Lue keskustelun säännöt.
Miks täällä monet kuvittelee, että yksinhuoltajana on helppoa?
24.03.2010 |
Olen huomannut täällä, osin myös oikeassa elämässä olevan vallalla käsityksen, että yh:n elämä olisi helppoa. Minusta se on kaikkea muuta kun helppoa kun kannat yksin vastuun kaikesta ja päätät kaiken yksin. Ei ole sitä toista tukena ja auttamassa päätöksen teossa ja yleensä arjen pyörittämisessä. Veikkaan, että muillakin, vaikka ois vähempi lapsia kun minulla ja on yh niin on rankkaa.
Minulla on seitsemän lasta ja he ovat 0-12v. Isommat ovat ehkä kerran kuussa tai kahdessa yötä jossain, mutta nuorimmat ovat sillonkin kotona. Omaa aikaa minulla on ehkä tunti tai kaks joskus kerran kuussa, luksusta jos on kahdesti kun kaikki lapset mummon hoidossa tai paremminkin nuoremmat ja isommat sillon kavereilla yleensä. Lasteni isä lepää rauhassa haudassaan.
En ole vielä ymmärtänyt, että mikä tästä yh:n elämästä tekee helppoa? Kyllä minusta oli paljon helpompaa sillon kun mieheni vielä eli ja oli kaks arkea pyörittämässä. Nyt jos haluaa omaa aikaa tai käydä vaikka harrastuksessa niin pitäis palkata lastenhoitaja ja siihen ei ainakaan tällä hetkellä ole varaa.
Kommentit (60)
Minusta yksinhuoltajuus on pirun huono tekosyy tehdä itsestään pahin marttyyri, sitten jeesuksen. Elämässä ei voi saada kaikea, sillä ei myöskään ole ennustetttavuutta, joutuu tekemään selkeitä arvovalintoja ja kauas kantoisiakin ratkaisuja, kaikki hyvä ei ole ikuisesti ansaittua.
Sosiaalisia- ja tukiverkostoja voi aina kehittää, apua saa, kun vaan rohekasti usklaltaa ottaa sitä vastuuta, on subjekstiiviset päivähoito-oikeudet yms. Uudelleen koulutukset on aina mahdollista, asumiset yms. pitää mitoittaa tulojen ja menojen suhteessa jne.
Kaikki hyvä pitäisi vaan saada, ilman todellista vastuuta. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan eron jälkeen pitää mukautua tilanteeseen ja rakentaa itsensä näköinen arki iloineen ja suruineen ja sitä omaa aikaahan on se arki lasten kanssa, ennen kun huomaakaan, he ovat itsenäisiä ja aikuisia.
Mikä tekee elämästä helppoa?! Ei ole kasvatuksellisia ristiriitoja, vastuun jako ja päätösten teko selkeämpää. Arjen pyörittäminenkään ei ole yksinäistä, kun lapset on osansa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä saan 141e kk per lapsi...onko se tolkuton:)
YH:n elämän olevan helppoa. Toi on sun pikkuriikkisessä pääkopassa oleva ajatus. Ja 7 lasta, huh huh.
T: YH jolla 1 lapsi ja omalta kohdalta voin sanoa, helppoa on.
7 lasta= oma henkilökohtainen arvovalinta
YH:t on valittavia luusereita. Lapsia tehdään hullun lailla ja vingutaan yhteiskunta kasvattamaan/elättämään ne. Lopettakaa jo se valittaminen YH:t!!
jos sinusta tulee yh, joutuisit syömään sanasi. Olisit itsekkin luuseri. Mutta onneksi pumpuli maailmassasi ei sellaista voi tapahtua ja voit laukoa ahdasmielisiä lauseitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7 lasta= oma henkilökohtainen arvovalinta
olisin samaa mieltä, toivottavasti aloittaja tiennyt mitä tekee ja mikä odottaa. Turha nyt valittaa.
yksinhuoltaja, miehen kanssa viikko-viikko sopimus ja kyllä ne viikot kun olen lasten kanssa kaksin on aikamoista sovittelua.
Nuorempi, tyttö ei harrasta mitään mutta vanhempi poika jalkapalloa. Treeneihin viemiset, pitää ottaa tyttö mukaan ja odotetaan yhdessä.
Onneksi otettiin toisen äidin kanssa vuorottelut, mutta tälläiset asiat hankaloittuu.
