Lue keskustelun säännöt.
Rentoutuminen synnytyksessä
09.03.2010 |
Lähinnä supistusten aikana mm säästää voimia. Tulisi harjoitella jo raskaus aikana???
Miten harjoittelet rentoutumista kivuttomassa tilassa sen varalle, että olet aikanaan supistusten ajan hyvin tuskainen, peloissasi ja ties mitä muuta?
Jätänkö sormet oven väliin ja alan opetella meditointia??
Siis oikeasti! Miten tuollaista voi harjoitella? Mielikuvat eivät taatusti vastaa todellisuutta!
Kommentit (21)
hmmm hmmm hmmm ja sillä mentiin ja hyvin meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka itse olen esim Joogaa harrastanut ja muutenkin harjoitellut rentoutumista ja mielen ja kehonhallintaa ja omaan vielä suhteellisen hyvän kipukynnyksen niin synnytys olis sitten jotain aivan muuta.
Tosin supistuksia oli kestänyt 6-8 minuutin välein jo melkein 2 vuorokautta ennenkuin todelliset 2minuutin välein tulevat supistukset alkoivat.
Nua todelliset kivuliaat supistukset olivt niin kipeitä että en kyennyt mitenkään hallitsemaan niitä enkä myöskään saanut rentoutettua lihaksia, en edes supistusten välillä.
Avatuminen olikin sitten ihan super hidasta. Epiduraali auttoi vähän mutta senkin aikana supistukset tuntuivat niin paljon ettei keho rentoutunut.
Lopulta 19 tunnin jälkeen sain relaksanttia joka laukaisi jännityksen ja aukesinkin sitten loput 5 senttiä reilussa tunnissa.
Joten ainakaan omalla kohdalla ei mikään harjoitus auttanut vaan avun toi epiduraali ja relaksantti lihakseen.
Ponnistusvaiheessa ei sitten epiduraalia enää ollut ja ponnistus meni ns luomuna niinkuin olin toivonutkin. Siinä kipua ei edes huomannut kun ponnistamisen tarve vei kivun tunteen ja ainoa ajatus oli puskea lapsi ulos.
tosin opin tekniikan vasta ennen neljättä synnytystä :D
Odotusaikana harjoittelin niiden ennakoivien supistusten aikana rentoutumaan muuten niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi tutustuin aktiivinen synnytys ry:n ja föda hemma föreningenin nettisivuihin, rentoutumisohjeisiin ja synnytyskertomuksiin.
Synnytysken aikana minulla oli apuna kaksi mielikuvaa. Toisessa poljin pyörällä ylös mäkeä kun supistus alkoi, ja kivun huipulla olin mäen huipulla, supistuksen hellittäessä kuvittenin laskevani pyörällä mäkeä alas, ja rentoutin kaikki lihakset samalla. Toinen mielikuva oli aukeavasta kukasta, sen tekniikkaa en tosin enää muista (synnytyksestä on jo 7 vuotta aikaa...) Mielikuvien ei tietenkään tarvitse vastata todellisuutta.
Synnytyksen aikana keskityin vain ja ainoastaan synnytykseen, itseeni ja vauvaan. Itseasiassa liikuin vain omassa maailmassani supistuksesta toiseen, suljin ihan kaiken muun ulkopuolelle. En kokenut oloani missään vaiheessa tuskaiseksi tai pelokkaaksi, jos olisin kokenut, ei rentoutuminen olisi tietenkään onnistunut. Oman kehon tuntemus, varmuus tapahtuman kulusta ja turvallisuuden tunne olivat avainasioita.
Siinä vaiheessa kun pelkät mielikuvat eivät enää auttaneet rentoutumaan, otin avuksi ilokaasun pienillä seoiksilla (30/70%), ja supistusten aikana keskityin vain ja ainoastaan hengittämään, rentouttamaan lihaksia ja kuuntelemaan omaa kehoani.
