Saako mies runkata?
No niin, taidan tässä anonyymisti..
Tiedän, että mieheni runkkaa. Kaveri on jäänyt kikkeli kädessä, milloin wc:ssä, tietokoneen edessä, olohuoneessa yms. Yleensä homma käy niin, että tulen kotiin tai herään aamulla aikaisemmin ja yllätän Tumppu-Tonin puuhissaan. En yllätä miestäni tahallani. Mieheni runkkaa kotona salassa (tai yrittää runkata salassa) meidän ollessa kotona.
Itse pidän tätä epäkunnioittavana itseäni kohtaan ja loukkaannun asiasta. Monesti minua alkaa jopa itkettämään, sillä tunnen itseni riittämättömäksi. Runkkaamiseen liityy yleensä porno. Sitä katsottiin ennen lehdistä ja videoilta/DVD:ltä, nykyisin netistä. En haluaisi nähdä tai kuulla asiasta, mutta tiedän lehdistä ja levyistä yhteisen kodin myötä. Tumputtamisesta kiinni jääminen vahvistaa asian.
Parisuhteemme on jatkunut n. 10 vuotta. Runkkaamista on ollut muistini mukaan alkuhuuman tasaannuttua. En tiedä kuinka usein tätä on, epäilen että viikottain. Kaikki miehet taitaavat runkata? Loukkaannutteko tästä?
Itselleni riittää saunan jälkeinen seksi kerran viikossa, joskus taitaa mennä kuukausikin ilman. Tuntuu, että töitä on paljon, kotona riittää hommia, lapset vievät osansa ja viikolla on niin puhki, että homma ei kiinnosta. Puhumattakaan, että itse tyydyttäisin itseäni. Ei tarvetta.
Seksi kerran viikossa on kattona meillä. Mies on jatkuvasti vinkumassa lisää seksiä ja sanoo, että ei voi lopettaa heppinsä hyväilyä vaan pitää tätä luonnollisena. Olemme puhuneet aiheesta, mutta sille ei vain näytä tulevan loppua. Minusta mieheni runkkaaminen tuntuu pahalta. Muuten kaverissa ei ole mitään vikaa. Mieheni on ihan let`s go, komea, sporttinen, sympaattinen, rakastan häntä. Parisuhteessamme on kaikki hyvin. Tämä yksi juttu hiertää ja häiritsee. Miten teillä, saako mies runkata?
Kommentit (151)
Kuka järkevä kattoo telkkaa ja antaa toisen panna? Hyi helvetti!miehet on ihan sairaita halujensa kanssa! t:Lesbo
Usko tai älä niin tyttöystäväni antaa mun välillä panna takaapäin kun samalla katsoo itse telkkaria. Sen mielestä se on hauskaa ja jopa huvittavaa (hyvällä tavalla). Itseni mielestä se on kiihottavaa.
Tätä olen aina sanonut, ei ole paljosta kiinni, jotta mies pysyy tyytyväisenä! Onnea teille, voi kun olisi noin meilläkin!
Meilläkin tvn ääressä ennen lapsia harrastettu jokusen kerran, tyttöystävä ei kyllä silloin pystynyt keskittymään enää itse ohjelmaan mutta aika hauskaa se oli. Nykyään mennäänkin sitten perinteisesti sängyssä ja hyvä jos kerran pari vuodessa saa jossain "eksoottisessa" paikassa kuten olohuoneessa jne. eli ei kyllä joillekin naisille voi antaa pisteitä kuin mukavuudenhaluista. Ei onneksi sentään pimeässä tarvitse äheltää, lähtis vuosien aikana loputkin halut sen verran tärkeitä juttuja noi visuaaliset puolet miehille. Ja ei häiritse tippaakaan parit ylimääräiset kilot ja vatsamakkarat tai imetyksen jäljiltä riippurinnat, niinkauan kuin tunteita riittää niin intohimoa riittää. Sitä tuntee vain itsensä vielä ihan teini-ikäiseksi himoissaan vaikka keski-ikäinen onkin mutta vaimo tuntuu vanhenevan haluissaan ihan silmissä.
moikka kaikille... totta kai äijä voi runkata. miksi ei???itse runkkaan aina kun rakkaani on töisä.aivan normaalii..
tuskin on laissa kielletty! Kaikenlaisia mestareita täällä on....näiltä rahat pois fiksumpien puolesta!!
