Onko kellään kokemusta iriitistä? (ev)
Kommentit (4)
Aluksi se tuntui tosi ikävältä, mutta parin kerran jälkeen mieheni tottui aika hyvin lääkitsemään tautia. Nykyisin hän käyttää estolääkitystä, eikä tauti ole enää 3-4 vuoteen iskenyt (tosin vanhenemisellakin saattaa olla tekemistä asian kanssa).
Hankalimmalta miehelläni tuntui ensimmäisillä kerroilla se, että lääkettä piti ensimmäisen viikon aikana panna silmään tunnin välein. Mutta siihenkin hän tottui muutaman sairastumisen jälkeen.
ja rutiinin omaisesti otettiin reumakokeet, jotka neg.
Lääkityksellä parani nopeasti eikä ole uusinut, vaikka riski on
Mitähän tuolla hirveällä tökkimisellä tarkoitettiin? Muhun iriitti eli värikalvontulehdus iski ekan kerran, kun esikoinen oli puolivuotias. Silmää aristi perhanasti eikä se kestänyt valoa tai katseen kohdentamista lähelle. Silmäpolilla ei kukaan tökkinyt yhtään mihinkään, tilanne tsekattiin ja viikkotolkulla,5-8 vk, silmään sai tiputella tököttejä, mikä oli rasittavaa, varsinkin, kun tipat olivat jääkaapissa säilytettäviä.
Iriitti uusi muutaman vuoden tauon jälkeen viime vuonna kahdesti tai kolmesti, minkä vuoksi musta otettiin kudostyyppikokeetkin. Paljastui, että kudokseni ovat selkärankareumalle otollista tyyppiä. Monella suomalaisella on tämä kudostyyppi, joten ei välttämättä tarkoita reumaa. Nyt ei tulehdusta ole ollut vuoteen, mutta samainen silmä on jotenkin erilainen, jomottaa välillä ja on arempi esim. valolle tai paineelle.
Kipujen tullessa kannattaa kyllä oitis hankkiutua silmäpolille, sillä riskinä on näön kova huonontuminen okulaarissa.
on kuulemma helvetillinen sairaus. Todella kipeä.
Tippoja ja tökkimistä suoraan silmään silmäpolilla pari kertaa vuodessa, jos pääsee iskemään.
Juuri äskettäin hänellä oli taasen tauti päällä, ja manasi sitä kun se kipu on niin kova.
Henk.koht kokemusta ei ole.