yöheräämisiä yli 5 yössä (ikä 3kk), muilla samaa?
Tervehdys! Meillä on ollut aika levotonta pikku tyttäremme kanssa noin kuukauden ajan... Yöllä herätään vähintään viisi kertaa (yleensä enemmänkin), en tiedä herääkö nälkään mutta rinnalle yleensä rauhottuu. Päiväunetkin ollut pieniä torkahduksia ja parhaiten nukkuu päivälläkin rinnalla (ja kun siirretään rinnalta pois niin herää...) Olen kyllä ihan kohtuu voimissa vielä mutta ihmetyttää vain missä vika. Neuvolassa kyllä sanottiin että jos yöt tosi levottomia niin voin antaa lisämaitoa, en ole kuitenkaan vielä halunnut korviketta antaa.
Onko kenelläkään muulla tällaista? Tuntuu että kirjoitusten mukaan muilla nukutaan paljon paremmin... Meillä muutes nukutaan perhepedissä, en kyllä jaksaisi koko ajan olla nostelemassakaan omaan sänkyynsä nukkumaan.
Kiitos jos joku viitsii vastata ja jelpata jotenkin!:)
p.s. meillä on ollut käytössä rela-tipat
Kommentit (15)
jotkut oli huomannut, et jos antaa korviketta illalla äidinmaidon lisäksi, niin lapsi nukkuu pidempiä pätkiä. jos heräilyn syy on nimenomaan nälkä (noin pienellähän se voi olla). mut kiinteiden aloittaminen ei sitten meillä pidentänyt yöunia yhtään. päinvastoin. jos tuntuu, ettei lapsella ole kahden tunnin välein nälkä, niin voihan sitä koittaa rauhoitella jossain välissä yötä vain takas nukkumaan (tiedän, raskasta!). joskus vauvoilla on vain tapana havahtua käyttämään tissiä tuttina.
en tiedä miten siinä tassuttelu-unikoulussa selitetään tuo tassuttelu, mut meillä tehoaa hyvin, kun silittää vauvaa jaloista. ja suositusten mukaan vauvaa siliteään selästä, ei mahasta. =)
Meilla yoherailyt ovat loppuneet vasta yovierotuksen jalkeen, mutta 3kk ikainen on viela siihen ihan liian pieni.
Itse olen aina ottanut vauvan viereen, tyrkannyt oisin vaan tissin suuhun ja jatkanut unia. Se on ollut minusta ehdottomasti helpointa, tassuttelu olisi paljon rankempaa, ja todennakoisesti joutuisit heraamaan parin tunnin valein yolla tassuttelemaan, jos vauva kaipaa laheisyytta.
Minusta siinä ei ole yhtään mitään pahaa, vaikka kokeilisitkin parina iltana syötää korvikkeella tai sitten pumpatulla äidinmaidolla pullosta masun täyteen pikkuiselle. Joskus rinnasta voi olla työläämpää saada maitoa ja pikkuinen ehtii nukahtaa ennenkuin saa mahan täyteen koska se tissi on niin ihanan unettava paikka :)
Meillä tyttö nyt 3kk ja illalla syötän vähintäänkin toiselta rinnalta ellen molemmilta ja sen jälkeen vielä annan pullolla vastiketta. Ensin vastiketta meni noin 60ml ja unet jatkuivat noin 4-7 tuntia. Nyt tänä iltana tyttö hörppi pullosta n.130ml!!! Kerronpa huomenna että monelta heräs ekan kerran syömään. Nukahti vähän jälkeen 9 ja ei ole herännyt vielä kertaakaan syömään, kello siis pian jo 12 :)
Meillä nukuttiin myös ennen vieressä koko yö, mutta nykyään nostan omaan sänkyynsä tytön ja se lisäsi unen pituutta. Joskus käy yhä niin että kun imetän yhä maaten eli nostan tytön viereen niin nukahdan niin sikeästi etten enää herää nostamaan tyttöä takas omaan sänkyyn. Mutta yleisesti nostan omaan sänkyyn, herää aina siirrossa mutta rauhoittuu yleensä hyvin nopeasti kun saa tutin suuhun ja unirievun silmille.
Kerrohan miten teillä nukkumishommat edistyy?! Toivottavasti välit jo pidentyneet. Raskasta se on jatkuvasti heräillä, voimia sulle!
