Lue keskustelun säännöt.
Haluamme toisen lapsen - ei vauvakuumetta
29.03.2010 |
tai itseasiassa ajatus toisesta vauva-ajasta ahdistaa, meitä molempia. Haluaisimme silti perheeseemme toisen lapsen.
Esikoinen on nyt 2,5 v. ja koemme elävämme elämämme parasta aikaa. Teemme molemmat lyhyttä työviikkoa ja työ, lapsi, koti ja harrastukset ovat sopivassa tasapainossa, nautimme molemmat niistä kaikista. Tykkäämme tehdä asioita perheenä, ulkoilemme paljon.
Koimme kai molemmat esikoisen vauva-ajan melko rankaksi. Hän oli kohtalaisen vaativa vauva, vaati päivisin paljon seurustelua, nukuttaminen vei aikaa, imetyksen kanssa oli aika ajoin takkuamista, öisin heräiltiin vuoden ikään asti, koliikkia oli pari ensimmäistä kuukautta kolmisen tuntia illassa, ei onneksi öitä läpeensä kuitenkaan. Joku voisi tässä kohdin sanoa, että ihan normaali vauvahan tuo oli. Niinpä. Siksi pelottaakin, että entä jos toinen vauva on vielä haastavampi, vaikka allerginen, ja jo esikoisen kanssa olimme väsyneitä?
Pelottaa, että jos vain päätämme jaksaa sen ensimmäisen vuoden, minkälaisia vanhempia olemme sitten sekä vauvalle (jonka jo lähtökohtaisesti koemme rasitteena) saati esikoiselle? Eihän elämä aina helppoa ole, ei tietenkään, mutta pystymmekö olemaan hyviä vanhempia?
Kuitenkin koemme, että olisi ihanaa, jos perheessämme olisi kaksi lasta.
Adoptio on hankalaa ja kallista ja suon adoptiolapset heille, jotka eivät omia voi saada.
Kommentit (10)
edes tiedustellaan, että haluuako lapsen. Ja se on mennyt vähän överiksikin, kun koetaan, että jollei ole ilmestyksen kaltainen vauvakuume, niin lasta ei saisi tehdä.
Ennenkin on ollut rakastavia vanhempia, vaikka keneltäkään ei ole kysytty haluatko lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ollut sellaista meilläkään ja kaksi lasta nyt on. Esikoisen vauva-aika oli rankkaa toisen kanssa on ollut paljon helpompaa. Ihanat lapset on pois ei anneta.
Luonnollisesta tehdään liian monimutkaista miettimällä liikaa "mitä jos, entä sitten kun..."
Tämän tyyppiset ihmiset jostain syystä tuntuvat saavan näitä vaativia vauvoja, olisko syynä osin että liikaakin herkistytään kuuntelemään sen vauvan viestejä eikä luoteta omaan kykyyn hoitaa vauva. Pointtini on että luonnollisista asioista ei pitäisi tehdä liian monimutkaisia.
Kiitokset kaikille, lisääkin saa kommentoida.
Ensimmäisen lapsen saamisen koimme hyvin luonnollisena asiana, enkä mielestäni etukäteen luonut hirveitä paineita siitä, kuinka asioiden pitäisi sujua. Väsymys kuitenkin yllätti. Vauvan vaativuudesta olen samaa mieltä kanssasi siinä, että tokihan se liittyy vanhempien kokemukseen siitä, minkä kukakin kokee vaativaksi.
Jos ja kun päätämme hankkia toisen lapsen (ja jos sen saamme), olen varma ettemme sitä kadu. Elämä vaan on nyt tällä hetkellä jotenkin niin sujuvaa, vauva tuo siihen taas omat vaatimuksensa ja muutoksensa...
Luonnollisesta tehdään liian monimutkaista miettimällä liikaa "mitä jos, entä sitten kun..." Tämän tyyppiset ihmiset jostain syystä tuntuvat saavan näitä vaativia vauvoja, olisko syynä osin että liikaakin herkistytään kuuntelemään sen vauvan viestejä eikä luoteta omaan kykyyn hoitaa vauva. Pointtini on että luonnollisista asioista ei pitäisi tehdä liian monimutkaisia.
Neljän vuoden päästä elätte luultavasti taas "elämänne parasta aikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä te vaan suhtaudutte muutokseen aika varovasti, siis pelkäätte hiukan muutosta.
Mä en kanssa tuolle vauvakuumeajatukselle perustaisi. Jos haluatte lapsen, niin sitten vain pyritte saamaan lapsen. Jos sitten saatte elävän lapsen kotiin, niin teette sitten järjestelyt ja ratkaisut oman jaksamisenne ja harkintanne mukaan. Turha on etukäteen maalata peikkoja.
AP:n teksti voisi olla omaani! Meilä esikoinen nyt jo kohta 3,5 vee eikä vaan osata "päättää", lähdetäänkö edes yrittämään toista lasta. Yhden kanssa on niiiin helppoa ja mukavaa, kun tähän ikään asti ollaan päästy!
Toisaalta vauva olisi ihana, mutta mitäs jos sitten onkin liian raskasta kahden kanssa...?? Tavallaan tuntuu, ettei yksi lapsi jää mistään paitsi vaan päinvastoin saa kaiken, kun saa vanhempiensa jakamattoman huomion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vaikkakin lapsuuteni oli onnellinen ja välit vanhempiini edelleen läheiset niin koen silti jääneeni paljosta paitsi kun minulla ei ole sisaruksia. Kaikilla ystävilläni on sisaruksia, ja heistä useimmilla myös hyvin läheiset välit keskenään, etenkin näin aikuisina.
Nyt kun vanhempanikin ovat jo melko iäkkäitä, toivoisin tosiaan että olisi edes yksi sisarus jonka kanssa vähän jakaa heihin liittyviä asioita. Minä sain myös vanhempieni jakamattoman huomion, ja siinä miinuspuolena oli se, että myös vanhempien toiveet ja odotukset olivat todella korkeat koskien koulumenestystäni, koulutustani ym. Olen aina halunnut vähintään kaksi lasta, ja pian näin onkin.
toivon teille rohkeutta toisen lapsen hankintaan. Itselläni lapset 1 v 8 kk ikäerolla. Rankkaa oli, mutta nyt ihanaa, kun pienempikin jo yli 2 v.
Minkä ikäinen olet? Voisitteko siirtää parilla vuodella ja kerätä voimia?
ajatuksia oli mullakin ennen kuin saimme toisen lapsen. Ajatus uudesta vauva-ajasta ja äitiyslomasta ahdisti, silti tuntui, että perheestämme puuttui jotain, kun oli vain yksi lapsi. Meillä miestä ei onneksi toisen lapsen hankkiminen ahdistanut ja sitten minäkin annoin siunauksen tälle ajatukselle. Tulin heti raskaaksi, kun annoin sille mahdollisuuden, enkä oikein edes ehtinyt sisäistämään asiaa. Pari ensimmäistä raskauskuukautta melkeinpä toivoin, että se menisi kesken....
Mutta, meille syttyi sitten toinen vauva ja enpä kyllä hänen syntymän jälkeen koskaan katunut päätöstäni. Lasten ikäero oli 3,5 v. joten esikoinenkin oli jo suht omatoiminen. Minusta toisen lapsen vauvavuosi meni helpommin kuin ensimmäisen.
Nyt lapset ovat 3,5 ja 7 v. ja olen totisesti onnellinen, että annoin toiselle lapselle mahdollisuuden!