornoa ja masturboin. Ei tulisi mieleenikään kieltäytyä seksistä jollei ole todella hyvä syy. Seksi piristää ja siitä saa valtavasti energiaa, puhumattakaan siitä kuinka paljon se meitä lähentää pariskuntana kun molempien tarpeet on tyydytetty. Tuntuu todella hirvittävältä jos seksiä harrastettaisiin vain kerran viikossa siksi että on pakko.
N35
Edellisessä parisuhteessani minulla oli ongelma. En voinut saada orgasmia mitenkään pelkällä sisään-ulos-menetelmällä. Se toimi kyllä hyvänä kiihokkeena, mutta isoa O:ta sillä ei saavutettu. Mieheni kuitenkin oli sitä mieltä, että hänen taidoissaan on vika, jos en sillä tule. Joten joka session jälkeen hän kysyi sainko. Tunsin riittämättömyyttä ja teeskentelin saavani. Ja kun menin vessaan lopuksi pesulle tyydytin itseni siellä loppuun salassa. Salassa siksi, että miestäni häiritsi, kun olin muutamaan kertaan yrittänyt hyväillä klitoristani samaan aikaan, kun hän työskenteli sauvan kanssa. Se parisuhde päättyi aikanaan eroon. Eron syynä ei tosin ollut vain epätyydyttävä seksielämä. Oli siinä muutakin.
Nykyisessä avioliitossani meillä on mieheni kanssa hyvin luonnollinen suhtautuminen seksiin. Leikimme ja rakastelemme. Joskus katsomme yhdessä pornoa ja lopulta laitamme sen pois ja rakastelemme. Joskus leikimme roolileikkejä, niin että saan alistua ja "tulla otetuksi". Seksiä meillä on lähes joka päivä, kun olemme yhdessä. Mieheni joutuu toisinaan käymään työmatkoilla, jolloin saatamme soitella seksipuheluja toisillemme tai sitten kumpikin tyydyttää itsensä itsekseen. Minulla tosin on myös violetti jelly "varamies" kaapissa miehen poissaolojen varalta. Joskus sama kaveri tosin on ollut mukana vaikkapa ykkösessä, jos oma mies on kakkosessa tai suussa. ;)
Meillä seksi rajumpi, hellempi tai leikkimielisempi on aina Rakastelua. Aina.
Useinmiten käy meillä niin, että jompikumpi tulee ensin. Jos se on mies, niin hyväilemme yhdessä minut loppuun. Mieheni saattaa esimerkiksi imeä ja nuolla rintojani samalla, kun tyydytän itseäni.
Joskus on käynyt niin, että minua uuvuttaa illalla tavattomasti (meillä on neljä alle kouluikäistä lasta meidän uusperheessämme, kaksi minun kaksi mieheni ja vauva tuloillaan) ja ilmoitan, että haluaisin nukkua. Silloin mieheni levittää sängyssä pyyhkeen mahalleen ja alkaa hyväillä itseään. Tässä käy poikkeuksetta niin, että minua alkaa kiihottaa niin paljon, etten voi vastustaa, ja päädymme harrastamaan seksiä yhdessä. Kerran minun teki mieli, mutta mieheni ei ja (väsymyksen takia) sama homma tapahtui toisinpäin. Kun laukesin ei mieheni voinut vastustaa, vaan kapusi päälleni.
Yhden kerran olin nukahtanut ja heräsin siihen, kun mieheni laukesi juuri ja silloin minua itketti. Siksi koska koin pettymystä siitä ettei hän herättänyt minua ja en päässyt osallistumaan. Minulle on tärkeää, että rakastelemme yhdessä oli se missä muodossa sitten tahansa. Puhuimme asiasta ja hän sanoi, ettei ollut raaskinut herättää minua, kun nukuin. Sanoin, että ensi kerralla haluan mielummin tulla hellästi herätetyksi kuin menettää mahdollisuuteni osallistumiseen.
Olemme puhuneet jo tästä uudesta vauvasta ja minua huolestuttaa, kun tiedän olevani synnytyksen jälkeen ainakin pari kuukautta ihan poikki ja rikki alapäästä. Mutta olemme jo puhuneetkin, että yritämme yhdessä keksiä muita tapoja pitää toisiamme hyvänä. Voihan mies vaikka runkata päälleni, silitellä rintojani (jos ne ovat niin kipeitä etteivät kestä puristeluja), hyväillä lantioni kaarta ja puristella pakaroitani. Voimme suudella ja voin nuolla hänen penistään. Ja kun minulla paikat korjaantuu, voimme taas palata siihen mitä oli.