Mies ei ollut mukana synnytyksessä, itseasiassa koin kaikki ihmiset ympärilläni häiritseviksi, onneksi kätilö ja harjoittelija ymmärsivät sen, ja sain olla ihan rauhassa :)
Olen siis vielä kotona, mutta kohta varmaan lähdetään sairaalaan. Supistuskipu on helkkarin kovaa, mutta supistuksia on vain 10-15 minuutin välein, joten pystyn hyvin rentoutumaan niiden välissä.
Supparien aikana minua auttaa eri asentojen kokeileminen (makaaminen pahinta) ja syvään ja rauhallisesti hengittäminen. Uloshengityksellä "puhallan kipua ulos" ja yritän tietoisesti rentouttaa kroppaani. Myös jonkun mainitsema sekuntien laskeminen auttaa.
Kyllä niin on mukava lukea tollasia teikäläisen laittamia viestejä! Otsikossa tuomitset rentoutumisen huuhaana ja alotat tekstin vitulla?
No, jos sinä et osaa rentoutua niin ei se tarkoita ettei muut osaa -joten ei ole huuhaata! :)
Itse esikoisen synnytyksessä jännitin, enkä tietosesti koittanut rentoutua. Ja pitkä oli synnytys, vuorokauden.
Seuraavat oli nopeita kun heti supparin mentyä koitin tasata hengityksen ja rauhottua.
Kyllä rentoutumista voi harjotella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä niin on mukava lukea tollasia teikäläisen laittamia viestejä! Otsikossa tuomitset rentoutumisen huuhaana ja alotat tekstin vitulla?
No, jos sinä et osaa rentoutua niin ei se tarkoita ettei muut osaa -joten ei ole huuhaata! :)
Itse esikoisen synnytyksessä jännitin, enkä tietosesti koittanut rentoutua. Ja pitkä oli synnytys, vuorokauden.
Seuraavat oli nopeita kun heti supparin mentyä koitin tasata hengityksen ja rauhottua.Kyllä rentoutumista voi harjotella!
Niin tuliko sinulle mieleen että nopeampi toinen synnytys saattaisi johtua ihan siitä faktasta että ensimmäisellä kerralla synnytys yleensä on kipeämpi ja hitaampi koska kohdun suu avautuu ensimmäistä kertaa.
Poikkeuksiakin toki on, mutta tuskin se tokan synnytyksen helppous tai neljännen niinkuin tuolla yhdellä, johtuu pelkästään rentoutumisharjoituksista vaan osoittain siitä että tokalla kerralla sieltä on jo yksi tyyppi tullut ja "avannut tien"
Toki hyvä jos jollain rentoutuminen auttaa ja tietenkään se ei ole huuhaata ja hyvä harjoitella etukäteen. Mutta pitää myös ymmärtää se että aina se ei riitä vaikka kuinka osaisi hengitellä.
en tarkoittanut sitä niin että se olisi kokonaan huuhaata puhuin vaan omasta kokemuksestani tottakait se voi jollain auttaa minusta ei vaan ollut siihen.. ja anteeksi kiroiluni se on todella paha tapa jota viljelen ihan liikaa mistä lie oppinut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun eka synnytys oli ainakin niin kauheeta tuskaa,ei sellaiseen voi ihminen varautua. kahden ensimmäisen sentin aikana auttoi hengitys syvään sisään ja ulos mutta sitten rukoilinkin jo epiduraalia jonka saamisen jälkeen rentouduin ja avauduin tosi nopeesti,lääkäri sanoikin että avautuminen vaatii oman kehon rentoutumista mikä minulta ei onnistunut siinä tuskassa:). kuuntelin koko raskauden rentoutus levyä ja harjoittelin mutta aivan turhaan,ehkä ensi kerralla sitten....
Kyllä minä ainakin uskon että rentoutuminen vaikuttaa miten synnytys edistyy!
Jos jatkuvasti lihaksilla jännittää vastaan niin johan sen maalaisjärkikin sanoo että ei auta tilannetta: esikoisen synnytyksestä sanon että sain epiduraalin, spinaalin, paracervin ja ilman kivunlievityksen vaikutusta mentiin ponnistamaan.
Esikoisesta jo kerrottiin että RENTOUDU aina kun supistus menee ohi, mutta en vaan uskaltanut rentoutua.
