Hillitön synnytyspelko (kipu)

...siellä varmaan osataan auttaa tai ainakin neuvoa mista saisit apua pelkoosi jo tässä vaiheessa. Minulla on itsellä kolme synnystä takana ja neljättä odotan, vieläkään en osaa varsinaisesti pelätä ja siksi tämän sanonkin, ei se ole välttämättä kamalaa. Synnytys voi olla myös hyvä ja onnistunutkin, suurinosa kuitenkin menee ihan oikeasti hyvin. Täällä tuntuu välillä kirjoittelevan vain ne joilla kaikki tai osa on mennyt pieleen ja onnistuneet kokemukset jää kauhutarinoiden jalkoihin.

Minulla itsellä on kamala piikkikammo, johtuen selkäydinpunktioista joita on jouduttu joskus tekemään vuosia sitten ja siksi taas en edes pysty kuvittelemaan epiduraalia :D

synnytyskipu on kipu, johon luonto on varautunut hormooneilla, joita naisen elimistö tuottaa synnytyksen aikana. Näin sitä kipua kestää ihan toisella tavalla kuin muuta kipua ja myös loppuodotus alkaa tuntua jo senverran tukalalta, että sitä synnytyskipua ihan jopa odottaa.. :0) olen itse vieraillut pelkopolilla ekan synnytyksen jälkeen toista odottaessa, kokemus oli hyvä ja kipulääkkeitä saat ihan varmasti. Olen synnyttänyt viimeiset 3 lasta ilman kivunlievitystä omasta tahdostani ja se on ollut suorastaan vaikeaa, kun joka käänteessä on tarjottu kivunlievitystä. Itselläni on ollut hyvät luomukonstit ja olen kokenut, että synnytykseen ei turhaan puututa kalvojen puhkaisulla ym. olen pärjännyt omin voimin paremmin. Toivottavasti uskaltaudut kokeilemaan! Oma lapsi on suurin lahja, mitä voi saada!

Eli mä olen kanssa aivan älyttömän kipuherkkä, enkä kestä minkäänlaista kipua! Synnytystä pelkäsin ja kävin pelkopolilla puhumasta asiasta. Epiduraalia en tahtonut, koska en voinut sietää ajatusta, että selkärankaan pistetään piikki!



No pelkopolilla vain jankutettiin sitä epiduraalia, eikä siitä ollut mitään apua.



Sitten kun se pelätty synnytys käynnistyi, kestin yllättävän hyvin!! Kuuma suihku auttoi tosi paljon ja sairaalaan päästyämme olin jo 5-6cm auki. Salissa sain kohdunkaulan puudutteen joka vei kaikki supistuskivut heti pois! Sain sen toiseenkin kertaan ja taas auttoi tosi hyvin. Ponnistaminenkaan ei onnistuneen puudutuksen vuoksi sattunut juuri yhtään (tuntui sitten kyllä muuten tosi epämukavalta!) epparin tekoa lukuunottamatta. Sekin oli kuitenkin vain tosi pieni hetki ja oli ohi ennenkuin tajusin, mikä iski. =)



Tikkaaminenkin sattui, mutta se meni vähän niinkuin sumussa ohi, kun rinnalla oli oma vastasyntynyt vauva. ?

Nyt olen toista kertaa raskaana ja oikein innolla odotan, että kohta PÄÄSEN taas synnyttämään! Minkäänlaisia traumoja ei siis tosiaankaan jäänyt.



Kolme päivää synnytyksen jälkeen oli olo, ettei ikinä enää! Mutta sehän on vain normaalia. Sitten olo muuttui että kyllä vielä joskus, muttei vielä. Vajaan kuukauden päästä olin valmis menemään vaikka heti uudelleen. =)



Lisään vielä sen, että loppuodotuksesta tosiaan olo on niin tukala jo, että ajattelee vain, että sattukoon sitten vaikka kuinka paljon, mutta kunhan tulisi jo ulos! =D

Täällä kanssa yksi, joka kärsi kovasta sairaala- ja lääkärikammosta puhumattakaan synnytyksestä. Kävin raskaanaollessani pelkopolilla aiheesta puhumassa, mutten kokenut saavani siitä varsinaista apua. Odotuskuukausien aikana psyykkasin itseni alatiesynnytykseen.

