MIKÄ NYKYAJAN VANHEMPIA OIKEEN VAIVAA??

kun AP:kin perustaa näkemyksensä vain omiin käsityksiinsä omasta perheestään ja suvustaan. Onko se joku yllätys että yleistää ei voi. Maailma on muuttunut niin paljon ettei aikoja voi suoraan verrata toisiinsa mitenkään! Oma arvaukseni on että tiedonkulun parantuminen on luonut efektin että nyt on helpompi verrata itseään muihin ja ehkä sitä kautta paineet ja vaatimukset omaan itseensä kovenevat. Media luo ns. täydellisiä elämiä joita sitten tavoitellaan. Kaikki mitä muista näemme on kuitenkin vain ulkokuorta.

En tässä tietenkään mitään sotaa toivo, mutta jos sellainen tulisi, niin johan loppuisi marina. Toisaalta siitä tasapainoisuudesta en ole niin varma. Eiköhähn sotien jälkeen ollut aika paljon traumatisoituneita ihmisiä, tosin he oireilivat eri tavoin kuin nykyisin.

Oletko jutellut esim. mummosi kanssa? Itse olen omalta 90 v mummolta kuullut juttuja enkä todellakaan menisi laukomaan, että ihmiset oli tyytyväisempiä saati tasapainoisempia silloin.

ymmärretään että myös parisuhteesta on pidettävä huolta. lapsetkin on onnellisempia kun vanhemmat on onnellisia yhdessä. mä en halua lasta viedä hoitoon niin kyllä se yhteinen aika jä vähällä, joka ilta koitetaan hetki yhteistä napata kun lapsi menee nukkumaan.



ja mitä sä ihmisten onelmista tiedät? kyllä monella on ihan oikeita ongelmia ja tyhmä verrata menneeseen. ennen ei vaikka synnytyksen jälkeisestä masennuksesta saanut puhua, ihmiset kärsi kaikki masennukset hiljaa itsekseen,teki itsemurhan tai laitettiin mielisairaalaan. ei se ettei ennen asioista puhuttu tarkoita istä että niitä ongelmia ei ollut olemassa.



yhtä typerää kun esim väittää että nyt on pedofiilejä, ei niitä ennen vanhoina hyvinä aikoina ollut. oli niitä, asioista vaan ei saanut puhua. pedofiiljä ei rangaistu, äidit tiesi mitä isät/sedät/isoisät tekee, mutta kukaan ei puuttunut asiaan

tulisi kunnon luonnonmullistus ja paha lama. Kunnon hädässä huolehditaan lähimmäisistä ja asiat saavat oikean tärkeysjärjestyksen.

Ruokapulakin olisi paikallaan, silloin ei olisi niin tärkeää päästä kahden ukon kanssa syömään vaan että löytyisi lapsille ruokaa. Mielummin lapsille kuin itselle. Ja siinä hoitus ylipaino-ongelmat samalla



Ihminen ei opi jos sitä ei kunnolla ravistele

ja ahneus siihen päälle. Nämä taudit pääsee puhkeamaan kun elämässä ei ole oikeita ongelmia. Niitä pitää sitten keksiä



Minua muuten vituttaa suunnattomasti tämä sama tyytymättömyys!

Tyytyväiset leimataan mielellään lampaiksi joilla ei ole omaa mielipidettä ja tahtoa.... ainut vaan että narisijoilta jää huomaamatta se että narisemalla ei mitään saa.!

jos jotain haluaa sen eteen on tehtävä töitä eikä valittaa

siitä vaan ei saanut/uskallettu puhua ollenkaan..



Jos aletaan vertailla entisaikojen lastenkasvatusta nykyiseen niin erittäis suurena erona on se että nykyään vaatimukset ovat huimat, jopa inhimillisen kestokyvyn ylittäviä. Ennen lapsilta vaadittiin enemmän ja nuorempana ja oli ihan yleinen "hyvä tapa" piestä lapset hiljaisiksi ja kuuliaisiksi. Sillä menetelmällä sai hiljaisia ja tottelevaisia lapsia mutta eri asia kuinka ehjiä he olivat henkisesti...

Nykyvanhemman pitää olla äärimmäisen kärsivällinen ja päivien pitää kulua lapsen aikataululla. Aikuisen pitää jaksaa olla koko ajan vahva ja lempeä, tehdä ravitsemuksellisesti täydellistä ruokaa, istua lapsen kanssa hiekkalaatikolla muutama tunti päivässä leikkien lapsen ehdoilla, antaa lapselle tarpeeksi virikkeellisiä leikkejä ja vaikka lapsi saisi millaisen uhmakohtauksen niin vanhemman univelka ja masennusoireet eivät riitä "tekosyyksi" murtua ja huutaa lapselle. Pitää olla Aina Täydellinen.

loppunut ja monessa perheessä selvittiin vain tunteet kieltämällä keskittyen arkeen. Moni suurten ikäpolvien lapsi sai tunnekylmän ja etäisen kasvuympäristön, jossa piti pärjätä kiltteydellä ja suorittamisella. Ja millaisia vanhempia nämä sitten olivat meille, 60- ja 70-luvulla syntyneelle terapiasukupolvelle, joka nyt yrittää hoitaa itseään ja muuttaa suvussaan sukupolvien ajan vallinneita kasvatuskäytänteitä sellaisiksi, että tuleva sukupolvi saisi mahdollisuuden turvallisempaan ja läheisempään suhteeseen vanhempiensa kanssa kuin mitä on ollut aiemmin mahdollista.



