Mikä RV? ja vointi?
Kommentit (29)
Hyvä olo, ei jomota eikä kolota kummemmin. Jaksaa puuhata ja olla. Maha alhaalla, ei paina keuhkoja.
Pahaolo alkanut helpottaa. Pitää syödä kolmen tunnin välein tai sattuu hirvittävästi. Lisäksi ihan jatkuva turvotus mahassa.
Vointi on äärimmäisen odottavainen ja kärsimätön.
Aika epätodellinen ja pelokas olo siitäkin huolimatta, että rv 7 löytyi kyllä syke ja ajoittaista etovaa oloa on ollut.
Kipeitä supistuksia, kuukautiskipuja yms ja kohdunkaula pehmentynyt ja lyhentynyt. Iisisti pitää ottaa ja mietin pääsenkö enää töihin ennen ä-lomaa vai onko tää nyt tätä sitten seuraavat 12 viikkoa (tosin jos syntyy ennen aikojaan niin sittenhän odotus ei ole enää niin pitkä, mutta toki toivon että lapsi pysyy masussa niin pitkään kuin sille hyväksi).
Liitoskipuja, närästää ja pää pehmenee kun mitään ei voi tehdä, mutta muuten ihan ok.
Vointi on mainio alituista huimausta lukuunottamatta. Kävi vielä niin huippu tuuri, että pääsin mukaan siihen porukkaan, joka raskauden keskivaiheen aikana hehkuu ulkoisestikin:)
Närästystä on harvakseltaan ja röyhtäykset kaataisivat pahimmankin karjun, mutta sehän on pientä.
Hyvä vointi, öisin valvotuttaa ja päivällä välillä nukuttaa ja reippaasti lenkkeillessä tulee epämiellyttäviä mutta ei varsinisesti kipeitä supistuksia mutta muuten ihan normaali olo.
tosi hyvä vointi, ainoa vaiva inhat alaselkäkivut. esikoista (8kk) imetän enää kerran päivässä, tuntuu että se imetyksen vähentäminen on lisännyt energiaani.
- Kipeitä supistuksia tulee vähän väliä (niitä seuraillaan kun kohdunsuu vähän auennut)
- Kävely super hankalaa, kun minulla on kuulemma liian löystynyt lantio, joten kivut aika kovia
-Tosi kovaa vihlontaa kohdunsuulla ollut reilun viikon
-Närästää
- Oksentelu taas alkanut (loppui rv20)
- Kestoväsymys
- Selkäsärkyä ja issias kipuja(toinen jalka pettää välillä alta)
- Aika ankkamainen olo..sf mittakin on jo 33 joten masulla riittää kokoa(itse olen pienikokoinen)
- Masu kyllä kauniisti pyöristynyt ja vauva liikkuu tosi paljon ja odotan tulevaa synnytystä kovasti :)
Tämmöisiä oloja siis rv 30...
ja vointi erittäin muhkea. Ajatukset pyörii synnytyksessä.
Vointi on äärimmäisen odottavainen ja kärsimätön.
ja kestoällöolo alkanut juuri..sekä valtavat ruokahalut:/
keuhkoja painaa, kylkeen painaa, maha kovettuu useita kertoja päivässä, mutta kun muistan välillä levätä, olo helpottuu.
Muuten olo on kyllä energinen ja alkaa kohta jännittään koska lähtö tulee..vauva on ollut jo 6vkoa pää alaspäin, että oiskohan pian tulossa :)
Nautin kun saa kerrankin olla raskaana hoitovapaalla eikä kärvistellä kipujen kanssa raskaassa työssä.
Ja on hyvä olo. Ei närästä, ei paina, ei yökötä...
Vauva on laskeutunut jo viikkoja sitten, joten olo on kevyt, eikä keuhkojakaan paina.
Ainoa mitä on, niin jomotusta selässä ja jännityksen tunnetta päässä ;) Milloinkohan olisi tulossa?!
Kärsivällisyyttä ja enemmän auriskoisia päiviä kaikille tuleville äideille!
ja ihan ok. Yleensä alkaa iltasisin närästää, mut tänää ei ainakaa vielä.
tai jotain, nyt taukoviikko menossa ja maanantaina en enää pilleriä ota. =)
ja selän vihoittelusta huolimatta olo ihan hyvä. Iltaisin kun lepää, niin jaksaa vielä töissä. Mutta päivä kerralla mennään eteenpäin :)
Elämä alkaa pikkuhiljaa voittamaan, alku ollut paljon rankempi kuin kahdessa aiemmassa raskaudessa. Eka ultra takana ja hyvillä mielin eteenpäin :)
Välillä hirveästi oireita ja etomistakin jo, mutta välillä taas ajattelen, että ei siellä ketään ole... ;)
Välillä olen onneni huipulla, välillä täysin masentunut ja keskenmenosta täysin varma.
Eli alkuraskauden myllerryksinen olo! :)
Olo on suorastaan hehkeä! Vatsa on kauniin pyöreä, näkyy jo hyvin. Vauva potkiskelee ahkerasti niin saa hymyn kasvoille. Mies ja lapsikin tuntevat potkut käteen. Väsymys on ohitse - onneksi. Siitä kärsinkin aina 18 viikolle.