Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

jättääkö vai pysyäkö yhdessä?

Vierailija
05.04.2010 |

Tunnistaako ketään seuraavasta tarinasta itseään tai onko hyviä, perusteltuja mielipiteitä?



Odotamme avopuolisoni kanssa lasta, laskettu aika reilun parin kuukauden päästä. Suhteeme on todella mutkikas, on alkanut jo 2000-luvun alussa, mutta lopullisesti päädyimme yhteen viime vuonna. Yhteinen lapsi oli molemmille itsestäänselvyys, miehelläni on entuudestaan poiks, minulla ei ole lapsia. Kaikki menikin aivan loistavasti, viime kesä ja syksy. Hankimme asunnon ja auton minun nimiini, koska mieheni menneisyys ei ole kovin puhtoinen, niin ei saa lainaa. Sovimme kuitenkin, että kulut jaetaan. Itse olen korkeasti koulutettu ja tienaan todella hyvin, mieheni tienasi myös ihan mukavasti, kunnes sitten eräänä päivänä ilmoitti, ettei mene enää töihin. Ja siitä saakka on ollut työttömänä, elää minun piikkiin ja nyt alkaa tuntumaan, että teki sen tarkoituksella. Mies nimittäin huomasi myös isot tuloni ja itse olen sitä mieltä, että ajatteli, ettei hänen tarvitse tehdäkään töitä. Ei ole yhtään asunto tai autolainan puolikastaan ajallaan maksanut, eikä muihinkaan kuluihin osallistunut. Minä elätän jopa hänen poikansa kun käy meillä joka toinen vkoloppu. Olen tästä sanonut hyvällä ja pahalla, mutta nyt ei ole muutenkaan helppoa löytää töitä. Olen heti suhteemme alussa ilmoittanut, että en tule toimeen ihmisen kanssa, joka ei osaa huolehtia raha-asioistaan tai makaa kotona. On etsinyt töitä, mutta ei vaivaudu tekemään kunnon hakemuksia yms. Emme olisi yhdessä, jos en olisi raskaana. Meillä on niin eri arvo- ja ajatusmaailmat erityisesti talousasioissa. Pitääkö minun elättää miestä (tietää, että saan myös aitiyslomalla hyvät rahat) ja maksaa kaikki vai kuulostaako siltä, että käyttää minua vain hyväkseen ja elää siivellä?



Muuten menisi hienosti..mies kyllä rakastaa minua, ei juo, pitää minusta muuten hyvää huoltä, ainoa (ja minun kannaltani ylitsepääsemättömältä tuntuva ongelma) on, että vain minä tienaan, eikä tunnu toista osapuolta haittaavan. Ja MILLAINEN ihminen lopettaa vain yksi kaunis päivä työnteon, vaikka juuri on ostettu asunto ja auto ja sovittu, että kulut jaetaan puoliksi?

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
06.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

rakastan miestäni mutta pidän myös rahoistani..en todellakaan ole opiskellut vuosia sen vuoksi, että saisin elättää jotain. Ymmärrän väliaikaisen työttömyyden huonossa taloustilanteessa, mutta kun tuntuu, että tämä on jo laiskuutta..ja tulee mieleen, että pitääkö mistään lupauksista kiinni, kun näinkin isot lupaukset pystyy tosta vain unohtamaan..ja alkaa ärsyttään että pitää ihan itsestäänselvänä, että mä käyn kaupas, maksan laskut, lainat jne..toinen makaa sohvalla, eikä ressaa mistään..

Vierailija
2/5 |
06.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi taitaa rakastaa enemmään rahojasi ja sen myötä tulevia etuja.



On täällä netissä helppo sanoa, että pistä mies pihalle mutta mieti nyt oikeasti sitäkin vaihtoehtoa.



Jos hän olisi oikea MIES niin tekisi kyllä kaikkensa hankkiakseen töitä ja vähintäänkinn siivoaisi ja kävisi edes kaupassa elantonsa eteen.



Sanoisin, että miehesi on siipiveikko ja vetoaa äidintunteisiisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
05.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos rakastat, jotain asioita voi katsoa sormien lävitse. Muuten mies kyllä kuulostaa aikamoiselta hyväksikäyttäjältä, ei välttämättä sitä parasta isämateriaalia jos ei huolehdi sovituista asioista tässäkään vaiheessa. Mitä tuleekaan eteen sitten kun lapsi on syntynyt ja teille tulee suhteeseen monenlaista stressiä pienen vauvan muodossa. Eli miettisin kyllä nyt hyvin tarkkaan.

Vierailija
4/5 |
05.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ainoa asia on raha, niin mitä siitä? Jos sun rahat riittää molempien käyttöön, niin eiks se ole kiva, et miehesi on kotona sittenkin, kun teille tulee vauva? Onhan se siellä sit suurena apuna sulle kotona.

Vierailija
5/5 |
05.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos on sovittu, että mies myös osallistuu kuluihin (mielestäni LUONNOLLISESTI!!) niin olisi aika kiva tietää mikä on peruste, että ei tee niin? Tai että ei edes kunnolla yritä löytää työpaikkaa? Mielestäni sulla on oikeus vaatia hyviä syitä tähän, mikäli osaa perustella riittävän hyvin niin että "selitys tyydyttää", niin sitten on eri juttu. Mutta oman pään mukaan toimiminen, varsinkin asioissa joissa on sovittu jo yhteiset pelisäännöt, ei ole reilua käytöstä parisuhteessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan neljä