Millainen on lapsen siepannut 12- vuotias tyttö ???
ei varmaankaan mikään normaali vaan jossain suhteessa häiriintynyt. Tunteeko kukaan täällä häntä tai onko kuullut "juoruja"...
en ikinä voisi kuvitella oman 12 - vuotiaan tekevän sellaista tekoa
Kommentit (15)
itselläni on 12-vuotias poika, joka iltasanomaa lukiessaan kyllä kauhisteli, että "kuinka voi 12-vuotias noin toimia, ymmärrän vielä noin 10-vuotiaat, mutta että 12-vuotias..." Mut rehellisesti sanottuna, kun olen häntä itseään ja hänen kavereitaan (joista useat ysin oppilaita, hyvistä perheistä, taatusti häiriintymättömiä jne-) katsellut, niin kyllä keskimääräisesltä 12-vuotiaalta voi vielä odottaa kohtuullista tyhmyyttä. Just sitä, että halutaan leikkiä jotain päähän pälkähtävää hölmöyttä ja sittenkun tajutaan, mitä on tullut tehdyksi, pelästytään ja paikataan ekaa hölmöyttä toisella vielä hölmömmällä. Siitähän tässäkin tapauksessa juuri on kyse, ei mistään vahingoittamisen halusta.
koska siinä oli kritisoivaa puhetta mamuista tai niiden rikollisuudesta tai islamista tai jostain muusta vastaavasta sanottu jotain negatiivista mielipidettä. MIKSI tätä ketjua ei poisteta samasta syystä? taas paapotaan mamoja mamuja! Ärsyttävää! Me suomalaiset ollaan ihan yhtä arvokkaita, mutta miks meitä saa leimata negatiivisesti kenenkään puuttumatta!!!!??
itselläni on 12-vuotias poika, joka iltasanomaa lukiessaan kyllä kauhisteli, että "kuinka voi 12-vuotias noin toimia, ymmärrän vielä noin 10-vuotiaat, mutta että 12-vuotias..." Mut rehellisesti sanottuna, kun olen häntä itseään ja hänen kavereitaan (joista useat ysin oppilaita, hyvistä perheistä, taatusti häiriintymättömiä jne-) katsellut, niin kyllä keskimääräisesltä 12-vuotiaalta voi vielä odottaa kohtuullista tyhmyyttä. Just sitä, että halutaan leikkiä jotain päähän pälkähtävää hölmöyttä ja sittenkun tajutaan, mitä on tullut tehdyksi, pelästytään ja paikataan ekaa hölmöyttä toisella vielä hölmömmällä. Siitähän tässäkin tapauksessa juuri on kyse, ei mistään vahingoittamisen halusta.
oikea ja väärä. Teko oli karmiva,ajatelkaa jos vauva olis kuollut,se olis täysin mahdollista. Itselle ei olisi 12 v tullut mieleekääntehdä jotain noin sairasta,tiesin kyllä että sellainen olisi ollut todella väärin!!
Onko joku tässä puhunut negatiivisesti suomalaisuudesta?
mutta järki ei ole ollut pelissä mukana kun on hätääntynyt. Kyllä aikuisetkin tekee TODELLA typeriä juttuja kun pelästyvät, saati sitten lapset.
oikea ja väärä. Teko oli karmiva,ajatelkaa jos vauva olis kuollut,se olis täysin mahdollista. Itselle ei olisi 12 v tullut mieleekääntehdä jotain noin sairasta,tiesin kyllä että sellainen olisi ollut todella väärin!!
en löydä keskustelua asiasta haulla.
MTV sivuilla oli että naapurit eivät ihmettele että juuri tämä tyttä oli sieppaaja.
Kait jollain on nyt irc linkkiä taí vastaavaa
ainakin Varkaudessa.
Tuskin menee kouluun tämä sieppaaja vähään aikaan.
Tutkivat sen päätä jossain laitoksessa.
tymyyksiä eikä todellakaan ole mikään järkevyyden perikuva niin ei taatusti hautaisi vauvaa lumihankeen. Sen vielä voisin kuvitella että ottaisi vauvan vaunuista ja sitten pelästyisi tilannetta - mutta ei taatusti pelästyksissään hautaisi vauvaa lumeen!