Nyt kun on jo kaksi lasta saanut tiedän, että kipu ja väsymys eivät kestä loputtomasti. Rakkaudelle ja rakastelulle on taas tilaa, kunhan vauva kasvaa. Tärkeää on muistaa, että olemme edelleen ne samat ihmiset, jotka silloin toisistaan rakkaudessa juopuivat. Ja ylläpitää seksisuhdetta ja rakastelua välillämme, jotta se ei pääse kuolemaan arjen alle. Tähän erääksi lääkkeeksi olemme sopineet, että ainakin 1krt/kk yritämme pitää kahdenkeskiset treffit ilman lapsia: leffaan, oopperaan, teatteriin, juhlimaan, kylpylään, ravintolaan syömään, tms., jotta meillä on elämässä aikaa myös arjen yläpuoliselle parisuhteelle ja romantiikalle.
Parisuhdetta kannattaa koitaa ja vaalia, koska se on kallis aarre. Se on voimavara, joka auttaa jaksamaan läpi pyykkivuorten, sisarusten kinasteluan, vaippakasojen, kauppakassien, työhuolten ja muunkin harmaanankean arjen.
Mitä jauhaamista ongelmat tehdään väkisin jos ei niin ei ja jos niin mikä ettei.
Sillei Hanna 41
mutta jos ei
niin missä pullossa olet kasvanut. Miehillä alkaa 12-15 vuotiaana ja jatkuu läpi elämän. Ja kyllä kun seksuaalielämä on muuten vilkasta, niin runkkaamiselle ei ole niin paljon tarvetta, mutta ei se tarve minnekään häviä, harvenee vaan tai väliaikaisesti jopa loppuu.
Oliko seksi suhteenkin alussa pakollista, että mies saatiin loukkuun rengastettua?
Ja sitten luukut kiinni ja vaatimus, että miehellä kanssa halut loppuu.
alkuun nykyinen vaimo paheksui ja oli mustasukkainen kun runkkasin, nyt asiasta on keskusteltu ja eipä enää vaimoa häiritse (voidaan olla ihan hyvin samassa huoneessa kun runkkailen)
Seksiä meillä on 1-2 kertaa viikossa mikä on minulle liian vähän ja vaimolle jo vähän liikaa joten hyvä ratkaisu on että poistelen pahimpia paineita itse
Että runkkaat samassa huoneessa jossa vaimo on "eikä häntä häiritse"? Katseleeko vaimo sinun runkkaamistasi siis täysin ilman tunteita? Luulisi että olisi joko kiusaannus tai kiihotus, mutta outoa jos ihan sama-asia...
Asiasta keskusteltiin niin kuin muistakin asioista niin seksin kuin muunkin suhteen.
Nyt vaimoni tietää kuinka vaikea minun olla jos panettaa. Jos vaimoa ei haluta niin eihän se häneltä ole pois jos suoritan itse sen mitä voisin myös vaimoni kanssa tehdä.Ei hänen tarvitse olla tunteeton ymmärtääkseni tarpeitani, katselee vaan vierestä ja onpa joskus vitsailtukin asiasta minun runkatessa. Vaimo joskus kiusaa myös sanoen esim: Meneekö kauan? tai että onko sulla paperia? kun tietää että kestää vaan pitempää saada valmiiksi ja että yleensä unohdan ottaa paperia valmiiksi.
Miten siitä pitäisi kiusaantua? Ja jos vaimoani ei seksi alunperin kiinnosta niin ei silloin jaksa kiihottuakkaan (muista myös ongelmamme)
Kun minulla ja exälläni oli hyvät välit (ja halusin seksiä hänen kanssaan) miehen runkkailun näkeminen oli minusta todella kiihottavaa ja johti aina joko avustajan rooliin tai yhteiseen seksiin. Ylipäätään pidin hänen penistään hirveän kiihottavana ja halusin antaa suuseksiä, runkkailla ja leikitellä sillä.
Kun välit tulehtuivat (ja lakkasin haluamasta häntä seksuaalisesti) miehen runkkailun näkeminen tai jopa sen tajuaminen tuntui hirveän ahdistavalta ja kiusalliselta. Ongelmat välillämme johtuivat osin seksiin liittyvistä asioista ja yleensä tunsin miestäni kohtaan lähinnä pettymystä, katkeruutta, turvattomuutta, epävarmuutta ja pelkoakin. Yhdynnässä lähetyssarnaaja-asennossa saatoin pidätellä itkua koska tuntui niin ahdistavalta olla siinä selätettynä miehen alla ja käytännössä täysin puolustuskyvyttömänä. Tuona aikana koin myös miehen oman runkkailun tai seksiehdotukset kiusallisina tai jopa ahdistavina sillä kokemani turvattomuus korostui seksissä, kun piti päästää se uhkani lähelle. Ja miehen runkkailu oli suora muistutus seksistä.
Minulla ainakin se miten suhtaudun kumppaniin yleensä ja seksiin hänen kanssaan heijastaa suoraan siihen miten koen hänen oman seksuaalisuutensa ja siis myös itsetyydytyksen.
