70-luvulla lapsensa kasvattaneiden isovanhempien neuvoja..

No kyllä vain tämä 1909 syntynyt isoäitini kertoi, että tuntui pahalta huudattaa esikoistaan, joka oli syntynyt 1936. Mutta piti tehdä, koska asiantuntijat niin sanoivat.

Minun isoäitini oli helsinkiläinen "perheenemäntä" (omien sanojaan lainaten) eikä ollut lehmiä koskaan nähnytkään.

se on ollut ennen kaikkea 70-luvun juttu. 30-luvulla ruokittiin ennemmin lypsyaikataulujen yms. mukaan, ei kelloa katsoen.

MInä olen kysynyt sekä äidiltäni (synt 1939) että anopiltani (synt 1936), oliko meidän (60-luvulla syntyneet) aikana vielä neljän tunnin imetysaikaväli. Molemmat sanoivat, ettei ollut enää. MInun oma isoäitini vm 1909 sanoi, että hän on ruokkinut 30-luvulla neljän tunnin säännöllä. Miten voi valtakunnalliset ohjeet olla noin erilaisia...? Me kaikki, omaa isoäitiäni myöten olemme helsinkiläisiä. Olisiko siis paikkakuntaeroja? 11

mieheni äiti puhui että vauva on "tuhma" kun se itkee julkisilla paikoilla kuten kaupassa, kylässä. Ja kyse oli 2 kk ikäisestä...

Jos siihen on uskottu 30-luvulta 70-luvulle. Jokin viisaus?

tarkasti oli suositus 4h välein. Synnärilläkin lapset kärrättiin imetykseen juuri tuolla aikataululla, Helsingissä siis.

Itse on päätökset saanut tehdä ja niitä on kunnioitettu, tuettu tarvittaessa myös taloudellisesti tai lapsenhoidollisilla keinoilla. Varmaan tosin olisi tullut kritiikkiä, jos päätöksistä olisi aiheutunut jotain haittaa lapsille.



Mun vanhemmat tai miehen vanhemmat ei kummatkaan ole erityisen kriittisiä mielipiteissään (kotihoito päivähoito, täysimetys 6kk pulloruokinta jne), vaan annetaan jokaiselle oikeus omaan mielipiteeseen.



Säännöistä ja rajoista, herkkujen antamisista tms on sovittu (eli kysytty meiltä vanhemmilta onko ok antaa jos on ollut epäselvää).

Mummin äiti oli vauvan kanssa kun mummi oli navettahommissa tai pellolla ja imettämässä kävi kun ehti.

Syötetäänhän pienipainoisia nykyäänkin aluksi 3 tunnin välein. Kun paino lähtee nousuun, voi siirtyä lapsentahtisempaan ruokailuun (eli ei enää herätetä syömään)

Jotain perää tuossa neljän tunnin säännössä täytyy olla Jos siihen on uskottu 30-luvulta 70-luvulle. Jokin viisaus?

sanovat tänäkin päivänä, että maha sulattaa äidinmaitoa 4 tuntia. Siksi, jos vain mahdollista, olisi hyvä pitää 4 tunnin väli, jotta maha pääsee välillä rauhoittumaan.

Tämän ohjeen luin joskus koliikin hoidosta.

Syötetäänhän pienipainoisia nykyäänkin aluksi 3 tunnin välein. Kun paino lähtee nousuun, voi siirtyä lapsentahtisempaan ruokailuun (eli ei enää herätetä syömään)

Jotain perää tuossa neljän tunnin säännössä täytyy olla Jos siihen on uskottu 30-luvulta 70-luvulle. Jokin viisaus?

Helsingissä Kätilöopistolla.



Kun vauva syntyi, hänet vietiin pois "äitiä häiritsemästä" ja ei välttämättä tuotu ensimmäisenä yönä syömään vauvalasta, jos synnytyksestä oli kulunut vain pieni aika.



Sitten alkoi 4 tunnin välein syöttäminen. Vauvat kuljetettiin muistaakseni isolla "paarilla" kätävällä ja jaettiin huoneisiin oikeille äideille. Muistan nähneeni oven raosta että näin olisi ainakin jonkun lapsen/lasten kohdalla, nyytti äidille.



Paljon on muuttunut parempaan synnyttäneiden osastolla, vauvan saa lähelleen ja voi olla äiti ihan alusta asti.



