Kaupassa käynti lapsen kanssa.

mutta kyllä pyrin edelleenkin järjestämään kaupassakäynnit niin että menen yksin, asiat sujuvat parhaiten niin.

jollei ole ihan pakko. Ihan omia hermojani säästääkseni :) Sitäpaitsi kauppa-asiat sujuvat nopeammin kun lapset ei ole mukana. Ei se kaupassa käynti ole lapsellekaan mikään kiva elämys. Joten ihan rauhassa, ole vaan käymättä lapsen kanssa kaupassa :)

Sit kun ne on vähän vanhempia, niin kaupassa käynti taas onnistuu.

Helpommalla pääset ku otat ja viet sen lapsen vaikka päivittäin jonneki. Päätät etukäteen että lapsi istuu rattaissa tai ostoskärryssä tai pitää niistä kii. Mitään ylimäärästä ei sallita ja raja tulee vastaan heti. Älä välitä huutamisesta tai tuijottelijoista. Pari reissua siten että lapsi huomaa ettei protestoinnilla ole mitään merkitystä niin reissut helpottuu ja muuttuvat jopa mukaviksi. Vaatii vaan jämäkkyyttä ja ehdottomuutta (ja ne tuntuu aika monelta olevan totaalisen hukassa nykyään)

kun se sai kauheita raivareita,juoksi ympäriinsä ja veti tavaraa hyllyistä alas ja huusi ja kiljui,kun yritin pitää kiinni niin huusi kovaan ääneen "äiti sattuu sattuu!" vaikka en tosiaan satuttanut,niin että muut ihmiset kääntyivät katsomaan,ei kiva!no kyseisen lapsen kanssa olen alkanut vasta viimeisen vuoden aikana käymään kaupassa,hän on nyt 11 vuotta.Mutta hänellä jäi se kaksi-kolmevuotiaan uhmaikä väliin vakavan sairastumisen takia ja kun se tuli vasta yli 4 vuotiaana,niin ei siitä oikeen omin avuin selvinnytkään,monta vuotta perheneuvolaa,lasten psykiatrista ym.Nyt keskimmäisen lapsen ollessa neljä,vältän myös kaupassa käyntiä hänen kanssaan,mutta se kuitenkin sujuu,jos ei kiire.Ihan erilaista kun esikoisen kanssa.no meni jo vähän laajaksi tämä,mutta et siis tosiaan ole ainoa!!

Mun esikoiseni oli 2-vuotiaana karmeaa kauppaseuraa, joten järjestimme mieheni kanssa yleensä niin, että jompi kumpi pääsi käymään kaupassa yksin. Oli helpompaa niin. Samaan aikaan tyttöseni oli aika kaameaa seuraa muuallakin, niin kotona, kylässä kuin kaupungillakin, ja kyse oli ihan puhtaasti ensimmäisestä uhmakaudesta. Vielä viime syksynäkin (jolloin tyttö täytti 4v) hänen kanssaan ei ollut mukavaa käydä kaupassa. Hän ei sinänsä riehunut, juossut tai muuta, mutta sai päähänsä haluta milloin mitäkin, heittäytyi lattialle karjumaan ja jos/kun yritin nostaa ylös, laittaa kärryihin tms. niin tyttö huusi kurkku suorana, että "Äiti älä satuta mua!!!" Näitä raivareita tuli vieläpä paljon useammin jossain ihan muualla kuin lelu- tai karkkihyllyillä. Kerran hän sai raivarin, kun kieltäydyin ostamasta kinkkuleikkelettä (perheemme ei syö sianlihaa, joten olisi ollut turha ostos), kerran, kun ei saanut suolakurkkuja, monesti jogurttihyllyllä ja kerran kalatiskillä, kun tyttö olisi halunnut mun ostavan jumalattoman kokoisen kalan, joka oli tiskissä esillä, ja yritin kovasti selittää, ettemme millään pysty syömään noin isoa kalaa, emmekä saa sitä säilöttyäkään, kun pakastinta ei ole. En todellakaan käynyt kovin usein kaupassa tytön kanssa, jos ei ollut pakko. Ei auttanut, vaikka miten yritin omaa kauppalistaa tytölle tehdä, jutella asioista ja kaikkea mahdollista.



Sen sijaan nykyään tyttö on kivaa seuraa jopa kaupassa. Nyt onnistuu oma kauppalista, eli tyttö huolehtii tietyt ostokset ostoskoriin/-kärryihin, ja lisäksi tytön vastuulla on esim. naurattaa 1-vuotiasta pikkuveljeä, jos veljellä meinaa hermot mennä. Tähän ratkaisuun on päädytty, koska tyttö itse tykkää veljensä viihdyttämisestä, ja se on huomattavasti helpompi ja nopeampi keino saada veli rauhoittumaan, kuin jos minä alan veljelle lässyttää. Käymme kaupassa yhdessä 2-3 kertaa viikossa, ja tytölle on luvattu, että jos kaikki viikon kauppareissut menevät hyvin, kerran viikossa käymme kirjastoautossa lainaamassa hänelle uusia kirjoja, ja lisäksi lauantaisin hän saa valita jonkin oman herkun (keksiä, karkkia, jätskiä, vanukasta, jogurttia tai mitä sitten haluaakaan) karkkipäiväkseen. Vain yhden, mutta juuri sitä, minkä haluaa - joskus se on suolakurkkuja, joskus jätskiä :)



No, lohdutuksen vuoksi - ei meilläkään edelleenkään silti joka ainoa kauppareissu suju hyvin, ja tietysti sitten kirjastoautokäynnin ja herkun poisjääminen aiheuttavat lisää kiukkua. Mutta se on sääntö, ja säännöissä on oltava johdonmukainen, ja sittenhän sitä alkaa taas uusi viikko, jolla tytöllä on uusi tilaisuus yrittää ja käyttäytyä. Kertaakaan ei toistaiseksi ole tarvinnut kahta viikkoa perättäin perua kirjastoautoa ja herkkua.