Seuraava synnytys meni epiduraalilla, spinaalilla ja paralla, rentoutin tietosesti joka supistuksen välissä ja uskon että sen vuoksi synnytys oli helpompi.
Tottakai kohtu työskentelee jatkossa tehokkaammin, mutta kyllä se oma vastaantappelu kostautuu.
En usko niinkään tohon että seuraava syntyy helpommin kun väylästä on jo kuljettu: mitä nyt omat lihakseni tunnen niin lantionpohja oli retuperällä ennen lapsia ja kolmannesta oli tosi tiukka. Ei se alapää mikään tuulitunneli synnyttäneellä ole! :D
Ihan hyvin voi synnytyksissä tulla vaikeuksia niin että ei eka olekaan se hankalin. Kyllä minä ainakin koen itse omat synnytykseni itse ja osaan sanoa mikä auttaa.
Kun ajattelen synnytyksiäni niin ekan ja neljännen suurin ero oli rentoutuminen. Vaikka eka lapsi "raivaa tietä" niin ei neljäs humahda itsestään. Ainakin itselläni toka, kolmas ja neljäs on vertailukelposia keskenään jos et kerran esikoista halua huomioida. ;)
Ja lapsen pään tarjonta on tärkeämpi kuin se monennnettako pusertaa ulos kehostaan.
Ei silloin mikään hengittely autakaan jos lapsi ei synny, mutta tämä voi tulla vaikka neljännen lapsen kohdalla! ;)
15
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihanampaa saa hakea. Esikoista käynnisteltiin vuorokausi ja seuraavana päivänä lähti sitte synnytys käyntiin. Se oli ihan yhtä tuskaa epiduraaliin asti. Kun puudute alko vaikuttaa, otin parin tunnin unet ja heräsin kysymään et saako ponnistaa :)
Toisen synnytyksessä en saanu epiduraalia pyynnösitä huolimatta, oli ihan tuskaa eikä se rentoutuminen onnistunu vaikka kuinka yritin hengitellä ja ajatella itseäni rennoksi. Sinänsä outoa, kun yleensä kestän kipua hyvin ja olen hyvähermoinen. Mutta en siellä synnytyssalissa näköjään.
Mutta mietin etukäteen kovasti että en tahdo alkaa huutaa, vaan haluan etsiä jonkun keskittymiskohteen. Tein sitten niin, että laajamittaisen ilokaasuimppauksen ohella laskin. Kun supistus alkoi, aloin laskemaan ja keinutin samalla lantiota. Tykkäsin maata kyljellä, keinuttaa siinä eestaas. Helpotti jotenkin tietää, että supistuksen aikana ehdin laskea aina kutakuin 30-40neen ja saatoin miettiä "nyt jo kymmenen, 15 on puoliväli, kahdenkympin jälkeen alkaa jo kohta hellittää.."
Se auttoi minua. Olin sen verran rento, että nukahdin supistusten väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei siinä rentoudu kun vasta puudutuksessa. Ensin on vain kestettävä. Ja kyllähän sen kestää. Luonto on hoitanut asian niin että nainen kykenee kestämään sen kaiken. Itse toivoin koko ajan supistuste kovenemista ja tihenemistä. Kun en enää "kestänyt" painelin sairaalaan ja epiduraali auttoi. Sitä kun luulee olevansa tietynlainen ihminen ja kivun sietäjä, niin kun synnytys alkaa kumoutuu kaikki se mitä luulit olevasi. itse en kestä kipua lainkaan, mutta kipukynnykseni olikin tosi korkea kun tuli h-hetki. en koskaan harjoitellut mitään synnytystä varten, koska pidän sitä turhana. kaikki miten luulee sen menevän kumoutuu kuitenkin. älä hätäile kyllä se luonto hoitaa...
