Mitä tekisit, jos mikään ei olisi esteenä?

matkustaisin Suomeen tapaamaan perhettä ja ystäviä.

Muuttaisin minne tahansa pois täältä. Todennäköisesti Etelä- Ranskaan. Esteenä on perhe, jota en ottaisi mukaan.

erään henkilön kanssa(sorry brutaali ilmaus)

lapset espanjalaiseen kouluun

vapaaehtoistyöhöni ja kuntoilisin salilla joka päivä.

erään henkilön kanssa(sorry brutaali ilmaus)

Sitten muuttaisin talviksi jonnekin lämpimään, jossa saisi puusta appelsiineja ym

Haluaisin perustaa oman pienen verstaan, jossa voisin askarrella kaikkea kivaa metallista, puusta, kivestä. Ihan vain omaksi iloksi.



Pieni verstas olis jo ihan käden ulottuvilla, mutta kun vielä löytäisi aikaa sen tyhjentämiselle ja siihen itse puuhasteluun.

Haluttais myös matkustella taas ulkomailla vuosien tauon jälkeen.

...sen jälkeen kuin olisin sekstaillut maailman kuumimman miehen kanssa :)

Rakennuttaisin ihanan talon veden äärelle, valitsisin ihanat sisustukset, arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat olisivat mukana alusta asti. En palaisi töihin, vaan hoitaisin lapset kotona. Mieskin jäisi pois töistä ja vain harrastaisi. Voisin perustaa pienen kahvion tai vaatemyymälän ajan kuluksi. Asuisin ainakin pari kuukautta talvesta jossain lämpimässä maassa. Että näin vaatimatonta :D



nimim. lottovoittoa odotellessa



P.S. ihmettelin kyllä muiden vastaajien vaatimattomia haaveita

Italia, Thaimaa, mikä milloinkin. Tekisin jotain vapaaehtoistyötä, viljelisin jotain kotona ja eläisin yksinkertaisesti.

Kärsin alkuraskauden väsymyksestä, kuvotuksesta ja inhottavasta turvotuksesta (viikkoja 10, näytän siltä kuin olisi 20). Töissä kamala kiire ja hermo kireenä kaiken aikaa.



Jos voisin, lähtisin viikoksi yksin jonnekin, missä on niin lämmin, että voisin pukeutua pelkkään kiristämättömään kapuun ja nukkua tuntikaupalla päikkäreitä varjossa, leppeässä kesätuulessa.

järjettömän kokoiset silikonirinnat ja alkaisin myydä itseäni rahasta. Sen jälkeen voisin kirjoittaa kirjan kokemuksistani ja alkaa auttaa saman kokeneita. Unelmani olisi toteutunut; olisin antanut kasvot tabulle asialle.

Matkustaisin ympäri maailmaa, lähtisin vaikka USA:n reissailemaan.

Tekisin lisää lapsia ja tekisin siinä sivussa sellaisia töitä joista itse pidän (ja joista ei välttämättä saisi niin suurta elantoa)



ja..psssst....hankkisin rakastajan, tiedän kyllä kuka...

kuinka ihana hän on. Siinähän se. Ja sitte mä varmasti matkustaisin johonkin ja tekisin vapaaehtoistyötä. Lapset seuraisi siinä mukana. Tietysi kysyisin mieheltäni, mitä hän aikoo tehdä; tulla mukana ja hoitaa lapset mukisematta vai jääkö hän tänne? Mä selviän ilman hänen narinaa ja tyytymättömyyttäkin. Lapset kyllä sopeutuu ja karaistuu siinä sivussa.

tulevaisuuteen lasteni kanssa - ja toivoisin, että sieltä löytyisi älyllistä elämää. jättäisin siis teidät tänne naimaan toisiltanne aivot pellolle.

Ja totta vie viivähtäisin niissä opinnoissa ainakin kymmenen vuotta. Olisi kiva uppoutua asiaan oikein perusteellisesti.

Olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että elämä on parasta, kun se edellyttää ponnistelua ja kun ponnistelun tavoitteena on perustarpeiden tyydyttäminen.



Jos mikään ei olisi esteenä, hankkiutuisin merikapteeniksi tai liikennelentäjäksi. Veturinkuljettajakin tulisi kyseeseen. Tai toisaalta vaikkapa lukion lehtori. Näemmä mulla on jonkinlainen hallinnan tai pätemisen tarve :D



Omistan kaiken mitä haluan omistaa. Velkaa on, mutta jos juuri nyt voisin olla ansiotyössä, ne eivät juuri mieltä painaisi. Kyse on kuitenkin verrattain maltillisesta summasta. Tai no... stereoihin uusi vahvistin olisi ihan jees.



Mutta niin... en osaa kuvitella elämää, jossa välttämättömät tarpeet tyydyttyisivät itsestään. Jotenkin uskon, että liian helppo elämä turhauttaisi. En pauhaa muodikkaasti haasteellisuuden puolesta, vaan siitä että liika helppous muuttaa kaiken arvottomaksi ja siitä uskon koituvan lähinnä masennusta.



Jos olisi asunto ja ruoka ja niin edelleen, ja vielä varaa toteutella haaveitaan... jos voisin tehdä mitä tahansa, mitä vähäisillä aivoillani kuvittelisin voivani tehdä, päätyisin kuitenkin jonkinlaiseen keskinkertaisuuteen. En halua tehdä haaveista itsestäänselvyyksiä, mutten toisaalta haikailla täysin turhiakaan.



Mutta juuri tällä hetkellä jonkinlaisen arvostuksen saaminen tuntuisi hyvältä. En tarkoita kadehdintaa, vaan tunnetta siitä, että tekemäni asiat ovat tuoneet hyvää hedelmää ja että olen saanut kiitoksen ja elantoni aikaansaamastani hyvästä.



Mutta seksi! Sen kanssa voisinkin touhuta niin kauan, että saisin mittani täyteen. Että ei enää haluaisi kokeilla mitään uutta, mitä ihminen tai kaksi voivat vartalollaan tehdä.

mitä ihminen tai kaksi voivat vartalollaan tehdä.