Lapsettomat sisaret...

Mahtaako minulla olla kohtalotovereita? Minulla on kaksi lapsetonta täyssiskoa ja yksi lapseton siskopuoli sekä 30 vuotta leskenä ollut äiti. Minun siskoni ja äitini sekä tämä siskopuoli ja hänen äitinsä (joka oli au-äiti ja nyt jo kuollut) ovat aina eläneet tiiviisti yhdessä. Siskopuoli äitinsä kanssa, minun siskoistani toinen nelikymppiseksi kotona, nyt 200 metrin päässä, toinen 100 metrin. Näkevät päivittäin.



Minä lähdin kotoa 18-vuotiaana, olen naimisissa, kaksi lasta, meillä urat ja ihan normaali elämä.

Minun mielestäni.



Näistä siskoista ja äidistäni on vain tullut ongelma. Heillä ei tunnu olevan mitään elämää. Nyhjäävät keskenään ja tavallaan vain tarkkailevat elämää, eivät elä sitä. Jauhavat puhki pienimmätkin asiat. Ja meidän asiamme. Tunkevat elämäämme koko ajan. Juoruavat kaiken selän takana ja riitelevät keskenäänkin siitä, kuka saa olla mitenkin minkäkin lapsen kanssa jne.

Samaten kauhistelevat kaikkea. Jos minä käyn töissä, olen julma äiti (lapsista toinen on jo koulussa! ja toinenkaan ei ole taapero) jne. Yksi siskoistani saattaa ilmoittaa milloin hänellä on loma ja hän ei edes tajua, että ei meillä ole siihen mitenkään varauduttu tai että emme me välttämättä haluaisi häntä mökillemme sitä viettämään.



Meitä tämä jatkuva yletön ja suorastaan sairaalloinen huomio ja takertuminen on alkanut rassata yhä enemmän.



Miten ihmeessä tällaisesta suosta pääsee kuiville? Kun päinvastoin mitä vanhemmiksi nämä siskoni tulevat, sitä vähemmän he elävät ja uskaltavat ja sitä kauheampaa kaikki ns. normaali elämä heidän silmissään on.