Muistan, kuinka supistukset alkoivat muutamaa iltaa ennen kuin poikani syntyi. En ollut uskoa, että nämä nyt on NIITÄ oikeita supistuksia, kun kipu ei ollut juuri mitään. Olin nimittäin odottanut jotain henkeäsalpaavaa ja raastavaa kipua. Pari yötä kellottelin supistuksia ja sitten päätimme lähteä näytille sairaalaan. No, olinkin jo 4 cm auki... Saliin siirtymisen jälkeen sain epiduraalin, jota myöskin pelkäsin ihan hulluna. Eipä tuntunut sekään oikein missään. Meillä oli jopa hauskaa siellä salissa mieheni kanssa, kun kaikki kivut olivat poissa! Homma lähti sitten kuitenkin menemään pieleen, sillä synnytykseni pysähtyi. Oli aikas kova kolaus henkisesti, että en kaiken psyykkauksen jälkeen synnytäkään normaalisti, vaan joudun sektioon. Sektio sinällään ei ollut paha, mutta sen jälkeen tuli hieman ongelmia, mutta ei niistä sen enempää tässä.

Summa summarum, minullekin jäi hyvä fiilis synnytyksestä ja sairaalassa olosta ylipäänsä.

Mitkä ovat nuo 4n emon luomukonstit joilla pärjää? Mitä muuta veden, viljapussin ja hieronnan lisäksi??:)

Ekaa lasta odottaessa ei ollut pelkoja, mutta synnytyksestä jäi... =( kaamee kätilö ja epiduraali joka annettiin kahdessa osassa, ja toista osaa en eneää ehtinyt saamaan kun pyysin tyhmyyksissäni liian myöhään (mulle ei kukaan sattunut kertoamaan ettei sitä saa enää kun kohdunsuu kokonaan auki...)

jokatapauksessa kammo jäi.

Sitten 4 vuoden kuluttua aloin miettimään josko uskaltaisin toisen lapsen hommata, soitin neuvolaan ja kysyin että mitä tehdään kun mua pelottaa (en siis ollut vielä raskaana), ja ihana neuvolan täti sanoi että lapsi ei saa pelon tähden jäädä hankkimatta.

Uskalsin sitten ja pääsin pelkopolille, en itse uskonut että pelkästä juttelusta voi olla apua, mutta niin vain oli, totta kai se jännitti silti mutta jotnekin se helpotti että tiesin saavani kaikki mahdolliset mömmöt itseeni mitä vaan tarjolla on.

Oli niin ihana kätilö ja spinaali auttoi juuri silloin kun sitä tarvittiin, kaikki meni hienosti ja voin sanoa että ei oikeastaa edes sattunut, ei silleen pahalla tavalla vaan hyvällä tavalla teki kipeetä ja kun tiesi että se on pian ohi.

Olisipa mukava kuulla kirsikalta, että miten on mennyt ja joko jälkikasvua ehkä tulossa? =)



Mä kirjoitin tänne aiemminki kuin se synnytys pelotti ja kauhiahan se oli. Todella pitkä ja mitkään kivunlievitykset eivät tehonneet. Sain epiduraalinkin kahdesti eikä mitään tehoa...=(

Mutta elossa ollaan ja ihana tyttö kotona...



Nyt vaan jännään, ku seuraavan kanssa en aio enää synnyttää, että mitenköhän vaikeaa se on päästä sektioon??? TIetääkö kukaan ja onko kokenusta OYS:sta? Olisi kiva kuulla!

Itseni kestämään kipua ja että hengittely, murina, jalkeilla olo ja kuuma suihku auttaisivat. Mutta ei siitä tullut mitään. Onneksi epiduraali auttoi. Vaikka tosin lopetti supistukset ja laitettiin tippa - jne. Ja olihan siinä huonot puolensa, kun oli ihan doupattuna.