Siksi varmaan minusta tuntui niin oudolta ettei vaimosi tunteet ilmeisesti hätkähdä suuntaan tai toiseen vaikka näkee sinut kiihottuneena tyydyttämässä itseäsi. Vertasin sitä omaan suhtautumiseeni mikä aina ollut aika voimakas (oli sitten kiihottuminen tai kiusaantuminen) ja riippunut niistä tunteista joita minun ja mieheni välillä on muuten ollut. Jos MINULLA ei heräisi kummempia tunteita nähdessäni miehen runkailevan, se tarkoittaisi ettei miehen seksuaalisuudella ole minulle mitään merkitystä. (tämä nyt ei tietenkään tarkoita että vaimosi kokisi sen niin.)
Jos teillä on seksin ja parisuhteen saralla asiat muuten kunnossa niin silloinhan ei ole mitään syytä miksi vaimosi kiusaantuisi. Minusta vaan tuntui ihmeelliseltä että muuten haluamansa kumppanin kiihottumista voisi seurata syttymättä itse. Myönnetään että kommentoin vaimosi tekemisiä puhtaasti itseäni ajatellen. (En muuten yrittämälläkään keksi mikä tuo ongelmanne oli mikä piti muistaa, teillähän oli ilmeisesti ok seksielämä, puhuitte niin seksistä kuin muista asioista ja runkkailusi ei häiritse vaimoa)

Joo siis meidän ongelmanahan oli että vaimo ei jaksa tai halua niin usein kuin minä haluaisin. Se ei ole aina ongelma mutta toisinaan kyllä harmittaa kun ei saa haluamaansa naista seksuaalisesti.
sun munan koko.säälin todellakin jos saa seksiä vain kerran kuussa =( .pakkohan siinä on paineita ite purkaa jos noin harvoin saa,enkä ymmärrä sitä että runkkaaminen on rinnastettavissa pettämiseen..mun mielestä on ihana katsoa kun seksin aikana mieheni runkkaa välillä ja taas saan munaa pilluun =).
numero 30 halusi vastata numero 7 mutta pomppas jotenki tää vastaus tänne hännille =).
Meillä saa itsetyydyttää ja nettipornokin on periaatteessa ok, kunhan mies tekee sen sitten kun muu väki on jo painunut pehkuihin. (ja muistaa tyhjentää sivuhistorian) Seksissä on välillä hyviä kausia, välillä "kuivempia"... tumputtamisentarve oletettavasti seurailee tätä sinikäyrää. Pääasia ettei mies nyt sohvalla tumputa muna kädessä kun lapset herää :O
Minä runkkaan joka päivä, vaimo ei seksistä piittaa nykyään ollenkaan. Viimeksi meillä ollut seksiä 06/10.
tai viikossa saunan jälkeen. Olet tylsä, ap. Etkä edes tyydytä itteäs ???? Onko haluissasi joku vika?
Et oo tosissas,
anna miehes runkata niin paljon kun haluu,keltä se on pois jos et kerta ees anna sille???
Mua ei millään tavalla ainakaan tollanen häiritse,
aivan luonnollista,ja jokseenkin kiihottavaa;)
Mieluummin omaan käteen kun toisen muijan pilluun..
Ei minun mies runkkaa eikä saisikaan. Olemme samaa mieltä ettei runkkaaminen ole miesten hommaa. EN haluaisi ajatella että lasteni isä tyydyttäisi itseään kädellä. Teinipojat semmosta tekee, ei aikuiset miehet.
Onnellinen vaimo
Ei minun mies runkkaa eikä saisikaan. Olemme samaa mieltä ettei runkkaaminen ole miesten hommaa. EN haluaisi ajatella että lasteni isä tyydyttäisi itseään kädellä. Teinipojat semmosta tekee, ei aikuiset miehet. Onnellinen vaimo
Voiko tämä pitää oikeasti paikkaansa. Tai sitten niin pahasti tossun alla, että ei tosikaan.

Runkatkoon rauhassa, kun tekee sen lain sallimissa puitteissa; ei porttikongeissa tai leikkikenttien liepeilläXD
eli puolison omistaminen. Jostain syystä suurimmalla osalla naisista on se käsitys että aamenen jälkeen heillä ja vain yksin heillä on omistusoikeus aviomieheen. Mieheltä nyljetään aivan kaikki oikeudet. Ei se reppana päätä enää pukeutumisestaan, ei syömisistään, ei harrastuksistaan, ei ulkonäöstään, ei ajattele itse ja varsinkaan luoja paratkoon tumputa.
Jotensakkin vielä ymmärrän jos akka ottaa nokkiinsa nettipornosta tai pornosta ylipäätään, mutta mikä hemmetin oikeus kenelläkään naisella on päättää toisen omasta seksuaalisuudesta? Eikö se ole ihan jokaisen ihmisoikeus päättää mitä omalle keholleen tekee? Onhan naisellakin oikeus omaan ruumiiseensa ja päättää olla harrastamasta seksiä jos siltä tuntuu?
N35
Mieheni on taas tuon ap:n kaltainen ja kyllä korpeaa!