Ettekö te äidit ollenkaan häpeä sitä miten suhtaudutte nk. "teiniäiteihin!?!?
Ei ole asia ennen tullut pahemmin mieleen, mutta tänään tapahtui jotain joka sai minut ajattelemaan:
Nousin bussiin vaunujen kanssa, siellä oli jo toiset vaunut, äiti pienen tyttärensä kanssa. En ole koskaan nähnyt häntä aikaisemmin, mutta tervehditiin ja alettiin juttelemaan. Jo ihan muutaman minuutin jutustelun jälkeen tämä nuori äiti otti itse puheeksi sen miten häneen suhtaudutaan ikänsä takia.
Mielestäni hän ei ollut mitenkään silmiinpistävän nuoren näköinen, itse olen 30v. ja olisin arvioinut hänet ehkä 25-vuotiaaksi. Hän kertoi kuitenkin saaneensa lapsensa 18-vuotiaana.
Hän kertoi mielestäni selvästi liikuttuneena miten ihmiset usein kuiskuttelevat ja tulevat jopa suoraan kommentoimaan hänen nuorta ikäänsä.
Olin niin pahoillani tämän äidin puolesta että olisin halunnut sanoa jotain lohduttavaa ja järkevää, en kuitenkaan siinä tilanteessa löytänyt oikeita sanoja, kun äiti tyttärensä kanssa jo lähti pois bussista.
Olen aina kuvitellut että nämä teiniäitien parjaamiset ovat urbaanilegendoja ja av-palstan virtuaalimammojen yksinoikeus, enkä osannut ikinä kuvitella että joku ihminen tosielämässä menee päin naamaa arvostelemaan jonkun ikää!! Suoraan sanoen hävettää niiden puolesta jotka niin tekevät. Nuori äiti jonka tapasin tuntui noinkin lyhyen tuttavuuden perusteella olevan hyvinkin epävarma äitiydestään koska koki aiheelliseksi puolustella olevansa hyvä äiti nuoresta iästään huolimatta. Ettekö te p*skat nuorten äitien arvotelijat tajua miten pahan olon tuotatte ihmisille tuollaisella arvostelulla!?!
En yleensä kirjoita tänne mitään mutta nyt oli pakko vuodattaa, jäin vaan niin pahasti mieleen tuon äidin tunteet. Toivon että hänen ei ikinä enää tarvitse kuulla kommentteja iästään eikä tarvitse kestää arvostelevia katseita!
Kommentit (30)
Huomenna meilla juhlitaan aitienpaivaa, ja sen myota toivottaisin kaikille aideille kivaa paivaa.
että synnyttäjien keski-ikä on nykyään jo niin korkea. Nuoret äidit ovat harvinaisempia ja saavat osakseen enemmän katseita JA heitä myös tarkkaillaan aivan erillä tavalla kuin niitä "normaali-ikäisiä" synnyttäjiä, eli n. kolmikymppisiä ja sitä vanhempia äitejä.
Tällä viikolla olin menossa käyttämään lastani lääkärissä. Olen 22 vuotta ja ikäistäni nuoremman näköinen, pienikokoinen. Mietin ääneen vaatevalintojani, "että en näytä ihan penskalta, kun ihmiset vahtaa kun näkee näin nuoren äidin..." Ja noin miehelleni jutellessa heräsin itsekin taas ajattelemaan tätä typerää tilannetta. Miksi joudun sietämään noita katseita ja ihmettelyitä? Minähän olen nuori, terve ihminen lääketieteellisesti parhaassa lapsentekoiässä!