Mutta ihan hyvä maku jäi synnytyksestä. Kipu oli silti jotain niin järjetöntä, että en varmaan toista alatiesynnytystä uskaltaisi, jos ei kivunlievitystä olisi. Isoäidilläni on myös olleet kaikki 5 synnytystä "legendaarisen" kipeitä ja pitkittyneitä.

Minulla on ollut myös aina kamala synnytyspelko. Oli jo vaikkei ollut yhtään lasta. Uskaltauduimme silti mieheni kanssa yrittämään ja jo neuvolassa puhuin pelostani. Olivat siellä lohduttavia ja sanoivat, että kenenkään ei tarvitse synnyttää alakautta, ellei halua. Minulla oli nimittäin koko ajan mielessä, että haluan sektion juuri pelkäämäni synnytyskivun takia. No, luonto päätti puolestani ja sain sektion oikeastaan automaattisesti, kun lapsi oli perätilassa ja en suostunut kääntämiseen.

Sektio ei ollut niin ruusuinen kuin olin kuvitellut ja niinpä toisen lapsen kohdalla päädyin alatiesynnytykseen. Kävin sitä varten pelkopolilla ja se keskustelu auttoi todella paljon. En tiedä pääseekö pelkopolille ellei ole raskaana, mutta kannattaa kysyä.

Synnytys meni lopulta ihanteellisesti. Vaikka etukäteen ajattelin, että taju menee kivun kanssa, niin minä ainakin sain kaiken kivunlievityksen mitä ajatella saattaa. Tietysti osaltaan synnytystä helpotti ihanat kätilöt ja ajatus, että kipu loppuu kun vauva on ulkona.

Kaiken kaikkiaan synnytys oli suht positiivinen kokemus ja olen hyvin tyytyväinen, että tällä kertaa uskaltauduin synnyttämään alakautta.

Se minua kyllä yhä edelleen ärsyttää, että läheskään kaikki eivät ota synnytyspelkoa vakavasti. Usein saa kuulla, että "ainahan sitä on synnytetty ja siitä selvitty". Mutta kun ei se vaan juuri sitä synnytyspelkoista auta.

Ota rohkeasti yhteyttä vaikka paikkakuntasi äitiysneuvolaan. Siellä varmasti tietävät onko mahdollista päästä pelkopolille ennen raskaana oloa. Ja älä vain lue netistä synnytyskeskusteluja. Yleensä siellä on ne hurjimmat ja väritetyimmät tarinat :)

Pitkästä aikaa tuli taas pieni, positiivinen tunne synnytykseen liittyen. Sen virheen olen jo tehnyt että muutaman synnytyskertomuksen olen ehtinyt lukaista, onneksi on ollut niiden aivan-helvetillisen-kipeää-hommaa-tarinoiden lisäksi pari kertomusta jossa synnytys ollut ilmeisen helppo ja kivunlievitys onnistunut siinä määrin täydellisesti että tuore äiti tokaissut jo viimeisen ponnistuksen jälkeen että koskas uudestaan :D



Ja totta, se "kyllä siitä on tähänkin asti selvitty" lohduttelu ei auta pätkääkään, tulee vaan entistä huonompi mielikuva synnytyksestä että se todellakin on vain kärsittävä.

En varsinaisesti ole oikein pelkosektion kannallakaan, siinäkin kun on omat riskinsä. Periaatteessa nimenomaan haluaisin normaalin alatiesynnytyksen, oma kulta tueksi saliin ja niinpäinpois haaveilua, mutta tuo kipu on se ainoa asia mikä pelottaa.



Paljon olen kivunlievityksestä lukenut ja itsekin hoitoalalla kun töissä olen niin osa synnytyksessä käytettävistä kivunlievitys menetelmistä on kyllä tuttuja sinänsä ja tiedän ne tehokkaiksi, mutta tiedän myös sen että ne eivät suinkaan kaikille auta ja sitten olen hieman liikaa kuullut esim. ystäviltä kun kätilö on sanonut että "et voi nyt saada sen-ja-sen takia sitä-ja-sitä kivunlievitystä". Milloin on liian myöhäistä tai sitten henkilökuntaa on vähän ettei kukaan ehdi antamaan puudutuksia tai on joku muu syy.



