En tykkää MUIDEN lapsista

[quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 17:49"]Ei siinä muuta. Ei kenestäkään tarvitse pitää, mutta uskoisin että on hirveän vaikea elää, jos ei pidä kenestäkään muusta lapsesta.

[/quote]

öö.. miksi olis elämä hirveen vaikeaa?

Riippuu myös minkä luontosia ne lapset on. En pidä aggressiivisista ja ylivilkkaista ja huonotapaisista lapsista. Tykkään enemmän rauhallisista ja ystävällisistä ja kilteistä lapsista.

Se on ihan normaalia , mäkin tykkään vain omista, kohtelias olen kaikille.

En minäkään pidä kaikista lapsista, vaikka kahden lapsen äiti olenkin. Tunnen kyllä miellyttäviä ja aivan hurmaaviakin lapsia, mutta kaikki eivät todellakaan ole! Ja tämä ei tarkoita, että käyttäytyisin huonosti noita muitakaan lapsia kohtaan, välttelen vain parhaani mukaan...

Äidin kaveri on vähän kuin Ap. Omat lapset on täydellisiä, muut lapset on vihaa ensi silmäyksellä. Kun olin pieni, tämä nainen ei oikein tykännyt että leikin hänen poikansa kanssa, koska ei tykännyt minusta. Yleensä äiti tapasi tätä kaveria vain silloin kun me lapset olimme muualla. Kaveri on pitänyt mulle ja sisaruksilleni mykkäkoulua koko ikämme mutta viime aikoina on alkanut puhua mulle, johtuen varmaan jo korkeasta iästäni (19v), sillä 10- ja 15- vuotiaille sisaruksilleni hän ei puhu sanaakaan. En tajua miksi äiti on sen kanssa missään tekemisissä. Kuulemma jotain mielenterveysongelmia tällä kaverilla on ja äiti nyt on niin kiltti että ihan hyvää hyvyyttään tapaa sitä pari kertaa vuodessa.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 17:49"]Ei kenestäkään tarvitse pitää, mutta uskoisin että on hirveän vaikea elää, jos ei pidä kenestäkään muusta lapsesta.

[/quote]

Ei ole lainkaan vaikeaa ainakaan näin lapsettomalle ihmiselle. Lasten kanssa ei ole käytännössä mitenkään välttämätöntä olla tekemisissä. Jos olisi omia lapsia, varmaan niiden kkavereita olisi hyvä osata sietää. Mutta miksi ylipäätään hankkia lapsia, jos ei pidä lapsista.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2010 klo 14:22"]Mua on aina häirinnyt kun en ole koskaan tykännyt lapsista ylipäätään ja kun tulin raskaaksi olin kauhuissaan et miten jaksan olla jonku lapsen kanssa, ja vielä kun kuulin et se on poika niin ajattelin vielä enemmän että en osaa/kiinnosta olla sen kanssa. No, kun se syntyi niin se olikin aivan ihana ja sen jälkeen on tullut vielä tyttövauva, ihana myös.

En ikinä pidä muiden sukulaisten/kavereiden lapsia sylissä tai edes juttele niille. En tajua itteäni, ei vaan niinku YHTÄÄN kiinnosta. Kohtalotovereita?

[/quote]

Ja kukaan ei tykkää sun lapsista! Sithän se menee tasan :-D

Huh, täältä saa "tunnevammanen" lohtua kun ei kuulu sellaisiin lapsisöpistelijöihin. Vauvoja en varsinkaan ymmärrä kunne vaan itkee, kakkaa, nukkuu ja sitten pitäs vielä kehua sitä vierasta pinkkiä alienpulleroa söpöksi. (eww... :/) Vasta kun luonne kehittyy myöhäisemmällä iällä ja jäynät alkaa niin ne on ihan kivoja/siedettäviä epeleitä.

Äiti en ole vielä, mutta tiedän sisäisesti että omia lapsiani tulen kyllä rakastamaan. Ajatus siitä, että he olisivat rakkaan puolisoni söpöjä mini-versioita lämmittää jo koko sydäntä. :) 

Sama juttu! Kahvipöytäkeskusteluissa ihmiset puhuvat lapsistaan ja heidän tekemisistä ja osaamisista. Ei kiinnosta vaikka omiakin on.

