Onko muilla tätä? Vaikka pieniä lapsia, ei ole "pikkulapsiperhe"

mutta en jaksa... kertoa... enkä ajatella

että aika on kullannut muistot?



Meidän pojat ovat nyt 9 v ja 7 v.



ap

ei meidän elämä mitenkään kaaottista ole vaikka 4v ja 2v lapset meillä onkin...

vaikkakin kyseessä vasta yksi 1-vuotias. Onhan meillä talo täynnä leluja, vaippapaketteja, pinnasänkyä, vaunua, vauvanvaatteita, ruokapurkkeja, ja olen päivät kotona lapsen kanssa, mutta silti en koe että tämä nyt olisi SITÄ lapsiperheen arkea. Lapsi leikkii paljon itsekseen leluilla ja minä luen vieressä koulukirjoja (tai no surffaan netissä). Ajallaan tehdään toki ruokailut, seurustelu, vaipanvaihto, leikitys, ulkoilu, nukutus, lohduttamiset jne. ei ole kyse siitä että en hoitaisi lasta, mutta ei tunnu siltä että olisin koko ajan kiinni lapsiperhekaaoksessa. Ulkopuoliselle voi siltä toki näyttää, eli kyllä se varmaan on niin, että ulkopuolinen näkee tilanteen omasta lähtökohdastaan, minä taas omastani. Jos ulkopuolisen käsitys on että jos talossa on lapsia, elämä on tietynlaista, hänhän silloin näkee sen, vaikka sillä "lapsiperheellä" ei samanlainen asenne olisikaan.

Ap:n tekstistä tulee mieleen, että jos hänellä on mies ja lapsilla isä, tämä loistaa poissaolollaan ap:n kuvauksessa. Miksi?

En ajattele meistä muuta kuin että olemme perhe, mies, minä, kolme lasta 5-9 v. Tietysti nyt on ajallisesti ja henkisesti väljempää kuin silloin, kun lapset olivat pieniä. Ehkä en vain ole kauheasti verrannut muihin? Läheisillä ja kaveriella on ollut jokseenkin samanlaiset kuviot.

Vielä:

Jos on yhtään lukenut Tove Janssonin kirjoja huomaa, että jos muumimaailma pyörii jonkun ehdoilla, niin se joku on Muumipappa.

En ole yh ja tästä ajatuksenjuoksuni menee seuraavaan asiaan: Mieheni on hyvin järjestelmällinen ja organisoitu. Hän on sitä tyyppiä, joka laittaa projektit menemään ja pyörimään. Pohdin, onko mies se kaiken a ja o, kokeeko itsensä pikkulapsikaaokseksi vai ei? Jos kaikki jää äidin harteille, niin kaaos on valmiina.

Ap:n tekstistä tulee mieleen, että jos hänellä on mies ja lapsilla isä, tämä loistaa poissaolollaan ap:n kuvauksessa. Miksi? En ajattele meistä muuta kuin että olemme perhe, mies, minä, kolme lasta 5-9 v. Tietysti nyt on ajallisesti ja henkisesti väljempää kuin silloin, kun lapset olivat pieniä. Ehkä en vain ole kauheasti verrannut muihin? Läheisillä ja kaveriella on ollut jokseenkin samanlaiset kuviot. Vielä: Jos on yhtään lukenut Tove Janssonin kirjoja huomaa, että jos muumimaailma pyörii jonkun ehdoilla, niin se joku on Muumipappa.

vain sellaisessa "pikkulapsiperhevaiheessa" ja tuudittautunut siihen ajatukseen että tämä kaaos loppuu aikanaan. Meillä mies tekee omia juttujaan ja arki kaatuu minun päälle, lapset 4 v ja 6 v. Koti on kaaoksessa vaikka siivoja käy, kaikki energia menee kotona rajojen asettamiseen lapsille ja kotitöihin (siitä siivoojasta huolimatta). Ei meinaa töiden jälkeen jaksaa, ei sitten millään. Toivon että tämä pikkulapsiperhe-vaihe menee ohi aikanaan ja arki palaa taas järjestykseen lähivuosina... Stressaan nykyään ihan kaikkea, kaupassakin on vaikea käydä lasten kanssa kun jompikumpi aina kinuaa jotain vaikka en koskaan juuri osta mitään ylimääräistä... huh, huh.