Uupuminen, masennus ja ahdistumishäiriöt korreloivat selkeästi kiintymyssuhteen laadun kanssa, joten "meillä" nykyajan äideillä ja isillä on kyllä ihan historiallinen tausta näille nykyisille ongelmillemme.



Käsittääkseni mielenterveyden ongelmat ovat olleet kaikkina aikoina suht yleisiä, kuten nytkin.

Eihän selvitty. Yhtä sairaita on ihmiset aina olleet.



Jos synnytyksen jälkeen emätin valui ulos, niin se pellonlaidalla työnnettiin takaisin ja käveltiin reidet yhdessä. Ei siitä kellekään puhuttu.



Lapsia lyötiin, vaimoja lyötiin, miehet ryyppäs ja rälläs kuten nytkin.



Mikään ei ole muuttunut paitsi se, että nykyään sanotaan ääneen jos harmittaa ja asioista tiedotetaan ja lapsen lyöminen on laissa kielletty.



Oli se niin kivaa kun ennen sai tehdä mitä halus ja joillain oli niin hauskaa. Mutta ei kaikilla. Niillä joita lyötiin, niitä joilla paskat valu housuun synnytyksen jälkeen.

Ennen tehtiin murhia, oli väkivaltaa, lastensurmia jne kaikkea paljon enemmän kuin nykyään. Ihmiset voivat todella huonosti silloin, eivätkä todellakaan kaikki jaksaneet. Äitejä kuoli synnytykseen ja muutenkin eliniät olivat paljon lyhyempiä. Itsemurhatkin olivat yleisempiä.



Eikö ole parempi, että nykyään saa hoitoa mielenterveysongelmiin, eikä tarvitse tappaa itseä tai toista?

Eläämänsä tyytyväiset ja onnelliset kansalaiset rupesivat muuten vain kapinoimaan?

70 vuotta sitten on ihmiset oikeasti ja aivan aiheesta olleet elämäänsä tyytymättömiä. Ja uskaltaisin pistää vaikka pääni pantiksi siitä, että äidit on olleet silloin monta kertaa väsyneempiä kuin nyt. Ei sitä aikaa tarttis kenenkään ihannoida.

Vauvoja kuoli mystisesti, kun äiti kierähti "vahigossa" päälle ja kaikkea muuta kummallista sattui. Äidit hukuttautuivat järveen, abortteja tehtailtiin salaa jne.



Jos vähän vaivaudut tutustumaan siihen minkälaiset elinolot suomalaisilla lapsilla oli vaikka viime vuosisadan alussa niin katsotaan mitä mieltä sitten olet.

asioista. Olipa se syntyvyyden säännöstely tai mikä tahaansa. Keinot oli vaan toiset kuin tänä päivänä

Ei ihme siis, että monet oireilevat psyykkisesti, sillä eihän elämä ole helppoa kenelläkään, jokaiselle tulee vastaan vaikeita asioita. Kuolema on yhä edelleen läsnä.



Eiköhän aina ole vatvottu ja valitettu, onhan se yksi keino purkaa paineita.

Aikoina, jolloin valittaminen ei ole ollut luvallista, niin ihmiset ovat kääntäneet ahdistuksensa sisäänpäin - mikä on vaikeuttanut tasapainoisen vuorovaikutussuhteen muotoutumista omiin lapsiin esimerkiksi.



Lapsen emotionaalisen kehityksen tarpeet ovat tiedostettu vasta 50 vuotta sitten ja vasta viime aikoina ne ovat nousseet laajemminkin tutkimuksen kohteeksi, mikä on lisännyt myös äitien vaatimustasoa omalle äitiydelleen - kukapa sitä ei haluaisi olla riittävän hyvä äiti lapselleen. Nykyisin vain tätä tasoa on vaikeampi saavuttaa, mikä tuo sellaisia paineita äideille, mistä 70 v. sitten ei tiedetty vielä mitään.

palataanpas takaisin siihen nk. vanhaan, hyvään aikaan, kun mistään ei saanut ääneen sanoa eikä varsinkaan pyytää apua mihinkään. Sitten uuvuttiin niin, että lopulta päädyttiin ottamaan henki joko itseltä tai lapselta.

