Huippukasvattajat, haloo

mielestäni lapsi täytyy saada kuriin muulla tavalla kun valjailla, vanhanaikainen tapa tuo, ei lapsi sentään mikään koira ole!

"täydellisesti" käyttäytyvällä pari vuotiaalla, kun ei jaksanut istua rattaissa. Näin sai kävellä kun oli ahkera siinä touhussa. Paljon kivempaa molemmille; kiummankaan käsi ei veny suotta ja lapsi saa kävellä "vapaasti".

Meillä oli valjaat käytössä 1,5-vuotiaalle, jotta lapsella olisi enemmän vapautta. Juuri näin.

Eli ei tarvinnut istua rattaissa, kun oli niin paljon kivempaa kävellä ja harjoitella juoksemista.

Lapsesta siis valjaat oli ihan luxusta. Nehän vain estää sen, että ei voi yhtäkkiä sännätä kovin kauas.

Mutta en kyllä valjaita pitäisi kuin ihan pienellä, eli alle uhmaikäisellä.

hyvä äiti PUHUU niin fiksuja lapselleen, että lapsi ymmärtää. Jos lapsesi ei tee niin kuin tahdot, niin sinun tulee KESKUSTELLA asia hänen kanssaan.



Jos keskustelu ei mene perille, niin olet aloittanut sen liian myöhään. Tai vaihtoehtoisesti lapsesi on erityislapsi: hänellä on pahoja ongelmia, koska ei ymmärrä opetustasi. Tässä tapauksessa sinun pitää viedä lapsesi terapiaan.

ja hurmaannu! :)

Oletpa melkoinen keskustelija, jos saat uhmaikäisen tottelemaan keskustelemalla. Eikö lapsesi koskaan saa yhtäkkiä päähänsä lähteä katsomaan kivaa hauvaa ja ryntää eteenpäin mitään ajattelematta? Eipä meillä mitkään neuvot ja hienot keskustelut siinä kohtaa pysy siellä pääkopassa.



Mitä tulee "erityislapseen".. Lapset ovat hyvin erilaisia. Niin temperamentiltaan, taidoiltaan kuin myös nopeudeltaan. Toinen lapsi miettii edes sekunnin ennen kuin ryntää katsomaan kivaa mutapaakkua, toinen ei hetkeäkään. Voin kertoa, että lapseni ei ole erityislapsi. Ja jos olisi, et sinä tietäisi sitä, mutta silti ajattelisit minun olevan huono äiti, kun täysin normaalin näköinen lapsi on laitettu valjaisiin?



Esimerkiksi tuossa 2v iässä puhetaidot ovat hyvin eritasoisia. Muistan ikuisesti tutun pojan, joka ei kahden vanhana puhunut kuin satunnaisesti "ei" tai "joo" sanoilla. Mutta sai kyllä maata tärisyttäviä raivokohtauksia! Varsinkin, kun kukaan ei ymmärtänyt, mitä poika tarkoitti sanoessaan "tapalapa möh". On muuten täysin normaali poika, puhui kolmen vanhana kuin parempikin sanaseppo - aloitti vain myöhemmin kuin moni muu.



Olen muuten lastenhoitaja ammatiltani.



ap

joissa paraskaan kasvattaja ei kykene täysin hallitsemaan kaikkea. Ihan pieniä lapsia ei saa kauaa pelkällä puheella pidettyä aisoissa.



t. käytännön kasvattajana kohtuullinen äiti, joka teoriassa hallitsee asiat huippuhyvin (alalta väitöskirja huippuarvosanalla) ;)

ihan teininä! Tai liian vanhana. Tai tupakoidaan odottaessa, imettäessä, lykätessä rattaita....Otetaan siideriä, käydään juhlimassa, keskustellaan liikaa lapsen kanssa, ei ole rajoja, on liian tiukat rajat, syötetään purkkiruokaa, tehdään soseet itse ja väsytään....roikotetaan kädestä, llaitetaan valjaisiin....Voi voi, smör, smör... :D Ei kun jos ihan oikeasti vaan toisesta sisään ja toisesta ulos!

Aina on keskusteltu, selitetty ja juteltu.



Usein on myös kannettu infernaalisesti karjuvaa mukulaa olalla kuin perunasäkkiä. Joskus molempia yhtaikaa - kadulla, kaupassa ja kävelylenkillä



: )

mielestäni lapsi täytyy saada kuriin muulla tavalla kun valjailla, vanhanaikainen tapa tuo, ei lapsi sentään mikään koira ole!

mielestäni lapsi täytyy saada kuriin muulla tavalla kun valjailla, vanhanaikainen tapa tuo, ei lapsi sentään mikään koira ole!

