Millainen nainen laittaa itselleen lettisaparot 35-vuotiaana?
Kommentit (33)
jos tuollainenkin häiritsee. Mutta onnea sulle, mä toivoisin, että mullakin elämän suurimmat murheet olisi tuon kokoisia.
pulkkamäessä, pihatöissä yms. kun haluan että hiukset on pois tieltä.
että omasta puolestani olen ohittanut jo saparoiän (olen 30-vuotias), mutta lettisaparoita aion taas käyttää, kun tukka alkaa olla niissä mitoissa.
HUOM: vaikka mulla onkin sellainen olo, että olen liian vanha pitämään saparoita, se ei tarkoita sitä, että mun mielestäni joku ikäiseni tai minua vanhempi ei mielestäni saisi käyttää ko. hiustyyliä! Mulla on tullut muitakin ulkonäköön liittyviä "rajoituksia" viime aikoina. Olen aina tuntenut oloni kotoisaksi repaleisissa, kuluneissa ja reikäisissä vaatteissa, mutta viime aikoina on tuntunut jotenkin vaivauttavalta käyttää kulahtaneita vaatteita julkisella paikalla. En käsitä! Saattaa osittain johtua siitä, että asuin jonkin aikaa Virossa, ja siellähän naiset ovat hirveän tarkkojaja tuollaisista asioista.
Mutta siis joo, kaikki, jotka saparoista tykkää, niitä käyttäköön! Ja mitä Saimi Hoyerin tyylivinkkeihin tulee, ne jätettäköön omaan arvoonsa. Saimihan on esim. sitä mieltä, että kaikkien tulisi käyttää korkokenkiä. Luulen, että osittain hänen kaltaistensa naisten saamasta mediahuomiosta johtuu se, ettei korkokenkien aiheuttamista haitoista puhuta. Onneksi sentään tuoreimmassa Nytissä oli pieni kainalojuttu asiasta.
Ihana! :D
Itse ajattelin laittaa vapuksi uutta hiusväriä (punaista muutaman vuoden tauon jälkeen), palmikoida pitkiksi kasvaneet hiukset -ja raudoittaa ne pystyyn!
Tänä vuonna jää pupujussi-korvat kaappiin vappuna kun hiukset olen saanut kasvamaan. ;)
Minäkin kai iki-teini, onko pakko kalkkiintua jos ei haluu?
T. 30- v. vieriväkivi..
Vai mihin ne hiukset laitetaan jumpassa tms. tilanteessa, jossa ne on helposti tiellä. Joku tyylikäs nutturako pitäisi väsätä?
Jaa, itselläni oli kananpersetukka!
Kolmannen lapsen odotusaikana ajattelin kasvattaa pitkät ja nyt neljän lapsen äitinä kananperseet on hetkeksi unholassa!
Itselleni sopi "seksikäs pörröpää" mies välillä hinkuaa että leikkaisit pitkät pois, mutta antaa tuon odottaa -ainakin vapun yli saa odottaa: tää mamma haluaa välillä leikkiä hiuksillaan. Mitään niin tylsää ei olekaan kuin kiskasta tukka ponnarille: mieluummin vaikka laita tiukka nuttura ja kietase se toisen korvan päälle -pompula piiloon pinnien avulla! :)
31
Käytän niitä aika usein vaikka olen jo 38v. Työskentelen kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä ja ehkä nyt sen verran katson etten tärkeisiin kokouksiin ja koulutus/esitelmätilanteisiin niitä laita, mutta muuten liehun kyllä töissäkin saparot päässä. Erittäin hyvä ratkaisu myös näihin bad hair day -tilanteisiin.
olen 42 ja kyllä mulla on letit aina silloin tällöin, varsinkin vapaa-ajalla, ovat vaivattomat ja kivat
sanoi jossain haastattelussaan ettei kenenkään yli 30v naisen tulisi laittaa ponnaria päähän!Koskee varmaan myös saparoita.Mulla (38v.)on ponnari lähes päivittäin ja letitkin joskus.
90-luvulla TTKK:lla, että pitkähiuksinen nainen voi laittaa työelämässä hiukset kauniisti ponihännälle. Tarkoitti ehkä sellaista niskaponnaria, mutta joka tapauksessa. Oli siis puhumassa tuleville diplomi-insinööreille. Minä ainakin luotan tässä asiassa enemmän Lenitaan! :)
En edes halua lyhyitä hiuksia,usein on kyllä hauen hampailla nostettu ylös.
tuo muotimaailman kiistaton totuudentorvi. Ajakaa mun yli autolla jos musta joskus tulee samanlainen kulmakarvaton, määkivä noita-akka.
sanoi jossain haastattelussaan ettei kenenkään yli 30v naisen tulisi laittaa ponnaria päähän!Koskee varmaan myös saparoita.Mulla (38v.)on ponnari lähes päivittäin ja letitkin joskus.
35-vuotias, kauniskasvoinen, ennakkoluuloton, tätimäistä tyyliä välttävä it-ammattilainen.