Esim. synnytyksen jälkeinen masennus oli täysin tuntematon käsite - siinäpähän äiti kärvisteli yksin ongelmansa kanssa. Nykyään siihen saa avun. En todellakaan ymmärrä mitä pahaa on siinä, että asioista (negatiivisistakin)puhutaan avoimesti.

että nyt on tammikuu 1939. Hitler on liittänyt Itävallan Saksaan, Espanjan sisällissota on edelleen käynnissä. Olen raskaana, esikoisella on uhmaikä, mies tekee liikaa töitä. Tulevaisuus on täynnä uhkia.



Voi olla, että olisin jopa väsyneempi, ilottomampi ja tasapainottomampi kuin nyt.

Tarkoitukseni olikin provosoida teitä keskusteleen milipiteistänne aj sennäemmä sain aikaan. tarkoitus ei olut provosoida riiteleen, vaan ajatteleen..



NRO 5 vastaan: Olen keskustellut paljonkin mummuni kanssa ennen hänen kuolemaansa. Äitini on lähempänä 80 ja ollaan jo akuan näistä asioista puhuttu. Juu, vaikeaa oli. Sisarukseni, 4 kappaletta ovat syntyneet vuoden välein -50, -51, -52, -53. Äidillä oli todella vaikeaa taloudellisesti, mutta on meistä kaikista kasvattanut hyviä omilla jaloillaan seisovia ihmisiä.



Juttelin äidin veljen kanssa jouluna. Hän on ollut poliisi ja opettaja (koulun rehtori). Juteltiin nuorista tänäpäivänä ja -50-luvulla. Hänellä on erilainen näkökulma kun on ollut kenttätyössä pitkän ajan. Hänen vaimonsa oli myös opettaja.



Isäni oli syntynyt -28 ja teidän varmasti hänenekin nuoruudestaan yhtä ja toista. On siellä ollut "villiyttä", mutta silloin lapset on pienestä pitäen tehneet töitä, joka on varmasti antanut paremmat eväät elämään kuin nykyinen tietokonepeli ja pullamössö kasvatus.



Silloin joutui jokainen todella tekemään töitä, ei jäänyt aikaa murehtia ja kitistä olemattomia.



Muistan hyvin mummuni, joka eli onnellisessa avoiliitossa, vaikka niitä kahdenkeskisiä hetkiä ja lomia ei vietettykään. Hän jaksoi olla hyväntuulinen ja hymyilevä ja eli seesteistä onnellista elämää. Se huokui hänestä.



Lähinnä kirjoitukseni pointti oli kysyä, miten ihmiset olivat silloin onnelisia ja tyytyväisiä.



Voisin kertoa enemmänkin esimerkkejä vanehmmista ihmisistä, joilla on ollut kova elämä, ruumiillisia töitä tehty kuukaudessa sen verran mitä moni tekee koko vuodessa. Silti he ovat/olivat tasapainoisia, onnellisia, tyytyväisiä vanhuksia.

mitä oli lastenhoito ja vanhemmuus silloin vanhaan hyvään aikaan, ettei tarvitse tehdä näitä tämmöisiä avauksia. Sen voi tehdä helposti esimerkiksi lukemalla Blomqvistin (Myrskyluodon Maijan kirjoittajan) omaelämänkerrallisen teoksen Myrskyluoto muistoissani.



Neljävuotias Anni hoisi pientä vauvasisiarustaan kokonaisia päiviä apunaan kolmevuotias sisarensa. Äiti, isä ja isoäiti olivat kaukasilla pellolla tekeässä töitä. Että sillätavalla sitä pärjättiin 1900 luvun alussa...

niin kannattaisi haastatella 70-90-vuotiaita ihmisiä, niin kyllä voi puistattaa. En vaihtaisi roolejani heidän kanssaan. Toisaalta kyllä nykyaikakin omat paineensa luo, enkä usko että koskaan on sen helpompaa.



Ja jos joku läheinen valittaa, että on niin vaikeaa eikä jaksa, niin miksi te ette kuuntele häntä. Monesti toisen kuunteleminen auttaa toista jaksamaan. Ja joku toinen jaksaa enemmän kuin toinen.

päivät pitkät. Yksikin isäntä oli kotiin tullessaan hermostunut tuvassa istuneeseen naapurin akkaan siinä määrin (taas kun se heillä oli, kuten joka päivä ennenkin) että heitti eväsreppunsa keskelle tupaa ja huusi: "pommi!"



Ei välitetty jos oli hiekkaa lattialla tms.



Siksi toiseksi samassa taloudessa saattoi asua äidit ja anopit joista oli edes lapsenhoitoapua, jos ei muuta. Sen lisäksi, minäkin kokisin elämäni helpoksi jos olisin vain kotona enkä kävisi ansiotyössä kaiken sen kotityöpaljouden lisäksi.