Kuinka helposti sitten näitä eri kivunlievityksiä on mahdollista saada? Pitääkö todella olla puolikuollut kivusta että saa puudutuksen? Vai onko esimerkiksi puudutus mahdollista saada juuri tuon pelon takia, ettei sitten mahdollisesti tarvitsisi pelätäkään sitä mahdotonta kipua, ja pystyisi rentoutumaan paremmin jo pelkästään siksi ettei tarvitse olla kauhusta jäykkänä? Mitenkä vakavasti synnytyspelko/kipupelko otetaan kätilöiden ja lääkärin toimesta osastolla/salissa? Pelkopolilla uskon että asia otetaan vakavasti ja apua varmasti saa, mutta entäs sitten kun tositoimissa ollaan sairaalassa niin tuleeko kätilöiltä vähättelyä että "kyllä sen kuuluukin koskea ja et voi olla noin herkkä jne jne"?

Minä yllätyin todella positiivisesti kivunlievityksen suhteen, koska olin koko ajan asennoitunut niin, että mitä jos en ehdikään saada esim. epiduraalia tai se ei tehoakaan. Lisäksi moni tuttuni sanoi, että kivunlievitystä pitää vaatia. Ihan kuin pyyntö ei riittäisi...

No, molemmat pelkoni olivat turhia. Kätilöt kyselivät koko ajan pärjäänkö vielä kivun kanssa ja kertoivat eri vaihtoehtoja kysyessäni niistä. Epiduraalinkin "tilasin" hyvin aikaisessa vaiheessa, kun kipu ei ollut vielä päässyt niin pahaksi. Se sitten auttoikin rentoutumaan niin, että avauduin nopeasti ja olisi siinä voinut nukkuakin, jos olisi malttanut :)

Itse kylläkin synnytin "virka-aikaan", joten epiduraalin laittaja tuli tosi nopeasti. Joskushan sitä voi joutua odottamaan aika kauankin.

Minä mainitsin itsekin kätilölle synnytyspelostani vaikka se oli merkitty kyllä papereihinikin. Ja suhtautuivat hyvin ammattimaisesti asiaan eivätkä vain sivuuttaneet sitä.

Itse synnytin Taysissa ja vaikka etukäteen pelkäsin minkä hapannaaman saan kätilöksi (edellisen kerran siellä ollessani törmäsin ikävään kätilöön), niin loppujen lopuksi koko henkilökunta oli aivan mahtava!

Tere,

mulla kans aina ollu hillitön synnytyspelko... Oon siirtänyt sen takia lasten tekoa vuosikausia ja nyt sitte uskaltauduin, mutta pelko ei vaan häviä.

Laskettuun aikaan olisi enää vajaa kolme viikkoa ja yöunetki oon jo menettänyt... =/

Jos puhun asiasta esim neuvolassa, vastaus on ettei se kaikilla niin kauheaa välttämättä ole ja kaverit vaan sanoo, että äkkiä se unohtuu tai että älä mieti koko asiaa... Ei paljon lohduta etukäteen ja miettimättäkään ei voi olla....

Yritetään selvitä hengissä ja lykkyä sinne, että pääset pelosta! =)

Itse kärsin myös synnytyspelosta juurikin kivun takia.Melkeinpä jo ekalla käynnillä ilmoitin neuvolassa haluavani pelkopolille.Kävin ensin keskustelemassa kätilön kanssa,sain molemmista synnytystavoista tietoa aika puolueettomasti.Sain myös yksityisen tutustumiskäynnin sairaalaan.Papereihini kirjattiin pelkoni ja minulle luvattiin että saan puudutteet hekpommin ja voin milloin vaan jos alkaa siltä tuntua niin saada sektion.Suostuin siis alatiesynnytykseen,kun minulle oli toistuvasti eri tahoilta kerrottu kuinka sektiosta toipuminen on niin hidasta.



