Lellityillä lapsilla menee paremmin aikuisena?

Jos lelliminen on sitä, että lapsi saa olla sellainen kuin hän parhaimmillaan on eikä hänen ole pakko totella vanhempiaan luonteensa vastaisesti, niin silloin lelliminen on varmasti hyväksi. Päällepäin se ei aina näy. Esim. mä olin ainoa lapsi ja varmasti mua on helppo pitää lellittynä, koska meillä ei ollut puutetta mistään. Kotonakin asuin kolmekymppiseksi ja sain rauhassa opiskella. Mutta sitten oli se toinen puoli. Mulla on ollut vaikeuksia, koska vanhemma toisaalta odottivat multa niin paljon ja murrosiästä asti oli semmoinen tunne, etten kelpaa omana itsenäni. Vanhemmat eivät luottaneet siihen, että osaisin huolehtia omista asioistani, rahasta ja muusta. Isä haukkui, että olen kasvanut tynnyrissä enkä tiedä todellisuudesta mitään, ja äiti odotti musta jotakin ihan ihmeellistä. Se oli aika tuhoisaa itsetunnon kannalta.

muistelkaapa, miten saitte ensimmäisen työpaikan. tai toisen?



Minusta lapsena/nuorena lelliminen ei vaikuta aikuisuuteen sinänsä menestyksenä kuin että jos menestyy myös koulussa ja käy sitten vaikka lakimieheksi. Mutta koulutus ei takaa hyvää työtä, vaan suhteet.



Tunnen lellittyjä, jotka oli sipsinsyöjiä ja lihavia videopelaajia. Nämä ovat myös laiskoja myös koulussa ja töissä.



Uskon, että se on vain jäävuoren huippu, joka näkyy positiivisesti. Eli lapsena lellittyihin kiinnittää erityistä huomiota, jos sellainen menestyy aikuisenakin.



Eli lellityissä on kaksi ääripäätä.



Ja rikkaat vanhemmat avustanevat lellittyjä aina 35v asti autoilla ja asunnoilla, joten lellitty ei joudu esim. "tuntemaan" opiskeluajan hevoskuureja.

up