Lue keskustelun säännöt.
Miks täällä monet kuvittelee, että yksinhuoltajana on helppoa?
24.03.2010 |
Olen huomannut täällä, osin myös oikeassa elämässä olevan vallalla käsityksen, että yh:n elämä olisi helppoa. Minusta se on kaikkea muuta kun helppoa kun kannat yksin vastuun kaikesta ja päätät kaiken yksin. Ei ole sitä toista tukena ja auttamassa päätöksen teossa ja yleensä arjen pyörittämisessä. Veikkaan, että muillakin, vaikka ois vähempi lapsia kun minulla ja on yh niin on rankkaa.
Minulla on seitsemän lasta ja he ovat 0-12v. Isommat ovat ehkä kerran kuussa tai kahdessa yötä jossain, mutta nuorimmat ovat sillonkin kotona. Omaa aikaa minulla on ehkä tunti tai kaks joskus kerran kuussa, luksusta jos on kahdesti kun kaikki lapset mummon hoidossa tai paremminkin nuoremmat ja isommat sillon kavereilla yleensä. Lasteni isä lepää rauhassa haudassaan.
En ole vielä ymmärtänyt, että mikä tästä yh:n elämästä tekee helppoa? Kyllä minusta oli paljon helpompaa sillon kun mieheni vielä eli ja oli kaks arkea pyörittämässä. Nyt jos haluaa omaa aikaa tai käydä vaikka harrastuksessa niin pitäis palkata lastenhoitaja ja siihen ei ainakaan tällä hetkellä ole varaa.
Kommentit (60)
Tuollaisen lapsimäärän kanssa ehkä voisi miettiä jo etukäteen, miten selviää jos toinen vanhemmista vaikka kuolee. Sellaistakin on joskus sattunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvostan todella kun mies ei ole levittämässä huonoa ilmapiiriä kotiini enää. Minua ei haittaa lisääntynyt työ ja vähentynyt raha koska kotiin on nyt kiva mennä.
mutta kyllähän esim. minulla kolmen lapsen yksinhuoltajana päivähoitomaksut ym. jäävät tosi pieniksi.
Mulla on henkisesti helpompaa yksinhuoltajana kuin huonossa avioliitossani. Tosin tilannettani parantaa ihana uusi parisuhde, mutta arjen pyöritän silti yksin.
Niin ja olen virallisesti yh, vaikkakin lapseni isänsä luona säännöllisesti kyläilevätkin
että puoliso voi kuolla ja jään sitten tämän lapsen/näiden lasten kanssa yksin.
No eiköhän toi ole ap:lla itseaiheutettu päänsärky. Tuollaisen lapsimäärän kanssa ehkä voisi miettiä jo etukäteen, miten selviää jos toinen vanhemmista vaikka kuolee. Sellaistakin on joskus sattunut.
Parisuhteet on perseestä - ainakin omani. Sinkkuna olen onnellinen, lapsen kanssa menee hyvin. Ei tarvi vääntää kättä kasvatusasioista, kukaan ei vedä mattoa alta kasvatuksessa, ole eri mieltä, anna lupaa kun olen ite kieltänyt jotain. Onhan tämä silleen todella paljon helpompaa. Niin mukavaa, etten enää aio lapsen kotona asuessa ottaa miestä riesoikseni.
Se mikä on vaikeeta, on toimeentulo. Mulla on tosi pieni palkka, työttömyysjaksoja, minimituet jos tulee tukia ensinkään. Mutta raha nyt ei ole syy parisuhteeseen. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä ainakin jätin kolmannen tekemättä vain siitä syystä, että tiedettiin, että käsipareja on liian vähän. Ja että jos joutuisi olemaan ihan yksin, niitä olisi ehdottomasti liian vähän.
Myös aivoja voi käyttää apuna perhesuunnittelussa, hormonien lisäksi.
ja olettaa (kuten me kaikki) että se toinen on tässä mukana ihan hamaan loppuun asti.
30: ei nyt ehkä ihan ekan tai tokan kohdalla vielä. Kyllä minä ainakin jätin kolmannen tekemättä vain siitä syystä, että tiedettiin, että käsipareja on liian vähän. Ja että jos joutuisi olemaan ihan yksin, niitä olisi ehdottomasti liian vähän.
Myös aivoja voi käyttää apuna perhesuunnittelussa, hormonien lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina voi mennä per...lleen.
Riskianalyysi on vanha keksintö.
Yleiseen elämänkokemukseen kuuluu (tai ainakin pitäisi kuulua), että mitä vain voi sattua.
Mietitäänhän sitä myös sitä, onko taloudellisesti varaa hankkia suurperhettä. Samoin moni miettii, mitä sitten jos jompi kumpi jää työttömäksi tai vaikka kuolee.
Kyllä meilläkin on itsestäänselvyys kaikkien isojen päätöksien kohdalla pysähtyä hetkeksi ja hieman analysoida asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuka muka niin kuvittelee? Ei kai kukaan yleensäkään kuvittele, että lapsiperheessä elämä olisi erityisen helppoa, saati jos on yh.
Nyt oli aika äärimmäinen tapaus, eli 7 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja varsinkin puolison kuolemaa? Mietitkö sinä? Entä lähipiirissäsi? Onko paperiasiat kunnossa? Jne jne.
