Olen niin yksin... :'-(
En jostain syystä onnistu saamaan läheisiä naisystäviä. Yksi erittäin hyvä miespuoleinen on mutta hänen kanssaan nähdään muutamia kertoja vuodessa. On niin ikävä häntä. Voisin olla hänen kanssaan vaikka koko ajan. On myös ikävä erästä saavuttamatonta ihastusta. Elän vain haaveillen ja ikävöiden.
Kommentit (5)
Paikkakunnalla jossa asun ei ole ketään, jota voisi, vaikka kahville pyytää. Ei ketään, jonka känykkä numeron tietäisin.
Niitä paria ystävääni tapaan harvoi, koska ne asuvat niin kaukana.
Monesti sitä näkee unta kuinka on ihmisten seurassa ja aamulla herää kamalaan tyhjyyden ja yksinäisyyden tunteeseen.
Onhan minulla lapset, mutta se ei ole sama aisia kuin aikuinen seura. Nyt olen vielä työttömäksi jäänyt, niin ei oikein ole ihmiskontakteja kun mitä koiraa ulkoilessa näkee toisia koiran omistajia.
Minäkin elän tavallaan haavemaailmassa.
Tuttuja satoja, kavereita kolmisenkymmentä, ystäviä n. kymmenen ja sydänystäviä n. viisi. Onnellinen olen joka ikisestä, ja harvoin esim. vietän iltaa yksin muuten kuin omasta tahdostani.
Mutta koen silti olevani hyvin yksinäinen: ei ole poikaystävää, ei sitten minkäänlaista, edes säätöä tai tapailua ja viimeisin ja ainut seurustelusuhde päättyi pari vuotta sitten. Ei lapsia, eikä ole näköpiirissä saada vauvoja seuraaviin vuosiin.
no laittakaa ny ainakin missä asutte. Ties vaikka joku täälläkin olis samalta seudulta ja samassa tilanteessa. Ei asiat voivottamalla parane. Ystäviä saa senkun alkaa vaan juttelemaan ihmisten kanssa. Lastenne harrastuksia, mammakerhoja, omia harrastuksia, naapureita,...
Joita tervehditään nähdessään ulkona ja vaihdetaan ehkä muutama sanakin, mutta joiden kanssa ei kyläillä tai tehdä mitään yhdessä.
Kysyttekö te naapureiltannekin kännykkänumeroa ja änkeätte väkisin heidän elämään ?
Vai miten niistä ihmisistä saa sitten ystäviä?
On minullakin monta tuttua joiden kanssa ulkona juttelen, mutta en tiedä edes heidän nimiään.
Mulla on jokunen hyvä ystävä, mutta tavataan tosi harvoin välimatkoista johtuen. Sellaista "päiväkahviseuraa" olisi kiva saada. Käytännössä sitä on tosi paljon yksin ja tuijottelee neuroottisena nurkkia.