"täydellisesti" käyttäytyvällä pari vuotiaalla, kun ei jaksanut istua rattaissa. Näin sai kävellä kun oli ahkera siinä touhussa. Paljon kivempaa molemmille; kiummankaan käsi ei veny suotta ja lapsi saa kävellä "vapaasti".

normaali lapsi tajuaa milloin äiti on tosissaan.



Tarvittaessa luunappi tai tukkapöllö jos sana ei auta.



Olen sitä mieltä että joskus asian perille saattamiseksi on tartuttava niskavilloihin. Pitää olla melkoinen luupää jos ei seuraavalla kerralla usko ilman tukistusta.



On menty hakoteille lasten kasvattamisessa. Pieni ojennus on joskus paikallaan. Tämä nykyinen suuntaus suostutella ja maanitella lasta tottelemaan on syvältä anuksesta. On nähtävillä mihin se on johtanut, niinä vuosikymmeninä jolloin ruumillista kuritusta ei oltu kriminalisoitu ei ollut kurinpito-ongelmia kouluissa ja vähemmän kotonakin.

niin ovatko he kilttejä muita lapsia kohtaan? Tiedän pari tälläistä lasta, joiden kanssa keskustellaan ja neuvotellaan ja he ovat ainakin tosi ilkeitä ja kiusaavia muita lapsia kohtaan. Toinen odottaa että äiti ei näe ja sitten nipistää, lyö yms.

Toinen ainakin osaa pyytää anteeksi mutta ei siitä anteeksiannosta ole mitään hyötyä kun kiusaaminen jatkuu heti uudelleen.

Niin, minulla on siis itselläni kaksi pientä lasta, hiukan reilu 2v ja vauva. Oma esikoiseni käyttäytyy yleensä julkisilla paikoilla todella hyvin, koska on niin mielettömän ujo. Saa toki raivokohtauksia, mutta harvoin ja niistä päästään helposti yli. Minä en tosiaan kaipaa niitä valjaita meille.



Minua vain alkoi naurattaa ihan mielettömästi, kun ihmiset eivät taas kykene hyväksymään sitä tosiasiaa, että lapset ovat todella erilaisia. Minun kuopuksestani on mitä ilmeisimmin kasvamassa kymmenen kertaa sosiaalisempi ja rohkeampi kuin esikoisesta. Esimerkiksi.



Minusta nyt vaikka se valjaiden käyttö on todella HYVÄ asia, koska kyseessä on lapsen turvallisuus ja usein myös äidin terveys - ei tosiaan ole mukavaa könkätä käsi kädessä lyhyen taaperon kanssa, kun selkäranka joutuu olemaan omituisella mutkalla koko ajan. Lisäksi valjaat tuovat monelle äidille sen tunteen, että nyt ei haittaa vaikka tilanne lähtisikin käsistä ja taapero yrittäisi syöksyä keskelle tietä - tämä lisää äitien halukkuutta ja rohkeutta lähteä kasvattamaan sitä lasta sinne liikenteen sekaan. Mikä on loistavaa!



Eivät ne lapset kaapissa kasva tai opi käyttäytymään. Ja jotkut lapset vain ovat sellaisia, että on parasta varautua siihen pahimpaan.



ap

normaali lapsi tajuaa milloin äiti on tosissaan. Tarvittaessa luunappi tai tukkapöllö jos sana ei auta.

Tiesithän, että tuo on Suomen laissa määritelty rikolliseksi toiminnaksi? Itse en missään tilanteessa hyväksy lapseen kiinnikäymistä kasvatusmuotona. (tosin jos teini-ikäinen tulisi minun päälleni, löisin takaisin)

Mutta eipä siinä, ennemmin siis fyysistä väkivaltaa kuin nolot valjaat. Huh huijaa!

Ja jos sinulla on niin kiltit lapset, että uskovat katsetta niin sanoisin, että harrastat pikemminkin sadismia kuin mitään lasten kasvatusta.

ap

Mulla on erityislapsi, mutta en mä sitä koskaan edes kuvitellut laittavani valjaisiin.



Kaikenlaista loikkimista ja syöksyilyä mä en hallinnut tiukkuudella enkä valjailla, vaan katsomalla paikan, missä ovi loikkia ja syöksyillä ja viipymällä siellä, kunnes syöksyilyntarve oli ohi. normaalilla kävelylenkillähän näitä paikkoja on joka puolella, mutta Hämeenkadulla juttu on vähän eri. Sinne mennään vasta sitten kun on syöksyilty ensin jossain muualla tarpeeksi.



