Annan 4kk vauvalle peruna-porkkanasosetta
mitäs siihen sanotte? ;)Aloitetaan siis kiinteät.
Kommentit (35)
pikku hiljaa.
Maitomäärää sai vähennettyä ja nälkä pysyi poissa. Vatsa oli alkanut maidosta pullistua ja kiinteiden jälkeen mahakin näyttää laskeneen, kun ei tarvitse maitoa nii paljon, kiinteä pitää nälkää. Ei ollut vatsavaivoja.
ovat kiinnittäneet huomiota siihen että puheen kehityksessä on jotain häiriötä, niin uusimmissa suosituksissa on että maisteleminen aloitettaisiin (ei siis varsinainen syöminen) jo 4 kk iässä.Lähinnä ilmeisesti suulle töitä ja totuttelua. Itse olen aloittanut kolmen lapsen kanssa 4-5 kk maistelemisella, aluksihan se onkin lusikallinen päivässä. Imettänyt olen vuoteen asti. Ensimmäisen kanssa tein sen virheen että aloitin perunalla, kuten neuvolasta suositeltiin, ja maha meni lapsella ihan kovaksi. Kamalaa itkua.Oli muutenkin herkkävatsasin lapsistamme. Muiden kanssa olen aloittanut varovasti maissilla, peruna-porkkanalla tai päärynällä.Allergiaa ei lapsillamme ole ollut.
Kuule, ei se peruna-allergia -tai mikään muukaan allergia- ala siksi että aloittaa jonkun kuukautta tai kahta aikasemmin kuin naapuri. :)
Se allergisoiva tekijä on siinä itse ihmisessä: eli kyseinen ihminen reagoi siihen johonkin asiaan. Oli sitten ruoka, haju, pesuaine tai mikä vaan.
Perunalla VOI aloittaa.
Tai ottaa kakkosena heti porkkanan jälkeen parin päivän jälkeen kun porkkana todettu hyväksi.
Ainoa korvan taakse laitettava asia on että annetaan niitä raaka-aineita YKSITELLEN, jos lapsi (oli ikää 3 kk, 6 kk, 1- vuotta) saisi niitä yhden kerrallaan tai annetaan hyväksi todetun raaka-aineen kanssa.
Peruna ja porkkana on hyvää pohjaraaka-ainetta: siihen on hyvä sekoittaa jotain uusia raaka-aineita!!
Sillä jos antaa useampaa uutta raaka-ainetta joista joku aiheuttaa vaikka näppyjä niin se huomataan heti, eikä tartte vetää kaikkia viittä pois, odottaa näppyjen parantumista ja altistaa kaikkia -koska tämä vaan viivästyttää diagnosointia.
--Näpyt on saattanut tulla myös hikoilusta ja uusi raaka-aine on vaan sattumoisin samaan aikaan aloitettu; tämän vuoksi pitää altistaa uudestaan että voidaan todeta että esim. porkkana on se johon kroppa reagoi.
ja peruna-porkkanalla mekin. Ja luumua heti perään jälkkäriks. Sitä 2 päivää ja sit maisteltii maissia ja persikkaa..sit oli vissiin kasvis-sose ja ruusunmarjasose..mitään allergioita, ihottumia, masuvaivoja ei ole ollut
Minäpä join 1kk vanhana tuoremehua.
en edes aloittanut yhdella raaka-aineella ja annoin puuroksikin ekaksi neljää viljaa. HUI! Ja ei ongelmia.
molempien kanssa 3kk iässä, ja elämä helpotti kun lapset olivat tyytyväisempiä. Pienempi ei ollut moksiskaa potuista mutta isommalla meni vatsa kovalle, eli luumua tilalle. Yks hyvä mistä isompi tykkäsi niin porkkana-parsakaalisose, ei ole valmiina, mutta porkkanasosetta on ja siihen on nopea kiehauttaa pikkasen parsakaalia, namia.
En minä sano että ÄLÄ ANNA, vaan JOS joku olisi allergisoiva lapsellesi niin tarttis ottaa kaikki 4 pois, odottaa että näpyt paranee ja sitten testata kaikkia vuoronperään.
Ihan sama jos antaa ekan kerran 1- vuotiaana nakkisoppaa ekana kiinteänä jos sinne saakka rinnalla sinnittelee. Kunhan nyt sanon: näin minulle on opastettu neuvolassa 6- vuotta sitten esikoisesta.
Jokanen tekee omat päätöksensä silti kotonaan.
36
Niinhän kuuluu antaakin! 4-6 kk normaali aloitus pe-po soseilla.
kunhan aloitat pienillä määrillä :)
kunhan kokeilin saanko samanlaisen tuomion kun Martina, joka antoi kahta makua aloittaessaan kiinteät. Olisi pitänyt kai olla pelkkää perunaa.... Martinan vauva taisi olla kyllä 3kk.
meillä aloitettiin 2kk 3vko! Mikä oli siis pointtisi?
peruna sopii vauvallesi, se on aika yleinen allergian aiheuttaja ja peruna ei muutenkaan ole hyvä idea noin pienelle.Eipä sitä muualla ensimmäisenä annetakaan kuin täällä takapajulassa.
että on helpompi yksilöidä mikä ruoka-aine aiheuttaa esim. ihottumaa, ripulia yms. Niin ei tarvitse arpoa enempiä. Mutta meitin nyt 5 kk vauveli syö kaikkea ikäiselleen pilttipurkeissa tarjottua... Toivottavasti teilläkään ei allergia puhkea :)
muuttui takaisin neljään kuukauteen!
sen jälkeenkin pelkällä rintamaidolla, eipä tarvinnut soseiden kanssa värkätä. Kukin tyylillään. Minulla ei ollut mitään aikatauluja noiden soseiden aloituksen suhteen, menin täysin vauvan tarpeiden mukaan ja siihen maito riitti mainiosti.
Mutta niille, jotka oikeasti miettii näitä asioita: peruna ei ole välttämättä ihan paras aloittaja, varsinkaan noin pienelle. On aika kovaa mahalle.
Kannattaa miettiä, mitä perheessä muutenkin syödään. Meillä syödään perunaa minimaalisesti, joten korvasin perunan useimmiten bataatilla. On paremman makuista, helpommin soseutuvaa, nopeampi valmistaa. Ja ilmeisesti jonkin verran terveellisempikin. ;)
syötettiin neljä kuisena jo lihasoseita neuvolan ohjeen mukaan.