Onko vauvasi ollut esim. RS-viruksen takia sairaalassa?

Me oltiin astman takia useampia muutaman yön reissuja. Jonkunverran pystyttiin vuorottelemaan miehen kanssa, mut se oli vielä huonompi kuin mä nukkumaan sairaalassa.

kun oli noin 2 kk vanha.



Minulla oli siellä matkasänky hänen sänkynsä vieressä. Siellä oli toisessa sängyssä isompi lapsi, jonka äiti joutui nukkumaan nojatuolissa, kun ei imettänyt.



Siinä se aika meni. Välillä kävin kotona vaihtamassa vaatetta yms.

Vauvalla oli ikää vain viisi viikkoa. Ensimmäisenä yönä ajoivat mut pois, koska vauva oli teholla, siellä ei ollut yöpymismahdollisuutta, ja niinpä kävin kotona nukkumassa 5h. Hoitajan kanssa laskettiin tarkkaan, että pumppaamani maidot riittävät.



Vaikka se nyt tietysti oli tosi kurjaa vauvallekin, oli se oleminen infektio-osastolla kyllä tosi rankkaa aikuiselle. Vauvaa ei raski jättää hetkeksikään, ja kuitenkin se nukkuu pitkiä pätkiä. Siinäpä sitten valitset, istuisko seuraavat tunnit keinu- vaiko tavallisessa tuolissa. Puhelinlaskusta kertyy karmea ja karkkia kuluu... Ja tosiaan ne yöunet. Ihan koko ajan joku herättää, jos muuten sattuisi rauhallinen hetki, niin hoitsu tulee ja laittaa valot jonkun lääkitsemisen takia...



Eli tiedän tasan miltä susta tuntuu, koitahan saada levättyä!!

Hieman reilu vuosi sitten Lastenklinikalle jouduttiin. Melkein viikko oltiin, jonka aikana meillä oli kolme eri huonekaveria. Pahinta oli oikeastaan silloin, kun toinen pääsi kotiin, ja oman vauva vointi ei antanut kotiutumisesta merkkiäkään.



Huoneesta pääsi onneksi ulos, ja kerran päivässä sairaalan ruokalaan syömään. Hoitajat oikein patistivat olemaan välillä poissa. Näkivät varmaan, että kohta tämä äiti olisi tarvinnut muuten itsekin hoitoa.



Jotenkin sairaala-aika oli ihan irrallista aikaa. En oikein osaa selittää mutta tuntui, etten elänyt omaa elämääni, vaan jonkun muun. Sitä jollaain tavalla irtautui kokonaan kaikesta normaalista ja koppiutui. Vaikka mieheni hommasi minulle koneen ja nettiyhteyden, huoneessa oli telkkari jne.



Raskainta taisi kuitenkin olla miehelläni kotona isompien kanssa. Hätä meistä sairaalassa ja sitten vielä ihmettelevät lapset. Kuopus oli tuolloin n. 1vkon ikäinen, joten uuteen sisarukseen ei oikein kukaan ollut ehtinyt tutustua.



Toisaalta sairaala-aika avasi silmät sille, miten rankkaa mahtaa olla pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmilla. Meidän vauvalla ei ollut "oikeasti" hätää, vaan hoidot tepsivät hyvin.

mutta 2v. oli viimeksi pitkittyneen kurkunpääntulehduksen vuoksi 4 yötä. Täällä huoneet ovat kahdelle lapselle joten yksi äiti+toki sen lapsi oli ekana yönä,kolmena muuna ei ollut muita.



Huonostihan siinä osaa nukkua,mutta kunpntarpeeksi väsynyt niin kyllä siinä edes vähän saa unta.



Sitä ennen lapsi 5v. oli keuhkokuumeen takia, tuolloin onneksi vain 2 yötä,tuolloin oli toinen äiti.



Sitä ennen lapsi 11kk rotaviruksen takia, tuolloin selvittiin yhdellä yöllä.



Tuota ennen lapsi 1v2kk ahtauttavan keuhkoputkentulehduksen vuoksi,muistaakseni kolme yötä oltiin,huonekaveri oli.