Yleiseen elämänkokemukseen kuuluu (tai ainakin pitäisi kuulua), että mitä vain voi sattua.
Mietitäänhän sitä myös sitä, onko taloudellisesti varaa hankkia suurperhettä. Samoin moni miettii, mitä sitten jos jompi kumpi jää työttömäksi tai vaikka kuolee.
Kyllä meilläkin on itsestäänselvyys kaikkien isojen päätöksien kohdalla pysähtyä hetkeksi ja hieman analysoida asiaa.
kun jää leskeksi nuorena on ihan sama onko lapsia yksi vai seitsemän. Rankkaa on joka tapauksessa eikä kädet tai aika riitä mihinkään.
Lapsettomat lesket surevat sitten sitä lapsettomuuttaan.
35: ei kai kukaan tuohon kannustanut. Nyt oli aika äärimmäinen tapaus, eli 7 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi mies on ottanut ison henkivakuutuksen asuntolainansa varalle. Hänellä on todella hyvä palkka ja jos hän kuolisi, minulla olisi todella hankala tilanne rahallisesti. Joutuisin heti myymään asunnon.
niin se myyminen ei ole ihan yksinkertainen juttu.
Mutta aina parempi olla selvillä asioista etukäteen kuin jälkikäteen.
Esimerkiksi mies on ottanut ison henkivakuutuksen asuntolainansa varalle. Hänellä on todella hyvä palkka ja jos hän kuolisi, minulla olisi todella hankala tilanne rahallisesti. Joutuisin heti myymään asunnon.
Totta helvetissä sinulla on rankkaa yksinhuoltajana seitsemälle noin pienelle lapselle ja lasten isäkin kuollut. Useimmat yksinhuoltajat eivät kuitenkaan ole seitsemän pienen lapsen vanhempia ja useimmat saavat lapset etävanhemmalle säännöllisesti.
Minulla on kaksi yh-ystävää, joista toisella 1 ja 3-vuotiaat lapset. On vailla tukiverkkoa ja lapset käy isällään 2-3 yötä kuukaudessa. Todella kovilla on ja väsynyt. Toinen ystäväni on myös yh, mutta hänellä lapsi on melkein 50-50 isällä, lapsi on jo 7 ja mummutkin asuu lähellä. Hänen elämänsä on helppoa ja vapaa-aikaa/omaa aikaa enemmän kuin kukaan ydinperheessä elävä vanhempi voisi edes uneksia.
Jäin yh:ksi kolmen lapsen kanssa ns hyvästä avioliitosta. Mikä helpotus olikaan kun sai itse päättää rahoista ja tekemisistä! Muutenkin muistan tuon ajan hyvänä aikana, olin lähempänä lapsiani kuin koskaan (lapset 3-12v).
Harvakseltaan isä piti lapsia joka toinen/3. vl, lomia ei ensimmäisen vuoden 2 vkon jälkeen koskaan joten vapaat oli todella kortilla. Onneksi leskeksi jäänyt isäni auttoi.
Silti en vaihtaisi siitä 3 vuodesta hetkeäkään pois!
Mutta 7 lapsen kanssa tilanne on tietty ihan toinen.... ja leskeys eri asia kuin ero.
lapset ovat. Itse olin yh:na kun lapset olivat 2 ja 7 v. Pienin piti raahata joka paikkaan mukaan kun eihän sitä voi ekaluokkalaisen raisun pojan kanssa jättää kotiin, edes lyhyen kauppareissun ajaksi. Oli huonosti nukuttuja öitä, korvatulehduskierrettä ja kokopäivätöissä oli käytävä.
Nyt en enää ole yh, mutta välillä parikin viikkoa yksin lasten kanssa kun nykyinen mieheni on työmatkalla. Ja juuri eilen mietin miten helppoa onkaan nykyään kun yhdessä lasten kanssa tehtiin kolmistaan lumitöitä pihallamme. Lapset siivoavat huoneensa, tyhjentävät ja täyttävät tiskikonetta, vievät koiraa ulos ja voivat olla keskenäänkin kotona jos piipahdan kaupassa tai naapurissa. Ja lapset ovat siis nyt 9 ja 14 vuotiaat.
olin vielä työtön ja sain työmarkkinatukea lapsilisän+sen korotuksen. Kelalta maximi asumistuen siinä katsottiin että tulot oli työmarkkinatuki ja elatusmaksut lapsilisäähän ei huomioida. Ja ihan rehellisesti sanottuna niin oli kyllä varaa mennä ja tulla v.loppuisin miten huvitti. Nykyään kun otetaan huomioon puolison tulot (eivät mitkään mahtavat) ja menojakin on paljon enemmän niin sanoisin että kaksistaan lapsen kanssa oli paljon helpompaa. En kuitenkaan vaihtais takasin vaan saadakseen enemmän rahaa itselleni. Rakastan miestäni niin paljon että asuisin vaikka teltassa jos tarve vaatis.
ollaan sovittu yhteishuoltajuudesta, mutta todellisuudessa toinen vanhempi huolehtii kaikesta samalla tavalla kuin jos olisi yksinhuoltaja.