Ja huom, en nyt vedä tästä mitään johtopäätöksiä tuosta noin toimineesta tytöstä.
Varkaudessa kolmikuisen vauvan lumihankeen peittänyt tyttö hautasi jo aikaisemmin kavereitaan hankeen. 12-vuotiaan tytön naapurit eivät yllättyneet tytön paljastumisesta vauvan sieppaajaksi, kertoo Iltalehti.
Lehden mukaan tytön erään luokkatoverin äiti uskoo mallin vauvan sieppaukselle tulleen Salatut elämät -sarjasta ja sen kohutusta elävältä hautaamisjaksosta.
Tyttö oli myös kertonut kavereilleen, ettei pidä erityisemmin pienistä lapsista. Hän oli useasti leikkinyt tovereidensa kanssa lumeenhautaamisleikkejä.
Tytön koulun rehtorin mukaan välitunneilla tapahtuneita lumileikkejä on vaikea yhdistää vauvan katoamiseen.
Kolme tuntia hangessa
Tunteja kadoksissa ollut kolmen kuukauden ikäinen poikavauva löytyi viime maanantaina Varkaudessa läheltä katoamispaikkaa maastosta kokonaan lumeen peitettynä.
Poliisin tekniset tutkijat löysivät vauvan yksin lumihangesta
enkä minäkään voi uskoa, että tästä asiasta ei olisi täällä keskusteltu....
kertokaa nyt millainen tyttö on ?
Onko joku tässä puhunut negatiivisesti suomalaisuudesta?
en kai niin sanonutkaan? mutta jos tämä tyttö olisi ollut vaikka maahanmuuttja, niin tästä tuskin saisi edes puhua tähän sävyyn, jos lainkaan. tämä 12-vuotias tuskin toimi kenenkään mielestä oikein tai 12-vuotiaalle tyypillisesti. Ihmiset tekee kauheitakin virheitä vaihingossa, ajattelemattomuuttaan, keskenkasvuisuuttaan jne. ja toiset (usein uskonnon tai kulttuurin oikeuttamana) tarkoituksella ja jos ihon väri ei ole vaalea, sitä toimijaa pitää "ymmärtää" tai ei ainakaan saa tuomita, kun eihän se voi tajuta kun niiden kulttuuri on niin eri!
Miks meidän ei pitäis yrittää ymmärtää tuota 12-vuotiasta, keskenkasvuista lasta, vaan kylmästi odotetaan häneltä aikuisen harkintakykyä ja toimintaa? Tätä tyttöä saa haukkua ja leimata täällä niin paljon kun kerkeää. Melkein voisin vetoa lyödä, ettei tuo tyttö koskaan pääse ajattelemattoman tekonsa taakasta enää. Mutta ei täällä kovin moni muukaan tunnu ajattelevan yhtään asioita pidemmälle. Yks koira alottaa niin toinen jatkaa.
Ihmettelen siis sitä kuinka muistetaan ymmärtää ja paapoa aikuista maahanmuuttajarikollista, muttei meidän omia lapsia, joita kyllä saa julkisesti ruotia yhtään säälimättä. Lasta ei voi panna vastuuseen siitä, ettei sillä ole aikuisen harkintakykyä!
Olisin ollut kauhuissani, jos tuo olisi sattunut meidän kohdalle. En mitenkään tarkoita puolustella tytön tekoa. Tällaisiin pitää puuttua ehdottomasti, mutta asianmukaisesti!
jos muistelen itseäni ja ystäviäni tuon ikäisenä, ei mieleeni olisi tullut tuollainen, mutta osa saman ikäisistä, olisi hyvinkin voinut tehdä ihan vain huvikseen niin. tuskin nyt tuupata vauvaa hankeen, mutta ottaa vaikka vaunut mukaan ja työntää ne vaikka seuraavan talon pihaan ihan vain päähänpistosta, pitäen sitä jopa hauskana jekkuna. Sen ikäinen on vielä täysin vanhemmistaan riippuvainen lapsi, mutta kuvittelee olevansa jo tosi iso ja kova tyyppi. Myös 12v on murrosikäinen, jolloin homonitoiminta voi tehdä todellakin vaikka mitä temppuja, käyhän niin aikuisellekin. aikuinen vain jo (yleensä)ymmärtää mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä sekä osaa hallita tunteitaan.