Sitä ennen vauva 3vk-4½vk. Oltiin siis 1½viikkoa, eristyshuoneessa joten ei huonekavereita.



Ja kyllähän siellä melko tylsää on siellä kopissa istua, enkä sinne mielellään olisi. en toki kipeää lastakaan halua yksin jättää,jotenei se auta kuin "kärsiä".



Mies kävi päivisin niin pääsin käymään edes alhaalla kahviossa.

vaan vajaa 3-v. Ihan melko hyvin jaksoin. Poika oli happiletkussa ja happimittarissa kiinni koko ajan, koska on astmaatikko. Joten muksu ei päässyt ollenkaan pois sängystä. Pelailtiin muistipelejä ja leikittiin pikkuautoilla...



Päikkäriaikaan (ja joskus muutenkin) hoitaja katsoi poikaa, että pääsin kanttiiniin shoppaamaan tms...



Oikeastaan jaksoin ihan tosi hyvin, kun pidin mielessä, että samassa talossa oli lapsia joilla on syöpä, tai avosydänleikkaus...

siihen lapsen sängyn viereen niin ei tervitse nojatuolissa nukkua.



Ja yhdyn tuohon että se olo siellä on jotenkin juuri sellaista kun ei eläisi omaa elämää, on kuin "vankina" siellä huoneessa.

t.6

ensimmäiset pari yötä meni kun heräsin kerran tunnissa kun vauvaa söyrytettiin, imettiin ja sen jälkeen annoin vauvan imeä rintaa niin pitkään kun halusi. sitten tunnin päästä taas uudelleen.



kun hoidota alkoivat tehota, hoitoja tehtiin kolmen tunnin välein ja lopulta vain tarpeen mukaan. olin niin huolissani, etten edes tajunnut tylsistyä. ensimmäiset päivät meni vauvan hoitoihin osallistuessa ja loppuaikana luin hoitojen välit (luin muuten sairaalassa ollessa 1600 sivua kirjoja..).



pää ei levinnyt, vaikken päässytkään nettiin. puhelimella soittelin vain tärkeimmät kuulumiset ja lopun aikaa katselin vauvaa ja juttelin hoitajien kanssa omasta ja muidne vauvoista. henkilökunta oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aivan ihanaa, vaikka ensi alkuun he olivatkin lähettämässä minua kotiin. onneksi en lähtenyt!!

kolmisen yötä, kun vauva oli 1 kk ja sitten uudestaan 4 kk iässä. Unenpuute oli pahinta. Olin jo valmiiksi nukkunut tosi huonosti ja sitten oma lapsi nukkui huonosti ja osana öistä huoneessa oli hirveä trafiikki, johon lapsikin heräili ja sitten sai nousta nukuttamaan jatkuvasti takaisin.



Ekalla kertaa meillä oli todella mainiot "kämppikset", joten siellä oleminen oli välillä jopa mukavaa.

kolme viikkoisen vauvan kanssa rs-viruksen takia sairaalassa.



10 pvä jouduttiin olemaan ja aika rankkaa se juu oli äidillekin. neljän seinän sisällä istuminen ja sairaan lapsen seuraaminen.



sit vähän väliä jollain hoidolla tai rään imulla huudatettiin vauvaa. lisäksi piti laittaa kanyyli päähän, mikä äitiä varsin säälitti. itku pääsi..

kamalalta se tuntui, mutta tietysti se oli vain hyväksi vauvalle että oli apu lähellä ja parannuttiin.



vähän siellä meinasi tosiaan mökkihöperöksi tulla.

yhtenä päivänä mies tuli vauvan kaveriksi kun vihdoin suostuin hetkeksi poistumaan.

olin neljä tuntia kaupungilla hoitamassa asioita ja se kyllä helpotti.

muuten istuinkin sitten sisällä katsellen telkkaria ja täytellen ristikoita.



noh, onneksi mulla sattui huippumukavat huonekaverit joka kerta, yhden kanssa varsinkin sitten naurettiin vedet silmissä kaikelle:)



..kaikista kamalinta koko ajassa oli kuitenkin se että puolitoista vuotiaani kulki pitkin tätejä ja mummoloita 10 päivää kun isin oli pakko olla päivät töissä ja iltaisin kävi moikkaamassa meitä.

kamala ikävä ja huoli äidillä vaikka kaikki tietysti hyvin oli mennytkin!



noh sitten tultiin kotiin ja pari päivää meni hyvin..

totesin tuoneeni tullessa tuliaisia.