Makaronikohtauksia tuli aikanaan, mutta yhtä vetelä se olisi ollut valjaissakin. Ei kai lasta voi veljailla vetää pitkin jalkakäytäviä? Meillä oli käytössä rattaat, joilla lasta kuljetettiin sitten kun kävely ei enää sujunut. No joo, raittaistakin on palstalla puhuttu paljon eikä mitään kaunista, mutta se ei sitten taas toisaalta mua kyllä kiinnostakaan pätkääkään.



Ei kai kukaan oikeasti oletakaan, että kukaan tekee muuta kuin mitä järkeväksi katsoo. Puhuminen on hyväksi, mutta kyllähän lasten ON tarpeen myös antaa hyppiä ja loikkia ja kiukutella.

normaali lapsi tajuaa milloin äiti on tosissaan.

Tarvittaessa luunappi tai tukkapöllö jos sana ei auta.

Olen sitä mieltä että joskus asian perille saattamiseksi on tartuttava niskavilloihin. Pitää olla melkoinen luupää jos ei seuraavalla kerralla usko ilman tukistusta.

Ensin sanot, että kyllä tiukka katse ja painokas puhe tehoaa, sitten jakelet luunappeja ja tukkapöllöä! Onko se muuten joku vasta löydetty lintulaji? Jos vaihtoehdot ovat tuossa niin eiköhän laiteta joukkotilaus noille turvarepuille....

On menty hakoteille lasten kasvattamisessa. Pieni ojennus on joskus paikallaan. Tämä nykyinen suuntaus suostutella ja maanitella lasta tottelemaan on syvältä anuksesta. On nähtävillä mihin se on johtanut, niinä vuosikymmeninä jolloin ruumillista kuritusta ei oltu kriminalisoitu ei ollut kurinpito-ongelmia kouluissa ja vähemmän kotonakin.

Noi huippukasvattajat ei monesti edes ole äitejä tai sitten heillä on lapset jotka tottelee.

Meillä 5 poikaa, joista yksi on niin kiltti että kyllä sen saa tottelemaan ja uskomaan aina. Yksi lapsi taas on oikea itsepäisyyden ja sisukkuuden huippu, jonka elämän tehtävä tuntuu olevan vanhempien uhmaaminen. Tämä lapsi meinasi jäädä 2v auton alle, kun yhtäkkiä sinkosi vaunujen viereltä auton eteen. Säikähti itsekin tosi paljon ja sen jälkeen kyllä osasi varoa autoja. Tämän pojan on pakko kokeilla kaikki kantapään kautta. Jokainen lapsi on yksilö ja jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen kasvatuksen.

Ei kukaan voi sanoa, että hänen lapsensa ei ikinä saa kiukkukohtauksia ja tottelee 100 prosentin varmuudella. Voi tulla se hetki ettei näin olekaan ja se voi olla se lapsen viimeinen hetki, kun ryntää auton eteen.

Ei valjaissa ole mitään hävettävää.

Itse tilasin turvarepun meidän 2v, jonka linkin huomasi tuosta valjas keskustelu ketjusta. Se ei ainakaan ehkä herätä niin suuria tunteita kuin pelkät valjaat.

Pitää vääntää rautalangasta: minun vastaukseni oli sarkasmia.



t. kasvatustietelijä

Kakkosen kaltaiset huippukasvattajat nostattavat kyllä ihokarvat pystyyn. Voisin kuvitella olevani sellainen, jos minulla olisi vain esikoispoikani. Toinen pojista vaan on huimasti erilainen ja on opettanut elämän ja kasvatuksen todellisuutta meidän perheellemme. Parkkipaikalla pelkäsin pari vuotta, että otteeni irtoaa ja lapseni pääsee juoksemaan auton alle. Erikoislapsi hän ei ole. Kävimme jopa psykologilla nelivuotiaana, neuvolatädin lähetteestä. Psykologi totesi kuitenkin lapseni olevan vain temperamenttinen ja hänen ajatuksenjuoksunsa toimivan nopeasti. Testeissä pääsimme reilusti keskitason yläpuolelle ja saamme odottaa jopa hyvää koulumenestystä ensimmäisinä vuosina. Päiväkodissa ei ole myöskään koskaan koettu lastamme ongelmalliseksi; vain vilkkaaksi, iloiseksi ja hyväntahtoiseksi pojaksi. Järkevä psykologimme ihmettelikin ääneen tätä tämän päivän ajatusmaailmaa, jossa vilkkaat pojat koetaan heti ongelmatapauksiksi.



