Tiedätkö aiheettomia huostaanottoja tapahtuneen? Mitkä oli perusteet?
Kommentit (9)
Ex-vaimo syytti ex-miestään hyväksikäytöstä. Lapsi oli melkein vuoden huostassa. Sitten syytteet todettiin kaikki valheiksi.
Miksi äiti ei hoitanut? Eli eipä tainnut ihan turha huostaanotto olla.
antaa olla kummankaan luona niin kauan tilanne oli "epäselvä".
3
Jossa "äiti oli epäsosiaalinen"- ei viihtynyt ensikodilla niiden nuorten narkkariäitien seurassa. Ei päästänyt lastaan lattioille em. Paikoissa. "lapsella ei ollut omaa tilaa" koska äiti kantoi liinassa ja nukkui perhepedissä- ja kauheaa- imetti yksivuotiasta. Lastenpsykiatri äitiä tapaamatta antoi lausunnon, jossa äiti on lapselle vaaraksi.
Onneksi sattumalta äiti pääsi toiseen paikkaan tutkittavaksi, jossa sattui olemaan sen verran sivistynyt henkilö, ettei näitä asioita pitänyt minään. Tosin kyttäys ja ahdistelu jatkui siihen malliin, ettei äiti jaksanut, vaan jätti lapset isälle.
pari näpistystä eli asosiaalinen käytös ja sen jälkeen perheestä muka löytyikin vikaa roppakaupalla, vaikkei ollutkaan ennestään mikään lastensuojeluperhe. Tosin lapsi saatiin takaisin mut aika tappelulla.
useita, joissa pitäisi kodin ulkopuolelta jonkun puuttua asioiden kulkuun edes jotenkin. En usko, että tämä liika puuttuminen on ongelma. Enemmän on niitä, jotka eivät saa apua tai jopa sitä huostaanottoa, vaikka asiat olisivat millaisella tolalla.
Perheessä kolme lasta, vauva valvotti (itki ympäri vuorokauden) pyysivät apua neuvolasta mutta sitä eivät saaneet, ainoastaan perhetyöntekijän juttelemaan ja katsomaan perheen tilannetta ja lopulta sitten totesivat, että nämä vanhemmat vaaraksi lapsille, syynä väsymys ja siitä aiheutuneet oireet. Saivat lapset takasin vuoden päästä
huostaanottoperusteista kun meillä ei ole koskaan kuin toisen osapuolen versio - suurin osa huostaanotettujen lapsien vanhemmista on sitä mieltä, että huostaanotto oli täysin perusteeton - tämä mieltä ovat myös ne narkkarit, joiden lapset ovat heitteillä huumebileiden keskellä.