1,5 vuotias sai noroviruksen ja oksensi ja ripuloi 6 päivää! jes. s

it oli vielä isin vuoro, mutta sitä kesti onneksi vain päivän.

itse ole vielä säästynyt!!:)

että se oli kyllä ihanaa aikaa tutustua vauvaan, ja imetys sai tosi hyvän vauhdin sieltä.



ja minullakin yhtä lukuun ottamatta huippumukavat hoitsut.

9:olitko k-s k-s:ssa?

sairaalassa tossa muutama viikko sitten 2kk vauvan kanssa.. oltiin ehkä joku 3,5h yhteensä.. vauva sai maskilla jotain lääkettä ja sit päästiin kotiin.. nyt 4 viikon jälkeen sillä on taas 2viikko jo kestänyt yskä.. kaipa se pitää taas viedä tässä lekuriin.. ei vaan noi päivystykset nappaa... vauva voi kuitenkin hyvin mitä nyt heräilee yskäänsä ja puklaa maitoja kun yskii aterian jälkeen... tyttö nyt 3kk...

vajaaksi pariksi viikoksi. Mut patistettiin yöksi kotiin nukkumaan, tosin olisin varmaan voinut jäädä sairaalaankin, jos olisin sitä riittävästi vängännyt. Tuumasivat ehkä että juuri synnyttänyt tarvitsee lepoa?



Pumppasin vauvalle maitoa ja sai sitä sitten. Kävin joka päivä sairaalassa istumassa aamusta alkuiltaan. Leikkauspäivänä olin vain aamun ennen leikkausta ja kun vauva päätyi teho-osastolle, niin sinne en päässyt, joten tuli vuorokausi väliä ennen kuin näin vauvan seuraavan kerran.



Toisella sairaalakeikalla vauva oli sairaalalla kaksi päivää. Ekana päivänä nukutettiin ja tehtiin toimenpiteet ja seuraavana sitten päästiin jo kotiin. Vanhasta tottumukssta kävin tuolloinkin kotona nukkumassa.

2x4pv onneksi isä välillä tuurasi ja pääsin kotiin nukkumaan, sairaalassa kun ei saanut kuin puukäsinojaisen tuolin niin ison lapsen äiti.

jo ihan vauvanakin ja ihan jo sen kokemuksen muistamalla ei minulla ollut vaikeuksia istua viikkoa kuukauden ikäisen vauvani seurana siellä "kopissa".

ja pari yötä siellä vietimme. Patjalla nukuin ja kieltämättä ei mitään mukavaa, mutta mitä ei tekisi vauvan parhaaksi.

ollaan vietetty aikaa todella paljon lastenpolilla päivystyksessä ja sairaalajaksojakin on ollu... Rankkaa se on, siitä ei pääse mihinkään. Itse ei saa nukuttua juuri yhtään ja muut kotona olevat kaipaavat äitiä... Kyllä se on henkisesti rankkaa!



Vanhimman kanssa ainoastaan yksi sairaalareissu, pojan ollessa 10-v. Vesirokon takia ja kauheen oksentamisen. Oltiin 3 yötä. Itse olin päivät ja mieheni yöt.



Toiseksi vanhimman kanssa oon ollu yhden yön, kun sai kuumekouristuksen. Ja toisen kerran polilla, kun nesteytettiin.



Toiseksi nuorimman kanssa rampattiin eka vuosi keskimäärin joka toinen yö joko omassa ensiavussa tai lastenpolilla päivystyksessä. Viikon sairaalajakso hänen kanssaan ollaan oltu. Astma diagnoosin sai vuoden vanhana ja keuhkot oli niin tukossa, että oltiin osastolla. Myös rsv:n sairasti samalla. Poli käynti tuli myös kerran, kun nesteytettiin, sillon oli ikää jo 3 v.



