uskallanko toteuttaa haaveet?
apua.. luottamuspula.. en tiedä mitä teen.. olen 19v ja potenut vauvakuumetta niin kauan kuin muistan ja haluan olla nuori äiti. nyt minulla on sopiva mieskin ja kesällä aijomme mennä naimisiin. sukulaiset, ystävät ja tututkin kuitenkin pelottelevat rahavaikeuksilla ja käännyttävät ensin opiskelemaan. olen ylioppilas enkä edes tiedä mitä haluan opiskella ja uskon myös, että jos ja kun keksin miksi haluan tulla, niin ehdin vielä palata koulun penkille. ennen äitini, jolla on 5 lasta oli samaa mieltä kanssani, mutta nyt kun asia on ajankohtainen hänkin puhuu siitä miten vähän rahaa meillä olisi ja kuinka vaikeaa olisi aloittaa opiskelu kun on jo lapsia. enään ketään läheisistäni ei kannusta tai tue vauvahaaveissamme vaikka todella tarvitsisin rohkaisua. haluan vain niin kovasti lapsia enkä malttaisi lykätä sitä tuonnemmaksi.. onko kellään samoja kokemuksia? mihin ratkaisuun olette päätyneet?
Kommentit (4)
Olen kolmen lapsen äiti.
Esikoiseni syntyi ollessani 20 vuotias ja olin käynyt ammattikoulun ja noin vuoden ollut töissä.
Nyt 7 vuoteen en ole töissä käynyt vaan ollut kotiäitinä.
Ja vaikka minulla on ammatti niin en aio ammattini töitä tehdä kun töihin menon aika koittaa vaan keksin jotakin muuta. Haaveissa nyt neljäs lapsi.
Tiesin jo 15 vuotiaana, että haluan lapsia nuorena ja touteutin haaveeni suvusta huolimatta ja en ole katunut hetkeäkään.
Rahan kanssa tekee tiukkaa, mutta hyvin äkkiä olemme opimme säännöstelemään rahat niin että niillä pärjää enkä valita.
Raha vaikeuksia voi olla kenellä vaan. Olen huomannut, että ne joilla rahaa on huomattavasti enemmän kuin meillä niin valittavat myös enemmän rahan puutteesta. Mikä on kyllä välillä aika huvittavaa.
Olen sitä mieltä, että lapsen tekoa ei pidä lykätä toisten mielipiteiden takia. Jos sinä ja miehesi haluatte lapsen niin se on teidän yhteinen päätös.
Toivottavasti sait meiltä kuumeilijoilta toivoamasi tukea ja saatte asian ratkaistua. =)
Sirppana =)
miehellä on ammatti, mutta töitä ei ole saanut vähään aikaan ja hänkin haluaa vielä opiskella, koska tämän hetkinen ammatti ei tunnu omalta. on se kuitenkin jotenkin rauhoittavaa, että miehellä on se ammatti, sillä kun työmarkkinat vähän paranee hän voi saada työn ja voidaan toivottavasti kerätä vähän rahaa talteen. minäkin haluaisin kovasti olla kotiäitinä pitkään jos vaan raha-asiat sen mahdollistavat.. mutta hyvä tietää, että meitä on muitakin ja olette pärjänneet.. toisten on vaan niin vaikea ymmärtää, että äitiyskin voi olla "kutsumusammatti"..
17 vuotta sitten :D
Olin 17- vuotias abi, kun vauvahaaveet nousivat todella pintaan. Minä niin ikään olin aina halunnut tulla nuorena äidiksi. Sillä pienellä erolla ettei noita tukijoukkoja ollut kauheasti, ja miehen kanssa pidettiin haaveemme myös itsellämme, kunnes esikoinen oli jo hyvän matkaa tulossa. Järkeilin niin ,että haluan pitää välivuoden lukion jälkeen, ja viettää sen vauvan kanssa. Jatko-opiskelusuunnitelmatkin olivat jo selvät.
Olimme mieheni kanssa seurustelleet tuossa vaiheessa kolmisen vuotta, ja kihloissa olimme olleet vajaa vuoden. Sanoista tekoihin siis.. kesäkuussa menimme naimisiin, ja syyskuussa syntyi esikoisemme. Tammikuussa olin täyttänyt 18 vuotta, ja toukokuussa pääsin ylioppilaaksi hyvin arvosanoin.
Vuoden olin lapsen kanssa kotona, keväällä pyrin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, ja pääsinkin. Toinen lapsemme syntyi opintojen puolessa välissä, ja kolmatta odotin kun valmistuin.
Opiskeluun meni minulla käytännössä 3 vuotta (6kk olin äitiyslomalla toisen lapsen syntymän jälkeen), 3,5 vuotisista opinnoista. Valmistuin saman aikaan kuin valtaosa kanssani aloittaneista- osa valmistui vasta jälkeeni. Olihan se opiskelu rankkaa pienten lasten kanssa, mutta kummasti sitä vain pääsi eteenpäin kun motivaatio oli korkealla. Ja väitänpä että perhe vain voimisti motivaatiota- tiesin että koulusta on selvittävä jotta elämässä pääsee eteenpäin.
Minun opiskellessani mieheni teki erilaisia hanttihommia, ja oli välillä työttömänä. Taloudellisesti oli välillä tiukkaa, mutta pärjättiin silti. Eiköhän jokaisella opiskelijalla ole talous välillä tiukassa, sitä on nuorena kumman sopeutuvainen, ja osaa suhteuttaa menonsa niihin pieniin tuloihin :) Minun valmistuttuani mies lähti vuorostaan opiskelemaan.
Summa summarum.. nyt 17 vuotta myöhemmin olemme edelleen naimisissa, perheessä on neljä lasta. Minä olen töissä, ja mies vaihteeksi työttömänä... tai sivutoimisena opiskelijana. Moni silloin aikanaan seurustellut ja naimisiinkin mennyt ystäväpariskunta on eronnut- osa useampaankin kertaan. Tietysti sitä miettii omaa elämäänsäkin samalla. Mutta elämässä ei ole takuuta, liitot kariutuu vaikka perheen perustamista olisi odotettukin siihen juuri oikeaan hetkeen, aina voi tapahtua jotain yllättävää. Eikä naisesta tule valmista äitiä ennen kuin lapsi on syntynyt- oli naisella ikää siinä viaheessa sitten 18 tai 38 vuotta. Sitävastoin lasten hankkimista nuorena en ainakaan minä ole katunut pätkääkään :)
Eikä tuo mitenkään menoa haitannut, yhtä vaikeaahan sitä lasta olisi muuten pitää, vaikka töissä kävisi?
Ainoa asia on toki tuo, että silloin ei välttämättä rahaa ole ylimääräisiin asioihin, mutta jos laittaa lapsen ja raha-asiat vastakkain, niin...
Jos et vielä edes tiedä, mitä haluaisit opiskella, niin eikö nyt juuri olisi sopiva hetki tehdä lapsi? Onko miehesi töissä? Jos on, niin sitten en nää ainakaan itse mitään suunnattomia rahaongelmia edessä:)