Oivoi.. välillä sitä huokailee, että ollapa vielä nuori ja lapseton ja sinkku

En haluais hyppiä sängystä toiseen, mutta olisi kiva käydä treffeillä, tutustua erilaisiin ihmisiin, matkustella, kaikki olisi vielä avoinna ja mahdollisuuksia edessä elämän joka saralla.



Liekö mulla joku 3-kympin kriisi.

Arki ja elämän realiteetit päässeet hyökkäämään päälle ihan todenteolla.



Vaikka lapsiani rakastankin, ja periaatteessa mulla on kaikki ok, niin välillä harmittaa kun luulen elämäni olevan ihan tätä samaa tästä eteenpäin, aina. Enimmäkseen tasaisen harmaata arkea. Välillä sen voi katkaista vaikkapa kylpylässä käynnillä (huh hurjaa!) mutta sielläkin tietää, että kohta on paluu kotiin ja siihen samaan vanhaan toistoon ja rutiineihin.



Eikä sais olla näin kiittämätön. Mutta välillä sitä vaan on, ei voi mitään...