Nuorimman kanssa ollaankin sitten vietetty melkein koko elämnsä jatkuvalla syötöllä lääkärissä... Ikää nuorimmalla nyt 1,7v. Lastenpolin käyntejä on ollu niin monta, että enään en edes muista... :( Ainakin 40. Sairaalajaksoja meillä on takana muistaakseni neljä. Ekan kerran ikää oli ihan muutama kuukausi. Astmadiagnoosi saatiin jo vajaan vuoden iässä. Mutta pahin pätkä on mun omasta mielestä ollut vähän yli kuukausi sitten. Oltiin viikko sairaalassa. Keuhkot oli niin tukossa, että happiviikset oli ja koko aika hapetusarvoja mitattiin. Mikään ei tunutunut auttavan, vaikka ventolinea meni tunnin välein... Se oli ahdistavaa, kun itellä niin voimaton olo! Ja kaupanpäälliseksi saatiin noro kotiin tuotavaksi, josta meinasi taas joutua sairaalaan... Melkein kaksi vuotta siis nuorin sairastanu! Onneksi oli ihana huonekaveri melkein koko aika. Kaikista huvittavinta tässä rupee oleen se, että oman ensiavun hoitajat tervehtii jo kaupoilla... Se ehkä kertoo jo jotain...



Itse olen ollu mieheni kanssa vuorotellen sairaalassa yötä. Itse oon toki useemmin, koska mieheni käy töissä ja itse olen kotona lasten kanssa. Eihän siellä nukuttua saa, mutta helpompi siellä on olla, kun olla huolissaan kotona... Meillä sairaalassa on patja aikuisille ja saa olla aina yötä ja jopa toivottavaa, että vanhemmat olisivat siellä.



Mutta kyllä sitä pistää ajatteleen, kun toisilla on kuitenkin syöpä ja joutuvat viettämään tosi paljon aikaa sairaalassa. Kyllä omat murheet tuntuu tosi pieniltä niihin verrattuna!

vei viikoksi LKL:n infektio-osastolle, lapsi reilu 2v.



Yhden vuorokauden oli toinen lapsi ja äiti huoneessa, muuten oltiin onneksi yksin. Pyynnöstäni ja lopulta infektiolääkärin käskystä ei enää otettu muita lapsia huoneeseen vaikka ruuhkaa olikin osastolla. Meidän lapsi odotti jo kertaalleen lykättyä leikkausta, ja tilanne oli siinä vaiheessa se että tehtiin kaikki sen eteen ettei lisäinfektioita tulisi.

Päästiin kotiin lopulta sillä ehdolla että olemme karanteenissa kotona, ei vierailijoita.



Se helpotti, että vuoroöin yövyttiin miehen kanssa sairaalassa. Ja se, että oli toukokuu, ja pystyi olemaan välillä huoneen ulkopuolella raittiissa ilmassa, kulku siis oman huoneen kautta. Sinne vein välillä kahvit ja istuskelin kun lapsi nukkui..



Eipä se mukavaa ollut. Tosin meilläkin oli vauvana jo pitkä sairaala-aika (3kk) ja lukematon määrä polikäyntejä ja päivystysreissuja takana..että jotenkin sitä kai tuohon sairaalaelämään turtuukin, vaikka onkin henkisesti raskasta. Sairaalajaksojen aikana ja jälkeen huomaan aina olevani tosi väsynyt (kotona nukun kuin tukki) ja himoitsen herkkuja..

tuliaisena vileä viikon ripulitauti infektio-osastolta..päästiin sairaalasta n.200m päähän kun oksennus lensi autossa.. meinasi olla jo omalle pääkopalle liikaa. t. 19

sikainfluenssan takia. Vuoroteltiin miehen kanssa sairaalassa olossa. Meillä myös isompia lapsia, joita jonkun piti hoitaa kun olivat myöskin sikainfluenssassa.