Uupunut elämään?
Kaksi lasta, avomies, opiskelupaikka halutulta alalta. Tai siis arvostetulta alalta. Lapset ihania, mies tekee enemmän kuin osansa.
Minä olen tuhonnut mahdollisuuden tähän tutkintooni, raja tulee jo vastaan. Opinto-oikeuden loppuminen on jo käsillä. En vain pysty osallistumaan opintoihin. Sanoin itselleni muutama vuosi sitten, että tutkinto hoidetaan, vaikkei kiinnostusta riittäisikaän. Lopulta nyt tajuan, että vaikea esim. opparia vääntää jos ei aihe kiinnostakaan. Huomasin jo aikaisessa vaiheessa, että minua ei ala kiinnosta. Silti jatkoin, koska alalle on vaikea päästä.
Yritän välttää sängystä nousemista, en uskalla lukea koulun sähköposteja, en uskalla puhua miehelle. Toivoisin että huomista ei joskus olisi...
Kommentit (3)
Aiotko alan töihin vai meinaatko vain saada jonkun sulan hattuusi? Täällä on kuulepas paljon ihmisiä jotka ovat eläneet vanhoiksi onnellisina ilman minkäänlaisia tutkintoja. Jos sinusta ei ole siihen tiedät sen itse ja voit jättää asian taaksesi jos se on sinun ratkaisu, mutta ota itseäsi niskasta kiinni ja tee ratkaisu.
Jos oikeasti haluat sen tutkinnon, marssit heti puhumaan asiasta jollekulle oppilaitokseesi ja pyydät apua opintojesi suunnittelemiseen niin, että ehdit ne vielä suorittaa.
Jos ala ei todellakaan kiinnosta, etkä halua työskennellä sillä lopun elämääsi, unohda tutkinto, sillä ei ole merkitystä. Mieti, mitä oikeasti haluaisit tehdä, vaikka te-keskuksen ammatinvalintapsykologin avulla ja opiskele toinen ammatti. Ja luovu statusajattelusta ja siitä, miten haluat muiden näkevän sinut. Mieti, missä työssä itse viihtyisit, vaikka se olisi vähemmän arvostettua kuin nykyinen alasi.
jos vielä mahdollista niin vaihda alaa, minä opiskelen 39- vuotiaana toista tutkintoa. Ei elämäänä voi hukkaan heittää!