Meillä on yksi lapsi, 1-vuotias. Ja ap:n kuvailemat pikkulapsiperhehelvetit ovat syy, miksi haluan lykätä toisen lapsen hankintaa. Pelkään, että toinen lapsi muuttaisi meidät juuri tuollaiseksi perheeksi. Nyt voimme kuitenkin vielä melko vapaasti tehdä kaikenlaista, eikä lomia tarvitse viettää niissä puistattavissa muumimaailmoissa. Itseäni inhottaa edelleen ne sekaiset pihat täynnä lasten suksia tms, sairastelukierteet jne. mistä kuulen useampilapsisten kertovan.

minuakin etukäteen pelotti tuo pikkulapsihelvetti, mutta ei se sitten ollutkaan niin paha! Tällä hetkellä ajattelen, että on maailman paras asia, että lapset ovat samaa sukupuolta pienellä ikäerolla. Tähän on muut perustelut, joita en nyt tässä kerro.

Mutta : meillä on lapset ihan pienestä pitäen opetettu siihen, että matkalla tehdään vuoropäivinä sellaisia asioita, mitä lapset haluavat, vuoropäivinä, mitä aikuiset haluavat. Siksi ulkomaillakin miellä on kauppapäiviä, koska äiti haluaa - "te lapset pääsitte eilen huvipuistoon, nyt on äidin vuoro valita.". Lapsi on ihmeellinen kapistus, kyllä se oppii.

Meillä ei myöskään ole ollut tuota pihaa täynnä lasten suksia. Siitä kiitos kuuluu organisoidulle miehelle - eli jälleen palaan siihen miehen rooliin.

Meillä on yksi lapsi, 1-vuotias. Ja ap:n kuvailemat pikkulapsiperhehelvetit ovat syy, miksi haluan lykätä toisen lapsen hankintaa. Pelkään, että toinen lapsi muuttaisi meidät juuri tuollaiseksi perheeksi. Nyt voimme kuitenkin vielä melko vapaasti tehdä kaikenlaista, eikä lomia tarvitse viettää niissä puistattavissa muumimaailmoissa. Itseäni inhottaa edelleen ne sekaiset pihat täynnä lasten suksia tms, sairastelukierteet jne. mistä kuulen useampilapsisten kertovan.

pikkulapsiperhe tarkoittaa sotkuista kotia ja jotain ihme rumbaa, olen ajatellut sen tarkoittavan perhettä jossa on pieniä lapsia.



Aina oppii uutta.

jos sinulle sanotaan ääneen "pikkulapsiperhe" ja sinun pitää intuitiivisesti levittää eteesi kuva pikkulapsiperheestä. Mitä näet?

Me jotkut näemme sotkua, kaaosta ja rumbaa. Mutta tämähän kertoo vain niistä omista kokemuksista, jollaista on aikaisemmassa elämässä nähnyt.

pikkulapsiperhe tarkoittaa sotkuista kotia ja jotain ihme rumbaa, olen ajatellut sen tarkoittavan perhettä jossa on pieniä lapsia. Aina oppii uutta.

Meillä ei ole juurikaan kavereina lapsiperheitä, joten kyläilemme ja meillä kyläilee paljon sinkkuja tai lapsettomia pariskuntia.



Teemme omatoimimatkoja paikkoihin jotka ei ole suunnattu lapsiperheille. Kohteessa touhuamme lapsen kanssa mm. rannalla, mutta tutustumme myös historiallisiin- tai kulttuurikohteisiin, toki lapsen "ehdoilla".



Teemme myös kotimaassa viikonloppuretkiä lapsen kanssa. Yleensä reissut ovat teatterimatkoja. Harvemmin käymme huvipuistoissa, mutta teatterimatkaan lisätään yleensä esim. hoplop-käynti, että lapsi saa purettua myös energiaa.



