Lue keskustelun säännöt.
G: Kuvaile uhmiksen kanssa rankin/kamalin tilanne, joka on jäänyt mieleesi?
Kommentit (13)
ja uhmis sai rääkypotkuraivarin kauppakeskuksessa. En siinä tilassa sen jättimahan kanssa yksinkertaisesti pystynyt kantamaan potkivaa ja huitovaa raivokasta, joten jouduin raahaamaan sen käsistä, kirkuvana ja purevana, lattiaa pitki liukuportaille asti päästäkseni autolle. Onneksi se kohtaus sen verran rauhoittui siinä vaiheessa ettei itse liukuportaissa enää sätkitty ja potkittu, siinä olisi voinut kaikille meistä käydä huonosti.
Mutta oli se kyllä rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kaikki luonnollisestikin tuijottivat meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ei sillä tainnut olla tuollaisia tilanteita lainkaan?
pyytämään ulkopuolisia huolehtimaan vauvasta (esim. työntämään sen vaunut autolle mun keskittyessäni isompaan) että ylipäänsä pystyin saamaan potkivasta, purevasta ja rääkyvästä uhmiksesta yliotteen.
Luojan kiitos ne ajat ovat ohi. Ainakin esikoisen osalta, pienemmällä uhma vielä edessä.
kun ei sillä tainnut olla tuollaisia tilanteita lainkaan?
kun ei sillä tainnut olla tuollaisia tilanteita lainkaan?
vaan pelkää sua niin kovaa ettei uskalla kiukutella! varsinainen pirttihirmu perkele!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi lapsistamme sai hillittömät itkupotkuraivarit kauppakeskuksessa. Epätyypillistä hänelle, mutta raivo oli totaalista. Ei auttanut muu kuin istua penkille raivottaren kanssa ja pitää väkisin aloillaan. Kohtausta kesti noin 20 min. Hikihän siinä tuli molemmille. Voi sitä katseiden määrää.
Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli kyllä aika huvittavaa. Miten pieni lapsi voikin olla niin raivona? Raivoamisen jälkeen oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Syy raivoon----ei tietoa.
kun ei sillä tainnut olla tuollaisia tilanteita lainkaan?
sattunut niin tulisen tempperamentin omaavia muksuja, että niistä uhmakohtauksista on tosiaan oksat pois..Sitten on taas niitä, jotka on 10 kertaa rauhallisempia.
No, sitten itse asiaan.
Voisimpa sanoa, että joskus tulee tilanteita, jotka koettelee hiukan kärsivällisyyttä, mm. seuraava.
Olen laittamassa ruokaa. Väsynyt 11kk ikäinen ei jaksakaan enää odottaa, vaan vetäisee pikku herneen nenään, ja roikkuu lahkeessa huuten sen minkä keuhkoista lähtee.
Sitten huutokonserttiin liittyy uhmakas 2v, joka päättää ehdottomasti haluta myös syliin, juuri sillä punaisella sekunnilla.
Seuraavaksi säikähtää ujo ja arka 1½-vuotias, ja alkaa myös itkeä.
Kaiken tuon huudon, ja itkun päälle, 5v usein yrittä saada äänensä kuuluviin ja asiansa kerrottua, eli metelitaso on aika kormia huumaava.
Samalla on pakko hämmentää ruokaa, ettei se pala pohjaan, koska ei se huuto ainakaan lopu, jos nälkäisille ja väsyneille muksuille ei saa ruokaa.
Jep. Nuo hetket on sellaisia, jotka joskus ottaa pikkasen ohimoon, mutta kun laskee kolmeenkymmeneen, ja alkaa lappaa ruokaa muksujen napaan, niin kyllä ne siitä hiljenee. ;)
Joskus kun huutokuoro on ylimillään, kyllä miettii, että olisi se kiva olla töissä vaikka kirjastossa, olisi ehkä hiljaisempaa kuin pph:n ammatti ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noista on pienistä on siis yksi oma, samoin kuin tuo 5v, ja koululainenkin löytyy.
Omista lapsistani kaksi on siis todella räiskähtelevää sorttia, onneksi myös nopeasti leppyviä ;D
Omista lapsistani kaksi on siis todella räiskähtelevää sorttia, onneksi myös nopeasti leppyviä ;D
Meillä tahtojen taistelua yhtenään. Nollasta sataan voi kiihtyä nanosekunnissa. Mutta tosiaan leppyminen on (yleensä) nopeaa. En mä kestäiskään mitään pitkävihaisia mykkäkoululaisia.
T.8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan mun lapsessa jotakin vikaa, kun ei sillä tainnut olla tuollaisia tilanteita lainkaan?
joka antaa kaiken periksi niin ettei lapsen tarvitse saada raivareita lainkaan =D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ne osaa kyllä järkätä itkupotkuraivarit jostain syystä, vaikka antaisikin periksi- vaikka just siitä syystä :-)....
Onkohan mun lapsessa jotakin vikaa, kun ei sillä tainnut olla tuollaisia tilanteita lainkaan?
joka antaa kaiken periksi niin ettei lapsen tarvitse saada raivareita lainkaan =D.
Äidilläni oli jo pitkän linjan kasvatuskokemus, mutta silti yber temperamenttinen ja vahvaluontoinen veljeni onnistui saamaan hänet pois tolaltaan.
Muistan kerran, kuinka 3-vuotias veljeni oli niin raivoissaan, että keho meni kaarelle, jalat nousi varpailleen, suonet pullotti kaulassa, kiukun kyyneleet silmissä ja naama hehkuvan punainen raivoamisesta...ja äitini purskahti itkuun.
Uhmaikäinen voitti 6-0.
Nykyään veljeni on jo parikymppinen ja aivan ihana nuori mies: fiksu ja filmaattinen.