Viivi nukkui viime yönä 8 tuntia :) Mutta sitten sainkin puolitoista tuntia yrittää saada takas nukkumaan, yö siis Viivin mielestä päättyi viideltä.. Kyllä se sitten lopulta puoli7-7 aikaan nukahti kun otin viereen.. Tai ainakin torkuttiin sitten vielä yhdessä.. Tuohon että heräs niin aikaisin saattoi vaikuttaa se että Viivi nukkui eilen pitkät päikkärit myöhään, heräs vasta kuuden aikoihin.. Ei kärsi noin myöhään nukkua..
Niin, tuo lisämaidon antaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Monet tyrmäävät sen täysin, mutta itse voin ainakin sanoa sen meillä auttaneen juuri tuohon yöheräilyyn!
Meillä kanssa poika heräili parin tunnin, jopa tunnin välein yöllä syömään. Kun aloin öisin rinnan jälkeen antamaan myös maitoa pullosta (ensin siis rinta tyhjäksi, sitten pullo suuhun samalla syötöllä) piteni unet kerrallaan 4-6 h !!!
Poikamme oli myös sairaalassa, jossa hoitaja kertoi antaneensa omalle 6 vkon ikäiselle koliikkivauvalleen maissivelliä jolloin koliikki loppui. Aloimme tuon jälkeen antamaan pojalle iltaisin lisämaidon joukkoon puolet maissivelliä ja ah sitä autuutta jonka äiti saa öisin nukkua :)
Toki jotkut eivät halua antaa maitoa pullosta, mutta kieltämättä ainakin meillä vauva rinnalle nukahti eikä ilmeisesti syönyt vatsaa täyteen. Pullosta maito tulee helpommin jolloin myös syö enemmän ja jaksaa nukkua.
että se on ihan NORMAALIA että noin pienet vauvat herää vielä 2-3kertaa yössä, jos hirveästi antaa iltaisin lisämaitoa niin se vaikutaa vähän ajan kuluttua omaan maidontuotantoon kun vauva ei syö yöllä.
Ja mielestäni silloin kun lapsia hommataan niin siihen pitää suhtatua niin että todellakin vauvojen kanssa joutuu välillä valvomaan. Jotkut enemmän ja joillakin käy hyvä tuuri että vauva on hyvä nukkumaan.
Voin sanoa että jos joutuu heräämään sen 2-3kertaa yössä syöttämään vauvaa se on todella vähän. Meitä jotka joutuvat heräämään 5-7 kertaakin yössä on paljon ja silti sitä vain jotenkin jaksaa vaikka väsyttää. Aikansa kutakin.
Mutta en olisi ainakaan riskeerannut oman vauvani imetystä sillä että olisin alkanut antamaan lisämaitoa iltaisin.
Eli edelliselle: Tottakai se auttaa yöheräilyyn että ahtaa vauvansa illalla ihan täyteen korviketta, mutta oikeasti noin pienten vauvojen nyt vain kuuluu syödä vielä öisin, koska silloin vauva tilaa maitoa seuraavalle päivälle.
Yösyöminen ei kaikilla vaikuta maidontuotantoon, joten ei pitäisi yleistää. Meillä poika 3kk 1vko on nukkunut melkein alusta asti yöt hyvin (6-8h putkeen) ja silti mennään edelleen täysimetyksellä, eli pitkätkin jopa 12h tauot imetyksessä eivät ole vaikuttaneet maidontuotantoon.
Jokainen vauva on oma tapauksensa ja vaikka täältä apua ja vinkkejä haetaankin niin pitää muistaa että omat vanhemmat ne tuntee vauvansa parhaiten. Turhan jyrkät mielipiteet voi jättää omaan tietoonsa...
Kirjoitanpa taas meidän "yö-kuulumisia"... Yöt ovat menneet aika vaihtelevissa merkeissä, välillä on tosin jo ollut kolmen tunnin unipätkiä (!!!), välillä heräillään tunnin välein... Viikonloppuna oli "unelmayö", kun neiti nukkui melkeimpä koko yön kolmen tunnin pätkissä, sellaista kun olis aina, aamulla oli tosi levännyt olo ja vähän jopa epätodellinen tunne kun oli oikeasti saanut nukuttua!:)
Edelleen nostelen neidin aina omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka välillä tuntuiskin raskaalta ja tekis mieli antaa jäädä siihen viereen tuhisemaan...