Itse teen seksiä poikakaverini kanssa joka päivä. :)) Vaikka pari kortsua siinä kyllä menee.
Miestänsä huomiova nainen hankkisi nopsaan jonkun Fleshlightin tms. ja tukkupakkauksen liukkaria ettei tarvi karkealla kädellä vedellä.
Ootte te ajattelemattomia....
No miten se runkkaaminen on sinulta pois, kun teillä kuitenkin näyttäisi olevan aivan erilaiset seksuaaliset tarpeet? Siis sinulle riittäisi maksimissaan kerta viikossa ja hän haluaisi useammin. Parempihan se runkku on kuin että lähtisi vieraisiin naisiin tyydyttämään halujaan.
Ja joo, kyllä meillä ainakin mies saa runkata aivan rauhassa. Vähän pahahan sitä on mennä kieltämään, kun itse tyydytän itseäni myös.
Onhan tämä provo?
jos vaimo koittais kieltää runkkaamisen niin varmasti vittuilakseni runkaisisin viellä enempi ja vaikka kun nukkumaan mentäisiin. Niin vittuilakseni siinä vieressä.
Kyllä jokainen saa kullilleen tehä mitä haluaa. Samoin kun nainen pillullensa. Ei se ole kummaltakaan pois. Eri asia ois jos toinen ei haluisi toista vaikka toisella olisi haluja, ja sitten tumputtaisi salaa jossain ja jättäisi puutteessa olevan ilman.
Eli itse runkaan jos mieli tekee. Ja vaimo saa silti munaa aina kun vain haluaa. Koskaan ei ole paneminen jäänyt runkaamisen takia. Eikä jää. Joskus runkataan yhdessäkin.
Sehän on miehen henkilökohtainen asia. Saako mies juosta, sekin rentouttaa ja hikoilututtaa. Saako mies mennä elokuviin. Haloo, mieskään ei ole esine minkä voi omistaa.
m49
Että ihan runkkaa mies kotona, hyi hitto mikä sika!
Käyt perheneuvolasta hakemassa lastensuojelullisin perustein lähetteen ja viet miehen pieneläinklinikalle. Pallit pois vaan, niin pysyy kotitalouskone kunnossa eikä ole häiriöksi. Kyllä se ymmärtää oman parhaansa jonkun terapiakäynnin jälkeen sitten lopulta.
Kamalaa ettei tällaisia asioita hoideta kuntoon jo armeijassa tai jossain miespaikoissa. Leikkaamattomat miehet kun luulee aina pilla jotekin ehtymättömäksi luonnonvaraksi. Siis niiin ällöä!
Ahh... tulin.
Kerrassaan räiskyvää idiotismia tämä ketju. Tätä voisi sanoa jonkinlaiseksi miesten esineellistämis-pornoksi.
Suosittelen miehille, jotka elävät suhteessa jossa naiset luulevat omaistavansa miesten pallitkin käyttävän tätä ketjua hyvänä runkku materiaalina.
TOIMII
#103 täsmentää nyt vielä olleensa vain halveksuvan sarkastinen.
On olemassa Lutkamarssi sloganilla "my cunt s mine to give, not yours to take", joten ehdotan että veljet tekisivät Letkumarssin teemalla "my cock is mine to have, not yours to own". Aukipurettuna: miehen penis on hänen oma asiansa, jonka suojanahkan amputointia ei pitäisi kulttuuriperustein hyväksyä poikalapsilta eikä omatoimista käyttöä kenenkään säädellä.
