Lue keskustelun säännöt.
Olen siepannut vauvan ollessani lapsi
12.03.2010 |
En halua kaikkia yksityiskohtia kertoa, jotta minua tai tapausta ei tunnisteta. Tämänpäiväinen uutinen nosti vain asian taas pintaan...
Olin vielä lapsi. Olin ihan tavallinen lapsi, mulla oli tavallinen, onnellinen perhe, mulla oli tavallisia harrastuksia ja pärjäsin koulussa hyvin. Mulla oli kavereita enkä millään lailla poikennut ystävistäni.
Kerran ohikulkiessani sieppasin vauvan. En tiedä, mikä päähänpisto se oli - jotenkin kai halusin pitää huolta siitä pienestä nyytistä. Onneksi tajusin pian tehneeni virheen, jätin vauvan fiksuun paikkaan ja vauva löydettiin. Jäin kiinni myöhemmin.
Tapahtuneessa kauheinta oli eräänlainen anteeksiantamattomuus. Asiaa tietenkin veivattiin julkisuudessa, paikkakunnalla, koulussa, sossussa ja poliisissa. Ymmärsin heti, että tekoni oli kauhea. Mä en vaan saanut sitä mitenkään anteeksi - kukaan ei ymmärtänyt.
Kesti vuosia, ennen kuin pääsin tapahtuneesta yli. Tietyllä tavalla stigma on edelleen. Sukulaiset ja perhe muistavat. Nytkin on puhelin soinut ja ihmiset ovat muistuttaneet asiasta.
Kommentit (26)
poista sitä, että tuntee myötätuntoa myös vauvan perhettä kohtaan.
En myöskään usko, että tämä 12 vuotias on mikään hirviö tai päästään täysin sekaisin. Avun tarpeessa hän on joka tapauksessa. En osaa kuvitella, että lapsi, jolla on kaikki hyvin, menee ottamaan vieraan vauvan vaunuista ja jättää sen sitten lumihankeen (tai mihinkään muuallekaan). Jostain se on oire, sanot tämä ap mitä tahansa nyt omasta tapauksestasi. Ehkä silloin asiaa ei osattu hoitaa kohdallasi oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta millä **#¤%&?* (sensuroitu) vietillä selitätte vauvan murhayrityksen? siitä on hoivavietti kaukana.
Toisaalta ymmärrän, että teon jälkeen on ehkä tullut katumapäälle ja ei ole enää voinut viedä vauvaa takaisin, kiinnijäämisen pelossa.
Vaikka itsellänikin on ollut aina vahva hoivavietti, niin ei kyllä ole käynyt mielessäkään napata toisten vauvoja mukaan.. :O
mä olen myös lapsena ostanut pienen hiiren (tiedän, ettei voi verrata lapseen, mutta sama periaate). Äiti ei halunnut osaa minulle lemmikki hiirtä, niinpä ostin sen itse ja pidin pienessä laatikossa. Yöllä mulle tuli kamala ahdistus ja heitin sen hiiren pienessä laatikossa pihalle siis ulos. Aamulla kävin hakemassa hiiren ja annoin sen kaverilleni jolla oli tuollaisia hiiriä lemmikkinä.
Tiedän, että asiat eivät ole suoraan verrannollisia, mutta ymmärrän tuon hoivavietin ja paniikki/ahdistuksen sen jälkeen.
Ja minä tulen avioeroperheestä, jossa tunsin usein jääväni vaille jotain, mitä sitä en osaa määritellä. Olin 8v kun vanhempani erosivat ja sitä oli todella vaikea ymmärtää. Hain hiirestä lohtua, läheisyyttä ja hellyyttä.
mutta hautaaminen. miksi? en voi ymmärtää, en keksi muuta kuin että halusi tappaa.
ap joku lainaa sinunkin lastasi. Saisit ehkä tuntea samaa hätää, epätoivoa ja kauhua mitä lapsen vanhemmat. Ehkä sinultakin löytyisi myötätuntoa vauvalle ja hänen vanhemmilleen ja suvulle. Sinua on turha säälitellä