En pidä vieläkään tuota korvikkeen antamista suurena syntinä, ja mahdollisesti, jos oikein väsyneeksi zombieksi muutun, sitä saatan antaakkin. Varsinkin sitten kun on neljän kuukauden rajapyykki mennyt rikki. Vaikka imetystäkään en todellakaan vielä halua lopettaa pitkään aikaan...
Mites teillä muilla, onko ollut "rintaraivareita"? Meillä välillä tuntuu ettei jostakin syystä vaan ala syömään, vaan raivostuu kun tarjoaa rintaa (vaikka edellisestä syönnistä olisi jo hyvän aikaa). Sitten väsyneenä itkustellaan loukkaantuneena (kun äiti taas tissiä tuputtamassa...:)), siinä saa tovin aina sitten houkutella pienokaista syömähommiin...
Mutta toiveikkain mielin eteenpäin ja muistetaan tosiaan että kaikki me ollaan maailman parhaita äitejä lapsillemme ja rakastetaan mussukoitamme yhtä paljon, vaikka annettais korviketta tai rintamaitoa...
Tuo ei ollut mielipide vaan toteamus. En ole korviketta vastaan koska omanikin kasvaa erikoiskorvikkeella. Mutta panostaisin kylläkin imetykseen jos mahdollista.
Tottakai vanhemmat tuntevat vauvansa parhaiten, mutta ei silti pidä vaatia liikaa pieneltä vauvalta.
Ap:lle. Toivottavasti yöt alkavat pian sujumaan säännöllisemmin. Meillä mennään kanssa vähän samaa rataa. Välillä yöt on tosi risaisia ja sitten välillä taas nukutaan pidempiä pätkiä ja syö vain kerran.
Tällä hetkellä rikkinäisten öiden syy on varmaankin hampaat, niitä meidän pojalle on jo puhjennut 3kpl ja ikää tänään 4kk.. :/ Ja meillä tosiaan syödään erikoiskorviketta eikä nukuta yhtään sen paremmin kuin tissimaidollakaan. Tsemppiä :)
minä aloitin pojalle 4-5kk iässä iltapuurot, jotta nukkuisi hieman paremmin. 6kk iässä opetin pojan nukahtamaan itsekseen sänkyynsä ja sen jälkeen on nukkunut 12h yöllä putkeen. hyvin senkin jälkeen riitti vielä maitoa. 8kk ikäsenä poika sitten päätti itse lopettaa tissittelyn. oon ihan tyytyväinen tuohon 8kk imetykseen. niitä vasta-aineitahan on äidinmaidossa vain ensimmäiset 4kk.. kuukausi imetyksen jälkeen tuli vieläkin maitoa. :D et mulla hupeni tosi hiljaa maidontulo. mut monilla äideillä on varmaan erilain.
rintaraivareita oli meillä paljon. mut ne oli semmoisia parin viikon jaksoja. niihin auttoi se, että kävelin samalla kun imetin. =)
SOGNATORE: meilläki nukuttiin 2-3kk iässä 8h yöunia sillon tällön, mut se sit muuttu siinä 4-5kk kohdalla et heräiltiinki 2h välein! en halua mitenkään pelotella eikä teillä välttämättä käy niin, mut ihan tiedoksi vain, et jos niin käy, niin se on aika yleistä. =) 4kk ikäinen on jo sen verran iso, ettei välttämättä pärjää maidolla kovin kauaa ja heräilee nälkään TAI sitten yötissittelystä on tullut tapa ja vauva herää tissitutille vähän väliä. toki välillä on varmasti nälkäkin.
hauska, kun monet äidit ihmettelee silloin tällöin (en tarkoita teitä vaan yleisesti), että "kun meidän vauvalla oli tapana tehdä sitä ja sitä ja nyt se ei enää menekkään niin..." tottakai se vauva muuttuu ajan kuluessa. :D huomasin, et itsekin tein aikoinaan tuota. x) sitten vain uudet keinot käyttöön. ;)
meilläkin poika heräili aika paljon 4-5kk ikäisenä. poika nukkui aika paljon minun vieressä alle 3kk iässä, mut sitten kun siirsin hänet omaan sänkyyn, niin nukkumisvälit piteni, kun äidinmaito ei tuoksunut koko ajan vieressä. jos vauva nukahtaa siihen mistä herääkin niin hän yleensä nukkuu paremmin, kun ei sitten herättyään säikähdä että missä on. noin pienenä on tietty helppo nukuttaa tissillä, mutta meillä 5kk ikäisenä se ei oikein enää onnistunutkaan. siksi opetin vauvan nukahtamaan itse ja sen jälkeen on nukkunut 12h yöllä putkeen. ja päikkärit myös omassa sängyssä. maidonerityksessä en huomannut eroa. poika on nyt 9kk.