Mutta tähän on tultu. Nuoret äidit ovat kummajaisia. Ensin pitäisi opiskella ammatti ja "nauttia elämstä", matkustella, luoda uraa, sitten vakiintua, hankkia iso talo ja tekemällä tehdä ne lapset kaiken tuon jälkeen. Yli kolmikymppisenä. Se on normaalia nykysuomessa.
minustakin on surullista että anonyyminä pitää keskustelupalstalla todistaa oma pätevyytensä tuntemattomille ihmisille. Onnea siitä jos äidilläsi on akateeminen titteli ja olet naimisissa, nuori äiti! Niin ehdottoman varmasti kuin pätevä oletkin, miksi maailmassa tunnet tarvetta kailottaa sitä netissä?
vanhemmissakin äideissä. Huudellaan koulutuksesta, työpaikasta ja miten asiat on hyvin heillä :)
Mistähän johtuu? Nuorella äidillä usein halu puolustautua kun tullaan esitteleen tilastoja joiden valossa olet huono äiti? Mut mikä näillä ah niin onnellisilla hyvin koulutetuilla ja rikkailla äideillä?
minustakin on surullista että anonyyminä pitää keskustelupalstalla todistaa oma pätevyytensä tuntemattomille ihmisille. Onnea siitä jos äidilläsi on akateeminen titteli ja olet naimisissa, nuori äiti! Niin ehdottoman varmasti kuin pätevä oletkin, miksi maailmassa tunnet tarvetta kailottaa sitä netissä?
vanhemmissakin äideissä. Huudellaan koulutuksesta, työpaikasta ja miten asiat on hyvin heillä :)
Mistähän johtuu? Nuorella äidillä usein halu puolustautua kun tullaan esitteleen tilastoja joiden valossa olet huono äiti? Mut mikä näillä ah niin onnellisilla hyvin koulutetuilla ja rikkailla äideillä?
Jospa joku heistä suvaitsisi vastata :)
ja lapsiahan ei voi kasvattaa pienessä talossa, lasten teon jälkeen ei enää koskaan voi matkustaa, nauttia elämästä, opiskella, luoda uraa jne. Surullista.
Syrjäytymiseen siis mielestäsi ei vaikuta muiden syrjivä käytös? Olepa edes looginen ajatusmaailmoinesi.
Mutta sitten aiheeseen: minäkin olin erittäin nuori äiti (20v.). Koin aivan saman tyyppistä syrjintää ja ylikatsomista ja väheksyntää kuin mistä aloittaja puhuu.
Myönnän, että etsin enemmänkin vikoja omasta käytöksestäni kuin muiden ilmiselvästä sivistymättömyydestä kohdata erilaisia ihmisiä.
Mietin, käyttäytyisivätkö muut äidit minua kohtaan paremmin, jos olisin eri näköinen, asuisin eri kadulla, opiskelisin eri aineyhdistelmiä, olisinkin pukenut lapseni punaiseen enkä vihreään, olisinkin hymyillyt sen sijaan, että olin vakava, olisinkin ollut vakava sen sijaan että hymyilin....
Ihmisellä kun on taipumus edes yrittää selittää, miksi ihmiset kohtelevat häntä oudosti ja väärin.
Todettakoon, että meillä oli kaikki taloudelliset mahdollisuudet kasvattaa lapsemme kelpo kansalaisiksi, opiskelimme kumpikin yliopistossa, asuimme omistusasunnossa hyvässä kaupunginosassa, elimme normaalia nuoren perheen aktiivista elämää ystävinemme ja sukuinemme.
Mutta ne päiväkodin kolmekymppiset äidit - ei. Heille olin kaiketi se halveksittava teiniäiti.
Vai olinko sittenkin liian nuori, liian kaunis, liian vaarallinen?
eivät välttämättä arvostele ilkeyttään, vaan ovat ehkä epävarmoja itsestään? Kärjistetty esimerkki: Verraten vanhana lapsensa tehneesessä äidissä näkyvät raskauden ja synnytyksen jättämät jäljet, jaksaminen ei oo samaa luokkaa kun nuorempana jne vs hehkeä ja hoikka nuori äiti työntelee vaunuja korkkareissaan ja varaa aikaa salilla ja manikyyrissä käymiseen kun on mummeja ja tätejä oikeen pyytämässä lasta hoitoon? Muakin v*tuttais jos olisin se kuluneen näköinen ja lihava "vanha" äiti ja kateellisena usein on altis huomaamaan virheitä kateuden kohteessa --> arvostelu
Toi sun kärjistetty esimerkkisi oli hieman hmmm... no joo... Ihmiset ovat ihmisiä, nuoret ja vanhat. JOtkut on kateellisia kyyliä, toiset taas ei. Mulle ei tulisi mieleenkään arvostella minkään ikäisiä äitejä. Omassa kaveripiirissä on kaiken ikäisinä äidiksi tulleita, niin 17-vuotiaina kuin 37-vuotiaina. Mä luulen, että se arvostelu lähtee lähinnä siitä, että nykyään ihmisillä on niin paljon kaiken maailman tilastojakin luettavina. Ja ne kertovat aika karua kieltä teiniäideistä. Esim. 40% teiniäideistä vetää röökiä raskausaikana. Teiniäitiys periytyy. Teiniäitiys liittyy kouluttamattomuuteen ja syrjäytyneisyyteen ja sossun luukulla notkumiseen. Teiniliitot harvoin kestävät.