Käymme myös usein ravintolassa syömässä lapsen kanssa ja vastapainoksi teemme esim. metsäretkiä.



En koe meidän perheen olevan "tavanomainen" perhe, en tiedä mistä ajatus tulee, mutta tämä käy meille :)

johon oikeasti kuuluu. Mulla oli tollasta kun opiskelin alaa, josta en oikeasti ollut kiinnostunut, oli tosi vaikeaa sanoa edutavansa sitä alaa kun joku kysyi ja kiertelin ja kaartelin. No, se on ohi nyt :)



Me eletään lapsiperheen arkea, pihalla on pulkat ja sukset, olkkarissa vyöryy vastaan vesivärityöt ja muut askartelut, kesällä lähdetään Puuhamaahan. Ollaan oltu Muumimaailmassa, Kålmordenissa, Korkeasaaressa , Titi Nalle konserteissa ja ties missä. Oudointa on, että me miehen kanssa tykätään tästä! Mä nautin yhtä paljon Puuhamaahan pääsystä kuin lapset ja kylpylät on meidän kaikkien suosikkeja. Ollaan tosi lapsellisia ;)



Tää asenne pitää muuten nuorena, kun kukaan ei ikinä usko mun ja mieheni ikää (siis ihan oikeasti arviot on tyyliin 15 v nuorempia kuin ollaan) eli siinä mielessä parempi kuin takakireänä jossain kulttuuritapahtumassa, joka ei kiinnosta meistä ketään. (Nekin voi toki olla OK kuten museotkin)

Taroituksella ikäeroa toiseen tuli melkein viisi vuotta. Toinen lapsi on ollut alusta asti kroonisesti sairas ja vaikka esikoinen on jo iso viisi vuotias, niin kyllähän sen ikäinenkin on vielä peini lapsi, joka tarvitsee aikuisen huomiota. Lisäksi esikoisella on jo harrastuksia, johon kuskataan. Eli nykyään olemme juuri tuollainen kaoottinen pikkulapsiperhe. Ihan turha suunnitella mitään yli viikon päähän, koska aina joku on sairas. Koti on koko ajan kuin pommin jäljiltä. Ja vauva ei nuku suunnilleen koskaan tai siltä minusta äitinä ainakin tuntuu. Univelka raastaa hermoja. Ja talous on nyt tosi tiukalla.

johon oikeasti kuuluu. Mulla oli tollasta kun opiskelin alaa, josta en oikeasti ollut kiinnostunut, oli tosi vaikeaa sanoa edutavansa sitä alaa kun joku kysyi ja kiertelin ja kaartelin. No, se on ohi nyt :) Me eletään lapsiperheen arkea, pihalla on pulkat ja sukset, olkkarissa vyöryy vastaan vesivärityöt ja muut askartelut, kesällä lähdetään Puuhamaahan. Ollaan oltu Muumimaailmassa, Kålmordenissa, Korkeasaaressa , Titi Nalle konserteissa ja ties missä. Oudointa on, että me miehen kanssa tykätään tästä! Mä nautin yhtä paljon Puuhamaahan pääsystä kuin lapset ja kylpylät on meidän kaikkien suosikkeja. Ollaan tosi lapsellisia ;) Tää asenne pitää muuten nuorena, kun kukaan ei ikinä usko mun ja mieheni ikää (siis ihan oikeasti arviot on tyyliin 15 v nuorempia kuin ollaan) eli siinä mielessä parempi kuin takakireänä jossain kulttuuritapahtumassa, joka ei kiinnosta meistä ketään. (Nekin voi toki olla OK kuten museotkin)

Ei kai sitä aina tarvi olla joku ongelmatapaus, jos ei ole samanlainen kuin muut. Ihmiset on erilaisia.

t. 10

niin pakkohan tähän on vielä lisätä, että en vaihtaisi tätä pikkulapsivaiheista elämäämme yhtään mihinkään muuhun. Tämä on tämä aihe ja juuri hyvä näin. Toki toivon, että kuopuksen sairaus helpottuisi, mutta siis muuten en oikeasti halunnut valittaa, vaan kuvata muutosta yhden lapsen perheestä kaksilapsiseksi.

vaikka käymmekin teatterissa ja museoissa.

