Mihin vanhemmat pitäisi haudata, jos ei tiedä heidän toiveistaan?
Asun Helsingissä ja vanhempani ovat molemmat muualta Suomesta, toinen Lapista ja toinen Karjalasta. Ovat kuitenkin asuneet viimeiset 30v Helsingissä, elämä täällä.
Olen varovasti yrittänyt kysyä heiltä puolileikilläni tästä asiasta, mutta eivät osaa eivätkä halua ajatelle (tietenkään) tällaista vielä.
Jos kuitenkin tapahtuisi esimerkiksi onnettomuus, mihin heidät pitäisi haudata? Omille kotinurkilleen, jossa esim. heidän vanhempansa ovat vai tänne Helsinkiin, jossa sukulaisia on vain omat lapset. Ja koska ovat eri puolilta Suomea, pitäisikö haudata samalle hautausmaalle?
Onko kenellekään tullut tällaista "ongelmaa" esille?
Kommentit (4)
mielestäni tottakai sinne Helsinkiin jossa ovat heidän lapsensa joille heidän hautansa eniten todennäköisesti merkkaa? Ja tottakai samaan hautaan tai ainakin samalle hautausmaalle. Hassuahan se olisi haudata toinen vanhempi jonnekin Lappiin ja toinen Karjalaan. Kuinkas te sitten niitä hautoja hoitaisitte?
että samalle hautausmaalle ja sinne missä ovat yhteisen elämänsä eläneet eli Helsinkiin. Minun vanhemmillani on sama tilanne ja luulen, että he haluaisivat näin. En tosin ole kysynyt suoraan.
voisin käydä haudalla. Isäni on nyt Porissa hautuumaalla, jonne ei ole enää minkäänlaisia yhteyksiä mulla. Ei koskaan tule liikuttua siinä kolkassa Suomea. Eikä sillä haudalla käy kukaan muukaan. Seurakunnalta ostettiin haudanhoito ja siinä se, en edes tiedä, minkä näköinen mahtaa hauta olla tällä hetkellä. Mahdanko edes enää löytää sitä, jos piipahtaisin, sillä hautausmaa aina jonkin verran muuttaa muotoaan ajan kuluessa ja Porin hautausmaakin on iso.
sitten hautaat heidät sinne minne itse haluat. Ei kai tuon ongelma pitäisi olla?