Itse en missään vaiheessa niinkään pelännyt supistuksia kuin itse ponnistusvaihetta.Järkikin sen sanoo että siitä ei voi kivutta selvitä ja mielestäni toisten hokema "kaikki unohtuu/on sen arvosta kun saa vauvan syliin" on aika laiha lohtu.Itse kuulin myös tutuilta ja sukulaisilta "et sä mitään tarvii,kun en mäkään tarvinnu" kun kerroin ottavani kaikki mahdolliset puudutteet.



Kun synnytys vihdoin käynnistyi epäsäännöllisillä supistuksilla la aamuna en ensin edes tajunnu mistä on kyse.Maanantai aamuna ilmoitin vastahakoiselle hoitajalle tulevani jo sairaalaan.Olin avautunut 5 senttiin.Siis minä joka pelkäsin kipua ja omasin huonon kipukynnyksen.Valitettavasti en päässyt sulun takia synnyttämään sinne minne olin suunnitellut ja pelkopoli tietokaan ei tuntunut liikkuvan tai ketään kiinnostavan.Sain kyllä ilokaasua ja epiduraalinkin heti kun sen pyysin.



Itselläni kävi tosin niinkuin toisellekkin kirjoittajalle.Eli luonto hoiti homman ja synnytykseni pysähtyi.Lapseni syntyi siis sektiolla josta toipuminen ei ollut yhtään niin kamalaa tai hidasta,vaikka oli muutama _PIENI_ komplikaatiokin.



Oma synnytykseni meni loppujen lopuksi niin pieleen kuin olla ja voi kaikin osin (joka onkin sitten tarina erikseen).Mutta silti ei jäänyt mitään traumoja.Ja toinen lapsikin olisi joskus vielä tervetullut,sektiolla tosin.

..Numbe ja susanna, että teille ei ole traumoja synnytyksestä jäänyt ja mielessä on positiivinen puoli syönnytyksestä. :) Tuntuu todella helpottavalta kuulla näitä positiivia tarinoita.



KissaNasunen; Itseänikin ärsyttää kun jokainen tuttu vain toistelee että "kyllä sä siitä selviit ja ajattele vauvaa niin ei tunnu niin pahalta ja kyllä se heti helpottaa kun vauva on syntynyt" ja tätä rataa. Mutta kun tuo ei auta!



Alan olla jo aika kypsä asian suhteen että pienen käärön haluan ja kiitos näiden teidän kertomien kokemusten, alan uskoa että positiivinen synnytyskokemus todella on mahdollinen eikä kivusta tarvitse kärsiä miinkuin vielä muutamia vuosia sitten.



Onkohan täällä ketään kuka olisi synnyttänyt KYS:ssa? Sieltä kuulisin myös mielelläni kokemuksia, ihan kaikilta eikä pelkästään synnytyspelkoisilta :)

4n emo varmaan tarkoittaa luomukonsteilla just noita normaaliin fysiologiseen synnytykseen liittyviä hormoneja. Kannattaa käydä tutustumassa sivustoon http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=3 ja vaikka osallistua Bebesin järjestämään synnytysvalmennukseen! Itse saimme todella hyvää tieto sieltä,ku esikoista odotimme! Perehdyttiin synnytykseen tosi hyvin ja annettiin hyviä vinkkejä niin äidille,kuin isälle/tukihenkilölle! Suosittelen lämpimästi!



Ja veden,viljapussin ja hieronnan lisäks,hengittäminen on kyl todella tärkeä! Kaikki keinot millä saa itsensä rentoutumaan auttaa sietämään kipua paremmin.



Ja tosiaan kannattaa jättää lukematta kaikki synnytyskertomukset! Ihmiset kuitenki kokee kivun hyvin eritavalla ja synnytyskipua kannattaa yrittää ainaki ajatella positiivisena,ku lopputulos on todella positiivinen ja sillä kivulla on merkityksensä. Sitä ajatellen myös sitä varmaan sietää paremmin,ku ajattelee,et jokainen supistus edistää synnytystä!:)



Toivottavasti uskaltaudutte yrittämään ja jos oikeesti synnytyspelko on aivan mahdoton,ni kyllä sen sektion saa!