Olen törmännyt myös lapsiin, joista kaksitoista mainitsi. Lapset lyövät toisia lapsia toistuvasti, pilaavat tahallaan leikit ja tekevät taukoamatta tahallista kiusaa. Äidit joko eivät näe tilanteita tai sitten "keskustelevat" lapsensa kanssa toistuvasti ja aina vain ymmärtävät etteivät heidän kultansa tehneet sitä tahallaan. Lasten kasvoilla näkyy omahyväinen ilme; ei häivähdystäkään katumuksesta eikä käytökseen tule loppua millään. Tällaiset ovat mielestäni vaikeita tilanteita, jotka vaikuttavat jopa vanhempien ystävyyssuhteisiin. Mutta tästäkin pääsemme taas siihen tosiasiaan, että on helpompi kertoa toisille vanhemmille, mitä tulisi tehdä kuin nähdä viat omissa metodeissaan.



Minusta tärkeintä olisi, että jakaisimme ymmärtämystä ja koettaisimme kannustaa toisiamme vanhemmuuden maailmassa. Kaikki lapset ovat yksilöitä kuten heidän vanhempansakin. Myös elämä tuo matkanvarrellemme erilaisia koettelemuksia, jotka vaikuttavat jaksamiseen ja arkirutiineihin. Silloin ei ole ainakaan avuksi se, että huippukasvattaja lähtee polkemaan perheen äitiä (ja/tai isää) vielä alemmaksi.

Kakkosen kaltaiset huippukasvattajat nostattavat kyllä ihokarvat pystyyn. Voisin kuvitella olevani sellainen, jos minulla olisi vain esikoispoikani. Toinen pojista vaan on huimasti erilainen ja on opettanut elämän ja kasvatuksen todellisuutta meidän perheellemme. Parkkipaikalla pelkäsin pari vuotta, että otteeni irtoaa ja lapseni pääsee juoksemaan auton alle. Erikoislapsi hän ei ole. Kävimme jopa psykologilla nelivuotiaana, neuvolatädin lähetteestä. Psykologi totesi kuitenkin lapseni olevan vain temperamenttinen ja hänen ajatuksenjuoksunsa toimivan nopeasti. Testeissä pääsimme reilusti keskitason yläpuolelle ja saamme odottaa jopa hyvää koulumenestystä ensimmäisinä vuosina. Päiväkodissa ei ole myöskään koskaan koettu lastamme ongelmalliseksi; vain vilkkaaksi, iloiseksi ja hyväntahtoiseksi pojaksi. Järkevä psykologimme ihmettelikin ääneen tätä tämän päivän ajatusmaailmaa, jossa vilkkaat pojat koetaan heti ongelmatapauksiksi.

Olen törmännyt myös lapsiin, joista kaksitoista mainitsi. Lapset lyövät toisia lapsia toistuvasti, pilaavat tahallaan leikit ja tekevät taukoamatta tahallista kiusaa. Äidit joko eivät näe tilanteita tai sitten "keskustelevat" lapsensa kanssa toistuvasti ja aina vain ymmärtävät etteivät heidän kultansa tehneet sitä tahallaan. Lasten kasvoilla näkyy omahyväinen ilme; ei häivähdystäkään katumuksesta eikä käytökseen tule loppua millään. Tällaiset ovat mielestäni vaikeita tilanteita, jotka vaikuttavat jopa vanhempien ystävyyssuhteisiin. Mutta tästäkin pääsemme taas siihen tosiasiaan, että on helpompi kertoa toisille vanhemmille, mitä tulisi tehdä kuin nähdä viat omissa metodeissaan.

Minusta tärkeintä olisi, että jakaisimme ymmärtämystä ja koettaisimme kannustaa toisiamme vanhemmuuden maailmassa. Kaikki lapset ovat yksilöitä kuten heidän vanhempansakin. Myös elämä tuo matkanvarrellemme erilaisia koettelemuksia, jotka vaikuttavat jaksamiseen ja arkirutiineihin. Silloin ei ole ainakaan avuksi se, että huippukasvattaja lähtee polkemaan perheen äitiä (ja/tai isää) vielä alemmaksi.

kyllä minun mielestäni kakkosen kirjoitus OLI sarkasmia.... :D Älkää ottako tosissanne.

Pitää vääntää rautalangasta: minun vastaukseni oli sarkasmia.

t. kasvatustietelijä

en aluksi tajunnut sitä sarkasmiksi, kun täällä on välillä niin totista tekstiä ettei mitään rajaa.