Naapurin mummo kaatui, soitin ambulanssin, enkä voinut mennä mukaan, kun ambulanssiin ei voitu koko kööriä ottaa ja 2 min varoitusajalla en saanut ketään lasten luo.
Asuntolaina ja asunto on minun, mutta ex on takaajana ja lainasumma on laskettu kahden tuloilla. Eka vuosi meni kynttilöitä poltellessa ja kynsiä syöden. Nyt olen saanut lisätuloja jemmaan, mutta mikä tahansa katastrofi saa pahoja aikaan.
Arjen pyörittämisessä auttaa jos on 2 jakamassa.
Olin tosi onnellinen kun tämä naapurin mummo pääsi sairaalasta ja hänen poikansa kysyi voisiko mummo istua meillä päivällä pari h. Haen hänet samalla kun tullaan lasten kanssa kotiin. Nyt ainakin maaliskuuhun asti vastaan poikani ja toisen pojan treeneihin vienneistä ja mummo on kotonamme tyttäreni kanssa kaksin sillä aikaa. Pelkästään tälläinen helpottaa suunnattomasti. Tämän jälkeen pääsemme taas kulkemaan pyörällä ja se helpottaa kaikkea.
Jos on tosi varakas ex ja maksaa hirveitä summia elareita voihan sitä olla hyvin toimeen tuleva yh. Aika harvassa näitä vissiin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
YH:t on valittavia luusereita. Lapsia tehdään hullun lailla ja vingutaan yhteiskunta kasvattamaan/elättämään ne. Lopettakaa jo se valittaminen YH:t!!
jos sinusta tulee yh, joutuisit syömään sanasi. Olisit itsekkin luuseri. Mutta onneksi pumpuli maailmassasi ei sellaista voi tapahtua ja voit laukoa ahdasmielisiä lauseitasi.
Mielummin luuseri, kun superäiti syndroomasta kärsivä marttyyri yyhoo, jolla on niin hiton rankkaa, kun on yyhoo, nyyh!
Mistä syntyy yleiset käsitykset, että yksinhuoltaja on luuseri, ihan heidän supermarttyriäityidestä, täälläkin ollaan heti kärkkäänä puolustenlemassa omia heikkouksiaan ja kuinka on rankkaa, kun joutuu yksin kantamaan vastuuta!
Katse nyt sieltä omasta navasta sinne peiliin, käykää nämä keskustelun, sen henkilön kanssa, ketä sielät näkyy.
Tai sanotaanko näin että ei se yksinhuoltajuuden takia vaikeaa ollut. Mun entinen mies vielä otti lasta miten otti hoitoonsa. Välillä oli pitkiäkin aikoja kokoajan lapsen kanssa, niin että hän ei ollut missään hoidossa kuin päiväkodissa. Ei se mua haitannut, ei mulle tullut oloa että ompa raskasta olla lapsen kanssa.
En harrastanut kuin sillointällöin ja pystyin harrastamaan myös lapsen kanssa. Kotityöt sujui rutiinilla. Siks mä en välillä ymmärrä miksi jotkut valittaa kuinka on raskasta. Helppoahan se toisaalta oli, ei tarvinnut ottaa huomioon kuin lapsi ja minä itse.
Yksinäinen en ollut. Lapsen kanssa kyläiltiin paljon ja meillä kävi vieraita, ulkoiltiin jne.
Se on vähän itsestä kiinni miten asennoituu yksinhuoltajuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuore yh ja varsin ylpeä siitä. Ei ole valittamista. Kotona ihanan rauhallista, siistiä ja seesteistä. Olen äärimmäisen Onnellinen, kaikesta.
Lapset ovat päivät hoidossa, nautiskelen hiljaisuudesta ympärilläni.
Iltaisin kuskaan lapsia harrastuksissa. En koe olevani millään muotoa luuseri, päin vastoin.
-> Ihana ihminen, joka jaksaa touhuta lasten kanssa.
(ai nii, onhan mulla syöpä. Sytostaatihoidot hieman joinain päivinä rajoittaa toimintakykyä)
Kuinka moni miettii lapsia tehdessä että puoliso voi kuolla ja jään sitten tämän lapsen/näiden lasten kanssa yksin.
No eiköhän toi ole ap:lla itseaiheutettu päänsärky. Tuollaisen lapsimäärän kanssa ehkä voisi miettiä jo etukäteen, miten selviää jos toinen vanhemmista vaikka kuolee. Sellaistakin on joskus sattunut.