Koitan kuitenkin hieman myös yrittää huomioida muiden lapsia hyvien tapojen vuoksi.

tosin kyllä mä huomioin ja juttelen mutta suotavaa on että vanhempi tai vanhemmat on paikalla, hoitoon en kauheen mielelläni ota koskaan..

tietyt piirteet joita omissa ei ole. Esim. meillä selkeät ruoka-ajat eli meillä ei mussuteta kokoajan ihan vaan senkin takia kun haluan että lapsillani hampaan pysyvat kauan hyvinä.



toinen: jos meille tulee vieraita en anna lasteni tonkia sokeriastiaa tai käpälöidä kaikkia pullia vaan kaikki pesee ennen pöytään tuloa kädet ja jokainen syö omalta lautaselta.



kolmas: lapseni ei kylässä ollessa tutki isäntäväen laatikoita ja riko heidän tavaroita mitä ei voi sanoa kavereitteni lapsista joista yksi särki meidän tv:stä suojakotelon eikä äiti edes pyydellyt anteeksi . toinen taas penkoi mieheni ja mun laatikoita kun äiti vaan hopötti sitä ja tätä vieressä.



Lapseni lainaavat leluja muille ilman mitään suurta konfliktia toisin kun jos me ollaan kylässä mun lapset ei saa koskea mihinkään kun ystäväni lapsi vahtaa ja terrorisoi omia tavaroita.



Eli voin sanoa että inhoan ystävieni lapsien piirteitä ja sitä ettei he vaivaidu niitä kunnolla kasvattamaan.



Niin ja olen koulutukseltani erityisopettaja ja suurin osa ystävistäni on opettajia eli vielä enemmän harmittaa kun koulussa kuitenkin hyviä tapoja tarvitaan.

En koskaan ole erityisemmin tykännyt lapsista vaan ne enemmänkin ärsyttävät minua. Sitten kun sain oman pojan niin olen ollut häneen ihan hulluna ja odotankin jo toista lasta. Nyt kestän vähän paremmin muidenkin lapsia. Koitan huomioida heitä ja joskus joku lapsi on ihan söpökin.. Oma äitini on kuulemma ollut samanlainen. Tämä ilmeni aikoinaan kun juttelin, että mahdanko ikinä haluta lapsia. Äitini vakuuttelikin, että omat lapset on asia erikseen ja oikeassa hän oli.

Mjaa. Minä tykkään joistakin lapsista. Jos ne on hyviä tyyppejä tai muuten vaan samalla aaltopituudella. Pikkuvauvat ja taaperot kyllä tosin hellyttää melkein aina, siitä saakka kun niille omien lasten kautta "altistuin".



Omilla lapsillani on joitakin kivoja kavereita ja serkkuja, lopuista jotkut ei kerta kaikkiaan vaan ole kovin kiinnostavia, muutamat jopa epämiellyttäviä, mutta en sitä tietysti niiden vanhemmille näytä.

Yleensä ovat huonosti kasvatettuja ja kovaäänisiä.

Kuulostaa siltä, että kuvittelet olevasi maailman ainoa oikein lapsensa kasvattama. Totuushan on, että jokainen kasvattaa eri tavalla. Toivottavasti muistat, että joku saattaa ajatella lapsistasi juuri samoin, äläkä kasvata päässäsi mielikuvaa, että omat lapsesi ovat aina enkeleitä, ja muut demoneita. Ethän sinä voi tietää, mitä lapsesi tekevät kavereillaan.

Sksi olikin jo pienestä asti selvää, et musta tulee äiti.

no oikeasti täytyy sanoa että jonkin sortin tunnevamma jos ei pidä kenestäkään lapsesta paitsi omistaan. Vähän sama kuin sanoisi ettei tykkää kenestäkään mummusta, vaarista, tummaihoisesta, miehestä jne...

Individualismia parhaimmillaan.

t.ope