Mistähän johtuu? Nuorella äidillä usein halu puolustautua kun tullaan esitteleen tilastoja joiden valossa olet huono äiti? Mut mikä näillä ah niin onnellisilla hyvin koulutetuilla ja rikkailla äideillä?
Tilastot osoittavat, että teiniäideistä isompi osa polttaa tupakkaa raskausaikana kuin "aikuisena" lapsen saaneista. Kertooko tämä jotain sinusta? Ei. Se kertoo todennäköisyyksistä.
Tilastot kertovat, että sosioekonominen tausta periytyy ja että nuoren äidin lapset saavat todennköisemmin itsekin lapsia nuorena.
Tämä ei edelleenkään yksilötasolla kerro mitään.
Ja toisaalta jos kerran on ihan hyvä juttu tulla nuorena äidiksi eikä kaikilla tarvitse olla akateemista koulutusta, miksi tämä olisi haukkumista?
Ainakin tällä palstalla nuorten äitien paheksujien paheksunta tuntuu usein olevan tekopyhää hurskastelua. Ensin syytellään siitä, että vanhemmat äidit suhteutuvat nuoriin äiteihin huonosti ja samaan hengenvedoon todetaan, että se johtuu siitä, että ne ovat vanhoja, läskejä, rumia ja raihnaisia. Näkeekö kukaan muu tässä ristiriitaa?
Ja ihan vain tiedoksi: olen 21 ja opiskelen yliopistolla.
on suurimmaksi osaksi nuoren äidin kuvitelmaa. Itsekin nuorena kuvittelin, että jos joku vilkaisi minuun päin se ajatteli varmaan jotain negatiivista.
Nuorena itsekritiikki on vain niin voimakasta.
Minua kutsutaan av keskusteluissa mummoäidiksi ja lapsiani säälitään. Se ei näin nelikymppistä enää hetkauta. Ja muuten suurin osa tuntemistani nuorista äideistä on tosi ihania ja mukavia.
Että mä ärsyynnyn ihmisiin jotka pitävät vain omia valintojaan oikeina! Itse olen 19-vuotias, itselläni ei ole eikä vielä pitkään aikaan tule olemaankaan lapsia. Mutta vanhemmilleni syntyi "iltätähti" vuosi sitten ja olen häntä käynyt viemässä leikkipuistoihin yms. Ja olen saanut ihmisiltä siis juuri sen "minun valinnat ja mielipiteet ovat oikeat, kaikki erimieliset ovat kouluttamatonta roskasakkia"- tyyppisiltä ihmisiltä oikein piiiitkiä katseita ja supinaa.
Vain kerran on tultu puhumaan. "Sinullapa on kaunis tyttö"
"juu kaunis on, mutta mä olen vaan isosisko"
"aaaaa, no ajattelinkin kun olet niin nuoren näköinen"... Ei tuo nyt mitenkään loukkaavaa musta ollut, mitä lie silti siellä päässään minun nuoruudestani ajatellut :D
Äitini sen sijaan on saanut kuulla paljon ihmettelyä siitä että minulla ja siskollani on sama isä, vaikka on 18vuotta ikäeroa! On kuulemma niiiiiiiin harvinaista nykyään.
vanhemmissakin äideissä. Huudellaan koulutuksesta, työpaikasta ja miten asiat on hyvin heillä :)