Mun miehellä tällähetkellä isoin perustelu siihen että ei halua kolmatta lasta on se että ei usko että pärjäisi kolmen kanssa jos mulle tapahtuisi jotain. Kahden kanssa sujuu vielä hyvin.
Aiheeseen liittyen uskon että yh:lla on rankempaa kuin ns hyvässä/normaalissa parisuhteessa elävällä lapsimäärästä riippumatta. Tuttujen kanssa kun tästä on puhuttu tuntuu yh:ta kadehtivat aina olettavan että kaikilla tapaamiset toimii ja exät on hengissä. Eli kadehtivat sitä jokatoinen viikonloppu vapaata.
Ne jotka eroamisesta hyötyisivät rahallisesti ovat aika harvinaisia (meillä olisi se tilanne). Ei ne tuet niin isoja ole että niitä kannattaisi kadehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai miksi moni yh luulee, että parisuhteessa elävällä on helppoa ja se mies on läsnä vastuunkantajana?
Ap. Voin kertoa sinulle miksi.
Siksi, että keskiverto-av-mamman on täysin mahdotonta kuvitella muunlaisia elämiä ja elämäntilanteita kuin heidän omansa. Kaikkien muiden elämä on heille arvoitus, käsittämätön. Niistä he tekevät oletuksia ja yleistyksiä ottamatta asioista selvää.
Fakta on kumminkin se, että pelkkä perheen muoto ei kerro mitään siitä, miten yksin äiti on kasvatustyössä ja miten rankka vastuu ja työtaakka hänellä on.
Yksinhuoltaja on yksinhuoltaja jos asuu yksin lasten kanssa, riippumatta onko yhteishuoltajuussopimus. Tapaamisoikeudet on olleet olemassa jo ennen yhteishuoltajuuden keksimistä. Usein on kaikkein helpointa jos ex häipyy kokonaan kuvioista, eikä jää sekoittamaan pakkaa. Poikkeuksena tietenkin ne, jotka pystyvät hoitamaan hommat asiallisesti.
Mutta mielestäni lähivanhempi ei ole yksinhuoltaja. Suurin osa ihisistä kuitenkin on normaaleja, suht hyvällä järjellä varustettuja, jolloin lasten vuorottelukuviot onnistuvat. Tunnen tällaisia eroperheitä.
Meillä on lapsesta yhteishuoltajuus, ja lapsi viettää 50% ajasta isänsä luona. Minä olen lähivanhempi. Mutta en siis millään muotoa koe itseäni yksinhuoltajaksi. Tai sitten meitä on kaksi sellaista tässä erokuviossa :).
Elatusmaksuja ei kumpikaan maksa, ja isommat menot sumplitaan tilanteen mukaan. Omat tuloni ovat isot (5000 €/kk brutto) joten taloudellisestikaan ei tämä nyt mikään katastrofi ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olen yksinhuoltaja, vaikka olenkin mennyt uudestaan naimisiin. Lasteni oikea isä ei ole lasten huoltaja. Vaikka lapset olisivat isällään, niin vapaata ei ole, jos on yhteisiä lapsia joten loppujen lopuksi se, että lapset menevät joka toinen viikonloppu oikean isänsä luokse tarkoittaa lähinnä sitä, ettei voi tehdä mitään yhdessä perheenä ja muutenkin aina joutuu sovittelemaan missä lapset ovat jouluna ym juhlapyhinä. Ehdottmasti olen kuitenkin sitä mieltä, että kahden vanhemman perheessä on paljon helpompaa. Olin vuoden aivan yksin lasten kanssa, kun isä ei ollut kykenevä lapsiaan hoitamaan ja kyllä se oli todella rankkaa aikaa.
Siksi, että keskiverto-av-mamman on täysin mahdotonta kuvitella muunlaisia elämiä ja elämäntilanteita kuin heidän omansa. Kaikkien muiden elämä on heille arvoitus, käsittämätön. Niistä he tekevät oletuksia ja yleistyksiä ottamatta asioista selvää.
jäi 3 lapsen yh:ksi viitisen vuotta sitten ja hehkutti heti kaikille, ettei ole koskaan ollut yhtä hyvissä varoissa. Kuulemma rahaa tulee tukina tosi hyvin ja ex maksaa kohtuullisen hyvää elaria. Jaksoin hehkuttaa ensimmäisen vuoden hyvää rahatilannettaan ja uutta onneaan, kun ei tarvinnut enää selitellä menojaan kenellekään vai sai päättää itse omista asioistaan. Ensimmäisen vuoden jälkeen ei ole enää kehuskellut vaan näyttää vuosi vuodelta onnettomammalta, väsyneeltä ja ehkä jopa vähän masentuneelta. Ei tainnutkaan olla niin mahtavaa olla yh.
ja varsinkin puolison kuolemaa? Mietitkö sinä? Entä lähipiirissäsi? Onko paperiasiat kunnossa? Jne jne.