Pidämme kotona painimatseja, piirustuskilpailuja yms. Hupsuttelemme kotona niin paljon, että ihan hyvä jos reissussa saamme vähän sivistystä ;)

Olemme käyneet myös joskus huvipuistossa ja kylpylöissä käymme aika useinkin, mutta pääsääntöisesti reissut on "ei niin tavallisia lapsiperheen reissuja".



-Viestin 14(?) kirjoittaja-

millainen perhe oikeastaan on? Siis kuinka monta lasta ja minkä ikäisiä, missä asutaan ja miten paljon mennään ja tehdään, onko molemmat vanhemmat töissä jne.?



Meillä on viisi alle 10-vuotiasta ja kyllä me eletään pikkulapsiperheen elämää, joka pyörii näitten lasten ympärillä. Mitenkään muuten ei voisi olla, tai sitten lapset olisivat hoitamattomia ja hunningolla. Muutenkin on lähinnä surullista lukea / kuulla perheistä, joissa aikuiset yrittävät elää elämäänsä niin kuin lapsia ei olisi tullutkaan.

ja nyt olemme murkkuperhe.

Silti meillä ei räkä roiskunut, eikä ollut sekaista.



Ehkä vika onkin siinä, että sinulla ap on väärä kuva pikkulapsiperheestä.

Meillä on kaksi alle kouluikäistä. Olen ollut koko ajan kotiäitinä ja tulevaisuudessakin toivon voivani tehdä töitä kotoa käsin. En ole siis ikinä tuudittautunut ajatukseen, että "tämä vaihe on kohta ohi". En nimittäin haluaisi tämän olevan ohi, vaikka lasten kehittymistä on tietysti hauska seurata. Musta on ihan mukavaa olla lasten kanssa. Mutta ehkä se johtuu osin siitä, etten ole kauhean nipo äiti. Siis syödään ja nukutaan ok jne., mutta täydellisyydentavoittelu on minusta kaukana.



Osittain toteutunut ideaali minulla on se, että lapset ovat tärkeä osa elämää, mutta eivät maailman napa. Huomaan ihmetteleväni perheitä, joissa kaikki tehdään lasten ehdoilla. Kun lapset nukkuvat, alkaa vanhempien kotityöaika ja välillä otetaan suureellisesti parisuhdeaikaa. Muuten lapsia roudataan kehittävästä harrastuksesta toiseen ja napsautetaan radio pois päältä paikallisuutisten aikaan, ettei nuppu saa mitään huonoja vaikutteita. Uskon siihen (Wahlgrenin sanoin), että lasten ei ole hyvä olla keskipisteenä vaan keskipisteessä. Eli otetaan lapset mukaan siihen mitä joka tapauksessa tehtäisiin, eikä vain tuijoteta lasta miettien, mikä juuri häntä nyt viihdyttäisi. Kai nyt jokainen tietää, miten ihanaa pienistä on auttaa ihan arkisissa askareissa; se on lasten mielestä sitä oikeaa elämää, ei mikään ikävä velvollisuus, josta pitää pian selviytyä.



Matkailemme paljon ulkomailla tottakai lasten unentarve jne. huomioiden, mutta käymme paljon muuallakin kuin huvipuistoissa ja lapsiystävällisillä uimarannoilla. Meillä ei ole ikinä tarvinnut ketään viihdyttää autossa millään akrobaattisilla tempuilla, koska emme ole luoneet lapsille mielikuvaa, että heidän pitäisi olla tyytymättömiä. (Toki leluja sun muuta on ollut, mutta ei tuskanhikeä vanhemmilla.)



Tottakai lapset teettävät työtä, mutta ennen kaikkea ajattelen, että he ovat ihmisiä. Eikä ihmisiä nyt oikein voi kohdella niin, että "toivottavasti tämä aika kohta loppuu".