Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miettiikö muut äidit koskaan mikä "kiukuttelun "määrä on normaalia?
11.04.2010 |
Kun tuntuu että on päiviä kun elämä on yhtä huutokonserttia. Lapset 1v 7kk ja 3v 4 kk. Tänään on taas sellainen päivä. Kun ei ollut tiettyä mukia puhtaana tms riittää pienemmälle raivarin syyksi ja isompi huutaa nyt sängyssä kun sukkahousut eivät ole siniset.
Välillä mietin että teenkö jotain väärin =(. En ala vaihtamaan sukkia huudon takia, mutta miten noi raivarit vaan kestää ja kestää vaikka sanoin ettei saa ja nyt on aika rauhoittua.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohduttaa kuulla 2 teidän päivästä. On kai tämä tavallista vääntämistä mutta välillä vaan meinaa loppua usko =/
Mä olen kanssa miettinyt, että missä vaiheessa se tahtoikä oikein loppuikaan, kun esikoinen on 4v ja edelleen pettymysten sietokyky on todella minimaalinen. Tietty se purkautuu huutamalla ja mä en tahtois enää millään jaksaa kuunnella.
Välillä tulee mieleen, että mitä ihmettä oon tehnyt väärin ja harkitsen toisinaan jopa perheneuvolaakin, mutta "onneksi" puistossa on monta muutakin 4-vuotiasta raivoajaa. Kai tää joskus loppuu...
6v raivoaa jo vähemmän. Mutta 4v saa esim. uloslähtiessä yleensä aina hepulin jostakin ja sitten rappu raikuu ja mummot katselevat säälien kun parkuva poika kävelee teatraalisesti huutaen äidin perässä... "Äiti älä jätä" jne.
mulla on kolme lasta ja mun lapset eivät ole koskaan saaneet raivareita. Ainakaan toistaiseksi, ihan normaali laidasta-laidaan -tunnepuuskailijoita ovat, mutta ei koskaan ole ollut pukeutumisongelmaa tms. Olisi itsekin kiva tietää mitä maagista meidän kasvatuksessa on ollut :) Tai sitten ongelmat ovat vasta edessä päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia kolme, keskimmäinen kiukuttelee eniten, mutta nyt on nuorinkin 1,5v hyvää vauhtia seuraamassa perässä. Välillä menee itsellänikin hermot, varsinkin ulos lähtiessä.
mulla on kolme lasta ja mun lapset eivät ole koskaan saaneet raivareita. Ainakaan toistaiseksi, ihan normaali laidasta-laidaan -tunnepuuskailijoita ovat, mutta ei koskaan ole ollut pukeutumisongelmaa tms. Olisi itsekin kiva tietää mitä maagista meidän kasvatuksessa on ollut :) Tai sitten ongelmat ovat vasta edessä päin.
Taisin onnistua vain esikoisen kasvatuksessa, kun kuopus kiukkuaa joka asiasta. Ja kovalla äänellä... Toi kuopus kiukkuaa pukemisesta, syömisestä, nukkumisesta, vaipan vaihdosta, potan tarjoamisesta jne. ja missään noista asioista ei esikoisella ollut ongelmaa... Lapset on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin jotkut päivät menevät ilman kiukkuakin ohitse. Tuo on muuten ärsyttävää kun sängystä rupeaa kiukuttelemaan jotain minun mielestä turhanpäiväistä asiaa, kuten sitä, etten ole peitellyt pehmoleluja. Meillä lapset pian 4 ja 2.
Mutta esim. tuosta pehmolelujen peittelystä päästiin eroon kun kävin sängyn vierellä, peittelin kaikki ja kerroin, että äiti hoitaa tämän nyt tämän kerran, mutta äidin ei kuulukaan peitellä pehmoleluja, vaan sinun tehtäväsi on hoitaa ne ja jatkossa huolehdit itse, että leluillasi on peitto päällä. Pari kertaa on kokeillut samaa, mutta kun pidän kiinni siitä mitä aikaisemmin tähdensin, on itkut tuon asian kohdalla vähentynyt ja peittelee nykyään lelunsa itse. Tämä siis vain yksi esimerkki.
Meillä on käytössä myös jäähypenkki ja jos joskus menee niin hulabalooksi ettei puhe tepsi, niin pari minuuttia jäähyllä tekee usein ihmeitä.
Joskus meilläkin tulee ruokapöydässä taistelua esim. siitä, että olisikin halunnut jonkun toisen haarukan tai itse laittaa porkkanaraastetta lautaselleen. Jos selitys siitä, että äiti ehti laittaa haluamasi haarukan jo siskollesi tai pahoittelut siitä etten huomannut, että olisit itse halunnut laittaa raastetta ja saat laittaa itse lisää kun olet syönyt jotain lautaselta, eivät mene perille, pyydän lasta nousemaan pöydästä sitten kokonaan ja tulemaan takaisin vasta kun on valmis istumaan nätisti pöydässä.
Tilanteita tulee ja menee...
Alue: Aihe vapaa
Huhhuijaa kun mietin tätäkin päivää, millom mikäkin asia vinossa lasten mielestä, ja sitä pitää sitten huutaa kurkku suorana kaksi tuntia putkeen. Ei kai tässä muuten mitään, mutta välillä tuntuu että multa ei enää ihan oikeasti riitä empatiaa ihan joka kiukkuparkuun ("tuo meni ensin ovesta", "mä oisin halunnut pimpottaa", "tän nuken tukka on ihan sotkussa", "mua pelottaa nuo roskat lattialla" jne.). Välillä tuntuu oikeasti siltä että voisin huutaa takaisin ihan yhtä kovaa että "Nyt turvat tukkoon riiviöt".
No, en sitä ole vielä tehnyt, mutta tänään kyllä sain pienen regressiokohtauksen, kun 2,5v huusi autossa koko matkan sitä kun toinen hanska oli pudonnut lattialle, enkä voinut sitä sieltä nostaa, koska ajoin itse autoa ainoana aikuisena. Kuuntelin huutoa vartin, ja sen jälkeen laitoin vaan tyynesti radion niin lujalle ettei huuto pahasti kuulu, ja sanoin että musiikki menee hiljemmalle sitten kun huutokin menee. Hiljeni kyllä takapenkki, mutta on mulla ollut vähän huono omatunto...
On tää tämmöstä, aikamoista kriisinhallintaa jatkuvasti. Lapset 4v ja 2,5v.