Yleiseen elämänkokemukseen kuuluu (tai ainakin pitäisi kuulua), että mitä vain voi sattua.
Mietitäänhän sitä myös sitä, onko taloudellisesti varaa hankkia suurperhettä. Samoin moni miettii, mitä sitten jos jompi kumpi jää työttömäksi tai vaikka kuolee.
Kyllä meilläkin on itsestäänselvyys kaikkien isojen päätöksien kohdalla pysähtyä hetkeksi ja hieman analysoida asiaa.
Kyllä meillä lapsilukuun on vaikuttanut ihan oikeasti myös taloudelliset ja jaksamiseen liittyvät seikat, myös tilanteessa että toinen meistä jäisi yhtäkkiä yksin lasten kanssa. Jos olisin sikarikas, meillä olisi 5 lasta, nyt meillä on 3. En ikinä uskaltaisi hankkia seitsemää lasta vaikka kuinka haluaisin suurperheen, koska mielestäni vanhemmilla täytyy olla myös ymmärrys ja kyky huolehtia lapsista jotka on tänne saattanut.
Henkivakuutukset on kunnossa ja testamentit tehty ja myös mietitty skenaariota, että puolisolle tapahtuisi jotakin. Ihan lähipiirissäkin on tapahtunut sellaisia menetyksiä, että sydäntä kylmää - lähivuosina kolmekymppinen ystävätär ja pienten lasten äiti, oma vanhempi ja sukulaisperheen mies ja on hyvin tiedossa miten dramaattisesti se vaikuttaa elämään paitsi henkisesti myös ihan konkretian tasolla.
Ihan käytännön pankkiasiatkin meillä on mietitty sen mukaan, että jotakin voisi tapahtua - ehkä asiaan vaikuttaa just lähipiirin tapahtumat ja se, että mies matkustaa paljon. Kannattaa muistaa, että esim. pankkitilit puolison kuollessa "jäädytetään" samana päivänä ja pahimmillaan leski voi joutua tosi hankalaan tilanteeseen, jos ei pääse nostamaan vaikka rahaa. Näin kävi tutuillamme, leski oli kotirouva ja kaikki rahaliikenne kulki miehen kautta kun se oli helpompaa niin, hänellä oli vain oma käyttötilinsä jossa vähäinen määrä käyttörahaa. Aikanaanhan perinnönjako ja mahdolliset vakuutusmaksut ja ryhmähenkivakuutukset auttavat, mutta ensimmäiset viikot ennen kuin kuolinpesän asiat on saatu selviettyä ja pesän osakkaat vahvistettua on pienten pankkiasioidenkin hoitaminen tosi hankalaa. Kyllä näitä kannattaa miettiä, ihan jokaisen. Se voi olla yksi automatka kun oletkin leski.
Eron jälkeenkin. Esim. Lapset vuoroviikoin ja puolet lomist.
Parempi nyt on, kun parisuhteessa. Ei tarvi elää pelossa, vaan voi olla rauhassa omassa kodissa. Arkikaan ei paljoa muuttunut, sillä mies oli reissuhommissa, joten oli paljon pois kotoa.
Hankalaa siinä mielessä että lastentapaamiset ja muut järjestely on ex:n kanssa hankalaa. Kaikesta saa tapella. Nytkään koululaisten kesälomista ei ota yhtään itselle, vaan mun pitää järjestellä koko kesäloma! Mutta jos meillä olis lasten kanssa menoa hänen viikollaa, niin älläkkä nousis: kiellänkö häntä tapaamasta lapsiaan!!! Ja lapset sekä pelkää että rakastaa isäänsä.Ei ole hauska kuulla, kuinka ovat olleet sängyn alla piilossa, kun isä huutaa...
YH:t on valittavia luusereita. Lapsia tehdään hullun lailla ja vingutaan yhteiskunta kasvattamaan/elättämään ne. Lopettakaa jo se valittaminen YH:t!!