Aikoinaan oltiin tosi tarkkoja mm. hygienian suhteen. Vauvaa ei saanut laittaa sängylle jollei ollut laitettuna pientä lakanaa äidin lakanan päälle, joka roikkui sängyn päädyssä kun vauva ei ollut syömässä. Suoraan saman lakanaan äidin kanssa ei missään tapauksessa...ei äidin peitonkaan alle.



Vauvat kirkuivat kun niitä tuotiin nälkäisinä ja vauvalaan haettiin. n.20 min. kuluttua. Ei ollut vierihoitoa. Minä en koskaan saanut hoitaa vauvojani esim. vaihtamalla vaippaa tai että mies olisi pyydetty kylvetyksen opetteluun jne.



Vauvani näin vain kun oli ruoka-aika. Osastolla oltiin n.5vrk ja kerrankin kun olin synnyttämässä niin, että uuden vuoden pyhien takia ei kuulema saanut varastosta vaatteitani, en voinut lähteä kotiin vauvan kanssa. Vasta ensimmä'isenä arkena kun "se" työntekijä on työssä.



Nykyisin on vatteet sentään saatavilla.



Isille ja mummeille näytetttiin vauvaa vain ikkunan läpi vauvalasta. Itsekin kävin aikani kuluksi vauvalan ikkunan takana katsomassa vauvoja, josko oman sieltä rivistä erottaisi.



Kun -79 synynyt vauvani joutui valohoitoon toiselle osastolle, sain olla hoitamassa vauvaani vapaasti minkä ison perheen äitinä ehdin. Koska vauvani ei ollut syönyt poissa ollessani sairaalan aikoihin sopivaan aikaan, oli hänelle laitettu letkuruokinta ja sai maitoa 4 tunnin välein. Vein äidinmaitoa sairaalaan joka annettiin...



On ollut ihanaa synnyttää ja olla äitinä myös muutamalle vauvalle vanhempana synnyttäneenä.



Sain jopa kipulääkitystä, jota en neljällä aiemmilla kerroilla saanut yhtään, vauvat jäivät synnyttyään kanssani ja sain antaa tärkeät ensitipat äidinmaitoa vauvalle, imetys alkoi siitä.



Kotiin pääsin kahdessa päivässä entisten viiden sijaan, isä olisi saanut olla mukana synnytyksessä ja pääsi luoksemme tutustumaan vauvaan ja katsomaan meitä.



Neljä lasta 1970-luvulla synnyttäneenä en puutu lastenlasten hoitoon muuten kuin jos neuvoja kysellään heiltä päin. Olemme paljon tekemisissä asuessamme lähekkäin, ja lapseni ovat maalaisjärkeä käyttäen hoitaneet hyvin lapsensa.



Kysyvät välillä meiltä mummeilta mielipidettä asioihin ja istuvat neuvoja kuunnellen. Ei niin että määräisimme, vaikka joskus tuleekin kerrottua kuinka ennen tehtiin....

Muita vastauksia lukematta sanon, että mun mielestä kyse on kyllä lähinnä persoonasta. Meidän kohta 6-kymppinen mummo on tosi joustava ja oikeastaan aina allekirjoittaa meidän perheen valinnat. On vienyt oman lapsensa hoitoon 7kk ikäisenä, mutta arvostaa kotiäitivalintaani. Imetyksestä olemme olleet ihan samoilla linjoilla (eli vuoden ikään asti imetetään), vaikka hän onkin tarjoillut esikoiselleen mehua 4viikon iässä. Perhepedistä olemme myös samaa mieltä, eli että emme sitä kannata, vaan omissa sängyissään jokainen saa parhaimman ja rauhallisimman yön.

nuo ap:n esimerkit eivät välttämättä kerro erilaisista kasvatustavoista, vaan siitä, että isoäiti on innokas osallistumaan lapsen kanssa touhuamiseen.



Siksi varmasti vauvan kasvamista on odotettu niin innokkaasti, onhan se nyt eri asia puuhailla leikki-ikäisen kanssa kaikenlaista kivaa, kuin pelkästään sylitellä vauvaa (joo ihanaa on sekin, mutta aika aikaansa...). Samoin tuo herkkujen antaminen voi viestiä ihan samasta, eipä voi mummi hemmotella lapsenlastaan rintamaidolla :)

Puolivuotispäivänä isoäiti ilmoittikin, että nyt hän ei sitten ole enää vauva vaan leikki-ikäinen!

Pitää kutsua etunimellä. Ei olla kutsuttu millään nimellä.



Omat vanhempani eivät kasvattamiseen puutu. Toivovat vain, että olen onnellinen.