Kuvottavaa, että nainen joka saa päättää elämänalun abortilla jos pillerit ja katumuksetkin unohtuu, kuvittelee voivansa määräillä masturboiko mies kotonaan vai ei!
harvinaisen hyvä kommentti tällä keskustelupalstalla :)
Juu teinipojat vetelee ranareita ja tosi aikamiehet raiskaa sillon kun mieli tekee!
mies ei haluaisi kanssani seksiä. Eli jos mies selvästi haluaisi seksiä (eli tumputtaisi), mutta ei minun kanssani.
Muuten, ei haittaa. Ei runkkaaminen eikä pornon katselu. Kunhan minullekin muistaa antaa tarpeeksi usein.
Vanha ketju mutta ei siis *aatana kuinka rajottuneita ihmisiä voi olla olemassa.. Ja runkkaaminen lähentelee pettämistä? Kyllä ei sanat riitä kuvaamaan tätä tunnetta, kun tuollasia tekstejä lukee. Ai niin olen 30v mies ja olemme vaimon kanssa 8 vuotta yhessä olleet. Seksiä on n.4-7 kertaa viikossa mutta kylläpä sen lisäks runkkaan, koska yksinkertaisesti sekään ei itselle riitä vaikka naiselle riittää. Naiselle tuo asia ei ole ongelma.. Jos tekee mieli niin sillon myös tekee mieli vaikka eihän sitä jotkut saharan tapaisesta kuivuudesta kärsivät naiset tajua. Ja miehenä tuosta pornon katsomisesta voin sanoa, että se antaa visuaalista kiihotusta mutta henkilökohtasesti en ainakaan niiden videolla esiintyvien naisten peräön haikaile.
Olen kuullut, että runkkaaminen on syntiä ja että vehkeeseen kasvaa sammalta. Tästä syystä erosin kirkosta, enkä usko jumaliin.. sammalta ei ole myöskään ehtinyt kasvaa vehkeeseen, kun runkkaan joka päivä kerran, tai useammin jos kiihottaa liikaa.
Tämä runkkaaminen ei vaikuta normaaliin seksielämään ja naiseni saa seksiä niin paljon kuin vain haluaa.
Olen aktiivisesti runkannut aina kun haluttaa ja jos en runkkaa päivään, niin kivekset ja siemenjohtimet turpoavat ja tulevat todella kipeiksi ja on vaikea kävellä.
Siemennestettä ja siittiöitä muodostuu joka päivä suuri määrä ja jos niitä ei pura ulos, niin ne joutuvat "imeytymään" siemenjohtimiin ja se aiheuttaa hedelmättömyyttä ja muita tauteja.. tästä on tutkimuksia olemassa.
Jos ei itse runkkaa, niin usein neste purkautuu esim yöllä itsestään housuihin (ei kovin kiva asia). Tästä ei varmasti moni mies naiselleen kerro, jos nainen on masturbointia vastaan.
Se joka ei näitä usko, niin kysykööt vaikka urologilta miten on ihmisen anatomian kanssa.
Runkkaus on ihmisoikeus ja normaalia käyttäytymistä (tilastojen mukaan 90% kykenevistä miehistä runkkaa ja 10% valehtelee)
Naisilla asia on kovin erilainen ja siihen en nyt ota kantaa.
t.alle 40v mies
Jos miehesi käy Aasiassa ja on luvannut olla onanoimatta, niin huomasitko kieltää häneltä huorat? Miehelläsi on varmaan hauskaa miesten saunailloissa, kun hän kertoo sopimuksestanne! Noilla reissuilla ei varmaan kenenkään tarvitse runkkailla.
Vaimosi on siis mielikuvitusolento? Eipä ihme että on, kun kerran olet 39vuotias ja runkkari. Pysy vain neljän seinän sisällä ja runkkaa siellä kun et muuhun pysty.