No meillä herätään allergian vuoksi monta kertaa yössä (poika 3kk). Mutta jotkut vauvat ovat vain levottomampia nukkujia.
Lisämaitoa en kyllä suosittele jos vauvan paino nousee hyvin. Neuvolassa aina ensimmäinen neuvo on lisämaito ja se on minusta kummallista.
Myöskin vatsavaivat saattavat lisätä heräilyä. Jos D-vitamiini tipat eivät sovi.
Rela-tipat suosittelisin kanssa jättämään tauolle, ne aiheuttavat monelle vauvalle vatsavaivoja koska ovat öljypohjaisia. Luontaistuotekaupoista löyty hyviä maitohappobakteerivalmisteita jotka ovat jauhemuodossa ja sopivat siksi paremmin.
Meidän esikoinen nukkui aina levottomasti jos yritin vieressä nukuttaa ja omassa sängyssä nukkui paljon pidemmät unet kun en itse tuoksunut koko ajan maidolta siinä vieressä.
Meilläkin heräillään öisin, pojalla ikää 4kk. Tunnin välein heräili kun nukkui mun vieressä, omaan sänkyyn siirsin niin rauhoittui heräily hetkeksi, heräsi vain kolmen tunnin välein. Nyt tulee hampaita ja heräillään taas... 5-7 kertaa yleensä herätään yössä ja syödä pitää aina. Oon opettanu varmaan siihen, että rauhottuu vaan tissillä. :) Minä en kyllä vielä alottais lisämaitoja, koittasin ensin siirtää omaan sänkyyn.
heräili varmaan ekat neljä kuukautta puolen tunnin, joskus vaan tunnin välein. En koskaan jaksanut laskea monta herätystä tuli yössä mutta aika loppu olin..
Meillä poika on ollut pulolla pari viikkoisesta, kokonaan kuukauden iästä ettei se pullo (välttämättä ainakaan) tuo hyviä unia.
Poika nukkunut alusta asti omassa sängyssään, syötöt tein aina olohuoneessa kun selkä ei kestäny istua sängyn reunalla eli syöttöön meni 15-20min maidon lämmityksineen ja syöttöineen..
Poika alkoi nukkua vasta joskus puolen vuoden jälkeen paremmin, 7kk iässä pidin unikoulua ettei saanut maitoa ennen kuin joskus viiden-kuuden aikaan. Nyt saa sitä vain olleessan kipeänä jos ruoka ei päivällä maistu. Mutta harvassa on edelleen 8,5kk iässä yli 6h unet..
Ehkä se tästä joskus helpottaa..
-Bejpi-
Koitin viime yönä nukuttamista omaan sänkyyn, nukahti ihan mukavasti itsekseen (mikä on jo suuri voitto!:)) mutta yöheräämiset jatkui samanlaisena, nyt heräiltiin n. kahden tunnin välein. Samalla omat yöuneni huononi, koska minun oli vaikeampi saada unen päästä kiinni kun nostelin omaan sänkyyn aina imetyksen jälkeen ja imetinkin istuma-asennossa... Mutta voihan se tietysti ajan mittaan rauhoittua. Ja saatoinhan valvoa senkin takia kun jännitin uutta järjestelyä ja olin entistä valppaampana yön aikana... Katsotaan nyt miten jatketaan.
Rela-tipat olen lopettanut, lisämaitoa en ole edelleenkään antanut.
En tiedä pitäisikö edes imettää aina kahden tunnin välein, mutta se on vaan kaikkein kivuttomin tapa, sillä monesti menee kauemmin jos vain yrittää hyssytellä takaisin uneen...
Mitä muuten tarkoittaa tämä "tassuttelu" josta täällä paljon puhutaan? Onko se silittelyä vai taputtelua pyllylle?:)
Toisaalta on kyse kuitenkin alle 4 kk:n ikäisestä vauvasta, joten saattaahan se nälkäkin vaivata! Sen kun tietäisi, että onko nälkä vai joku muu...:/