Jos itse kuulisin,että vauva itkee pitkään vaunuissa pihalla, eikä kukaan näytä kuulevan tai huomaavan, voisin mennä koputtamaan ovelle ja kysyä ystävällisesti, onko kukaan huomannut asiaa. Ehkä tyttökin oli ajatellut tehdä niin. Mennyt ja nostanut vauvan syliin viedäkseen vaikka sisälle juuri siksi, että on ajatellut vauvalla olevan hätä ja sitten joutunut paniikkiin, kun on tajunnut, että vauvaan koskemisesta voikin seurata kovakin rangaistus hänelle itselleen. Lapsi ajattelee itseään lähes aina ensimmäisenä. Tosin en ymmärrä miksi hautasi vauvan hankeen. Ehkä ajatteli kuitenkin peittää jälkensä ja että vauva löytyisi kuitenkin läheltä. Tällainen spekulointi on kuitenkin täysin turhaa ja aika loukkaavaakin, vastauksen tietää vain 12v itse. hän on lisäksi käsittääkseni saanut ammattiapua asiaan, joten antaisitteko jo asian olla ja keskittyisitte omien lastenne tuleviin yllätyksiin.
Viestistäni huomauttajalle:
Ymmärrän kyllä ettei tämän keskustelun pohjana ole maahanmuuttaja- tai suomalaisuuskysymys lainkaan. Mun mielestä tämä tytön ruotiminen tähän tapaan täällä ei vain ole lainkaan vähemmän sortavaa tai hyväksyttävämpää. Jos kanssasi ollaan erimieltä asioista tai yleensä pohditaan asioita, se ei kai tarkoita sitä, että olisi noussut väärällä jalalla?
"Jos itse kuulisin,että vauva itkee pitkään vaunuissa pihalla, eikä kukaan näytä kuulevan tai huomaavan, voisin mennä koputtamaan ovelle ja kysyä ystävällisesti, onko kukaan huomannut asiaa. Ehkä tyttökin oli ajatellut tehdä niin. Mennyt ja nostanut vauvan syliin viedäkseen vaikka sisälle juuri siksi, että on ajatellut vauvalla olevan hätä ja sitten joutunut paniikkiin, kun on tajunnut, että vauvaan koskemisesta voikin seurata kovakin rangaistus hänelle itselleen. Lapsi ajattelee itseään lähes aina ensimmäisenä. Tosin en ymmärrä miksi hautasi vauvan hankeen. Ehkä ajatteli kuitenkin peittää jälkensä ja että vauva löytyisi kuitenkin läheltä. Tällainen spekulointi on kuitenkin täysin turhaa ja aika loukkaavaakin, vastauksen tietää vain 12v itse."
Nyt on selvinnyt jo uutta(tämä ajatuksen kumoavaa) tietoa tytön motiiveista.
Hoidetaan asiat ajoissa, ei pahenneta niitä jälkeenpäin
en löydä keskustelua asiasta haulla.
MTV sivuilla oli että naapurit eivät ihmettele että juuri tämä tyttä oli sieppaaja.
Kait jollain on nyt irc linkkiä taí vastaavaa
Ei olis näköjään alunperinkään pitänyt ottaa kantaa koko asiaan.
ilmeisesti sinulla ei ole mitään hajua kehityspsykologiasta niin silloin on parempi olla antamatta mutu-arvioita.
Ja väitän, etteivät kyseisen tytönkään vanhemmat osanneet kuvitella asiaa etukäteen. Toivottavasti et putoa korkealta ja kovaa kun joskus tulee eteen tilanne, jota et olisi voinut edes kuvitella.