mä löin nyrkillä tyynyä sohvalla ja kyllä auttoi ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainoa asia mikä rentouttaa synnytyksessä on tehokas kivunlievitys, eli epiduraali tai spinaali
vittu mä en ainakaan rentoutunu pätkääkään se aika on niin lyhyt että siinä et kerkee kyllä saada yhtään todellista ajatusta päähän ku huomaat että taas mennään! jos joku tuohon pystyy niin pisteet sille mää kyllä luotan tukevasti tähän nykylääketieteeseen! ammeessa oli vaan kiva pulikoida mutta ei sekään sen kummempaa tehnyt mä oon muutenkin vesipeto että hyöty oli siinä ihan
auttoi avautumisvaiheen aikana se, että ajatukset olivat muualla. Jotain simppeliä tekemistä, koska ainakaan minä en olisi mihinkään syvälliseen kuitenkaan pystynyt keskittymään. Minä pelasin pasianssia...
Supistusten aikana laskin sekunteja, sekin tavallaan vei ajatuksia pois kivusta. Ja sitä paitsi tiesi, että kipu lakkaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsee kuuteenkymmeneen :)
sitä kipua ei voi hallita, sille täytyy vaan antautua ja toivoa että hommasta selviää hengissä ilman pahempia vammoja. Se minimaalisen lyhyt aika supistusten välissä (jota mm. lääkkeellisesti käynnistetyissä ja nopeutetuissa synnytyksissä ei aina ole) riittää just ja just siihen että ehtii haukkoa vähän happea.
Mutta sä selviät synnytyksestä silti!:) Ja vaikka se ois minkälaista, niin jonain hetkenä se loppuu ja saat lapsen syliin. Älä turhaa yritäkään hallita asioita joita ei voi hallita.
että saiko kukaan muu odottaessa sellasta vauvan syntymä kirjaa... oliskohan ollu jo vau kirjan tms... siinä oli kyl kans sellasia juttuja että huh huh se oli kyl niin lääketiede vastanen kirja.. just hirveet sepustukset kaikesta rentoutushömpästä ja sit esim. epiduraalista kirjotetaab tyyliin että jos otat sen et voi millään tavalla vaikuttaa synnytykseen sinut kytketään ties mihin piuhoihin, et saa liikkua yms yms...
Ostin ennen esikoisen syntymää "Synnytä rentoutuneena" CD:n ja kuuntelin sitä muutaman kerran. Perus rentoutusta olen silloin tällöin tehnyt ihan kouluajoilta saakka (tehtiin koulussa joskus liikuntatuntien lopuksi...), aika samoja juttuja tuossa CD:ssä oli. Yritin CD:n perusteella pitää mielessä supistusten aikana niiden tarkoitukse: kuvittelin, miten joka supistuksella kohdun suu vähän aukeaa ja vauvan syntymä lähempänä. Kaksi lasta olen synnyttänyt ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ihan noilla perusrentoutusopeilla. Ja mielestäni toimi hyvin. Pystyin pysymään suhteellisen rentona, kroppa ei mennyt ihan "kipsiin" ja synnytykset etenivät joutuisasti.
Kannattaa myös tutustua synnytyksen vaiheisiin ja tiedostaa, että usein avautumisen loppuvaiheessa (9-10cm kohdalla) tulee epätoivon ja epävarmuuden hetki. On hyvä, jos mies tai joku muu paikalla olija tunnistaa tämän ja pystyy rohkaisemaan. Itselläni asia kummallakin kerralla unohtui ja meinasi usko loppua loppumetreillä, mutta äkkiä se hetki onneksi meni ohi.
Eli mielestäni kannattaa harjoitella, eikä sormien oven väliin jättäminen ole tarpeen. Toki kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi, jos eteen tulee joku tuskallinen tilanne :)
Toista odottelen ja juuri tätä asiaa olen pohdiskellut viime päivinä. Että miten helkkarissa sitä saa ittensä rennoksi niiden supistuskipujen keskellä. Ensimmäisen synnytys oli yhtä tuskaa lähes alusta loppuun. Epätoivoa oli jo ilmassa vaikkei kohdunsuu ollut kuin hieman, alle sentin auki. Menin ihan lukkoon siitä kivusta. Ilman epiduraalia ei olis tullu mitään. Tosin sektioon sitten päätyikin, kun ei mahtunutkaan.
Niin että oisko jotain ihan konkreettisia neuvoja heittää?